Amerikan muistoja

Olin päättänyt elokuun lopun ja syyskuun ensimmäisen viikon Amerikan-matkallani mennä sellaisiin paikkoihin, joissa en ollut aiemmin käynyt. Edellisellä matkallani Amerikkaan olinkin ollut pääosin Washingtonissa, New Yorkissa ja Bostonissa sekä käynyt joissain pienemmissä paikoissa, joissa minulla oli kontakteja, lähinnä Virginian ja New Jerseyn osavaltioissa. Pohjois-Amerikan sisäosissa en ollut koskaan vielä käynyt. Niinpä olin alun perin suunnitellut lentäväni Chicagoon, vuokraavani auton, ajavani Suurten Järvien pohjoispuolitse Ottawaan ja sitten takaisin Suurten Järvien eteläpuolitse.

Mutta niin kuin aina, suunnitelmat menevät uusiksi. Ajaminen olisi vienyt suurimman osan käytettävissä olevasta viikosta ja olisin ehtinyt tavata vain kaksi tavattavista kontakteista, yhden Chicagossa ja yhden Ottawassa. Lisäksi minua lobattiin tulemaan jälleen Bostoniin - tai oikeammin Massachusettsin Cambridgeen - mutta tapaamaan tällä kertaa eri ihmisiä kuin edellisellä kerralla. Näytti siis järkevämmältä käyttää Amerikan sisäisiä lentoja. Ottawaan ei saanut mistään järkevän hintaisia lentoja - yksi keikaus sinne ja takaisin Chicagosta olisi maksanut yli tuhat dollaria. Niinpä Kanada jäi väliin. Siitä huolimatta onnistuin saamaan yhteen viikkoon mahtumaan jotakuinkin niin paljon kuin saatoin haaveilla ja silti ilman erityistä kiireen tuntua.

Olin jo lentomatkoilla onnekas, sillä toisin kuin paluumatkalla, jolloin vieressäni istui ensin levoton lapsi ja sitten flunssainen mieshenkilö, menomatkalla vieressäni istui Helsingistä Lontooseen tuppisuu (aina hyvä niin - voi nukkua) ja matkalla Lontoosta Atlantin yli Chicagoon vieressäni istui romaniankielistä kirjaa lukeva nuorimies. Hän osoittautui moldovalaiseksi, joka tuhansien muiden nuorten koulutettujen moldovalaisten tavoin lähti kotimaastaan ensin Romaniaan. Hän odotteli saavansa Romanian kansalaisuuden vielä tämän vuoden aikana. Silloin hänestä tulisi samalla EU-kansalainen. Joillekin se merkitsee enemmän kuin suomalaisille...

Hän oli hiljattain valmistunut Bukarestin teknillisestä korkeakoulusta ja onnistunut saamaan hyvän työpaikan Chicagon pörssistä. Hän osoittautui erittäin monitietoiseksi, joten keskustelimme pitkän Atlantin-ylityksen aikana Moldovan, Ukrainan, Romanian ja Georgian politiikasta, Euroopan integraatiosta, maailmanlaajuisesta talouskehityksestä, poliitikkojen opportunismista sekä moldovalaisesta luostarista, joka on erikoistunut demonien manaamiseen pois riivatuista.

Kun laskeuduimme Chicagon O'Haren lentokentälle, satunnainen matkakumppanini lahjoitti keräykseen köyhien afrikkalaislasten hyväksi merkittävän summan rahaa, vaikkei ollut itse varoissaan eikä esimerkiksi katsonut itsellään olevan varaa taksiin. Hän kertoi siskonsa antaneen parhaimmillaan puolet pienestä palkastaan hyväntekeväisyyteen, koska sisko, toisin kuin vierustoverini, oli uskonnollinen.

Myöhemmin tapasin moldovalaisen matkatoverini uudelleen Chicagossa päivällisen merkeissä ja esittelin hänet sekä amerikkalaisen kontaktini toisilleen. Minä ja amerikkalainen kontaktini olemme samanlaisia: Olemme syntyneet ja kasvaneet perheissä, joissa ei ole ollut erityistä kansainvälisyyttä emmekä ole perineet vanhemmiltamme mitään laajoista kansainvälisistä verkostoistamme, vaan rakentaneet ne vähitellen itse. Ainoastaan yhtä asiaa on kiittäminen siitä, että olemme saaneet aikaan niin paljon: uteliaisuutta. Olemme aina olleet kiinnostuneita kaikesta, mitä maailmalla tapahtuu ja siksi etsineet siitä lakkaamatta tietoja ja kontakteja. Emme ole pantanneet tietojamme emmekä kontaktejamme, vaan jakaneet kaikkea eteenpäin. Se kaikki on ollut investointia, joka on poikinut lisää. Kuten amerikkalainen kontaktini totesi, "oma kontaktiverkosto on sitä parempi, mitä paremmin ystävät menestyvät".

Kontaktini oli antanut Chicagoon laskeutumistani varten ohjeet soittaa tiettyyn numeroon, josta saisin ohjeet. Numerosta kävi ilmi, että minua vastaan oli lähetetty limusiini, jossa oli Yhdysvaltain lipuin varustetut kilvet ja kuljettaja. Auto ajoi saman tien ulos Chicagosta ja pois Illinois'n osavaltiosta Indianaan.

Kontaktini vanhempien kartano sijaitsee Indianan osavaltion pohjoisosassa Michiganjärven rannassa, Dune Acresin kylässä, joka on Chestertonin pikkukaupungin pohjoispuolella. Parvekkeelta ja katolta näkee Michiganjärven yli Chicagon kaupungin pilvenpiirtäjien silhuetit, ellei järvellä ole liian sumuista. Mikä parasta, huvila on paikassa, jota ympäröi kaikilta suunnilta Indiana Dunesin kansallispuisto. Siitä kuitenkin enemmän erillisessä kirjoituksessa.

Minun on vielä syytä palata moldovalaiseen vierustoveriini, jonka minä ja amerikkalainen kontaktini tapasimme pari päivää myöhemmin yhdessä Chicagon parhaista gurmeeravintoloista, hyvän viinin ja erinomaisen ruoan merkeissä. Hän lausui silloin saman ajatuksen, jonka myöhemmin kuulin niin monelta muultakin niistä kontakteista, joita tapasin: "Olisin voinut jäädä, mutta siellä ei olisi ollut niitä mahdollisuuksia, joita minulla on täällä. Olen nuori, minun täytyy luoda uraa, näyttää, että pystyn johonkin. Ehkä sitten jonain päivänä menen takaisin ja pystyn tekemään jotain kotimaani hyväksi."

Tapasin pakistanilaisen huippututkijan, joka on Harvardilla. Turkkilaisen tutkijan, joka on Berkeleyssä. Kolme libanonilaista ja yhden japanilaisen, jotka ovat Fletcherin diplomaattikoulussa Tuftsin yliopistolla. Vielä yhden libanonilaisen, joka hakee jatko-opiskelupaikkaa yrittäen valita parhaista professoreista. Kaikki nämä nuoret huippuasiantuntijat ovat ajatelleet samalla tavoin: "Ehkä jonain päivänä menen takaisin ja pystyn tekemään jotain kotimaani hyväksi." Kukaan heistä ei ole mennyt takaisin.

Ei ole Amerikan vika, että se vie parhaat päältä muualta maailmasta. Se on niiden maiden vika, joista kaikki nämä ihmiset tulevat, koska ne eivät ole pystyneet tai edes halunneet tarjota nuorille lupauksilleen sitä, mikä Amerikalla on ollut tarjolla. Ja kun on kerran rakentanut kansainvälistä uraa, huomaa äkkiä, ettei kotiin enää ole menemistä. Siellä ei arvosteta saavutettua osaamista, vaan kysytään "kuka sinä luulet olevasi" ja ihmetellään, miksi nyt haluat tulla takaisin jos kerran ruoho oli Atlantin takana vihreämpää.

Jo saapumistani seuraavan päivän illalla pääsin osalliseksi periamerikkalaisista puutarhakutsuista. Siellä oli intialaissyntyinen kansainvälisyyskasvatuksen opettaja, egyptiläissyntyinen huippumatemaatikko, joka on suunnitellut myös osia avaruusaluksiin, Etiopiassa syntynyt ja kasvanut ihmisoikeuksiin erikoistunut professori, kunnan yhteiskunnallisissa asioissa aktiivisia ihmisiä ja niin edelleen. Amerikka on itsessään monikulttuurinen joten amerikkalaiset ovat eurooppalaisiin verrattuna yleensä automaattisesti suvaitsevaisempia ja ottavat jo puheissaankin huomioon, etteivät ne vain loukkaisi mitään rotua tai ryhmää.

Jostain syystä eurooppalaiset kuvittelevat aina amerikkalaisten olevan arrogantteja, vaikka asia on yleensä aivan päinvastoin. Eurooppalaisethan esiintyvät yleensä kaikkialla ylimielisinä oppimestareina, varsinkin amerikkalaisten suuntaan, ja pitävät omia kulttuureitaan ja poliittisia järjestelmiään automaattisesti maailman parhaina. Euroopassa ei yleensä näe puutarhakutsuja, joihin mahtuisi neljä tai viisi rotua ja saman verran eri uskontoja samaan seurueeseen. Eurooppalaiset ovat valmiita vaatimaan yhteiskunnalta kaikenlaisia asioita, mutteivät valmiita soveltamaan niitä omaan elämäänsä, kuten amerikkalaiset päivittäisessä elämässään tekevät.

Ei Amerikassa kaikki tietenkään ole täydellisesti ja hyvin. Se on luokkayhteiskunta, kuten tosin suurin osa Eurooppaakin. Siellä on köyhiä asuma-alueita ja vauraita. Ihmistä arvioidaan sen mukaan, mitä kouluja ja yliopistoja hän on käynyt - mutta toisin kuin Euroopassa, häntä arvioidaan hyvin paljon myös sen mukaan, mitä hän osaa ja mitä hän on ehtinyt tehdä elämässään. Sosiaaliturva on parempi kuin Euroopassa - niille, jotka ovat ymmärtäneet laittaa osan tuloistaan vakuutuksiin eivätkä ole törsänneet kaikkea heti. Jälkimmäisille sosiaaliturva on huonompi kuin Euroopassa.

Amerikka on liian suuri, että siitä voisi sanoa kovin paljon yleistyksiä. Se on kuin puhuisi Euroopasta yhtenä kokonaisuutena. Samoin kuin eri Euroopan valtioiden välillä, Amerikan osavaltioiden välillä on suuria eroja lainsäädännössä, sosiaaliturvassa, säännöissä jne. Yhdessä piirikunnassa on viina kielletty, toisessa uhkapeli tai ilotulitteet. Jos ajaa puoli tuntia toiselle alueelle, lait ovatkin erilaiset. Yhdysvaltain osavaltioiden välillä on usein suurempia lainsäädännöllisiä eroja kuin Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä.