Addis II / 12

Sain tänään etiopialaisen ajokortin käytyäni maksamassa pieniä summia monille eri luukuille, allekirjoittamassa papereita ja ottamassa niihin leimoja. Tämä ei vielä tarkoita, että voisin käyttää autoani, vaan sen rekisteröinti on edelleen kesken, vaikka viranomaiset ovatkin viimein päättäneet, mikä on auton oikea korinumero.

Paikallisen sanomalehden mukaan Etiopiassa tulee eniten kuolonuhreja liikenneonnettomuuksissa ajoneuvoa kohti koko maailmassa. Tämä ei lainkaan ihmetytä, kun katselee ajotyylejä ja etenkin jalankulkijoiden tapaa mihinkään katsomatta hyppiä autojen eteen. Kuulemma paikallisen taikauskon mukaan tuo hyvää onnea, jos kulkee pysähtymättä ja katsomatta autojen eteen ja selviää hengissä. Toisaalta kuolonuhrien määrä ihmetyttää sikäli, että tiet ja kadut ovat kaikkialla niin huonossa kunnossa, ettei missään voi ajaa kovin lujaa.

Elättelen yhä heikkoa toivoa, että saisin auton käyttööni jouluksi ja voisin ajaa johonkin pääkaupungin ulkopuolelle pyhäpäiviksi. Tosin näyttää myös siltä, että Etiopian hallitus aikoo joululahjana järjestää uuden restriktiivisen kansalaisjärjestölain julkisen kuulemisen juuri länsimaisen joulun pyhinä, jottei maailmalta tulisi turhan paljon huomiota tälle jälleen uudelle takapakille, jota maan demokratiakehitys ottaa.

Tähän liittyen oikeus tuomitsi juuri kuudeksi vuodeksi vankilaan Etiopian tunnetuimman poptähden Tewodros Kassahunin alias Teddy Afron, väittäen tämän syyllistyneen tappoon ja heitteillejättöön liikenteessä, vaikka poptähdellä oli onnettomuusillaksi alibi ja surmansa saanut oli tuotu ruumishuoneelle eri päivänä kuin onnettomuuden väitettiin tapahtuneen. Kansalaiset epäilevät, että todennäköisempi syy oli se, että Teddy oli alkanut suursuosionsa turvin arvostella hallitusta ja ottaa musiikin keinoin kantaa yhteiskunnallisiin asioihin.

Vielä liikenneturmia enemmän Etiopiassa pelottavat kuitenkin näkymättömät viholliset, jotka Afrikassa vaanivat kaikkialla huonojen hygieniaolojen ja ilmastotekijöidenkin vuoksi. Olen jälleen onnistunut saamaan vatsataudin ja jos merkit pitävät paikkansa, pari päivää menee taas hukkaan sitä kärsiessä. Onneksi Addis on niin korkealla, että täällä ei ole malariaa, mutta aina Hautavajoamassa tai muilla kuumilla alueilla vieraillessa, kun hyttynen pistää, tulee miettineeksi, muistiko ottaa sinä päivänä malariatablettinsa. Muita loiseliöitä Addiksessakin kuitenkin riittää. Ulkomaalaiset tapaavat saada ameeboja esimerkiksi hotellien seisovista pöydistä. Ihmisillä on sellainen kummallinen luulo, että jos on viiden tähden hotellissa luksusilluusion ympäröimänä, voi turvallisesti syödä kaikenlaista kylmää, kuten salaatteja, ja vieläpä seisovasta pöydästä. Paljon turvallisempaa olisi syödä vaikka rupuisessa katukeittiössä, kunhan ruoka on kunnolla kuumennettu, vaikka asiakkaan nähden, eikä seiso päivän mittaan missään seisovassa pöydässä, jonka ohi sadat ihmiset kulkevat mikrobejaan levitellen.

