Jebel Musa

Viimeisenä päivänäni Libanonissa, tiistaina 26.8.08, lähdin kahden luontoharrastajaystävän kanssa Jebel Musan - Mooseksenvuoren - kukkuloille, joita pitkin mehiläishaukkojen massamuutto Libanonin yli tavallisesti näihin aikoihin kulkee. Tämä on erinomaisen kaunis pieni ja vaikeapääsyinen vuorialue, jossa sinnittelevät esimerkiksi Libanonin viimeiset varmuudella pesivät sudet. Mehiläishaukkojen oli muutamaa päivää aiemmin nähty ylittävän Bosporinsalmen massoina ja laskettu aika aloittaa lipuminen Jebel Musan yli oli itse asiassa edellinen päivä, mutta tuo päivä oli sumuinen ja muutenkin huonosäinen eikä haukkoja ollut näkynyt. 

Tiistainakin saavuimme paikalle vasta iltapäivällä, mutta yhtään haukkaa ei ollut taivaalla. Rinteiden pensaikoisa oli kohtuullisia määriä yleisiä paikallisia varpuslintuja, kuten kallionakkeleita, sinitiaisia, hernekerttuja, tiklejä, viherpeippoja, mustarastaita ja närhiä. Selvästi muutolla olleita hyönteissyöjälintuja ei vielä näkynyt, elleivät kaksi pikkulepinkäistä olleet sellaisia. Pitkin iltapäivää havaittiin vain yksinäinen mehiläishaukka ja yksi arohiirihaukka. Niinpä vetäydyimme juomaan kardemummakahvia metsänvartijan kanssa ja siinä vierähti jonkin aikaa, kun vartija halusi kommentoida myös Libanonin ja Georgian politiikkaa. Samana päivänä ystävämme, AUB:n professori Talal Nizameddin, Libanonin arvostetuin Venäjä-tutkija, oli julkaissut erinomaisen kolumnin paikallisessa The Daily Star -sanomalehdessä otsikolla "Venäjän karhu tanssii ja Eurooppa inisee", jossa arvosteli terävästi eurooppalaisen diplomatian synkkiä epäonnistumisia sekä Lähi-idässä että Kaukasiassa. 

Kun kahvit oli juotu olimme jo aikeissa palata autolle ja Beirutiin, kun äkkiä havaitsimme suurten petolintujen kohoavan pilvinä ilmavirtausten mukana Jebel Musan takaa. Mehiläishaukat olivat sittenkin tulleet! Niillä vain oli ollut pitkä taival lennettävänään Turkista Syyrian läntisten rannikkovuorten yli Libanoniin, jossa vielä piti välttää pohjoislibanonilaisten kristittyjen alueiden murhanhimoisten metsästäjien haulit. Olimme ehkä missanneet ensimmäiset haukkaparvet, mutta seuraavan puolentoista tunnin aikana ohitsemme lipui erikokoisina parvina yli 500 mehiläishaukkaa - mikä unohtumaton elämys. Retken kruunasivat vielä kaksi tumman värimuodon pikkukotkaa, joskin kyseessä saattoi olla myös sama yksilö kahteen kertaan eri osissa vuorta. 

Palatessamme alas vuorilta Beirutia kohti pysähdyimme kristityssä kylässä, jossa valmisteltiin juuri kyläfestivaalia ja sinne oli koottu markkinat. Paikalla oli Iranin Azerbaidžanista Täbrizistä kotoisin oleva mattokauppias, etninen azeri, joka silkan maantieteen tuntemuksen perusteella pudotti reilusti persialaisten mattojen hintoja minulle verrattuna rikkaisiin libanonilaisiin, ja päädyinkin ostamaan kaksi vanhaa ja arvokasta persialaismattoa naurettavan edullisilla hinnoilla. Toinen ostamistani matoista on Balutšistanista, toinen Ferdozista. 

Beirutiin saapuessamme ilta oli jo hämärtynyt ja se tuli olemaan toistaiseksi viimeinen iltani Beirutissa. Habibin saapuessa söimme mantea ja joimme tuopit samoilla tuoleilla Reguston baaritiskillä Hamrassa, jossa ystävyytemme aikoinaan sai alkunsa. Loppuyöhön mahtui vielä paljon soittoja ja pakkaamista, kunnes lähdimme lentokentälle ja kohti välilaskupaikkaa Istanbulia ja lopulta Suomea.