Aleppo

Aleppo (arabiaksi Halab, turkiksi Halep) on Syyrian toiseksi suurin kaupunki ja varsin mielenkiintoinen paikka. Monta kulttuurielementtiä on täällä läsnä. Aleppo on merkittävä keskus konservatiivisille sunnimuslimeille ja myös salafilaiset islamistit näkyvät Aleppon katukuvassa valkeine kaapuineen, pitkine partoineen ja kokonaan mustaan kasvot peittävään kaapuun pukeutuneine naisineen. Toisaalta kuitenkin Aleppossa on hyvin moderni uusi kaupunki, jossa on runsaasti länsimaisia ja lähes beirutilaiset standardit täyttäviä trendikahviloita ja baareja sekä vilkas ilta- ja yöelämä. Nuoriso on uuden kaupungin alueella pukeutunut länsimaisittain ja tytöt käyvät kahviloissa siinä missä pojatkin, joskin harvemmin kajoavat alkoholiin. Myös Aleppo on tärkeä yliopistokaupunki. Kaupungin kaupallinen elämä on voimakkaassa yhteydessä Turkkiin ja on ollut jo satojen vuosien ajan. Yksi silkkitien reiteistä kulki Alexandrettasta (nyk. Iskenderun) Aleppon kautta Mosuliin ja edelleen Bagdadia ja Persiaa kohti.

Aleppossa on vaikuttava vanhakaupunki ja linna, paljon historiallisia moskeijoja, uskonnollisia kouluja jne. Myös eräät uusista asuinalueista on rakennettu orientaaliseen tyyliin vähän samoin kuin Beirutin Solidèressä.

Aleppon kulttuurista diversiteettiä kasvattavat myös etniset vähemmistöt, sillä vallitsevien arabien lisäksi kaupungissa on merkittävät yhteisöt kurdeja, armenialaisia, turkkilaisia ja tšerkessejä. Kaupungissa oli jo keskiajalla ja Osmanivaltakunnan aikana merkittävä armenialaisyhteisö, jolla oli vaikutus erityisesti kaupassa, ovathan armenialaiset perinteisesti olleet kauppiaita ja porvareita. Armenialaisyhteisö vahvistui runsaan sadan vuoden takaisten Itä-Anatolian armenialaisiin kohdistuneiden vainojen aikana, jolloin Turkin nuorturkkilainen nationalistiliike purki venäläis-turkkilaisten sotien turhautumista tulilinjalle joutuneisiin armenialaisiin ja sadat tuhannet joutuivat lähtemään maanpakoon. Suuri osa näistä päätyi nykyisten Syyrian ja Libanonin alueille.

Armenialaisten kansanmurha on poliittisista syistä nykyäänkin jatkuvasti tapetilla, mutta 1800-luvun lopulle sijoittuva Venäjän keisarikunnan suorittama tšerkessien kansanmurha on esillä paljon vähemmän, koska Venäjää ei ilmeisesti haluta samalla lailla tilille teoistaan kuin ajat sitten demokraattiseksi ja länsisuuntautuneeksi maaksi muuttunutta Turkkia. Suurin osa tsaarinajan Venäjän kansanmurhia paenneista krimintataareista, tšerkesseistä, adžaareista, tšetšeeneistä ja monista muista Mustanmeren alueen ja Kaukasian kansoista päätyi silloisen Turkin valtakunnan alueelle, sitä kautta niinkin etäisiin paikkoihin kuin Bosniaan, Egyptiin ja Irakiin. Syyriassa ja varsinkin Jordaniassa on yhä edelleen elinvoimaiset tšerkessiyhteisöt. Vaikka suurin osa tšerkesseistä Lähi-idässä lienee peräisin juuri keisarillisen Venäjän kansanmurhista, osa yhteisöstä jäljittää itsensä keskiajalla hallinneeseen Egyptin mamelukkien imperiumiin. Mamelukit olivat sotilaskastisten orjien jälkeläisiä, suuri osa tšerkessejä ja muita kaukasialaisia ja turkinsukuisia kansoja, jotka muodostivat Egyptiin vahvan dynastian.