Kävin keskiviikkona jälleen Bishoftussa, vilkaisten myös Tshalaklakajärveä kahvin merkeissä kattoterassilta ja vieraillen ilmavoimien upseerikerholla vehreän Horajärven rannalla, jossa jälleen sadat kruununokikanat, pikku-uikut ja monet merimetsot, afrikanhanhet ja pelikaanit kelluivat runsasta kalakantaa verottamassa. Loistelias malakiittikalastajakin oli jälleen samoissa asemissa laiturin vieren puussa.

Matkalla Addiksesta Bishoftuun oli jälleen hauskoja koulujen kylttejä. Yksi parhaista oli "Persistence Academy", jonka värikkäässä kyltissä on kuva joukosta ankarannäköisiä nutturapäisiä pikkutyttöjä koulupuvuissa, huulet ja kulmakarvat mutrussa ja suorastaan pelottavasti katsojaan tuijottaen. Naapurikoulu oli nimeltään "Neway Challenge Academy", jonka kuvassa siinäkin on vakavan näköisiä lapsia univormuissa.

Tällaisiin kouluihin sitä uskaltaisi tyttärensä tai poikansa laittaa, koska koulunkäynti selvästi otetaan vakavasti. Herättäisihän se heti ajatuksia ties minkälaisesta kevytmielisyydestä, jos kuvissa olisi nauravia natiaisia. Mitä se sellainen on? Persistenssin ja haasteiden akatemioissa sen sijaan varmasti kasvatetaan luonnostaan haihatuksiin taipuvaisista lapsista kunnollisia ja siveitä pikku vaimoja.

Maan hallituskin on ryhtynyt kampanjoimaan tienvarsimainosten keinoin yhteiskunnallisia ongelmia vastaan. Yhdessä mainoksessa nainen kääntää kauhuissaan kasvonsa pois ja kohottaa torjuvasti kätensä. Iskulauseessa kehotetaan jokaista kääntämään selkänsä korruptiolle.

Toisessa kampanjamainoksessa on mies, joka halaa vaimoaan, mutta vilkuilee samalla flirttailevasti toiseen naiseen. Tekstissä muistutetaan, että aids tappaa ja kehotetaan siveyteen ja aviolliseen uskollisuuteen. Mahtaako asia nyt tällä kehityshankkeella ratketa? Paikallisten reaktiot tuntuvat olevan pikemminkin päinvastaisia, sillä heidän mielestään useaa naista vilkuileva mies on cool. Naisten pitää toki olla siveitä. Mitä siitä muuten tulisi? Sehän aiheuttaisi vain epäjärjestystä, kaaosta ja jumalatonta menoa, jos naisetkin alkaisivat käyttäytyä samoin kuin miehet. Yksi paikallisista totesikin huolestuneena, että nykyajan tytöt kulkevat ulkona ties minkälaisissa asuissa saatuaan televisiosta vaikutteita.

On tietysti täysin poissuljettua, että kampanjoitaisiin esimerkiksi ehkäisyn puolesta. Sehän olisi täysi tabu, aivan tavatonta, ja sitä vastaan ovat niin kirkot kuin moskeijat.

Nuoriso saa nykyään niin paljon vaikutteita ja perinteiset arvot unohtuvat täysin. Kaikenlaiset rastahiuksiset löysävaatteiset nuoretmiehet - yksi sellainen juuri ohitettiin lampsimassa löysästi katua pitkin ja paidassansa luki "FBI" - tekevät mitä lie popmusiikkia ja nuoriso saa päähänsä länsimaisia hullutuksia, ehkä jopa ryhtyy arvostelemaan ylempiään tai esittämään oppositiomielipiteitä. Se uhkaa vakautta ja kehitystavoitteita. Jos sen sijaan kaikki puhaltaisivat samaan hallituksen määrittämään hiileen, mikä se kulloinkin onkin, saavutettaisiin vuosituhattavoitteet heti ja Etiopia saavuttaisi ja ohittaisi länsimaat kaikilla mittareilla. Sitä ei tohdi edes sanoa, että ensin Etiopian pitäisi saavuttaa edes muut Afrikan maat, koska etiopialaiset eivät mielestään ole afrikkalaisia vaan näitä ylempiä.

Kuulin juuri, että Etiopia on vasta nyt saavuttanut sen bruttokansantuotteen tason asukasta kohti, mikä oli voimassa vuonna 1973, juuri ennen kuin keisari syrjäytettiin. Näin paljon siis toistakymmentä vuotta kestänyt kommunistinen kokeilu sai aikaan Etiopiassa. Siinä sivussa väestö on jatkanut räjähdysmäistä kasvuaan eikä kukaan tiedä, kuinka paljon yli 80 miljoonan Etiopiassa jo todellisuudessa on ruokittavia suita. Vaikka siis uudet viisivuotissuunnitelmat hallituksen valitsemalla ohjatun demokratian tiellä, joka sentään on verrattomasti Dergin diktatuuria parempi, loisivat huimia tilastoja maataloustuotannon kasvusta, mikään ei taida riittää, sillä väestö kasvaa ekspontentiaalisesti samalla kun ympäristö tuhoutuu ja aavikoituminen etenee. Ihminen ei opi.

Maassa vallitsee kolme mentaalista tai suorastaan kulttuurista estettä, jotka heijastuvat kielteisesti yhteiskunnan kehitysmahdollisuuksiin. Ensinnäkään etiopialaiset eivät pidä aloitteellisuudesta, varsinkaan oma-aloitteisuudesta. Kaiken pitää tulla ylhäältä annettuna jos on tullakseen. Ilman ylhäältä tulevaa määräystä mitään ei kannata tehdä, koska siinä tulee vain astuneeksi jonkun varpaille ja saa pyyhkeitä. Toisekseen etiopialaiset vastustavat kilpailua. Mitä siitä tulisi, jos jotkut vielä kaikkien vaikeuksien lisäksi kilpailisivat monopoliasemassa olevien kanssa? Tämä pätee niin julkiseen kuin yksityiseenkin sektoriin.

Kolmanneksi, vakaus on yhtä kuin kontrolli, ja vapaus olisi yhtä kuin kaaos. Eihän nyt ihmisten voi antaa tehdä mitä haluavat, koska sittenhän kukaan ei enää puhaltaisi oikeaan hiileen. Sen sijaan, että nuorille sallittaisiin pääsy internettiin, matkapuhelinalalla saisi olla muitakin kuin surkea valtionmonopoli ja investoinnit kaikille talouden aloille sallittaisiin, pidetään mieluummin liiat mahdollisuudet poissa nuorten koulutettujen ulottuvilta, joten nämä joutuvat lähtemään piioiksi ja siivoojiksi Persianlahdelle sen sijaan että voisivat perustaa kotimaassa yrityksiä tai kommunikoida sujuvasti ja vapaasti toistensa ja koko muun maailman kanssa, saaden uusia ajatuksia ja tietoa eri mahdollisuuksista.

Yksityistä maanomistustakaan ei ole Etiopiassa sallittu, vaan ihmiset vuokraavat maata hallitukselta. Onko heillä silloin intressi pitää huoli ympäristön ja maaperän säilymisestä lapsilleen ja lapsenlapsilleen, vai pikemminkin intressi saada vain mahdollisimman paljon nopeaa hyötyä niin kauan kuin maa on omassa käytössä? Jos metsä kuuluu valtiolle, joka ehkä lähettää kerran vuodessa jonkun käymään valvomassa, ihmiset kyllä hakkaavat kaiken pois polttopuuksi, koska muutenhan naapuri hakkaisi. Sitten ihmiset levittelevät käsiään ja sanovat, että hallituksen tai ulkomaisten avunantajien tai jonkun muun pitää ratkaista ongelmansa, kun kaikki on kurjasti.