Keväisiä vuori- ja järviretkiä

Islamabadin maaliskuu on miellyttävää aikaa. Ilmasto vastaa suunnilleen Suomen kesää; ei ole vielä liian kuuma.

Olen jatkanut retkeilyä Rawaljärven ja Margallakukkuloiden maisemissa, vaikka välillä kiireet töissä sen estäneet. Onneksi on viikonloppuja ja perjantairukousten iltapäivä, jolloin pakistanilaiset toimistot hiljenevät.

Kevään edetessä kovaa vauhtia Rawaljärven vesilintujen, kahlaajain, lokkien ja merimetsojen parvissa tapahtui lajien suhdelukujen muutoksia ja lopulta parvet ovat yleisesti ottaen harvenneet. Talvehtijat alkavat kadota maisemista, läpimuuttajia menee yhä, ja kesälinnut sen sijaan ilmaantuvat ottamaan reviirejä haltuun.

Korangin jokisuusta löytyi yhä toisten jo helmikuun puolella löytämä suohyyppä. Vastaavasti minun löytämääni mustapikkuhaikaraa kävi katsomassa moni paikallisista lintumiehistä ja valokuvaajista. Viime blogipäivityksestäni unohtui yksi pääskylaji, aasiantörmäpääsky, joka sekin ilmaantui yleisempien pikkutörmäpääskyjen seuraksi jokisuun ylle. Vikloja ja taivaanvuohia oli yhä parvittain. Aiemmin runsaat lapinsirrit ja pikkutyllit olivat vähentyneet yksittäisiin.

Maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna kävimme Talharin harjulla, laaksossa ja kylässä Islamabadin ja Khyber-Pakhtunkhwan rajalla. Lintuja oli paljon ja mielenkiintoisia: harjun maastossa mekasti kaksi täplävatsatikkasta sekä pesää rakentava aasianpikkutikka. Myös yleisemmät liekkiniskatikka ja suomuvatsatikka nähtiin. Rastaiden muutto oli vahvaa: kymmenpäisiä parvia mustakaularastaita ja lisäksi useita harmaahuppurastaita. Purppuramedestäjät ja nokitaskut olivat ilmaantuneet myös Margallakukkuloille.

Harjun puiden latvoissa oli parvina liekkiminivettejä ja luumupääkaijoja. Aluskasvillisuudessa puikki talvehtivia mustakurkku- ja louhikkorautiaisia. Liikkeellä oli paljon kivikkoleppälintuja, viiru- ja savupriinioita sekä punavarpusia samoin kuin molempia vakituisia nauruleita: kirjo- ja pikkunauruleita. Lähteen luota löytyi lähelle päästävä, maata myöten huomaamattomasti puikkiva pensassilkkikerttunen. Tietysti koko alueella oli liikkeellä parvina töyhtö- ja mustabulbuleita, aasianrillejä, himalajansieppokerttuja, tamariskipyrstötiaisia, harmaatalitiaisia ja muita Margallan vakiolajeja.

Harjulta löytyi myös valkosilmähaukka. Vähän myöhemmin Talharin virranvarresta kisaillen toisiaan takaa-ajava pari intiankiljukotkia, joka on seudulla vähän raportoitu harvinaisuus - tosin todellisuudessa luultavasti säännöllinen vakiolaji. Intiankiljukotka on erotettu omaksi lajikseen pikkukiljukotkasta, jota nyt pidetään käytännössä täysin eurooppalaisena pesimälajina. Intiankiljukotka on pikkukiljukotkaakin pienempi. Seuraavalla viikolla Talharin yli meni myös idänmehiläishaukkoja.

Maaliskuun toisena viikonloppuna minun piti mennä Nathiagaliin ja Abbottabadiin erään paikallisen kontaktin kanssa, mutta tämä sairastui edellisiltana. Koska itselläni ei ole vielä autoa käytössä, tyydyin Margallakukkuloiden luontopolkuihin, enkä joutunut katumaan. 

Polku numero viideltä löytyi pikkukotka, harmaahuppurastas ja runsaasti mustakaularastaita, yksitoista harmaavatsaviuhkoa ja lukuisia naamio- ja huppuviidakkoharakoita. Seuraani lyöttäytynyt opiskelija oppi nopeasti tunnistamaan viuhkon ja sinijokirastaan äänet. Löysin lopulta pitkään kaipaamani paikallisen erikoisuuden, kashmirinsieppokertun. Kuuntelimme myös kymmeniä turkoosiseppiä ja muutamia kuningasseppiä ja näimme illansuussa muutamia teräsfasaaneja. Muntjakki eli täkäläisittäin haukkupeura karjahteli pöpelikössä.

Polku numero neljällä seuraani lyöttäytyi pari softainsinööriä, joista toinen oli asunut jonkin aikaa Saudi-Arabiassa, turhautunut siihen ja palannut Pakistaniin. Toisella oli oma firma, mutta haaveili silti jatko-opinnoista Suomessa. Löysimme lintujen ja apinoiden juomapaikkoja ja lukuisien yleisempien lajien lisäksi kaksi harvinaisempaa: sinipikkusiepon ja aasiankirjotikan.

Maataloustutkimuskeskus NARC:in avomailta ei enää löytynyt siellä talvella viihtyneitä satapäisiä parvia kiuruja ja mustavariksia. Sen sijaan maisemiin olivat ilmaantuneet talvella poissa olleet parvet pikkumehiläissyöjiä ja pikkutörmäpääskyjä. Ruso- ja savupriinioita sirkutti ja heinäherttuja tiksutteli kaikkialla. Talvehtineet petolinnut olivat kadonneet, paikalliset liitohaukat yhä paikalla. Aron halki vievä puukuja oli vielä täpötäynnä talvehtivia uunilintuja - etenkin kashmirinuunilintuja ja tiltaltteja. Intiansininärhet päivystivät langoilla. Kolme harmaafrankoliinia ylitti polun. Huolimatta siitä, että oli päiväsaika, löysimme kaksi paria brahmanpöllöjä.

Puutarhalinnustossani erityisesti pitkäpyrstöräätälit ja komea tikkalaji, intiantulitöyhtö, ovat ryhtyneet hyvin aktiivisiksi ja äänekkäiksi. Useimpina aamuina kuulen joko turkoosi- tai kilkkusepän monotonisen laulun, usein molemmat. Kauluskaijat alkoivat viimein käydä lintulaudallani, mutta sitten pelästyivät työmiesten vietettyä muutaman iltapäivän varjokatoksen asentamisessa terassilleni, jotta siellä voisi oleilla myös auringon käydessä yhä armottomammaksi.

Öisin olen valottanut terassilla yöperhosia ja muita hyönteisiä, joista kehkeytyy uusi tieteellinen aineisto pakastimessa olevaan jäätelöpurkkiin, sekä pelannut šakkia tunisialaisten ja kolumbialaisten ystävien kanssa. Siinä sivussa paahtanut suomalaista ruisleipää pakistanilaisella juustolla.

Keväisiä järviretkiä

Kuten Suomesta palatessani saatoin todeta, kevät tuli helmikuun toiseksi viimeisellä viikolla Islamabadiin. Lämpötilat muuttuivat hetkessä. Aurinko paahtaa jo taivaalta niin kirkkaana, että hattua on pakko pitää ulkona jalan liikkuessa. Yölämmitykset ja nukkumavälly saivat mennä.

Näinä viikkoina lintumaailmassa on ollut päällä kiihkeä muuttovimma. Erityisesti Rawaljärvi on nyt ollut hyvin mielenkiintoinen vierailukohde, jossa linnusto vaihtuu päivittäin, sillä niin suuri osa on muutolla olevia levähtäjiä, jotka jo kohta jatkavat kohti pohjoista - Khyber-Pakhtunkhwaa, Himalajaa ja Keski-Aasiaa. Siperialaiset viettänevät täällä vielä jonkin aikaa, koska niiden pesimäseudut eivät vapaudu lumesta ja jäästä vielä vähään aikaan.

*   *   *

Pienen täkäläisen lintuharrastajaryhmämme kanssa teimme ekskursion myös Punjabin puolelle, Kalar Kaharin pyhäköstä tunnetulle kosteikkojärvelle sekä sitä ympäröiville kuivaa arokasvillisuutta kasvaville kukkuloille.

Matkalla Lahoren valtatietä pitkin Kalar Kaharia kohti näimme Punjabin peltoaukeilla valtavia sepelkyyhkyjen muutto- tai talviparvia. Kukaan ei tiedä, missä täällä talvehtivat satapäiset sepelkyyhkyparvet kesäisin pesivät - onko niillä pesimäpopulaatio jossain Pakistanin vuoristoisilla alueilla vai tulevatko ne tänne Keski-Aasiasta tai Siperiasta saakka.

Kalar Kahar on tunnettu siitä, että siellä pesii yksi Pakistanin jäljellä olevista villeistä riikinkukkopopulaatioista. Riikinkukot tulevat varhain aamurukousten aikaan pyhäkköä ympäröiviin puutarhoihin, joissa niitä epäilemättä ruokitaan - sen verran säännöllistä niiden vierailu siellä on.

Heti tullessamme Kalar Kaharin kuuluisan järven rantaan, näimme, millainen lintuparatiisi paikka on. Vesilintuja velloi satapäisinä parvina aivan lähellä rantoja - vallitsevina lajeina lapasorsa, punasotka ja nokikana, määrissä niiden kintereillä tavi ja harmaasorsa. Sinisorsia ja ruskosotkia maltillisempia määriä. Pikku-uikkuja ja liejukanoja oli kaikkialla ja niiden äänet taustoittivat aamu-usvaista kosteikkomaisemaa kulkiessamme kapeaa kannasta pitkin halki ruovikoiden.

Paikan kaksi kuuluisaa ja näyttävää kosteikkolajia ovat sulttaanikana ja ruskohaikara, joita molempia näkyi helposti ja paljon. Sulttaanikana - lajin splittauksen jälkeen idänsulttaanikana - oli järven tyyppilajeja. Niitä kuljeksi kannaksellakin meistä piittaamatta. Kalar Kahar on suojeltu, joten lintuja ei liiaksi häiritä - tosin järvikylän asukkailla on kuulemma lupa yhden sulttaanikanan tappamiseen vuosittain. Miten tällaista valvotaan, ei käynyt ilmi, mutta sulttaanikanojen määristä päätellen niitä ei ainakaan suoranaisesti vainota.

Islamabadilaisille sulttaanikana ja ruskohaikara ovat hyviä lajeja. Kaksikymmentä vuotta sitten molemmat olivat vielä säännöllisiä Rawaljärven kosteikoissa, mutta ne ovat vaativina kosteikkolajeina kadonneet sieltä, kun Rawaljärven rannat on kaikilta puolilta rakennettu. Kalar Kaharin kyläasutus ympäröi kylläkin sielläkin järveä kaikilta puolilta, mutta ei ole näyttänyt häiritsevän monimuotoista ja runsasta kosteikkolinnustoa.

Ruovikon pikkulinnustokin on Kalar Kaharissa monimuotoinen: siellä on havaittu kunnioitettava määrä lajeja, joskin monet niistä pahamaineisen vaikeasti nähtäviä. Rawaljärven ruovikoiden tapaan keltapriinia näytti täälläkin olevan yleisin ruovikon pikkulintu. Myös ruso- ja sinipriinioita oli paljon. Siellä täällä raakkuivat papyruskerttuset ja rätisivät hempeämpää lauluaan osmankäämikerttuset. Isokaislakerttusiakin pitäisi järvellä pesiä, muttemme niitä nähneet. Sen sijaan kohtasimme yhtenään viirupensastimalien ja kultasilmätimalien parvia.

Neljästä paikallisesta pikkuhaikaralajista tällä kertaa tuli vastaan se sama, joka esiintyy Euroopassakin. Pakistanissa se on neljästä lajista harvimmin havaittava - kiinan-, kaneli- ja mustapikkuhaikara ovat yleisempiä. Silkki-, jalo-, pikkujalo-, harmaa- ja intianriisihaikaroita oli kaikkialla.

Järven toisella puolella on muuan järvelle työntyvä kannas, jota ympäröivät liejureunaiset kaislikot. Tämä paikka on legendaarinen rantakanojen havaitsemiseen. Täällä aiemmin käyneet ryhmämme jäsenet olivat havainneet kannakselta edelliskerralla mm. luhtakanan. Liejukanoja, nokikanoja ja sulttaanikanoja tulikin heti näkyviin, samoin aasiankukaali, smyrnankalastaja ja useita kirjokalastajia. Päätin hieman avustaa rantakanojen tiirailua Xeno-Canton avulla ja soitin kännykästäni ensin luhtakanaa. Lintu vastasikin mylvähdellen miltei heti. Se ei kuitenkaan tullut alkuun näkyville, joten päätin kokeilla muitakin järvellä havaittuja rantakanoja. Ruskosuokana vastasi kutsuun ja näyttäytyi. Sitten löytyi kätköstään myös kaksi kultakurppoa.

Kääpiöhuittia soitettaessa vastausta ei kuulunut, mutta sen sijaan ruovikon laidassa näyttäytyi lyhyesti outo pieni rantakana - punertavanruskea, punajalkainen ja mustanokkainen. Kirjaa pläräten löysimme sille määrityksen: kiinanhuitti! Tätä lajia emme olleet odottaneet, mutta kun nyt tiesimme, mitä ruovikossa piili, soitimme kiinanhuitin ääntä ja lintu ryntäsi miltei heti raamit kaulassa vastaan katsomaan ja huuteli omaa reviiritietoista ääntään. Lopulta tulivat myös luhtakanat näytille, yksi jahdaten toista ankarasti kaislojen väliin jäävässä mudassa kipittäen. Ja Pakistanissa yleinen ojasuokana liittyi vielä havaittujen rantakanojen jatkoksi lähempänä rantaa.

*   *   *

Kalar Kaharin ympärillä kohoaa kuivia kukkuloita, joilla vallitsee aroa tai puusavannia kasvava maasto. Näiltä alueilta löytyy tyystin toisenlainen linnusto. Alkuun näimme pikkuparvia idänhopeanokkia, vuorisirkkuja ja mustakurkkusirkkuja. Sitten tuli vastaan piiskuttavia pikkuminivettejä. Piikkipensaasta löytyi talvehtiva hernekerttu. Toisen latvassa lauloi aropriinia. Kalliokirvinen näytti olevan yleinen tyyppilaji.

Kukkuloiden lintumaailmaa hallitsee kuitenkin paljon pikkulintuja majesteetillisempi osasto: kaikkialla minne katsoi, kaarteli arokotkia, etupäässä nuoria ja esiaikuisia. Joukosta löytyi yksi kiljukotka sekä useita himalajankorppikotkia. Parhaissa paikoissa kotkat olivat niin lähellä, että niitä olisi voinut melkein koskettaa - tosin rotkoon putoamisen uhalla. Myös korppi kuului tämän alueen kaartelevaan lajistoon.

Rotkon pohjalla olevan wadin pieneltä patojärveltä löytyi kaksi mustahaikaraa sekä parvittain harmaa- ja silkkihaikaroita, jaavanmerimetsoja ja merimetsoja.

*   *   *

Kalar Kaharin ympäristössä havaitsimme kevääntulon siitä, että kaksi yleistä lajia, jotka puuttuvat talvikuukausina Islamabadista, olivat jo tulleet Punjabiin: nokitasku ja purppuramedestäjä. Molempia näimme päivän aikana useita. Viikkoa myöhemmin niitä alkoi näkyä myös eri puolilla Islamabadia. Tätä kirjoittaessani ensimmäinen purppuramedestäjä ennätti jo omaankin puutarhaani. Samoin viime päivinä on pikkumehiläissyöjiä alkanut ilmaantua taivaalle.

Koko talven ajan Islamabadissa on näkynyt jonkin verran pääskyjä: suuri määrä haarapääskyjä talvehti Rawaljärvellä, kun taas kalliopääskyjä tuli vastaan Margallakukkuloilla ja silloin tällöin kaupungilla. Kevään tultua saapuivat kuitenkin suuret pääskyparvet. Islamabadissa niitä on kuutta yleistä lajia, runsausjärjestyksessä suunnilleen haarapääsky, pikkutörmäpääsky, intianpääsky, ruostepääsky, kalliopääsky ja jouhipääsky. Muualta Pakistanista löytyy lisäksi neljä muutakin pääskylajia, joista kaksi (aavikkopääsky ja aasiankalliopääsky) kuivilta mailta ja kaksi (aasianräystäspääsky ja räystäspääsky) vuoristoista.

Näinä viikkoina olemme käyneet Rawaljärven ympärillä taajaan, hyödyntäen viikonloppujen kaiken valoisan ajan ja lisäksi käyneet helpoiten saavutettavissa paikoissa myös työpäivien jälkeen. Tulokset ovatkin olleet Islamabadin lintuhavaintoja rikastuttavia: Järvellä talvehtineiden harmaa- ja sinisorsien, punasotkien ja tavien lisäksi alkoi ilmaantua suuria lauttoja lapasorsia ja nokikanoja. Paljon myös jouhisorsia, pieniä määriä silkkiuikkuja ja tukkasotkia. 

Järvellä talvehtineiden lokkien ja merimetsojen parvet näyttävät alkaneen harventua, mutta niitä on yhä läsnä runsaasti. Kahlaajien määrä sen sijaan on pienten talviparvien jälkeen räjähtänyt käsiin, kun suuret muuttoparvet levähtävät järven rannoilla. Lähes kaikki viklot ovat yleisiä, sirreistä sen sijaan vain lapinsirri, joka yhdessä pikkutyllin kanssa on ollut viime viikkojen valtalaji. Pitkäjalkoja on alkanut saapua, töyhtöhyypät sen sijaan ovat lähteneet johonkin pohjoiseen.

Västäräkkejä ja kirvisiä on yhä suurina parvina. Haikaramuuton kohokohtia ovat olleet mm. yli 70 yksilön parvet pikkujalohaikaroita - mihin lienevätkään matkalla, koska Pakistan on tämän pääosin trooppisen lajin levinneisyyden rajaseutua. Ruostesorsia meni eräänä iltana suurina parvina korkealla yli pohjoista kohti ja pian tämän jälkeen Rawaljärven itäpohjukkaan ilmaantui yksinäinen merihanhi, joka on viihtynyt siellä pari viime päivää.

Kinara Parkin itäpäässä järven eteläpuolella on suufilainen pyhäkkö, Durbar, jonka luona on erinomainen kahlaajalaguuni. Sieltä löysin kevään ensimmäisen suokukon - täällä jonkinlainen pikkurari. Vähän myönemmin niitä löytyi Korangin jokisuusta viisi lisää. 

Lake View Parkin läntiseltä joenpenkalta löytyi mustapikkuhaikara ja myöhemmin toinen yksilö toiselta puolelta. Viime viikkoina puistossa on viihtynyt idänpikkusieppo ja eräänä iltana näin siellä kaksi käenpiikaa. Iltakäynnit ovat olleet tunnelmallisia. Ihmisten harventuessa mungot alkavat koluta kaislikoiden reunoja, kukaalit huhuilla duettoa ja kaikkialta ilmaantuu esiin liejukanoja ja ojasuokanoja, jotka kuljeskelevat avoimesti esillä. Pimeän tieltä kannattaa kuitenkin poistua puiston reuna-alueilta, sillä sinne ilmaantui verenhimoinen ja susimaisesti ulvova lauma villikoiria.