sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Tiedon päivä

Tänään oli kaunis päivä, mutta huomiseksi on luvattu taas sadetta. Koulut ympäri Ukrainaa pitivät tänään avajaisensa ja aloittavat huomenna. Minäkin olin tanskalaisen kollegan kanssa kutsuttuna erään 1400 oppilaan koulun (ala- ja yläasteet sekä lukio) avajaisiin. Puheita, mahtipontista musiikkia, runonlausunta- ja tanssiesityksiä.

Ukrainassa kun oltiin, seremonioiden jälkeen mentiin ruusupuskien kanssa opettajainhuoneeseen, jossa rehtori avatutti kaksi pulloa šamppanjaa ja jälleen pönötettiin maljapuheiden merkeissä. Eipä siinä mitään, hyvähän aamu on aloittaa šamppanjalla.

Kiovassa voi opiskella suomea ja tanskaa neljäntenä tai viidentenä kielenä. Kyseisestä lukiosta valmistuvat osaavat 17-vuotiaina valmistuessaan viittä kieltä: ukrainan, venäjän, englannin ja saksan lisäksi valinnaista viidettä kieltä, joiden vaihtoehtojen joukosta löytyy siis suomikin. Herättää kunnioitusta.

Hreštšatykillä oli jälleen juhlahumu: poppia, akrobaatteja, ruokatelttoja, partureita, šakkipelejä, näytelmiä, ilmapalloja ja vohveleita. Rikospoliisi oli pystyttänyt oman telttansa, jossa lapset saivat tutkia todistusaineistoja. Lähikamppailulajeja pääsi kokeilemaan aiheeseen harjaantuneiden nuorten kanssa jos uskalsi. Ilmeisesti tämä jälleen uusi iloinen massatapahtuma liittyi "tiedon päivään", joka juhlistaa koulujen ja kaikenlaisten oppilaitoksen avajaisia.

Nettiyhteyteni reistailivat pari päivää, mutta tänään kaksi asiasta jotain tietävää lukiolaista korjasi ongelman ja tunsin itseni tyhmäksi, kun olin soittanut nettifirman miehen paikalle. En tosin ollut noina parinakaan päivänä deprivaatiossa, sillä melkein kaikissa kahviloissa ja pubeissa on langaton verkko.

Syyriasta puhutaan täällä hyvin vähän. Tuntuu, että ihmiset saavat yliannostuksen Venäjän propagandaa, tietävät sen olevan propagandaa, mutta eivät tohdi sitä lähteä aktiivisesti haastamaan. Ukrainalaisilla on kylliksi ongelmia omassa maassaan. Kiovan melko suuri syyrialaisyhteisö pitää hyvin matalaa profiilia, tietäen todennäköisesti Venäjän mahdin täällä.

Joidenkin länsimaalaisten kanssa tulee sen sijaan mieleen, että haluaisin teepaidan, johon on kirjoitettu lause tästä Sean Leen erittäin kohdalleen osuvasta artikkelista:
"Tehdäänpä tämä selväksi: jos mielipiteesi Syyriasta on oikeasti mielipide Yhdysvalloista, en ole kiinnostunut kuulemaan sitä, ja voidaan varsin turvallisesti sanoa, että suurin osa syyrialaisista (ainakaan minun tuntemistani), jotka ovat regiimin räjähteiden vastaanottavassa päässä, ei myöskään ole."
Leelläkään ei näytä olevan vastauksia, ja hän vastustaa tyhjänpäiväisiä symbolisia iskuja. Intervention vastustaminen on kuitenkin ymmärrettävää ja loogista - etenkin jos ajattelee enemmän yhdysvaltalaisten veronmaksajien etuja kuin syyrialaisten siviilien. Syyrialaisten vastarinnan leimaaminen terrorismiksi ja ihmissyönniksi ja sotarikollisen diktaattorin puolustaminen vain siksi, että inhoaa Amerikkaa ja aiempia amerikkalaisia sotilasoperaatioita, on kuitenkin sen luokan vastenmielistä älyllistä epärehellisyyttä, että se lähinnä oksettaa. Tässä on kymmenen hyvää neuvoa rauhanpuolustajille, jos he haluavat argumenttiensa olevan jotenkuten vakavasti otettavia.

Olen tavannut elämässäni baathisteja, Assadin regiimistä hyötynyttä opportunistista Damaskoksen eliittiä, Hizbullahin kiihkomielisempiä ja kyynisempiä kannattajia, kommunisteja ja SSNP:n pseudofasisteja, joista kaikista osa on luultavasti edelleenkin Assadin leirissä. Kaikki ne syyrialaiset, joista vuosien varrella on tullut ystäviäni, ovat kuitenkin opposition puolella. Heidän joukossaan on sunneja, šiioja, kristittyjä, kurdeja, alaviittejä, druuseja ja uskonnottomia sekularisteja. Kukaan heistä ei ole jihadisti.

Jihadistejakin Syyriassa on. Heidän asemansa todennäköisesti vahvistuu sitä enemmän, mitä kauemmin nykyinen sota jatkuu. Vaikka jihadistit ovat tehneet monia kamaluuksia, Assadin joukot ja shabihat ovat tehneet niitä moninkertaisesti. Assadin ja hänen tukijoidensa politiikka on vastuussa siitä, että konflikti on saanut sektaarisia piirteitä ja raaistunut myös toisella puolella rintamaa.

Assadin massamurhaamismenetelmillä rauha ei Syyriaan palaa. Kannattaisin mielelläni Leen ja monien muiden kommentaattorien suosimaa poliittista neuvotteluratkaisua, jonka tuloksena saataisiin väliaikaishallinto, uusi perustuslakiprosessi ja poliittista pluralismia kunnioittava järjestelmä Syyriaan, mutta suurin este tuon ratkaisun tiellä on Assadin hallinnon ja sen tukijoiden vakaumus, jonka mukaan ratkaisu olisi tappaa kaikki eri mieltä olevat. Tämän vuoksi voimankäyttö on välttämätöntä voimasuhteiden muuttamiseksi ja niiden Assadin hallinnon jäsenten houkuttelemiseksi poliittiseen ratkaisuun, joilla on vielä päässä järkeä ja halua pelastaa Syyrian tulevaisuus.

Voimankäyttö on niin ikään tarpeen voimasuhteiden muuttamiseksi Assadia vastaan taistelevien ryhmien kentässä - vastuullisten ja pluralismia kunnioittavien ryhmien hyväksi ja jihadistien tappioksi. Vuonna 2011 tämä olisi ehkä saatu aikaan ilmankin ulkomaista sotilaallista voimankäyttöä. Nyt sekä Assadin hallinnon joukkotuhoaseiden käytön asteelle eskaloitunut rankaisemattomuus että jihadistien saama hyöty pitkittyneestä konfliktitilasta ovat tehneet väkivallattomat ratkaisut täysin epärealistisiksi.

Ei kommentteja: