Kembatta

Olin tiistain ja keskiviikon kentällä, tällä kertaa Kembattan ja Hadiyan maakunnissa Eteläosavaltion pohjoisosissa. Nähdessään paikallisten kansalaisjärjestöjen tekemän työn, joka on konkreettisesti ja silminnähtävästi parantanut ihmisten elinoloja ja alueen kehitystä, jaksaisi jatkaa Etiopiassa vielä vuosia. Paitsi tietysti tietäen, että uuden yhdistyslain siirtymäajan umpeutuessa vuoden kuluttua suurin osa tästä työstä tulee kielletyksi ja estetyksi. Hallitus haluaa rahat itselleen ja eliminoida liikaa tuloksia aikaansaavat "kilpailijat", kuten kansalaisjärjestöt.

Vanhassa aluejaossa kembattojen ja hadien alueet oli yhdistetty yhdeksi hallintoalueeksi, mutta nyt ne on jaettu kahdeksi maakunnaksi. Kembattan maakunnan pääpaikaksi on tullut aiemmin takapajuinen pikkukylä Durame, joka on nyt kovaa vauhtia kehittynyt ja kasvanut, niin että sieltä löytyy nykyisin jo hyvä hotelli ja tietkin on asfaltoitu. Hadiyan pääpaikka Hosaina on vielä pidemmällä kehityksessä ja onhan siellä jopa kuurojen koulu, joka suomalaisten lähetyssaarnaajien tuella on toiminut jo kolmattakymmenettä vuotta. Mikään ei motivoi kuin nähdä, millaisia hämmästyttäviä tuloksia tämä koulu on saanut aikaan. Kouluun tullessaan useimmat kuurot lapset ovat olleet kommunikointikyvyttömiä ja yhteiskunta on pitänyt heitä rangaistuksena vanhempiensa synneistä tai pahan silmän ja noituuden aikaansaannoksina; nyt lapset kommunikoivat iloisesti ja vilkkaasti keskenään viittomakielellä ja pystyvät pitämään huolta itsestään ja toisistaan. Koulun henkilökunta on motivoitunutta ja asialleen omistautunutta. Viikon merkkitapaus oli epäilemättä suomalaisen kuuron räppärin Signmarkin esiintyminen Hosainan kuurojen koululla.

Kembattaheimon parissa on perinteisesti elänyt fuugayhteisö, jota on pidetty paariakastina. Valtaväestö on pitänyt heitä orjina ja pakottanut syömään elannokseen kuolleiden eläinten lihaa. Fuugat ovat olleet kurjista kurjimpia eivätkä edes uskoneet omaan ihmisarvoonsa. Heidän lapsensa eivät ole saaneet käydä kouluja kuten muiden lapset. Nyt paikallinen kansalaisjärjestö on organisoinut fuugayhteisöjä kehittämään taitojaan ja elinkeinoja, jotka tuovat heille tuloja. Monissa kylissä lapsia on jo uskallettu lähettää kouluihin, vaikkakin tämä on vasta aluillaan. Suuria saavutuksia on tapahtunut myös naisten oikeuksien osalta. Kun aiemmin kaikki ovat läpikäyneet tuskallisen ja ihmisarvoa alentavan naisten ympärileikkauksen, tästä käytännöstä on nyt osa väestöstä päättänyt luopua.

Tapasin viidenkymmenen teinitytön perustaman nuorisoklubin, joka on päättänyt, että heidän sukuelimiään ei silvota. Kansalaisjärjestö on myös vakuuttanut heidän vanhempansa tästä. Oli vakuuttavaa kuulla kyläneuvostoissa annettuja todistuksia tapahtuneen edistyksen puolesta. Joissain kylissä jopa lapset ja nuoret saivat olla kuuntelemassa, vaikka kokouksissa puhuttiin hyvinkin arkaluontoisista asioista kuten naisten sukuelinten silpomisesta.

Afrikan Sarven alue on maailman synkin sukuelinten silpomista koskevissa tilastoissa. Toisin kuin usein kuvitellaan, asialla ei ole juurikaan tekemistä islaminuskon kanssa, vaan se perustuu vanhoihin afrikkalaisiin uskomuksiin, jotka ovat periytyneet nykyisille kristityille ja muslimeille. Somalia, Djibouti, Etiopia, Eritrea ja Sudan ovat maailman maista pahimpia naisten ympärileikkauksen harjoittajia ja kaikissa näissä maissa yli 80 % naisväestöstä on leikattu. Kembattan alue, jossa perinne on näihin päiviin saakka ollut erittäin vallitseva, on pääsääntöisesti protestanttista eli tunnustaa samaa uskontoa kuin suomalaiset.

Onnistuin näkemään matkan aikana jälleen yhden uuden lintulajinkin, kruunutokon, joita pyöri ryhmä kylän akaasioissa kuunnellessani kauhutarinoita fuugien aiemmasta kohtelusta.