Ei voi sanoa matkustaneensa Kaukasiassa ellei ole käynyt myös Kaukasusvuorilla. Niinpä matkustimme ylös ja pohjoiseen, aina viiden kilometrin yli kohoavan Kazbekin rinteille. Kazbek, samoin kuin sieltä jylhään Darialin rotkolaaksoon, Tšetšeniaan ja lopulta Dagestanin kautta Kaspianmereen virtaava joki Terek, ovat saaneet nimensä turkkilaisista kielistä; georgialaiset lisäävät tällaisiin sanoihin loppuvokaalin, joten vuoresta on tullut Kazbegi ja joesta Tergi.
Kazbekia ympäröivä alue on nimeltään Khevi ja sijaitsee vaarallisessa ja alati uhanalaisessa asemassa, koska Venäjän imperiumi veti tätä kautta Kartlin sydämeen osoittavan tikarinsa, Georgian sotilasvaltatien, ja siirsi pohjoisesta persiansukuista kieltä puhuvia osseettiheimoja etelään edistämään Venäjän valloitusintressejä Georgiaa vastaan. Siten syntyi nykyinen Etelä-Ossetia. Miehitetty alue ulottuu nyt aivan Khevin tuntumaan ja osseettimilitiat ovat käyneet tunkeutumassa Kazbekin ja sen keskuksena toimivan pikkukaupungin Stepantsmindan eteläpuolella sijaitsevaan Truson laaksoon. Käydessämme alueella siellä oli kuitenkin ollut ainakin puoli vuotta rauhallista - jopa siinä määrin, että Georgian ja Venäjän maaraja oli jälleen auki.
Georgia päästää venäläisrekat kulkemaan alueensa läpi Armeniaan ja Iraniin, vaikkei itse hyödykään järjestelystä. Venäjä ei päästä georgialaisrekkoja ajamaan Venäjälle. Venäjä näyttää myös tunkeutuneen Georgian puolelle pohjoisrajalla, sillä soturiprinsessa Tamaran linnan raunioille ei vierailumme aikana päässyt. Linnan pitäisi sijaita Georgian puolella, mutta venäläiset ovat kuulemma laittaneet polut poikki.
Automatkan Tbilisistä Stepantsmindaan voi taittaa kolmessa ja puolessa tunnissa, missä ei tosin ole kovin paljon järkeä, kun maisemat ovat henkeäsalpaavia ja muitakin hyviä syitä pysähdellä matkan varrella on riittämiin. Tie kääntyy ensin Mtskhetan paikkeilta pohjoiseen ja alettaessa kohota kohti vuoriston alarinteitä tulee ensimmäiseksi vastaan Ananuri. Ananurin luostari ja kirkko ovat erinomaisen kauniita ja kukkulalta avautuu näkymä tekojärvelle.
Puolimatkassa noustaan talvisin laskettelukeskuksena toimivaan Gudauriin, josta alkaa matkan korkeimmalla sijaitseva osuus, Ristisola (Džvarisola). Tällä osuudella kannattaa tehdä pysähdyksiä, jos mielii nähdä Kaukasuksen alpiinisten vyöhykkeiden endeemisiä lintulajeja: kaukasiantiltaltti ja rakkapunavarpunen ovat yleisiä, samoin vuorihemppo, lumivarpunen ja vuorikirvinen. Harvinaisempana näistä maisemista paljakkavyöhykkeeltä, jossa kasvaa ryhminä rhododendronia, tunturikoivua ja paikoin tyrniä, löytyy vuorileppälintua. Toukokuussa täällä näkee tiettävästi myös kaukasianteeriä ja kaukasianlumikanoja, mutta matkamme aikana kesä oli edennyt niin pitkälle, että kanalintujen soidin oli ilmeisesti loppunut ja linnut vetäytyneet luoksepääsemättömille huippujyrkänteille.
Hanhikorppikotka on alueella yleinen ja niitä lenteli yli jatkuvasti pienissä ryhmissä, usein varsin läheltä. Myös pikkukorppikotkia ja yksi partakorppikotka nähtiin, munkkikorppikotkaa ei tällä kertaa.
Stepantsmindan pikkukaupunki tai oikeastaan kylä sijaitsee Terekin rotkossa ja toimii vuoristoretkeilijöiden tukikohtana. Siellä on vain yksi hotelli ja sekin oli vierailumme aikaan täynnä georgialaisia teinejä, mutta onneksi kylästä löytyy lukuisia yksityismajoitusta tarjoavia majataloja, jotka mielellään laittavat myös ruoan. Stepantsmindasta voi kävellä Terekin toiselle puolelle Gergetin kylään, josta lähtee useita vaihtoehtoisia polkuja ylös vuorelle, kaikki johtaen 400 metriä korkeammalla kylän yläpuolella, vuorenhuipulla sijaitsevaan Sameban eli Kolminaisuuden kirkkoon, joka on rakennettu 1300-luvulla.
Polkujen varrella noustaan ensin Gergetin peltojen ja laidunten halki. Sepelrastaat huutelivat ja viheltelivät aidantolppien päällä ja ruisrääkkä raakkui pellossa. Seuraavaksi vastaan tulee mäntymetsää, sitten koivumetsää, poppelia, tyrnipensaikkoa, pienempää koivua ja lopulta vehreää paljakkaa. Kaikilla vyöhykkeillä on ominaislajejaan, kuten alimmissa metsissä tyypillisiä eurooppalaisia havumetsälintuja, koivu- ja poppelilehdoissa määrättömiin kaukasianuunilintua, ja tyrnipensaikoissa kultahemppoja sekä punavarpusia. Alppivarikset ja alppinaakat lentelivät liverrellen alppiniittyjen yllä.
Sameban kirkolla vallitsi taivaan katon tunnelma, ja sitä vastaavat näkymät. Ainoana haittapuolena kaikki vuorille viikonlopuksi tulleet georgialaisteinit olivat myös päättäneet kiivetä kirkolle - tietysti. Muuten ei mitään valittamista, koska georgialaiset ovat kohteliaita ja ystävällisiä, mutta ääntä heistä kyllä lähti. Neitoset kuvauttivat itseään kirkko ja rotko taustalla liehuttaen Georgian lippuja, jotka olivat varta vasten kantaneet mukanaan ylös vuorelle tätä ilmeistä tarkoitusta varten.
Kirkossa oli pappi, joka valvoi nuorten moraalia ja kierteli tässä tarkoituksessa aika ajoin myös kirkon ympärillä, huomautellen pukeutumisesta ja äänenkäytöstä. Ilman paitaa ei saanut tulla kirkon luo ja naisten oli laitettava sisällä huivi päähän.
Kirkolta voi jatkaa vaellusta edelleen alpiinisten maisemien halki Gergetin jäätikön laitaan, mihin paluumatkoineen saa koko päivän uppoamaan helposti. Matkalla näkee monia edellä mainittuja lintulajeja, paikallisten lumimyyrien reikiä, tunturikoivua ja Kaukasuksen endeemistä keltaista alppiruusua, mutta lähinnä paljakkaa, jossa laulavat vuorikirviset ja tunturikiurut.
Stepantsmindasta kahdeksan kilometriä pohjoiseen sijaitsee pikkuruinen Gveletin kylä, josta lähtee pari muuta reittiä, yksi vesiputouksille ja toinen Devdorakin rotkon jäätikön reunaan. Lermontov, Puškin, Tolstoi ja paikallinen runoilija Aleksandre Kazbegi kirjoittelivat näistä jylhistä maisemista. Paljon kauemmin aikaa sitten jo muinaiset kreikkalaiset sijoittivat tänne Prometheuksen tarun.
Kun viimeisenä matkapäivänä palasimme vuorilta alas, pysähdyimme Pasanaurin seudulla tienvarsikahvilaan, jossa sai syödäkseen vuoripuron taimenta ja sen kanssa tietysti georgialaista olutta tai viiniä. Koskikaroja, virtavästäräkkejä ja erikoisen näköisiä pyrstötiaisia pyöri ympärillä. Kaukasiaa tulee ikävä. Toivottavasti Georgia on olemassa vielä seuraavallakin matkalla. Kun vain löytyisi jokin keino, jolla Venäjä pysyisi aisoissa ja lakkaisi piinaamasta naapurimaitaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti