Ehdin käväistä joulukuun lopulla Suomessa, jossa kuluivat myös juhlapyhät. Tosin aatonaattoni meni siihen, että pelastin georgialaisen jumista Riian lentokentältä, kun joulumielellä ollut Latvian rajavartiosto olisi käännyttänyt hänet takaisin Georgiaan. Piti selvitellä heille, että kyllä georgialaisilla on oikeus oleskella 90 vuorokautta Schengen-alueella viisumitta, että kyllä hänellä on ylöspito, eikä köyhyys ole mikään rikos.
Eihän hän Suomesta töitä löydä ja opiskelemaan pääsykin edellyttää oleskelulupaa, mutta ainakin hänellä on talvipakkasiksi kolme kuukautta huone, jossa asua. Hän on löytänyt pari georgialaista, joiden kanssa Helsingissä voi hengailla, silloin kuin näillä on aikaa. Haluaisi avoimeen yliopistoon, enkä haluaisi masentaa toteamalla, ettei Suomessa saa oleskelulupaa sillä, että yrittää olla rehellinen, opiskella tai etsiä työtä.
Georgialainen jäi huolehtimaan asunnostani. Itse lähdin ennen vuoden päättymistä takaisin tropiikkiin. Vuoteni vaihtui jo puoli vuorokautta ennen kotimaahan jääneitä Balilla, Keski-Indonesian aikavyöhykkeellä. Jätin uudenvuodenbiletykset kokonaan väliin tänäkin vuonna ja sen sijaan sain ensimmäiset vuoden 2018 vuodarit mukavasti kasvitieteelliseen puutarhaan avautuvalla terassillani aamiaista ja Bintang-olutta nauttien. Viereiseen puuhun istahtaneesta kirjokäestä tuli vuoden ensimmäinen elis.
Vuosi 2018 alkoi kaikin tavoin jotenkin onnellisemmissa merkeissä kuin monenlaisen epäonnen riivaama mennyt vuosi. Myös toinen perättäinen matkani Sundasaaristoon sujui merkittävästi ensimmäistä onnekkaampien tähtien alla. Kaikki tuntui sujuvan kuin rasvattu. Ainoaksi onnettomuudeksi jäi jo aiemmin oireilunsa aloittaneen kännykkäni lopullinen hajoaminen, niin että se suostui toimimaan enää suoraan laturiin kytkettynä.
Mieleeni palasi, kuinka hyvä onkaan matkustaa yksin. Silloin matkustaminen on sitä, mitä sen pitääkin olla: vapautta. Ei tarvitse koko ajan olla sitoutumassa milloin mihinkin tai suunnittelemassa seuraavaa päivää, vaan voi elää siinä hetkessä, johon huomion tulisi keskittyä. Siis nykyhetkessä. Ilman huomion suuntaamista nykyhetkeen matkassa ei oikeastaan ole mieltä. Mielikuvitusmaailmassa voi elää kotonakin.
On olemassa joitain ihmisiä, jotka ovat ihanteellisia matkakumppaneita. He ovat syystä tai toisesta sellaisia, etteivät tarvitse jatkuvaa olemassaolonsa vahvistamista eivätkä riistä pois matkustamisen perusolemusta. Ikävä tosiasia miehen kannalta on, että he harvoin ovat naisia. Tämä johtunee sukupuolten välisistä luontaisista eroista. Mies ja nainen hankkivat eri tavoin mielenrauhansa. Mies pyrkii pitämään mahdollisimman paljon vaihtoehtoja avoimina edessään. Nainen taas pyrkii sitomaan mahdollisimman paljon. Miehellä on tie, naisella staattinen tukikohta - koti tai parisuhde. Mies tuntee mielenrauhaa ollessaan liikkeessä, edessään runsaasti avoimia valintoja ja mahdollisuuksia - nainen ollessaan tukikohdassa, jossa kaikki yksityiskohdat ovat siten kuin pitäisi.
Matka aina testaa matkakumppaneita, mutta oikeastaan ei ole olennaista, kuinka hyvin tuntee toisen ihmisen ennen matkaa. Matkan kannalta ei ole eduksi tuntea toista liian hyvin tai liian huonosti. Paras matkakumppani voi yhtä hyvin olla se, jonka tuntee niin hyvin, ettei puhuttavaa ole, voi keskittyä matkaan, tai se, jota ei tunne oikeastaan lainkaan eikä ole pakkokaan tuntea. Olen matkustanut ihmisten kanssa, joista ei jää jäljelle edes nimeä, saati Facebook-kaveruutta. He, kuten matkakin, ovat mandaloita.
Vastaus siihen, onko parempi matkustaa yksin vai jonkun kanssa, vaihtelee matkoittain. Tällä kertaa tuntui väkevästi, että oli parempi matkustaa yksin. Sillä tavalla toki myös tapaa uusia ihmisiä, mikäli se on minkäänlaisena osa- tai sivutavoitteena matkoilla.
Tulivuoria posahteli siellä täällä. Balin Agungvuori oli vaihteeksi vähän rauhoittunut, mutta Sumatralta Luzonille ja Papuaan purkautui tulivuorista laavaa ja järistyksiä. Hirmumyrskyt pyyhkivät Filippiinien ja Vietnamin rannikoita. Tsunamivaroituksia annettiin Melanesiaan. Kaiken tämän keskellä ne alueet, joissa itse liikuin, pysyivät seesteisinä ilman liikennehäiriöitä. Mitä nyt matkan lopussa tuli jonkin verran kaatosateita, mutta ne ovat ymmärrettäviä. Sademetsät eivät suotta ole nimeltään sademetsiä, ja olihan sentään sadekausi.
Jätin nopeasti Denpasarin, Kutan ja Ubudin turisteja kuhisevat maisemat taakseni ja suuntasin maanteitse Balin luoteiseen kärkeen, joka ojentuu kohti Jaavan rannikkoa. Gilimanukista tuli tukikohtani Länsi-Balin (Bali Barat) kansallispuistoon. Majatalon isäntä tunsi lintuoppaana freelanceroivan metsänvartijan, joka lähtikin seuraaviksi päiviksi näyttämään minulle, mitä laajan kansallispuistoalueen eri osista löytyy.
Kansallispuistossa asustaa viimeinen luonnossa elävä populaatio Balin ainoaa kokonaan endeemistä lintulajia ja maailman mahdollisesti kauneinta ja himoituinta mainaa, nimittäin balinkottaraista. Nykyisin kansallispuiston alueella elävät pienet balinkottaraisparvet polveutuvat parin vuosikymmenen takaa aloitetusta uudelleenistutusohjelmasta. Mitä lähempänä kansallispuiston päämajaa ollaan, sitä useammalla linnulla on värirenkaat kertomassa siitä, että ne ovat ohjelmassa vapautettuja lintuja. Kauempana rengastettujen määrä vähenee - renkaattomat ovat palautusohjelman lintujen luonnossa syntyneitä jälkeläisiä.
Toinen luonnosta lähes sukupuuttoon kuollut kottaraislaji on jaavankottarainen, jonka senkin viimeisistä populaatioista yksi elää Länsi-Balin kansallispuistossa. Pääsin myöhemmin näkemään saman lajin myös Jaavan puolella Baluranin kansallispuistossa.
Muita hyviä lajeja, jotka ovat Länsi-Balin kansallispuistossa melko helposti löydettävissä, ovat viherviidakkokana, savannikehrääjä, sundanpöllönen ja jaavanpitta. Lähialueiden kahlaajarannoilta ja suola-altailta löytyi lukuisien palearktisten talvehtijoiden lisäksi jaavantyllejä ja jaavansinikalastajia. Hedelmöivät viikunapuut vetivät puoleensa kolmea lajia viherkyyhkyjä, mustaniskakyyhkyjä ja kolmea lajia seppiä.
Bali on tavallaan ensimmäinen Pienistä Sundasaarista, mutta luonnonmaantieteellisesti se on oikeastaan viimeinen Isoista Sundasaarista. Siellä elävä fauna on melkein tyystin jaavalaista - siinä määrin, että joitain ylikansoitetun Jaavan lintulajeista pääsee itse asiassa helpommin näkemään Balilla. Myös nisäkäslajisto - jaavanhirvet, käsnäsiat, pitkähäntämakakit ja vesipuhvelit - on tyypillisen isosundalaista. Eliömaantieteellisiä alueita jakava Wallace-linja kulkeekin Balin ja sen pienen kaakkoisnaapurin Nusa Penidan välistä, jättäen Balin länsipuolelleen Isojen Sundasaarten joukkoon.
Kulttuurisesti Bali on Indonesian saaristossa omaleimainen, sillä siellä on suuri hinduenemmistö - nettitietojen mukaan yli 80 %, kun taas paikallisilta kysyttäessä 70 % luokkaa. Jäljelle jäävät jakautuvat muslimeihin, katolisiin ja protestanttisiin kristittyihin sekä buddhalaisiin. Hindulaisuus näkyy varsinkin arkkitehtuurissa, temppelien ja niitä vartioivien naagojen, demonien ja jumalpatsaiden määrässä.
Myös metsänvartija ja autokuski olivat hinduja, mutta emme juurikaan puhuneet uskonasioista ennen kuin he veivät minut kylään, joka oli ennen ollut hindulainen, mutta käännytetty jokin aika sitten protestanttisiksi kristityiksi. Naapurikylä puolestaan oli kääntynyt katolisiksi. Kummankin kylän suureelliset kirkot oli kuitenkin rakennettu samaan koristeelliseen krumeluurityyliin kuin balilaiset hindutemppelit. Hindujumalten paikalla vain oli protestanttisessa kylässä suuri risti sekä Jeesus, katolisessa kylässä neitsyt Maaria.
Koska Denpasarin lentokenttä toimi matkani logistisena solmukohtana - sinne saapui lentoni Dohasta ja sieltä lopulta lähti paluulentoni Dohan kautta Eurooppaan, ja Balin kautta myös matkustin Itä-Jaavalta Floresille ja sittemmin Floresilta takaisin. Niinpä pääsin useampina iltoina näkemään myös sitä turisti-Balia, johon suurin osa sinne matkaavista tutustuu: katuja täynnä turistimyymälöitä, sisäänheittäjiä, brittipubeja, humalaisia australialaisia, rantavarustuksessa kaupungillakin koikkelehtivia punaiseksi palaneita pohjoismaalaisia, alkoholia, hipstereitä, surffaajia, pilven ja irtoseksin tarjoojia. Ei kuitenkaan tarvitse lähteä Balin pääkaupunkiseudulta tai etelärannikolta kovin kauaksi, kun maailma muuttuu paikallisemmaksi. Turistibisneksen etuna on toki se, että toisin kuin monilla muilla Indonesian saarilla, Balilla lähes jokainen vastaantuleva osaa englantia.
Gilimanukista lähdin lautalla Balinsalmen yli Itä-Jaavalle käydäkseni eräällä tavoitesuojelualueella. Kun palasin myöhemmin lentoteitse Surabayasta Denpasariin, minulle jäi vapaa aamu ennen lentoa Floresille. Käytin sen käymällä Balin eteläkärjessä Uluwatussa, jossa on yksi saaren kuuluisimmista hindutemppeleistä jylhien rantajyrkänteiden huipulla.
Mainituilla rantajyrkänteillä uskotaan pesivän pikkutropiikkilintuja, koskapa tropiikkilinnut lentelevät ympäri vuoden jyrkänteiden ympärillä hyvin nähtävissä. Näitä valkeita valtamerilintuja seuraavat suhteettoman pitkät pyrstöjouhet, joiden merkitystä ei kai kukaan ole oikein selittänyt. Kuitenkin kyse on nykytutkimuksen valossa erittäin vanhasta ja arkaaisesta linturyhmästä, josta on jäljellä enää kolme nykyään elävää tropiikkilintulajia.
Uluwatu sopinee muutenkin valtamerilintujen staijaamiseen, mutta lajit vaihtelevat vuodenajasta toiseen. Temppelialuetta ympäröivät puutarhat tavanomaisine jaavalais-balilaisine tyyppilajeineen sekä tietenkin laumoittain tunkeilevia makakeja, joiden lähestyessä kannattaa pitää omaisuudestaan kiinni.
Floresilta palattuani minulla niin ikään oli aamupäivä vapaata Balilla ennen paluulentoani kohti Eurooppaa. Käytin sen Seranganin saarella, joka on erinomainen alue varsinkin kahlaajien mutta myös monenlaisten muiden lintujen näkemiseen. Pääsin viimein näkemään läheltä ja kunnolla riuttapaksujalkoja - yksi sellainen huuteli yöllä jo Floresilla ollessani. Lahdenpohjukoiden lietteillä oli hyvin edustava kokoelma itäpalearktisia kahlaajalajeja ja tiiroja. Kuivilta pensaikkomailta oli helppo kompata esiin suippopyrstökurppia ja tummapyyjuoksijoita.
Indonesiassa kaikki käyttävät ojekien tai taksien ottamiseen kännykkäsovelluksia, mutta itse huomasin, että jonkin matkan vaatiessa moottoripyörän sijaan autoa tuli perinteinen Bluebird-taksi yleensä halvimmaksi. Hinta on mittariin fiksattu ja tunnin odottelukin maksaa vain 40 000 rupiaa eli noin kaksi euroa. Etukäteen sovittuja hintoja ei juurikaan kannata käyttää, jos on valkoihoinen, ellei ole tilanteessa, jossa normaalihintaisia vaihtoehtoja ei ole käytössä. Denpasarin lentokenttä on sellainen, sillä normaalihintaiset taksit eivät pääse sinne. Sieltä voi kuitenkin kävellä ulos ja ottaa normaalikyydin portin ulkopuolelta.
Eihän hän Suomesta töitä löydä ja opiskelemaan pääsykin edellyttää oleskelulupaa, mutta ainakin hänellä on talvipakkasiksi kolme kuukautta huone, jossa asua. Hän on löytänyt pari georgialaista, joiden kanssa Helsingissä voi hengailla, silloin kuin näillä on aikaa. Haluaisi avoimeen yliopistoon, enkä haluaisi masentaa toteamalla, ettei Suomessa saa oleskelulupaa sillä, että yrittää olla rehellinen, opiskella tai etsiä työtä.
Georgialainen jäi huolehtimaan asunnostani. Itse lähdin ennen vuoden päättymistä takaisin tropiikkiin. Vuoteni vaihtui jo puoli vuorokautta ennen kotimaahan jääneitä Balilla, Keski-Indonesian aikavyöhykkeellä. Jätin uudenvuodenbiletykset kokonaan väliin tänäkin vuonna ja sen sijaan sain ensimmäiset vuoden 2018 vuodarit mukavasti kasvitieteelliseen puutarhaan avautuvalla terassillani aamiaista ja Bintang-olutta nauttien. Viereiseen puuhun istahtaneesta kirjokäestä tuli vuoden ensimmäinen elis.
* * *
Vuosi 2018 alkoi kaikin tavoin jotenkin onnellisemmissa merkeissä kuin monenlaisen epäonnen riivaama mennyt vuosi. Myös toinen perättäinen matkani Sundasaaristoon sujui merkittävästi ensimmäistä onnekkaampien tähtien alla. Kaikki tuntui sujuvan kuin rasvattu. Ainoaksi onnettomuudeksi jäi jo aiemmin oireilunsa aloittaneen kännykkäni lopullinen hajoaminen, niin että se suostui toimimaan enää suoraan laturiin kytkettynä.
Mieleeni palasi, kuinka hyvä onkaan matkustaa yksin. Silloin matkustaminen on sitä, mitä sen pitääkin olla: vapautta. Ei tarvitse koko ajan olla sitoutumassa milloin mihinkin tai suunnittelemassa seuraavaa päivää, vaan voi elää siinä hetkessä, johon huomion tulisi keskittyä. Siis nykyhetkessä. Ilman huomion suuntaamista nykyhetkeen matkassa ei oikeastaan ole mieltä. Mielikuvitusmaailmassa voi elää kotonakin.
On olemassa joitain ihmisiä, jotka ovat ihanteellisia matkakumppaneita. He ovat syystä tai toisesta sellaisia, etteivät tarvitse jatkuvaa olemassaolonsa vahvistamista eivätkä riistä pois matkustamisen perusolemusta. Ikävä tosiasia miehen kannalta on, että he harvoin ovat naisia. Tämä johtunee sukupuolten välisistä luontaisista eroista. Mies ja nainen hankkivat eri tavoin mielenrauhansa. Mies pyrkii pitämään mahdollisimman paljon vaihtoehtoja avoimina edessään. Nainen taas pyrkii sitomaan mahdollisimman paljon. Miehellä on tie, naisella staattinen tukikohta - koti tai parisuhde. Mies tuntee mielenrauhaa ollessaan liikkeessä, edessään runsaasti avoimia valintoja ja mahdollisuuksia - nainen ollessaan tukikohdassa, jossa kaikki yksityiskohdat ovat siten kuin pitäisi.
Matka aina testaa matkakumppaneita, mutta oikeastaan ei ole olennaista, kuinka hyvin tuntee toisen ihmisen ennen matkaa. Matkan kannalta ei ole eduksi tuntea toista liian hyvin tai liian huonosti. Paras matkakumppani voi yhtä hyvin olla se, jonka tuntee niin hyvin, ettei puhuttavaa ole, voi keskittyä matkaan, tai se, jota ei tunne oikeastaan lainkaan eikä ole pakkokaan tuntea. Olen matkustanut ihmisten kanssa, joista ei jää jäljelle edes nimeä, saati Facebook-kaveruutta. He, kuten matkakin, ovat mandaloita.
Vastaus siihen, onko parempi matkustaa yksin vai jonkun kanssa, vaihtelee matkoittain. Tällä kertaa tuntui väkevästi, että oli parempi matkustaa yksin. Sillä tavalla toki myös tapaa uusia ihmisiä, mikäli se on minkäänlaisena osa- tai sivutavoitteena matkoilla.
* * *
Tulivuoria posahteli siellä täällä. Balin Agungvuori oli vaihteeksi vähän rauhoittunut, mutta Sumatralta Luzonille ja Papuaan purkautui tulivuorista laavaa ja järistyksiä. Hirmumyrskyt pyyhkivät Filippiinien ja Vietnamin rannikoita. Tsunamivaroituksia annettiin Melanesiaan. Kaiken tämän keskellä ne alueet, joissa itse liikuin, pysyivät seesteisinä ilman liikennehäiriöitä. Mitä nyt matkan lopussa tuli jonkin verran kaatosateita, mutta ne ovat ymmärrettäviä. Sademetsät eivät suotta ole nimeltään sademetsiä, ja olihan sentään sadekausi.
Jätin nopeasti Denpasarin, Kutan ja Ubudin turisteja kuhisevat maisemat taakseni ja suuntasin maanteitse Balin luoteiseen kärkeen, joka ojentuu kohti Jaavan rannikkoa. Gilimanukista tuli tukikohtani Länsi-Balin (Bali Barat) kansallispuistoon. Majatalon isäntä tunsi lintuoppaana freelanceroivan metsänvartijan, joka lähtikin seuraaviksi päiviksi näyttämään minulle, mitä laajan kansallispuistoalueen eri osista löytyy.
Kansallispuistossa asustaa viimeinen luonnossa elävä populaatio Balin ainoaa kokonaan endeemistä lintulajia ja maailman mahdollisesti kauneinta ja himoituinta mainaa, nimittäin balinkottaraista. Nykyisin kansallispuiston alueella elävät pienet balinkottaraisparvet polveutuvat parin vuosikymmenen takaa aloitetusta uudelleenistutusohjelmasta. Mitä lähempänä kansallispuiston päämajaa ollaan, sitä useammalla linnulla on värirenkaat kertomassa siitä, että ne ovat ohjelmassa vapautettuja lintuja. Kauempana rengastettujen määrä vähenee - renkaattomat ovat palautusohjelman lintujen luonnossa syntyneitä jälkeläisiä.
Toinen luonnosta lähes sukupuuttoon kuollut kottaraislaji on jaavankottarainen, jonka senkin viimeisistä populaatioista yksi elää Länsi-Balin kansallispuistossa. Pääsin myöhemmin näkemään saman lajin myös Jaavan puolella Baluranin kansallispuistossa.
Muita hyviä lajeja, jotka ovat Länsi-Balin kansallispuistossa melko helposti löydettävissä, ovat viherviidakkokana, savannikehrääjä, sundanpöllönen ja jaavanpitta. Lähialueiden kahlaajarannoilta ja suola-altailta löytyi lukuisien palearktisten talvehtijoiden lisäksi jaavantyllejä ja jaavansinikalastajia. Hedelmöivät viikunapuut vetivät puoleensa kolmea lajia viherkyyhkyjä, mustaniskakyyhkyjä ja kolmea lajia seppiä.
* * *
Bali on tavallaan ensimmäinen Pienistä Sundasaarista, mutta luonnonmaantieteellisesti se on oikeastaan viimeinen Isoista Sundasaarista. Siellä elävä fauna on melkein tyystin jaavalaista - siinä määrin, että joitain ylikansoitetun Jaavan lintulajeista pääsee itse asiassa helpommin näkemään Balilla. Myös nisäkäslajisto - jaavanhirvet, käsnäsiat, pitkähäntämakakit ja vesipuhvelit - on tyypillisen isosundalaista. Eliömaantieteellisiä alueita jakava Wallace-linja kulkeekin Balin ja sen pienen kaakkoisnaapurin Nusa Penidan välistä, jättäen Balin länsipuolelleen Isojen Sundasaarten joukkoon.
Kulttuurisesti Bali on Indonesian saaristossa omaleimainen, sillä siellä on suuri hinduenemmistö - nettitietojen mukaan yli 80 %, kun taas paikallisilta kysyttäessä 70 % luokkaa. Jäljelle jäävät jakautuvat muslimeihin, katolisiin ja protestanttisiin kristittyihin sekä buddhalaisiin. Hindulaisuus näkyy varsinkin arkkitehtuurissa, temppelien ja niitä vartioivien naagojen, demonien ja jumalpatsaiden määrässä.
Myös metsänvartija ja autokuski olivat hinduja, mutta emme juurikaan puhuneet uskonasioista ennen kuin he veivät minut kylään, joka oli ennen ollut hindulainen, mutta käännytetty jokin aika sitten protestanttisiksi kristityiksi. Naapurikylä puolestaan oli kääntynyt katolisiksi. Kummankin kylän suureelliset kirkot oli kuitenkin rakennettu samaan koristeelliseen krumeluurityyliin kuin balilaiset hindutemppelit. Hindujumalten paikalla vain oli protestanttisessa kylässä suuri risti sekä Jeesus, katolisessa kylässä neitsyt Maaria.
Koska Denpasarin lentokenttä toimi matkani logistisena solmukohtana - sinne saapui lentoni Dohasta ja sieltä lopulta lähti paluulentoni Dohan kautta Eurooppaan, ja Balin kautta myös matkustin Itä-Jaavalta Floresille ja sittemmin Floresilta takaisin. Niinpä pääsin useampina iltoina näkemään myös sitä turisti-Balia, johon suurin osa sinne matkaavista tutustuu: katuja täynnä turistimyymälöitä, sisäänheittäjiä, brittipubeja, humalaisia australialaisia, rantavarustuksessa kaupungillakin koikkelehtivia punaiseksi palaneita pohjoismaalaisia, alkoholia, hipstereitä, surffaajia, pilven ja irtoseksin tarjoojia. Ei kuitenkaan tarvitse lähteä Balin pääkaupunkiseudulta tai etelärannikolta kovin kauaksi, kun maailma muuttuu paikallisemmaksi. Turistibisneksen etuna on toki se, että toisin kuin monilla muilla Indonesian saarilla, Balilla lähes jokainen vastaantuleva osaa englantia.
* * *
Gilimanukista lähdin lautalla Balinsalmen yli Itä-Jaavalle käydäkseni eräällä tavoitesuojelualueella. Kun palasin myöhemmin lentoteitse Surabayasta Denpasariin, minulle jäi vapaa aamu ennen lentoa Floresille. Käytin sen käymällä Balin eteläkärjessä Uluwatussa, jossa on yksi saaren kuuluisimmista hindutemppeleistä jylhien rantajyrkänteiden huipulla.
Mainituilla rantajyrkänteillä uskotaan pesivän pikkutropiikkilintuja, koskapa tropiikkilinnut lentelevät ympäri vuoden jyrkänteiden ympärillä hyvin nähtävissä. Näitä valkeita valtamerilintuja seuraavat suhteettoman pitkät pyrstöjouhet, joiden merkitystä ei kai kukaan ole oikein selittänyt. Kuitenkin kyse on nykytutkimuksen valossa erittäin vanhasta ja arkaaisesta linturyhmästä, josta on jäljellä enää kolme nykyään elävää tropiikkilintulajia.
Uluwatu sopinee muutenkin valtamerilintujen staijaamiseen, mutta lajit vaihtelevat vuodenajasta toiseen. Temppelialuetta ympäröivät puutarhat tavanomaisine jaavalais-balilaisine tyyppilajeineen sekä tietenkin laumoittain tunkeilevia makakeja, joiden lähestyessä kannattaa pitää omaisuudestaan kiinni.
Floresilta palattuani minulla niin ikään oli aamupäivä vapaata Balilla ennen paluulentoani kohti Eurooppaa. Käytin sen Seranganin saarella, joka on erinomainen alue varsinkin kahlaajien mutta myös monenlaisten muiden lintujen näkemiseen. Pääsin viimein näkemään läheltä ja kunnolla riuttapaksujalkoja - yksi sellainen huuteli yöllä jo Floresilla ollessani. Lahdenpohjukoiden lietteillä oli hyvin edustava kokoelma itäpalearktisia kahlaajalajeja ja tiiroja. Kuivilta pensaikkomailta oli helppo kompata esiin suippopyrstökurppia ja tummapyyjuoksijoita.
Indonesiassa kaikki käyttävät ojekien tai taksien ottamiseen kännykkäsovelluksia, mutta itse huomasin, että jonkin matkan vaatiessa moottoripyörän sijaan autoa tuli perinteinen Bluebird-taksi yleensä halvimmaksi. Hinta on mittariin fiksattu ja tunnin odottelukin maksaa vain 40 000 rupiaa eli noin kaksi euroa. Etukäteen sovittuja hintoja ei juurikaan kannata käyttää, jos on valkoihoinen, ellei ole tilanteessa, jossa normaalihintaisia vaihtoehtoja ei ole käytössä. Denpasarin lentokenttä on sellainen, sillä normaalihintaiset taksit eivät pääse sinne. Sieltä voi kuitenkin kävellä ulos ja ottaa normaalikyydin portin ulkopuolelta.