torstai 27. toukokuuta 2021

Matka Suomeen II

Osan päivistä Suomessa tein etätöitä, mutta osa oli lomaa tai pyhiä. Ensimmäinen lintupaikka, jonka Suomessa kävin tsekkaamassa, oli vanha suosikkipaikka Laajalahti. Siellä oli paljon kahlaajia, mm. mustavikloja. Mutta kun koittivat vapaapäivät, oli saariekskursion aika.

Otin mukaan pikkuveljeni sekä kummatkin Itä-Helsingin asunnossani asuvat ystävät ja ajoimme Kasnäsiin, sieltä yhteysaluksella edelleen Örön saarelle neljäksi päiväksi. Sääolosuhteet olivat lupaavat, sillä pitkän sateisen jakson jälkeen tuuli oli puhaltanut Kazakstanin ja Ukrainan arojen suunnista. Oli useampia aurinkoisia päiviä, mutta sitten saari verhoutui sumuun.

Saaressa olikin ihan mukavasti lintuja. Erityisen runsaasti sinne oli tippunut harmaasieppoja, herne- ja pensaskerttuja sekä mustapääkerttuja - tosin viimeksi mainitun lajin melkein kaikki yksilöt näyttivät olevan naaraita. Pajulintuja, tiltaltteja ja sirittäjiä oli paljon, samoin metsäkirvisiä, kirjosieppoja, leppälintuja, joitain pensastaskuja. Kultarinta ja kirjokerttu eivät olleet vielä saapuneet, satakieliä lauleli harvakseltaan. Myös isokäpylintu lauloi. Storvikenillä oli pajusirkkuja ja keltavästäräkkejä mutta vähänlaisesti kahlaajia - paitsi saaressa tavanomaisia töyhtöhyyppiä, punajalkavikloja ja meriharakoita.

Ensimmäisenä saaripäivänä käytiin pohjoiskärjessä, toisen aamupäivällä Balgetin rannoilla ja eteläkärjessä. Tuli vastaan mielenkiintoisia muuttajia, kuten kalasääksi ja nuolihaukka. Teeri pulputti siinä metsässä, jossa on silloin tällöin pesinyt merikotka.

Varsinainen pommi löytyi kuitenkin viideltä iltapäivällä, kun sumua alkoi jo valua mereltä saaren verhoksi. Olimme palaamassa Storvikeniltä ja kulkemassa saaren keskusnummen eli hekokentän läpi vievää tietä, kun päätin astua katajien väliin jäävästä aukosta nummelle. Siellä, vielä lehdettömässä ruusupensaassa, istui punapäälepinkäinen. Suurharvinaisuus kaukaa Välimeren-vyöhykkeen aroilta. Toverinikin ehtivät nähdä linnun hyvin ennen kuin se vaihtoi paikkaa, ensin katajan latvaan ja sitten lentäen nummen toiselle puolelle Balgetin suuntaan. Lintu löytyi vielä saman illan aikana uudelleen pariin otteeseen, kun kaksi saaressa ollutta biologia kumpikin kävivät sen katsomassa.

Seuraavana päivänä lepinkäistä ei enää löytynyt. Se lienee jatkanut huonontuneen sään tieltä Kemiönsaarelle tai muualle mantereelle, josta seuraavina päivinä löytyi vielä suurempi harvinaisuus, Suomen ensimmäinen kivikkosatakieli. Vaikka samana päivänä ajoimme paluumatkallamme Kemiönsaaren halki, emme vielä tienneet tuosta linnusta emmekä sitä käyneet katsomassa. No, olihan punapäälepinkäisessä jo raria kerrakseen.

Örön rannikoilla oli runsaasti lauttoina kelluvia sukeltajasorsia - tavanomaisten haahkojen, iso- ja tukkakoskeloiden lisäksi ilahduttavan paljon pilkkasiipiä, joita myös pääsi kerrankin näkemään läheltä.

Paluumatkalla poikkesimme Teijon kansallispuistoon ja Mathildedalin sievään ruukkikylään. Sieltä löytyi vanhoista lehtipuista pähkinänakkeli, jonkinlainen pikkuharvinaisuus sekin.

Öröltä palattuamme minulla oli vielä yksi vapaapäivä. Kävimme Roihuvuoren japanilaistyylisissä kirsikkapuutarhoissa, joista ehdimme parahultaisesti thaimaalaiseen ravintolaan lounaalle ennen kuin taivas repesi.

Työviikon loppua kohti meni Itä-Helsingin yli pohjoiseen tuhansia valkoposkihanhia usean päivän ajan. Ensimmäiset tervapääskyt ilmaantuivat taivaalle ja loppuviikosta ilmaantuivat myös saaressa kaivattu kultarinta sekä lehtokerttu.

Viikonloppuna teimme samalla kokoonpanolla kuin Örön kanssa ekskursion Hankoniemelle. Aloitimme tosin Hyvinkään Ridasjärveltä, jossa mm. härkälintuja, punasotkia ja kaulushaikara, jatkoimme sitten Karjaan Läppträsketille (molempia joutsenia) ja Tammisaaren viehättävään pikkukaupunkiin, jossa aterioitiin Osteriassa

Hankoniemen etelärannikon reitin varrella on paljon hienoja pysähdyspaikkoja. Lappohjan rannoilta näkyi laulujoutsenia, isokoskelopoikue ja räyskä. Svanvikissä oli merikotkia, ristisorsa, paljon haahkoja ja koskeloita. Täktomin lentokentällä muutti mehiläishaukka, joka lisäksi esitti merkillistä soidinlentoa läpyttämällä siipiään ylhäällä yhteen rituaalimaisesti. Kobbenilta näkyi kurkia, hanhia, haahkoja, koskeloita ja kuului rastaskerttunen.

Hangossa oli vielä hiljaista. Kesäsesonki ei selvästikään ollut vielä käynnissä. Luodoilla oli kuitenkin paljon valkoposkihanhia, haahkoja, tukkasotkia ja muuta mukavaa.

Viimeisellä Suomen-viikolla Helsingissä ehdin käydä hyvän sään aikana vielä Viikissä, jonka tornista näkyi paljon metsäkauriita hanhien ja haikaroiden lisäksi. Sitten sateet palasivatkin, pilaten suunnitelmani viedä tunisialainen ystäväni Nuuksioon ja joillekin Helsingin saariston saarista. Ajelimme sen sijaan autolla pitkin sateista Uuttamaata, Tuusulanjärven kulttuurireittiä, ja kävimme kahvilla Tuusulassa ja Järvenpäässä.

tiistai 25. toukokuuta 2021

Matka Suomeen I

Toukokuussa minulle koitti mahdollisuus matkustaa kotimaahani osittain lomille, osittain etätöihin, ja tartuin mahdollisuuteen innokkaasti, olihan ajankohta parasta lintuaikaa Etelä-Suomessa. Matkustaminen pandemia-aikoina ei ole kuitenkaan entisellä lailla huoleton ja vaivaton asia, vaan vaatii paitsi hyväksyttyä perustetta - jollaiseksi ei käy turismi tai kaverien moikkaaminen - myös tuoretta negatiivista koronatestiä ja saapumismaassa vielä uutta testiä. Ongelmana on, että jokainen maa on laatinut hieman toisistaan poikkeavat säännöt, joten pelkästään näiden kaivamisessa netistä menee aikaa. Puhumattakaan siitä, että säännöt muuttuvat vähän väliä.

Belgiasta Suomeen päästäkseni tarvitsin koronatestin, jonka sain melko vaivattomasti Brysselistä viidelläkympillä. Tulos myös tuli luvatusti vuorokauden sisällä, joten heti sen saatuani pakkasin autoni ja lähdin matkaan, sillä toivoin pääseväni samalla testillä yli paitsi Saksan rajasta, myös seuraavista valtionrajoista.

Saksa edellyttää testituloksen omatoimista rekisteröintiä ja postittamista viranomaisilleen. Kännykkäni ylitettyä rajan sain myös tekstarin, joka uhkaili seurauksilla, mikäli rikkoisin karantiinivelvoitetta tai muita koronasääntöjä. Pandemia on vienyt meidät urkintayhteiskuntaan, mutta onneksi urkkijoina ovat länsimaissa toistaiseksi vain aivottomat automaattiviestejä lähettelevät robotit. Ajoin Nordrhein-Westfalenin halki melko lailla pysähdyksittä, käymättä edes kavereita moikkaamassa Aachenissa tai Duisburgissa, jotta voisin käyttää samaa testitulosta myös Tanskan ja Ruotsin rajoilla, ja vasta päästyäni Schleswig-Holsteiniin saatoin olla varma, että aikataulu pitäisi. Niinpä yövyin Neumünsterissä, jossa hotelli vaati minua allekirjoittamaan kirjallisen todistuksen, etten ole turisti, vaan transitmatkustaja.

Aamulla lastasin autoon elintarvikkeita Neumünsterin Liedlistä ja ajoin sitten Tanskan rajalle. Tanskassa, samoin kuin myöhemmin Ruotsissa ja Suomessa, koronatesti tarkistettiin fyysisesti rajalla. Belgialainen testini hyväksyttiin ongelmitta ja matka jatkui.

Etelä-Jyllannissa on yksi niistä vyöhykkeistä Euroopassa, jossa länsieurooppalainen, kokomusta nokivaris vaihtuu Suomessakin esiintyväksi, pohjois-, itä- ja eteläeurooppalaiseksi harmaatakkiseksi varikseksi. Näitä kahta on perinteisesti pidetty saman lajin kahtena alalajina, mutta varsinkin uudistuneiden taksonomisten käsitysten aikakaudella tulisi niitä pitää selvästi kahtena eri lajina. Varis ja nokivaris eivät nimittäin juuri sekoitu. Molempia elää Saksan ja Tanskan rajaseuduilla yleisinä, mutta ne hengailevat lähinnä omissa parvissaan. Risteytymät ovat harvinaisia eivätkä tunnu menestyvän kovin hyvin, koska niitä esiintyy vain variksen ja nokivariksen kapeilla yhteislevinneisyysvyöhykkeillä. Myös niiden olemuksessa ja käyttäytymisessä on pieniä eroja.

Tanska on ollut yksi niistä maista, joiden lajilistani on ollut aliedustettu. Tämä on johtunut siitä, että suurin osa sinänsä lukuisista vierailuistani Tanskaan on suuntautunut Kööpenhaminaan ja vähemmässä määrin muihin kaupunkeihin. En ole juurikaan liikkunut Tanskan maaseudulla enkä tehnyt siellä merkittäviä linturetkiä - lukuun ottamatta erästä opiskeluaikojen kunnianhimoista, mutta huonoihin sääolosuhteisiin kariutunutta maaliskuista episodia Skagenissa, josta muistan lähinnä niin kovan tuulen, että sitä vastaan saattoi nojata kaatumatta. Taisin nähdä yhden hytisevän punarinnan.

Poikkesin reitiltäni Tinglev Moseen, jossa on 180 hehtaaria kosteikkoja maalaismaiseman ympäröiminä. Sainkin sieltä paljon uusia maapinnoja Tanskan listalleni, alkaen kurjesta ja päättyen taivaanvuoheen, satakieleen ja pensassirkkalintuun. Pois ajaessani näin myös voimaeläimeni korpin, joka oli uusi laji Tanskan listalleni. 

Fynin saaren maisemat ovat tasaisia mutta sieviä. Toinen tanskalainen lintu- ja maisemapaikka, jossa olin päättänyt tehdä pysähdyksen, oli Knudshoved (Nuutinpää), Nyborginvuonon ja Ison-Beltin väliin työntyvä niemimaa, jonka vierestä lähtee silta yli Ison-Beltin Själlantiin. Niemennokassa on majakka. Siellä on kahlaajalietteitä, jotka vetävät puoleensa mm. avosettejä. Salmissa lenteli riuttatiiroja ja näin myös haahkoja ja molempia koskeloita.

Själlannin halki ajettuani päätin jatkaa Ruotsiin kerrankin Juutinrauman sillan kautta. Vaikka se hieman hintava onkin, ovat myös lauttayhteydet ylihintaisia. Niinpä pääsin viimein ajamaan omin toimin pitkin tätä insinööritaidon näytettä, joka oli rakenteilla silloin kun opiskelin Lundissa ja ylitin salmen Malmöstä Kööpenhaminaan lähes viikoittain, koska minulla oli tiettyjä säännöllisiä luentoja Kööpenhaminan puolella. Suolasaaren kaveriksi rakennettu keinotekoinen Pippurisaari oli näköjään saanut uudisasukkaikseen suuria määriä pesiviä vesilintuja, erityisesti valkoposkihanhia. Valkoposkihanhien näkeminen elähdyttää aina mieltä.

Ruotsissa tarkoitukseni oli päästä vielä samana iltana lähteville viimeisille lautoille kohti Turkua voidakseni käyttää samaa koronatestiä. Niinpä kiirehdin Ruotsin halki ilman kunnollisia pysähdyksiä, paitsi yhtä Vätternin rannalla, jossa aurinko alkoi painua valtavan järven taa. Laivavuoroja oli kuitenkin peruttu, joten jouduin ottamaan vasta aamulla lähtevän laivan ja yöpymään Södertäljessä. Seuraava päivä vierähtikin katsellen ensin Tukholman ja sittemmin Turun saaristoja - Ahvenanmaan kohdalla olin tällä kertaa unessa.

Turussa kysyttiin taas koronatestituloksia, ja belgialainen testitulokseni kelpasi yhä, joten olin onnistunut ajoituksessani. Lisäksi sain seuraavina päivinä puhelimeeni kutsuja sekä koronatestiin että akuuttipsykiatrian osastolle - jälkimmäinen tosin osoittautui väärään numeroon lähetetyksi viestiksi, ja vaikka koronatestiin kutsuttiin puhelinnumeroani käyttäen, ei tulosten lähettäminen samaan numeroon enää onnistunutkaan, koska "numero ei ole järjestelmässä".

Testitulokset joka tapauksessa olivat negatiivisia ja Suomessa ollessani ikäryhmäni ehdittiin myös vapauttaa koronarokotuksiin, joten ehdin ottaa ensimmäisen rokotuksenkin vielä Suomessa ollessani. Samalla tosin tulin velvoittaneeksi itseni käymään Suomessa seuraavan kerran jo elokuussa, mutta mikäpä siinä, se on Brysselissä muutenkin loma-aikaa, jolloin töitä on vähän.