Uutisia Libyasta, Syyriasta ja Egyptistä

Tänä vuonna blogistani näyttää tulleen arabikevään kommenttikenttä. Olkoon siis niin. Sitten viime kirjoitukseni on taas ehtinyt tapahtua varsin paljon.

Libya: Ranskan ja Britannian johdettua vapaan maailman rintamaa Muammar al-Qaddafin diktatuuria vastaan saatiin YK:n turvallisuusneuvostolta ainakin tämän tarkkailijan mielestä yllättävänkin helppo mandaatti Libyan lentokiellolle ja lisäksi ilmaiskuille Qaddafin sotilasinfrastruktuuria ja joukkoja vastaan. Yhdysvallat ja joukko Naton eurooppalaisia jäsenmaita liittyi rintamaan vähän jälkijunassa, mutta autoritäärisiin hallintoihin myönteisimmin suhtautuvat, kuten Saksa, ovat pysyneet jarrumiehinä. Turkki on osallistunut operaatioon laivastosulun osalta, mutta ei taistelutoimin. Muutamat arabimaat, ainakin Arabiemiraatit ja Qatar, ovat lähettäneet hävittäjiä operaatioon, Egypti ilmeisesti myös erikoisjoukkojaan Libyan opposition tueksi.

Libyan oppositio onnistui lopulta valtaamaan Ajdabiyan kaupungin takaisin Qaddafin joukoilta liittouman pommitusten annettua tulitukea Qaddafin tankistoja ilmaan lennättämällä, ja viimeisimmät uutiset kertovat opposition joukkojen etenemisestä kohti Bregaa. Lisäksi Tripolitaniassa opposition hallinnassa oleva Misrata on sinnitellyt Qaddafin joukkojen valtausyrityksiä vastaan.

Suomessa ei osata enää suomen kieltä. Olen viime aikoina ollut järkyttynyt mm. joka- ja mikä-pronominien käytön rappeutumisesta, sillä suurten kustantamoiden kaunokirjallisissa kirjoissa, Helsingin Sanomissa ja YLE:n uutisissa on nykyisin taajaan väärää mikä-pronominin käyttöä (kun pitäisi olla joka). Lisäksi arabiankielisten nimien translitterointi jatkuu mediassa täysin virheellisenä. On käsittämätöntä, etteivät lehdet osaa edes kopioida oikein. Kun kerran kaikki uutiset kopioidaan lähes suoraan uutistoimistoilta - lisäten vain vähän asiavirheitä joukkoon - niin miksi ihmeessä ei voisi sitten kopioida suoraan paikannimiäkin? Sen sijaan Hesari keksii aivan omia kirjoitussääntöjään, niin että lukija ei voi enää tietää, mihin translitterointilogiikkaan ne perustuvat. Hesari muuttaa järjestelmällisesti y-kirjaimet j-kirjaimiksi, mutta ei muuta j-kirjaimia. Niinpä esimerkiksi viikonvaihteen Hesari on kirjoittanut libyalaisesta Ajdabiyan [Aždabija] kaupungista kirjoitusasuilla "Ajdabija" ja "Adjabija", jotka ovat molemmat aivan väärin.

Syyria: Toiseksi tärkeimmät uutiset arabikevään osalta ovat tällä viikolla tulleet Syyriasta. Syyrian oppositio on järjestänyt tietoisesti mielenosoituksia Tunisian vallankumouksesta lähtien, mutta niitä on järjestelmällisesti vähätelty länsimediassa ja qatarilainen al-Jazeera on yleensä uutisoinnissaan Syyrian hallitukselle myönteinen, joten se on antanut alusta asti harhaanjohtavan kuvan nimenomaan tämän maan asioista. Kuitenkin Syyriassa on ollut tuhansia mielenosoittajia kaduilla jo koko kevään ajan ja tällä viikolla alkanut väkivaltaisuuksien vyöry Dara'an kaupungissa Syyrian etelärajalla mursi viimein uutispimennon.

Pian sen jälkeen kun Syyrian turvallisuusjoukot olivat avanneet tulen dara'alaisia mielenosoittajia vastaan, surmanneet useita teinejä ja pidättäneet ihmisiä, mielenosoitukset levisivät paljon suuremmiksi. Puoluetoimistoja ja poliisiasemia poltettiin ja tällä viikolla syyrialaiset ovat olleet laskujeni mukaan kymmenin tai sadoin tuhansin kaduilla, sillä joukkomielenosoituksia on ollut kaikissa suurissa kaupungeissa ja todella monissa pienemmissä. Dara'an lisäksi ihmisiä on ammuttu kuoliaaksi ainakin Latakiassa, ilmeisesti myös Aleppossa sekä kurdialueen kaupungeissa Qamishlissa ja Hasakassa.

Syyrian diktatuuri on ollut lahjakas illuusion luomisessa vakaudesta monille alueen ulkomaalaisille seuraajille, jotka yleensä seurustelevat vain hallitusta lähellä olevan damaskoslaisen eliitin kanssa tai eivät muuten saa tietoonsa syyrialaisten todellisia mielipiteitä. Oman kokemukseni mukaan suurin osa Syyriassa asuvista länsimaalaisista itse asiassa seurustelee lähinnä toistensa kanssa ja tapaa harvakseltaan muutamaa poliittisesti korrektia hoviasiantuntijaa. Itse Syyriassa asuneena tiedän kuitenkin, että Syyriaa hallitseva yksinvaltainen sosialistinen Ba'ath-puolue ja sen rautanyrkki, joka muodostuu turvallisuuspalveluista (mukhabarat), ovat kokonaan pienenä vähemmistönä olevan alawiittilahkon käsissä ja erittäin epäsuosittuja syyrialaisten keskuudessa.

Alawiitit ovat kauan sitten shiialaisuudesta irronnut islamilainen lahko, jonka uskontoon kuuluvat mysteerit ovat salaisia eikä niitä saa kertoa lainkaan naisille eikä vääräuskoisille (joita siis ovat kaikki ei-alawiitit, myös muut muslimit). Lahko on kotoisin Syyrian rannikkokaistaleelta Latakian ja Tartuksen alueilta. Sitä ei pidä sekoittaa Turkin kurdien keskuudessa vaikuttavaan aleviittien lahkoon, joka tosin sekin on kauan sitten lohjennut irti shiialaisuuden mystisistä suuntauksista. Syyrian lisäksi alawiittejä on ainoastaan pieni määrä pohjoisimmassa Libanonissa sekä tietysti syyrialaisten maastamuuttajien keskuudessa.

Koska alawiitit ovat 10-12 prosentin vähemmistö Syyrian väestöstä, heille on ollut edullista pitää kiinni Ba'ath-puolueen sosialistisen arabismin maallisuudesta. Niinpä Syyrian diktatuurin suurimmat puolestapuhujat ovatkin yleensä joko alawiittejä tai sitten kuuluvat toiseen merkittävään uskonnolliseen vähemmistöön, ortodoksikristittyihin. Erityisesti Damaskoksen kristityt kauppiaat ovat taloudellisten etujen vuoksi myötämielisiä alawiittijohdolle, jonka suopeudesta heidän taloudelliset etuoikeutensa riippuvat. Sama koskee rajallista määrää sunnalaisia perheitä Damaskoksessa ja eräissä muissa kaupungeissa: näiden perheiden liiketoimet ja asema riippuvat alawiittien hallitseman turvallisuuspalvelun myötämielisyydestä, joilla hallitusmielisten perheiden asema ja etuoikeudet turvataan (ja kilpailijat eliminoidaan).

Eniten Syyrian Ba'ath-hallintoa vastustavat maan suurimpaan etniseen vähemmistöön kuuluvat kurdit, joita on 10-15 prosenttia Syyrian väestöstä, keskittyen koilliseen (Qamishli ja Hasaka) sekä Aleppon ympärille ja yhä enemmän myös Damaskoksen esikaupunkeihin. Kurdit ovat pääsääntöisesti maltillisia sunnimuslimeja, mutta alawiittien tavoin poliittisessa elämässään sekulaareja. Ba'ath-puolueen arabistinen ideologia on kuitenkin pyrkinyt kurdien pakkoassimilointiin ja eristänyt kurdit kokonaan valtiollisesta päätöksenteosta. Heihin on kohdistettu maan takavarikointia, näännytystä, kansalaisuuden riistämistä ja muita toimenpiteitä, joiden kaikkien tarkoituksena on ollut kurdiväestön nujertaminen Syyriasta.

Niin ikään alawiittihallintoa vastaan kategorisesti on asettunut Syyrian maanalainen islamistinen oppositio, Muslimiveljeskunta. Ba'ath-puolueen sotilashallinto kukisti Muslimiveljeskunnan 1980-luvulla verisesti Haman verilöylyssä, jossa koko vanhakaupunki hävitettiin ja kymmeniä tuhansia syyrialaisia tapettiin. Haman verilöylyn jälkeen Syyrian Muslimiveljeskunta on vaikuttanut vain maan alla ja maanpaossa - sen johtajat ovat pitäneet majaa Lontoossa, josta käsin järjestö on jo lähes kymmenen vuoden ajan antanut sangen maltillisia kannanottoja. Syyrian Muslimiveljeskuntaa voidaankin pitää selvästi maltillisempana kuin esimerkiksi Egyptin Muslimiveljeskuntaa.

Suurin osa liberaalista ja sekulaarista oppositioliikkeestä Syyriassa koostuu nuoresta koulutetusta keskiluokasta, ja keskittyy suurimpiin kaupunkeihin - Damaskokseen, Aleppoon ja Homsiin - sekä kurdialueille. Kurdien kansallinen liike ja arabioppositio ovat kuitenkin olleet aika ajoin riidoissa keskenään. Sekulaariin ja liberaaliin arabioppositioon kuuluu niin sunnimuslimeja kuin kristittyjäkin - kristityn keskiluokan edustajat ovat olleet siinä hyvin aktiivisia, sillä heitä ärsyttää myös hallituksen vasalleina häärivä erittäin korruptoitunut liikemiesjoukko, johon kuuluu kristittyjä "luopioita". Myös alawiittejä on paljon opposition aktivistien joukossa.

Onkin täysin väärin väittää Syyrian levottomuuksia uskonnollisiksi tai lahkolaisiksi, kuten Syyrian ja Israelin propagandakoneistojen edustajat länsimaissa ovat viime aikoina tehneet. Syyrian kansannousun takana on vuosikymmenien ajan patoutunut viha ummehtunutta yksipuoluejärjestelmää ja läpeensä korruptoitunutta valtajärjestelmää vastaan; järjestelmää, johon ovat olennaisina kuuluneet kidutus, ihmisten mielivaltainen vangitseminen, uhkailu, indoktrinointi, koululaisiin asti ulottuva salaisen poliisin urkinta ja etuoikeuksien jakeleminen poliittisen kuuliaisuuden ja korruptiosuhteiden mukaan.

Jo yli viiden vuoden ajan Syyriassakin ovat levinneet internetkahvilat, satelliittitelevisioiden vastaanottimet (jotka yhä ovat muodollisesti laittomia), yhteisömedian käyttö ja erilaiset koodisanat ja piiloviestit, joilla syyrialaiset viestivät toisilleen niin, etteivät salaisen poliisin urkkijat ja elektroninen tiedustelu ymmärtäisi, mistä on kyse. Syyrialla on ikivanha perinne runomuotoisen monimielisyyden kulttuurissa, ja niinpä syyrialainen on taitava kätkemään monia vaihtoehtoisia merkityksiä puheeseensa. Vain todella luotettujen ihmisten kanssa puhutaan mielipiteistä suoraan ja avoimessa muodossa.

Muualla: Libyan ja Syyrian lisäksi arabikevään mielenosoitukset ovat jatkuneet myös Bahrainissa, Jemenissä ja Algeriassa, joissa kaikissa on nähty väkivaltaa ja yrityksiä kukistaa mielenosoitukset voimatoimin. Bahrainissa hallitus on hakenut apuun isoveljen Saudi-Arabian joukkoja, jotka käyttivät shiialaisiin mielenosoittajiin aivan tarpeettomia kovia otteita ja tekivät todennäköisesti vain haittaa tilanteelle, pelaten shiioja kosiskelevan Iranin pussiin. Jemenissä puolestaan presidentti ja puolustusvoimain komentaja ovat luvanneet erota, joskin vasta jonkinlaisen siirtymäajan jälkeen. Monessa muussa arabimaassa pienemmän mittakaavan mielenosoitukset ovat jatkuneet - mm. Irakissa.

Tunisian ja Egyptin väliaikaishallinnot päättivät lakkauttaa entiset turvallisuuspalvelut sellaisina kuin ne Ben Alin ja Mubarakin aikana toimivat ja urkkivat väestöä massiivisesti. Tällä hetkellä vallankumousten jälkihoito näyttäisi etenevän paremmin Tunisiassa kuin Egyptissä, jossa on kuluneen viikon aikana ilmennyt monia huolestuttavia merkkejä siitä, että sotilashallinto on päässyt jonkinlaiseen diiliin Muslimiveljeskunnan kanssa, mutta nämä yhdessä ovat sivuuttaneet vallankumouksen varsinaiset tekijät, suuren joukon liberaaleja puolueita sekä puolueisiin kuulumatonta nuorisoa.

Kansanäänestyksellä hyväksytetty paketti sääti vaalit opposition mielestä liian aikaiseksi ja rikkoi pakettia sotilashallinnon rinnalla tukeneen Muslimiveljeskunnan välit sekulaareihin oppositiopuolueisiin. Sekulaarit puolueet väittävät, että vaalit tulevat liian aikaisin ja hyödyttävät siksi Mubarakin vanhaa puoluetta sekä Muslimiveljeskuntaa. Opposition kannan jyrkkyys nimenomaan tässä asiassa ihmetyttää kyllä sikäli, että jos kerran kokonaisen vallankumouksen masinoiminen kaduille onnistui internetin ja matkapuhelinten avulla ja viime kädessä niistä huolimatta, miten ihmeessä olisi täysin mahdotonta mobilisoida kannattajia samalla tavoin vaaliuurnille? Suurempi ongelma lienee se, että merkittävä osa vallankumouksen tekijöistä kaduilla ei ole edelleenkään äänioikeutettuja ikänsä puolesta.

Sotilashallinnon julistama uusi poikkeustila, jossa mielenosoitukset on kielletty, on niin ikään erittäin hälyttävä signaali. Egyptin opposition ja maan demokratisoitumiseen ystävällisesti suhtautuvien maiden tulisikin kaiken tämän keskellä olla tarkkoina ja puolustaa sitä, että Egyptin vallankumousta ei varasteta uuden sotilasdiktatuurin perustamiseksi - jolloin Muslimiveljeskunta jäisi ainoaksi entisen opposition osaksi, joka olisi tilanteesta päässyt hyötymään.

Keväthysterian aika

Suomessa on alkanut perinteinen keväthysteria. Jo alkuvuodesta lintuparvet putoilivat hengettöminä taivaalta. Puistoissa vaanivat tappajakanit ja pian ne tulevat - valkoposkihanhet. Takametsissä tehdään vaalikampanjaa sillä, että sudet syövät lapsia ja mummoja, koska vihreät haluavat hyysätä petoja. Kaiken huipuksi pääkaupunkiseudun punavihreät toimittajat ovat päättäneet, että ydinvoima aiheuttaa tsunameja. Mummot ovat rynnänneet apteekkeihin hamstraamaan joditabletteja ja ensimmäinen kuolonuhrikin on jo tullut jodin yliannostuksesta.

Vertailun vuoksi todettakoon, että sudet ovat tiettävästi syöneet Suomessa ihmisen joskus 1800-luvulla ja Fukushiman ydinvoimalan säteilyyn ei ole vielä kuollut ainoatakaan ihmistä. Sen sijaan Japanin tsunamiin kuoli kyllä yli 10 000 ihmistä, mutta samaan aikaan Ilta-Sanomien pääotsikko oli: "TV-kokki pakeni ydinuhkaa."

Arabimaailman tapahtumat ovat suomalaisille jo menneen talven lumia. Sillä ei näytä olevan väliä, vaikka Qaddafin palkkasotilasjoukot valtaisivat kaupungin toisensa jälkeen ja järjestäisivät siellä veriorgiat, tai että Saudi-Arabia marssi Bahrainiin pieksemään shiialaisia mielenosoittajia, tai että Syyrian turvallisuusjoukot murskasivat säälittä uudet mielenosoitukset Damaskoksessa. Puheenaiheet ovat jo aivan muita. Välillä näkee vahingoniloa siitä, että arabikumoukset murskataan - "oppivatpahan olemaan hihhuloimatta kaduilla" - ja tätä perisuomalaista asennetta on minun hyvin vaikea ymmärtää.

Ehkäpä vihreät petojen paapojat ovat vastuussa siitäkin, että Forumin katolla pesii huuhkajapari. Näinkin viime viikolla tämän huuhkajan istuskelemassa hotellin paloportailla Kampissa keskellä iltapäivää. Sattumalta samaan aikaan oli vierailulla Helsingissä amerikkalainen lintuharrastaja, jonka hälytin heti paikalle kameroineen. Hän ei ollut tainnut odottaa tällaista lintubongausta Helsingin keskustassa. Suomalaisille Helsingin puistojen kanit ovat hirveä ongelma ja hysterian aihe, mutta kun huuhkajat syövät niitä, ne ovatkin söpöjä pupuja ja huuhkajat pitäisi hävittää.

Parturissa kuulee aina kaikenlaista. Edellisellä kerralla parturissa käydessäni parturi ja hänen kaverinsa puhuivat koko parturoinnin ajan Egyptin politiikkaa arabiaksi, tietämättä, että pystyn sitä ymmärtämään. Eilen taas toisessa parturissa käydessäni sain spontaanin luennon siitä, kuinka mustalaiset ovat kaikkien ongelmien alkuperä. Parturin mielestä nimittäin mustalaiset levisivät aikoinaan Kutšin suolarämeiltä paitsi Eurooppaan, myös Kaakkois-Aasiaan ja Afrikkaan. Niinpä hänen mielestään osa vietnamilaisista on mustalaisia ja samoin "somalit ovat Afrikan mustalaisia", kuten joku afrikkalaisperäinen asiakas (ilmeisestikään ei somali) oli hänelle kertonut. Todisteeksi parturi mainitsi vielä tapauksen, jonka oli nähnyt kadulla: kaksi mustalaisnaista oli ylittänyt katua ja huutanut somalille "hai sie veli". Ovat siis veljiä keskenään - kaikki sukulaisia.

Kovaa peliä Euroopan etelälaidalla

En ole ehtinyt kirjoittaa ylimääräisiä tekstejä vähään aikaan, koska viime viikot ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia työasioiden ja ulkomaisten vieraiden parissa. Onneksi on meneillään maaliskuun valon lisääntymisen siivittämä hyperaktiivisuuden kausi, jolloin en tarvitse niin paljon unta kuin pimeimpinä kuukausina, vaan voin huoletta riekkua pitkien päivien jälkeen illat ja yöt ravitsemusliikkeissä puhumassa ammattiasioita.

Japanin tsunami on saanut kaikki yhtäkkiä unohtamaan tyystin sen, mitä arabimaissa tapahtuu, ja sen sijaan hamstraamaan joditabletteja ja vastustamaan suomalaista ydinvoimaa. Seuraavaksi tulevat varmaan taas tappajakanit ja valkoposkihanhet. Japanin tragedia on toki paha juttu, mutta sen ei saisi antaa toimia tekosyynä ummistaa silmät Qaddafin tyrannialta.

Nyt jos koskaan olisi aika auttaa Libyan oppositiota, jonka sotilaallinen voima on ehtynyt. Qaddafi on sen sijaan saanut ulkomailta suoraa ja epäsuoraa sotilas- ja tiedustelutukea, rahaa ja palkkasotilaita, ja hänen joukkonsa ovat viime päivinä vallanneet takaisin Tripolin länsipuolisen Zawiyan kaupungin samoin kuin Tripolitaniasta itään Kyrenaikaa kohti sijaitsevat Bin Jawadin, Ras Lanufin ja Bregan. Misrata on viimeinen opposition hallitsema kaupunki Tripolitaniassa ja sen kukistuminen on vain ajan kysymys, ellei oppositio saa jostain apua.

Jos maailma jatkaa Qaddafin epäsuoraa tukemista, mikään ei tule estämään Qaddafin joukkoja valtaamasta seuraavaksi myös Benghazia ja Tobrukia, jonka jälkeen edessä on enää vain kansanmurhaan verrattavia puhdistuksia ja Libyan täysi sulkeutuminen. Tämän jälkeen Libya tulee olemaan entistäkin enemmän Venäjän, Iranin ja Syyrian yksinomainen liittolainen. Länsimaat saavat syyttää tästä itseään, koska ryhtyvät epäröintiin ja toimettomuuteen juuri silloin kun olisi pitänyt toimia, ja turhiin toimiin silloin kun olisi ollut parempi ottaa asioista selvää.

Obaman hallinto on menettänyt jotakuinkin kaiken jäljellä olleen uskottavuutensa arabimaailmassa. Onneksi on tapahtunut se, mitä jokin aika sitten ei enää jaksanut uskoa: Länsi-Euroopasta on sittenkin noussut jonkin verran ryhtiä ja johtajuutta lähinaapuruston asioissa. EU on tietysti ollut aivan hyödytön - Catherine Ashton voitaneen tulevaisuudessa laskea läntisen maailman turhimmaksi poliitikoksi - mutta sen sijaan Ranska ja Iso-Britannia ovat pitkästä aikaa löytäneet itsestään miehekkyyttä. Ranska on ottanut johtoroolin Libyan-politiikassa ja Britannia säestänyt rakentavasti. Molemmat maat ovat tunnustaneet Libyan oppositiohallinnon lailliseksi, mikä on tärkeä symbolinen teko.

Ikävä kyllä länsimailta ei vieläkään ole näkynyt symbolisia tekoja enempää, vaikka sekä Ranska että Britannia lienevätkin ryhtyneet aktiivitoimiin tiedustelupalvelujen ja erikoisjoukkojen alueella. Muut Euroopan maat ovat tukeneet Qaddafia - mukaan lukien Suomi, joka myös rakensi Neuvostoliiton käskystä massiivisia asetehtaita Qaddafin hallinnolle, kuten Suomen Kuvalehti jokin aika sitten uutisoi. Toisin sanoen Suomi on osallistunut aktiivisesti terrorismin tukemiseen - onhan Qaddafin hallinto yksi niistä hallituksista maailmassa, jotka ovat jatkuvasti suoraan tukeneet kansainvälistä terrorismia. Vasta viime vuonna Qaddafi julisti myös julkisesti jihadin Sveitsiä vastaan.

Kaikki ne länsijohtajat, jotka vaativat lentokiellon tai vastaiskujen tueksi ensin YK:n turvallisuusneuvoston hyväksyntää, tukevat itse asiassa Qaddafia. He nimittäin tietävät, että Venäjä ja Kiina suojelevat Qaddafia eivätkä sallisi YK:n turvallisuusneuvoston päätöstä Qaddafia vastaan. Libyan paikka YK:ssa on annettu Syyrialle, joka edustaa samaa ideologiaa kuin Qaddafi.

Tilanteen absurdiutta kuvaa se, että Arabiliitto on tänä päivänä edistyksellisempi demokratian puolustamisessa kuin EU, sillä Arabiliitto on suhtautunut myönteisesti lentokiellon toimeenpanemiseen - toisin kuin EU, joka ei ole onnistunut tekemään huippukalliilla vakausjoukoillaan toistaiseksi muuta kuin tukemaan Tšadin diktaattoria, joka siitä huolimatta heitti rauhanturvaajat pois maasta. Siellä pyörivät suomalaisetkin turhissa hommissa diktaattorin "vakautta" turvaamassa, sen sijaan että olisivat olleet historian oikealla puolella esimerkiksi suojelemassa uhanalaisia demokratioita Georgiassa, Libanonissa tai nyt Tunisiassa ja Egyptissä. Länsimaiden tolkuton aneemisuus Libyan ja muun arabimaailman tapahtumien suhteen pistää vihaksi.

Libanonissa on huomenna maanantaina 14. maaliskuuta ja seetrivallankumouksen vuosipäivä. Länsimielinen ja demokraattinen Maalis-14-liittouma on joutunut ajetuksi oppositioon epädemokraattisella masinaatiolla ja Hizbullah liittolaisineen näyttää myös hidastaneen murhatutkimusten etenemisen. Luvattuja syytteitä ei ole edelleenkään julkistettu. Mahdetaanko niitä enää koskaan julkaista?

Sillä välin Hizbullah, Syyria, Iran ja Venäjä ovat aggressiivisesti laajentaneet tiedusteluverkostojaan arabimaailmassa, kuten uutiset Libanonista, Irakista ja Egyptistä kertovat. Kohteina ovat erityisesti matkapuhelin- ja internet-verkot, joiden vakoilua yritetään saada hyvin aggressiivisin keinoin (ml. murhin) haltuun. Sähköistä vakoilua käytetään sitten hyväksi identifioimaan ja likvidoimaan oppositiovoimien aktiivisia yksilöitä. Tällä tavoin voidaan saavuttaa takaisin aiempina vuosina menetetty pelon yliote. Myös Beirutin lentokentällä ja epäilemättä muissakin liikennesolmukohdissa aggressiivinen tiedustelu on lisääntynyt. Asialla eivät ole länsivallat, vaan vastapuoli.

Kaikkien näiden huonojen uutisten keskellä kaksi merkittävintä uutista on jäänyt monilta huomaamatta. Ensimmäinen niistä koskee turvallisuuspalvelujen (mukhabarat) lakkauttamista ja uudelleen organisointia Tunisiassa ja Egyptissä. Tämän pitäisi viimeistään osoittaa tarkkailijoille, että kyseessä olivat aidot ja oikeat vallankumoukset. Tunisiassa armeijaa lähellä olevat piirit ovat tällä tavoin onnistuneet saamaan niskalenkin institutionaalisesta vastustajastaan mukhabaratista. Egyptissä sen sijaan se järjestelmällinen tapa, jolla kolme eri mukhabaratin päämajaa tyhjennettiin samanaikaisesti, on melko huolestuttava, sillä toimintatapa oli niin selvästi Hizbullahin ja Hamasin kaltainen. On kuitenkin myös paljon mahdollista, että asialla oli samoin kuin Tunisiassa sotilastiedustelu.

Tunisian ja Egyptin mukhabarateja on tarkoitus uudistaa niin, että ne vastaisuudessa keskittyisivät ainoastaan terrorismin torjuntaan ja vastavakoiluun, jotka ovat päätehtäviä myös länsimaisissa turvallisuuspalveluissa. Jos tämä todella toteutuu lupausten mukaisesti, kyseessä on dramaattinen uudistus arabimaiden hallintokulttuuriin - ja se tarkoittaisi, että demokratia ehkä aivan oikeasti ottaa juurta Tunisiassa ja Egyptissä. Tähän asti nimittäin autoritääristen maiden turvallisuuspalvelut ovat keskittyneet pääasiassa poliittisen opposition vainoamiseen ja kansalaisten vakoilemiseen. Ne ovat olleet vallankäytön likaisia rukkasia, massiivisen korruption pesiä ja rikollisuuden harjoittajia eivätkä sen torjujia. Ne ovat mädättäneet sisältä päin näiden maiden hallintojen moraalin ja oikeusjärjestelmän (koska näiden palvelujen tuhannet työntekijät ovat olleet lain ylä- ja ulkopuolella).

Autoritääristen maiden yhteiskuntia ei voi ymmärtää ymmärtämättä sitä, kuinka totaalisesti turvallisuuspalvelujen valta on turmellut nämä yhteiskunnat. Naapurit ovat voineet hankkiutua eroon toisistaan käyttämällä hyväkseen suhteitaan mukhabaratiin. Isät ovat voineet maksusta järjestää tytärtensä ei-toivotut sulhasehdokkaat varuskuntiin, vankiloihin tai kadoksiin. Bisnesmiehet ovat voineet maksaa kilpailijoidensa toiminnan estämisestä ja tarvittaessa kilpailijoidensa eliminoinnista. Jokainen on ennen pitkää tarvinnut "suhteita" (mukhabaratiin) oman uransa edistämiseksi, ja tästä on aina pitänyt maksaa hinta, eli urkkia ja pettää omia tuttaviaan. Sellainen ei ole kansakunnan psyykelle terveellistä, kuten me Suomestakin Kekkosen ajoista tiedämme.

Toinen tärkeä uutinen on se, että arabikansannousut eivät ole laantuneet. Päinvastoin, mielenosoitusaalto on levinnyt nyt kaikkiin arabimaihin. Ainoastaan kaksi arabimaata, Arabiemiraatit ja Mauritania, eivät ole vielä päässeet minun kartalleni joukkomielenosoitusten muodossa, mutta niistäkin Arabiemiraateissa on jo verbaalisella tasolla esitetty arabikumousten hengessä protesteja (varsin maltillisia), ja Mauritanian kohdalla saattaa hyvin olla kyse siitä, että uutiset sieltä eivät vain yksinkertaisesti ole kiinnostaneet ketään, niin etten ole niitä nähnyt. Toisin kuin useimmissa muissa arabimaissa, Mauritaniassa minulla ei ole (vielä) naamakirjakavereita.

Egyptissä provokaattorit ovat järjestäneet odotetusti väkivaltaisia yhteenottoja koptilaisten kristittyjen ja muslimikiihkoilijoiden välille. Nämä eivät onnistuneet edes pommi-iskuin keskiluokkaisissa piireissä aiemmin, joten provokaattorit siirtyivät köyhälistön pariin, ja siellä väkivaltaisuudet ottivatkin juurta, niin että ainakin 13 ihmistä kuoli kadun sulkemisesta syntyneissä joukkotappeluissa ja kaksi ihmistä puolestaan kuoli Romeo ja Juulia -tyyppisessä tragediassa, jossa nuori kristitty ja muslimi onnistuivat seurustelullaan suututtamaan molempien sukulaiset joukkomellakoiden asteelle.

Sektaarinen väkivalta uhkaa myös Bahrainia, jossa on alettu Iranin ja Hizbullahin tuella muodostaa shiialaista militiaa ja hallituksen lojalistit puolestaan vastakkaista sunnalaista militiaa. Niin ikään väkivalta on jatkunut Jemenissä ja Sudanissa. Monissa muissa arabimaissa on ollut väkivallattomia mielenosoituksia, myös perinteisesti hyvin rauhallisina pidetyissä Omanissa ja Kuwaitissa.

Saudi-Arabiaan perjantaiksi koolle kutsuttu suuttumuksen päivä lässähti hallituksen mittaviin vastatoimiin, joilla ennalta ehkäistiin ja kriminalisoitiin mielenosoitukset etukäteisesti. Saudi-Arabian tilannetta ei myöskään helpota se, että aktivistinen vallankumousmieliala näyttää identifioituvan kymmenen prosentin shiialaiseen vähemmistöön itärannikolla; ja heidän takanaan nähdään säännöllisesti Iranin ja Hizbullahin salahankkeita.

Länsimaat näyttävät yhä olevan hukassa, mutta toivon vapaan maailman puolesta, että se vain näyttää siltä. Toivon, että jossain kulissien takana Yhdysvallat, Britannia, Ranska ja muut johtavat länsivallat olisivat yhtä aktiivisia kuin autoritääriset vastustajansa Venäjä, Kiina, Iran ja näiden vähäisemmät vasallit. Iran ja Syyria ovat viime viikkoina tiivistäneet strategista, poliittista ja tiedusteluyhteistyötään monilla aloilla ja Syyria on myös lähetetty luomaan hajaannusta arabimaailmaan. Syyria on kosiskellut Egyptin uutta johtajaa kenraali Tantawia ja epäilemättä samaa yritetään kulissien takana myös Tunisiassa.

Venäjä, Iran ja Syyria ovat myös tiivistäneet yhteistyötään Turkin kanssa, mitä ovat suuresti helpottaneet EU:n piirissä Turkkia vastaan suunnattu eristys ja agitointi. Venäjän ja Iranin tavoitteena on ns. neljän meren geopoliittinen sulku - neljällä merellä viitataan itäiseen Välimereen, Mustaanmereen, Kaspianmereen ja Persianlahteen. Energiapolitiikka on tämän geopolitiikan oleellinen alalaji, sillä Venäjän ja Iranin yhteinen voimakas intressi on pitää energiaraaka-aineiden hinta mahdollisimman korkealla sekä estää vaihtoehtoisten energiareittien avautuminen eurooppalaisille Pohjois-Afrikasta ja Turkista. Nordstream-putki on saman strategian itämerellinen ulottuvuus, jonka tarkoituksena näyttää olevan Baltian ja Puolan geopoliittinen eristäminen sekä EU:n sivuuttaminen Venäjän-Saksan akselilla.