Pari päivää sitten Addikseen pöllähti italialainen ystäväni, joka on uhrannut elämästään jo vuosikymmenen verran uhanalaisten töyhtöiibisten pelastamiseen. Viimeinen tunnettu itäisen populaation luonnonvarainen yhdyskunta sijaitsee Syyriassa Palmyran lähellä (ks. tämä blogi toukokuussa 2008) ja yhdyskunnan aikuiset talvehtivat Etiopian ylämailla. Iibistiimin oli pitänyt lähteä jo viime viikolla iibisten talvehtimisalueelle, mutta rankkasateiden jatkuminen esti tämän. Etiopiassa nimittäin jatkuu edelleen sadekausi, vaikka sen olisi pitänyt päättyä jo syyskuun puolivälissä eikä kukaan etiopialainen muista tällaista tapahtuneen elinaikanaan. Maailman ilmasto on sekaisin. Ylämailla sataa yhä kaatamalla ja sade katkoo teitä, kun samaan aikaan muissa osissa Etiopiaa - Ogadenissa, Afarissa ja Etelä-Oromiassa - kansa näkee kuivuuden vuoksi nälkää.
Lauantaiaamun auringon noustessa suuntasin kaiken tekemättömän työn uhallakin pois Addiksesta, tällä kertaa kaakkoon Debre Zeitiin, joka sijaitsee Suuren hautavajoaman reunamilla, siis merkittävästi alempana kuin Addis Abeba. Yleensä Debre Zeitissä onkin paljon Addista lämpimämpi ja miellyttävämpi ilmasto. Debre Zeit on miellyttävä ja vilkas pikkukaupunki, jossa sijaitsee myös Hautavajoaman yliopisto. Debre Zeitiä ympäröivien järvien rannoilla on useita miellyttäviä lomapaikkoja ja kauniita maisemia. Kaupungista löytyy hyvä hotellitarjonta ja se tarjoaakin sopivan pakopaikan Addiksesta esimerkiksi viikonloppumatkoille.
Tarkoituksemme oli italialaisen ja kahden etiopialaisen luonnonsuojelijan kanssa tarkastaa varmuuden vuoksi yksi niistä paikoista, joissa töyhtöiibiksiä on historiallisten havaintojen mukaan talvehtinut vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Tämä paikka oli Debre Zeitin kupeessa sijaitseva Tšalaklakajärvi, jonka ympärillä sijaitsee myös ryhmä pienempiä järviä. Aloitimme kuitenkin aamumme pienen Horajärven rannalta Etiopian ilmavoimien upseerikerhon kahvilasta, jossa saatoimme nauttia vahvaa etiopialaista kahvia ja samalla katsella lukemattomia järvellä ja sen rantapuissa viihtyviä lintuja. Laiturin luona ui joukoittain kruununokikanoja ja pikku-uikkuja, rantapuissa kuivattelivat siipiään kaislamerimetsot ja afrikanmerimetsot. Koukeroisten viikunapuiden oksilla tähysti kiljumerikotkia, vasarapäähaikaroita, rääkkähaikaroita, yöhaikaroita ja pyhäiibiksiä, aivan kahvilan luona säihkyvän värinen malakiittikalastaja. Rantapuista löytyi mm. afrikanparatiisimonarkkeja ja mustepääseppä, joskin myös talvehtivia pajulintuja.
Tšalaklakajärven kartoitus aloitettiin sitten järven pohjoispäästä, jossa maamerkkinä toimii valtavankokoinen viikunapuu. Yhdessä ainoassa puussa näytti elävän satoja lintuja, kuten kutojia, ruusupeippoja, kyläloistokottaraisia ja viikunakyyhkyjä. Järven pohjoisosan kosteikot olivat täynnä sorsia, joista tässä vaiheessa vuotta vielä enemmistö edustaa afrikkalaisia lajeja, kuten keltanokkasorsa, punanokkasorsa, naamioviheltäjäsorsa, ruskoviheltäjäsorsa ja ruskonarsku. Eurooppalaisista sorsista lapasorsat olivat jo ilmaantuneet suurina parvina ja niiden lisäksi nähtiin pieniä määriä heinätaveja ja jouhisorsia. Talven edetessä ilmaantuu myöhemmin myös muita lajeja niiden valuessa Egyptistä ja Sudanista etelään. Rantaniityillä laidunsi pieninä parvina pyhäiibiksiä ja pronssi-iibiksiä, mutta töyhtöiibiksiä ei joukosta tietenkään löytynyt. Niin ikään kansoittivat rantaniittyjä suurina parvina afrikanhanhet ja kynsihanhet.
Iltapäivän ohjelmana oli järven eteläosa, jota kartoitettiin lounaasta päin pohjoista kohti. Tässä osassa järveä maisemat ovat erityisen kauniita, sillä kullankeltaisina aaltoilevat teffipellot näyttävät aivan luonnonsavannilta siellä täällä kohoavine akaasioineen ja viikunapuineen. Järven rannoilla kahlaili suuria määriä haikaralintuja, kuten jalohaikaroita, harmaahaikaroita, rääkkähaikaroita, afrikaniibishaikaroita, afrikanmarabuita ja afrikankapustahaikaroita, mutta lisäksi myös kurkia ja kruunukurkia. Muutamat rantaniityt olivat täynnään eurooppalaisia kurkia. Suomalaisia värirenkaita ei kuitenkaan ainakaan nopealla etsimisellä näkynyt, joten ehkäpä nämä kurjet ovat jostain Venäjältä. Pääsimme myös katselemaan läheltä, kuinka keltapäähaukka kyni saaliiksi saamaansa pikkulintua.
Auringon alkaessa painua maisemaa hallitsivat yöpuilleen lentävien iibisten, kurkien, haikaroiden ja hanhien parvet. Valtavan kokoiset marabuhaikarat asettuivat suurin joukoin akaasioiden latvoihin piirtyen kellertyvää taivasta vasten. Kastelukanavien varsilla oli valtavia parvia talvehtivia keltavästäräkkejä. Laidunmailla oli hyvin suuria nisäkkäiden tekemiä koloja ja kun kysyimme paikallisilta paimenilta, mikä eläin näitä tekee, vastauksena oli termiittikaivaja eli vanhalta nimeltään maasika, erikoinen ja muinaista alkuperää oleva iso afrikkalainen nisäkäs, jolla ei ole lainkaan lähisukulaisia nykyeläimistössä.
Pimeän tultua olimme palanneet Debre Zeitiin ja sieltä hengenvaarallisen ajomatkan jälkeen Addikseen, jossa istuimme vielä iltaa illallisen ja etiopialaisen punaviinin seurassa. Viini oli siinä määrin huonolaatuista, että vaihdoimme pian olueen; Etiopiassa valmistetaan useita yllättävän kelvollisia paikallisia oluita.
Lauantaiaamun auringon noustessa suuntasin kaiken tekemättömän työn uhallakin pois Addiksesta, tällä kertaa kaakkoon Debre Zeitiin, joka sijaitsee Suuren hautavajoaman reunamilla, siis merkittävästi alempana kuin Addis Abeba. Yleensä Debre Zeitissä onkin paljon Addista lämpimämpi ja miellyttävämpi ilmasto. Debre Zeit on miellyttävä ja vilkas pikkukaupunki, jossa sijaitsee myös Hautavajoaman yliopisto. Debre Zeitiä ympäröivien järvien rannoilla on useita miellyttäviä lomapaikkoja ja kauniita maisemia. Kaupungista löytyy hyvä hotellitarjonta ja se tarjoaakin sopivan pakopaikan Addiksesta esimerkiksi viikonloppumatkoille.
Tarkoituksemme oli italialaisen ja kahden etiopialaisen luonnonsuojelijan kanssa tarkastaa varmuuden vuoksi yksi niistä paikoista, joissa töyhtöiibiksiä on historiallisten havaintojen mukaan talvehtinut vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Tämä paikka oli Debre Zeitin kupeessa sijaitseva Tšalaklakajärvi, jonka ympärillä sijaitsee myös ryhmä pienempiä järviä. Aloitimme kuitenkin aamumme pienen Horajärven rannalta Etiopian ilmavoimien upseerikerhon kahvilasta, jossa saatoimme nauttia vahvaa etiopialaista kahvia ja samalla katsella lukemattomia järvellä ja sen rantapuissa viihtyviä lintuja. Laiturin luona ui joukoittain kruununokikanoja ja pikku-uikkuja, rantapuissa kuivattelivat siipiään kaislamerimetsot ja afrikanmerimetsot. Koukeroisten viikunapuiden oksilla tähysti kiljumerikotkia, vasarapäähaikaroita, rääkkähaikaroita, yöhaikaroita ja pyhäiibiksiä, aivan kahvilan luona säihkyvän värinen malakiittikalastaja. Rantapuista löytyi mm. afrikanparatiisimonarkkeja ja mustepääseppä, joskin myös talvehtivia pajulintuja.
Tšalaklakajärven kartoitus aloitettiin sitten järven pohjoispäästä, jossa maamerkkinä toimii valtavankokoinen viikunapuu. Yhdessä ainoassa puussa näytti elävän satoja lintuja, kuten kutojia, ruusupeippoja, kyläloistokottaraisia ja viikunakyyhkyjä. Järven pohjoisosan kosteikot olivat täynnä sorsia, joista tässä vaiheessa vuotta vielä enemmistö edustaa afrikkalaisia lajeja, kuten keltanokkasorsa, punanokkasorsa, naamioviheltäjäsorsa, ruskoviheltäjäsorsa ja ruskonarsku. Eurooppalaisista sorsista lapasorsat olivat jo ilmaantuneet suurina parvina ja niiden lisäksi nähtiin pieniä määriä heinätaveja ja jouhisorsia. Talven edetessä ilmaantuu myöhemmin myös muita lajeja niiden valuessa Egyptistä ja Sudanista etelään. Rantaniityillä laidunsi pieninä parvina pyhäiibiksiä ja pronssi-iibiksiä, mutta töyhtöiibiksiä ei joukosta tietenkään löytynyt. Niin ikään kansoittivat rantaniittyjä suurina parvina afrikanhanhet ja kynsihanhet.
Iltapäivän ohjelmana oli järven eteläosa, jota kartoitettiin lounaasta päin pohjoista kohti. Tässä osassa järveä maisemat ovat erityisen kauniita, sillä kullankeltaisina aaltoilevat teffipellot näyttävät aivan luonnonsavannilta siellä täällä kohoavine akaasioineen ja viikunapuineen. Järven rannoilla kahlaili suuria määriä haikaralintuja, kuten jalohaikaroita, harmaahaikaroita, rääkkähaikaroita, afrikaniibishaikaroita, afrikanmarabuita ja afrikankapustahaikaroita, mutta lisäksi myös kurkia ja kruunukurkia. Muutamat rantaniityt olivat täynnään eurooppalaisia kurkia. Suomalaisia värirenkaita ei kuitenkaan ainakaan nopealla etsimisellä näkynyt, joten ehkäpä nämä kurjet ovat jostain Venäjältä. Pääsimme myös katselemaan läheltä, kuinka keltapäähaukka kyni saaliiksi saamaansa pikkulintua.
Auringon alkaessa painua maisemaa hallitsivat yöpuilleen lentävien iibisten, kurkien, haikaroiden ja hanhien parvet. Valtavan kokoiset marabuhaikarat asettuivat suurin joukoin akaasioiden latvoihin piirtyen kellertyvää taivasta vasten. Kastelukanavien varsilla oli valtavia parvia talvehtivia keltavästäräkkejä. Laidunmailla oli hyvin suuria nisäkkäiden tekemiä koloja ja kun kysyimme paikallisilta paimenilta, mikä eläin näitä tekee, vastauksena oli termiittikaivaja eli vanhalta nimeltään maasika, erikoinen ja muinaista alkuperää oleva iso afrikkalainen nisäkäs, jolla ei ole lainkaan lähisukulaisia nykyeläimistössä.
Pimeän tultua olimme palanneet Debre Zeitiin ja sieltä hengenvaarallisen ajomatkan jälkeen Addikseen, jossa istuimme vielä iltaa illallisen ja etiopialaisen punaviinin seurassa. Viini oli siinä määrin huonolaatuista, että vaihdoimme pian olueen; Etiopiassa valmistetaan useita yllättävän kelvollisia paikallisia oluita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti