Tulevaisuuden mielipiteitä

Tekstiviestit Suomesta kertovat eurovaalien ääntenlaskennan etenemisestä. Samalla Beirutissa eletään hiljaista hetkeä ennen kuin ampuminen alkaa. Toivottavasti se tulee olemaan vain ilmaan ampumista.

Juuri äsken tapasin kahvilan edessä neljä nuorta Tayyar al-Mustaqbalin eli Tulevaisuusliikkeen kannattajaa. He vaativat saada tietää, ketä olisin äänestänyt jos minulla olisi Libanonin passi. En tietenkään aluksi tiennyt heidän puoluekantaansa joten olin vastauksissani varsin diplomaattinen ja kysyin, kuka heistä ampuisi minut jos vastaisin väärin. He kertoivat sitten olevansa kaikki samaa jengiä eli Haririn kannattajia. Kahden heistä etunimi alkoi 'ayn-äänteellä, joka on ulkomaalaisille niin mahdoton ääntää.

Heidän sanomansa lyhykäisyydessään oli, että Saad Hariri on hyvä jätkä ja Mustaqbal on demokratian asialla. Hizbullah taas on saatanasta. Nuoret olivat liikuttavan vakuuttuneita siitä, että tänä päivänä Mustaqbal liittolaisineen on piessyt vaaleissa pahanpäiväisesti Nasrallahin ja tämän kannattajat. Mutta ongelma on, että Hizbullah ryhtyy ampumaan ihmisiä riippumatta siitä häviääkö vai voittaako vaalit. Nasrallah on perseestä ja hänet pitäisi piestä. Todella demokraattista eikö?

Samaan aikaan käveli kahvilasta ulos viides nuorimies, Nasrallahin kannattaja, jonka puoluekanta oli julistettu myös hänen keltaisessa teepaidassaan, jossa komeili kalashnikovia puristava nyrkki, hessujen tunnus. Hän kommentoi tulevaisuusnuorten puheita huutamalla väliin "Nasrallahin voitto on Jumalan voitto". Tämä on sanaleikki, koska Nasr Allah merkitsee Jumalan voittoa. Libanonilainen suvaitsevaisuus on aina omaa luokkaansa, joten mitään tappelua ei kahvilan edessä syntynyt, molemminpuolista suunpieksentää vain. Tapahtuu maassa spontaanejakin tappeluita, mutta ne ovat harvoin vakavia. Vakavat yhteenotot taas ovat harvoin spontaaneja - ne ovat järjestettyjä provokaatioita, koska jonkun etu on nujakoinnin eskaloiminen väkivallaksi.

Vaikken missään vaiheessa tullutkaan kertoneeksi, ketä olisin äänestänyt, jos minulla olisi ollut Libanonin vaaleissa äänioikeus, tulevaisuusnuoret päättelivät, että myös minä olen tosi hyvä jätkä, koska Syyria oli kieltäytynyt antamasta minulle viisumia ja olin silti lentäen tullut lomalle Beirutiin. Heidän mukaansa Libanonissa ei koskaan tule olemaan rauhaa ja vakautta kuten Suomessa, koska Libanonilla on sellaisia naapureita kuin Syyria ja Israel. "Meitä on vain päälle neljä miljoonaa ja kuitenkin 18 uskonlahkoa. Miten tästä voi tulla mitään?"

Koska olen kuullut nämä kliseet aika monta kertaa ja kaikkien Libanonissa edustettujen uskontokuntien suusta, totesin tähän, että mieleeni tulee eräs toinenkin pieni vuoristoinen maa, jossa on suuri sisäinen erilaisuus, heikko keskushallinto, vahvat maakunnat, kaikilla aseet kotona ja ympärillä isoja vahvoja valtioita. Tämä maa on Sveitsi, jossa puhutaan neljää eri äidinkieltä ja jota ympäröivät Saksa, Ranska, Itävalta ja Italia eivät suinkaan aina olleet vakaita demokraattisia naapureita. Sveitsi on tehnyt kaksi perusratkaisua: julistautunut puolueettomaksi, ettei joutuisi sotketuksi naapureidensa kiistoihin, ja samalla kuitenkin rakentanut voimakkaan maanpuolustuksen, joka perustuu siihen, että joka mies käy asepalveluksen ja hänellä on kotona rynkky.

Tämä herätti teineissä ihmetteleviä ajatuksia, mutta he myönsivät, että niin pitäisi Libanoninkin tehdä, mutta se vaan jotenkin on aina mahdotonta. Sen sijaan täällä ammumme toinen toisiamme. Katsokaa nyt mitä Nasrallah teki viime vuoden toukokuussa! Siinä on selitys Libanonin ongelmiin. Ja pian ampuminen alkaa taas, joten nyt on parasta vetäytyä kaduilta televisioiden ääreen seuraamaan vaalivalvojaisia. Ja niin nuoret lähtivät mustalla urheilumallisella BMW:llä kaahailemaan pitkin Hamran katuja.