Matkustin toukokuun alussa Marokkoon, jossa osallistuin merkittävään luonnontieteelliseen tutkimushankkeeseen. Pääasialliset tutkimusalueet olivat Keski-Atlaksen ja Korkea-Atlaksen vuoristoissa, mutta siinä sivussa käytiin myös Anti-Atlaksella ja Draan laaksossa. Lentomme olivat mennen tullen Espanjan kautta, joten tuossa matkan sivu tulimme viettäneeksi illat sekä Kastilian ja koko Espanjan pääkaupungissa Madridissa että Katalonian pääkaupungissa Barcelonassa.
Olin ollut viimeksi Marokossa joulukuussa 2003, jolloin matkustin varsin laajalti maan rannikkokaistaleella, mukaan lukien luoteisilla kosteikoilla, sekä Keski-Atlaksella ja Draan laaksossa. Osa paikoista, joissa kävimme nyt kesällä, oli siis samoja. Marokko oli jo silloin varsin mukava maa matkustella: matkailuinfrastruktuuri on hyvin kehittynyttä, tieverkosto hyvä, kattava ja liikenne varsin turvallista.
Tämän vuoden arabikevään mullistukset näkyivät Marokossa paljon lievemmin kuin monissa muissa alueen maissa, koska Marokon kuningaskunnan hallitus aloitti jo hyvissä ajoin viisaasti uudistukset ja marokkolaiset nauttivat siis jo monista sellaisista vapauksista ja oikeuksista, joista libyalaiset ja syyrialaiset ovat saattaneet vain unelmoida. Marokon hallitus salli alusta asti mielenosoitusten järjestämisen eikä pamputtanut nuorisojoukkoja, minkä vuoksi Marokon mielenosoitukset ovatkin pysyneet pääsääntöisesti väkivallattomina. Vain eräässä Pohjois-Marokon teollisuuskaupungissa tuli kuolonuhreja; mellakoiden takana oli siellä ilmeisesti äärivasemmisto.
Vain vähän ennen matkaamme terroristit räjäyttivät pommin turistienkin suosimassa Café Arganissa, Marrakeshin vanhankaupungin kuuluisimman aukion laidalla. Tekijöiden epäillään olleen paikallisia ääri-islamisteja, mutta heidän vaikuttimensa oli ilmeisesti pikemminkin Marokon hallituksen vastustaminen kuin kansainvälinen jihadismi. Seurauksena terrori-iskusta näimme matkallamme paljon enemmän poliiseja ja santarmeja kuin matkakumppanini oli nähnyt edelliskesän vastaavalla tutkimusmatkallaan. Muuten Marokossa ei näkynyt mitään turvattomuutta, vaikka näimmekin useissa pikkukaupungeissa pieniä ja rauhallisia, työllisyyteen ja muihin paikallisiin kysymyksiin liittyviä mielenosoituksia.
Marokon arabiankielinen nimi, Maghreb, tarkoittaa auringonlaskun maata eli Länttä. Nimi onkin tullut tarkoittamaan Marokon lisäksi koko Pohjois-Afrikan länsiosaa. Sillä viitataan useimmiten Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan, joskus myös Marokon etelänaapuriin Mauritaniaan, joka sekin on vielä laskettavissa arabimaaksi. Arabit saavuttivat Atlantin rannikon Marokossa ja Mauritaniassa jo 600-luvulla, syrjäyttäen aluetta siihen asti hallinneiden berberien kuningaskunnan. Arabivalta johti berberien laajamittaiseen arabilaistumiseen. Tästä huolimatta merkittävä osa Maghrebin alueen väestöstä etenkin vuoristo- ja aavikkoalueilla on yhä berberejä ja puhuu äidinkielinään useita berberikieliä. Eteläisillä aavikkoalueilla elää lisäksi paljon tuaregeja.
Idrisidien, almoravidien ja almohadien dynastioiden aikana Marokko oli alueellinen suurvalta, joka dominoi Pohjois-Afrikan länsiosia ja myös Iberian niemimaata, jossa islaminuskoiset maurit hallitsivat aina reconquistaan saakka. Arabialainen Andalusia, jonka pääkaupunkeina Córdoba ja Granada eri aikoina toimivat, oli merkittävä sivistyksen kehto aina vuoteen 1492, jolloin viimeinen Iberian muslimivaltio, Granadan emiirikunta, hävitettiin. (Granada oli tätä ennen jo lähes 250 vuotta alistettu Kastilian kuningaskunnan vasalliksi.) Reconquista ja myöhemmin inkvisitio johtivat muslimien, juutalaisten ja myöhemmin kristinuskoon kääntyneiden moriskojenkin kansanmurhaan, vainoihin ja karkotukseen. Monien Marokon ja Mauritanian nykyisten arabien juuret ovat Iberiassa.
Marokossa puhuttava arabian murre on lisäksi varsin kaukana Lähi-idän arabiasta. Siinä on runsaasti vaikutteita berberikielistä sekä tuoreempia vaikutteita ranskasta ja espanjasta muistoina siirtomaavallan ajalta, jolloin Marokon nykyiset alueet olivat Ranskan ja Espanjan jakamia. Nykyinen Marokon kuningaskunta itsenäistyi 1950-luvulla Ranskan siirtomaavallasta ja osa Espanjan hallitsemista alueista liitettiin siihen samoihin aikoihin, tosin Ifni vasta vuonna 1969 ja Länsi-Sahara 70-luvulla. Espanja hallitsee yhä kahta kaupunkia Pohjois-Marokossa, Ceutaa ja Melillaa.
Länsi-Saharassa Marokon valtaa on vastustanut Algerian tukema äärivasemmistolainen taistelujärjestö Polisario, mutta nykyisin se toimii lähinnä Algeriassa ja ulkomailla ja Länsi-Sahara on varsin rauhallista ja turvallista aluetta matkustaa. Länsisaharalaiset ovat sahrawiheimoon kuuluvia arabeja, tosin heihin, kuten muihinkin marokkolaisiin, on sekoittunut paljon berberien ja afrikkalaisten orjien jälkeläisten perimää.
Nykyisen kuninkaan Muhammed VI:n tultua valtaan Marokko on pyrkinyt aktiivisesti demokraattisiin uudistuksiin ja se onkin ollut Jordanian ohella esimerkkimaa arabidemokratian kehittämisessä. Marokko on perinteisesti ylläpitänyt läheisiä suhteita Ranskaan ja sen kautta EU:hun, kun taas välejä Espanjaan on hiertänyt Länsi-Saharan kiista. Suurempi itänaapuri Algeria, joka on pyrkinyt alueelliseen valta-asemaan ja käyttänyt Polisariota välineenä saavuttaakseen Atlantin ja eristääkseen Marokon, on ollut Marokon merkittävin turvallisuusuhka. Marokon ja Algerian maaraja on edelleen kiinni ja maiden välillä pystyy siis matkustamaan vain kolmannen maan kautta tai lentämällä.
Viime aikoina vastakkainasettelu arabimaailman sisällä - erityisesti Syyrian, Libyan ja Algerian autoritääriset hallitukset vastaan reformistiset ja länsisuuntautuneet maat - on saanut Jordanian ja Marokon kuningaskunnat hakeutumaan yhä tiiviimpään yhteyteen Arabian niemimaan monarkioiden kanssa. Jordanian jäsenyys Persianlahden arabimaiden yhteisössä on vielä ymmärrettävää, mutta nyt jäsenyysputkessa on myös kaukana arabimaailman toisella laidalla sijaitseva Marokko. Näyttää siltä, että GCC:stä on tulossa monarkioiden klubi, jolla on yhteinen vihollinen: Iran.
Olin ollut viimeksi Marokossa joulukuussa 2003, jolloin matkustin varsin laajalti maan rannikkokaistaleella, mukaan lukien luoteisilla kosteikoilla, sekä Keski-Atlaksella ja Draan laaksossa. Osa paikoista, joissa kävimme nyt kesällä, oli siis samoja. Marokko oli jo silloin varsin mukava maa matkustella: matkailuinfrastruktuuri on hyvin kehittynyttä, tieverkosto hyvä, kattava ja liikenne varsin turvallista.
Tämän vuoden arabikevään mullistukset näkyivät Marokossa paljon lievemmin kuin monissa muissa alueen maissa, koska Marokon kuningaskunnan hallitus aloitti jo hyvissä ajoin viisaasti uudistukset ja marokkolaiset nauttivat siis jo monista sellaisista vapauksista ja oikeuksista, joista libyalaiset ja syyrialaiset ovat saattaneet vain unelmoida. Marokon hallitus salli alusta asti mielenosoitusten järjestämisen eikä pamputtanut nuorisojoukkoja, minkä vuoksi Marokon mielenosoitukset ovatkin pysyneet pääsääntöisesti väkivallattomina. Vain eräässä Pohjois-Marokon teollisuuskaupungissa tuli kuolonuhreja; mellakoiden takana oli siellä ilmeisesti äärivasemmisto.
Vain vähän ennen matkaamme terroristit räjäyttivät pommin turistienkin suosimassa Café Arganissa, Marrakeshin vanhankaupungin kuuluisimman aukion laidalla. Tekijöiden epäillään olleen paikallisia ääri-islamisteja, mutta heidän vaikuttimensa oli ilmeisesti pikemminkin Marokon hallituksen vastustaminen kuin kansainvälinen jihadismi. Seurauksena terrori-iskusta näimme matkallamme paljon enemmän poliiseja ja santarmeja kuin matkakumppanini oli nähnyt edelliskesän vastaavalla tutkimusmatkallaan. Muuten Marokossa ei näkynyt mitään turvattomuutta, vaikka näimmekin useissa pikkukaupungeissa pieniä ja rauhallisia, työllisyyteen ja muihin paikallisiin kysymyksiin liittyviä mielenosoituksia.
Marokon arabiankielinen nimi, Maghreb, tarkoittaa auringonlaskun maata eli Länttä. Nimi onkin tullut tarkoittamaan Marokon lisäksi koko Pohjois-Afrikan länsiosaa. Sillä viitataan useimmiten Marokkoon, Algeriaan ja Tunisiaan, joskus myös Marokon etelänaapuriin Mauritaniaan, joka sekin on vielä laskettavissa arabimaaksi. Arabit saavuttivat Atlantin rannikon Marokossa ja Mauritaniassa jo 600-luvulla, syrjäyttäen aluetta siihen asti hallinneiden berberien kuningaskunnan. Arabivalta johti berberien laajamittaiseen arabilaistumiseen. Tästä huolimatta merkittävä osa Maghrebin alueen väestöstä etenkin vuoristo- ja aavikkoalueilla on yhä berberejä ja puhuu äidinkielinään useita berberikieliä. Eteläisillä aavikkoalueilla elää lisäksi paljon tuaregeja.
Idrisidien, almoravidien ja almohadien dynastioiden aikana Marokko oli alueellinen suurvalta, joka dominoi Pohjois-Afrikan länsiosia ja myös Iberian niemimaata, jossa islaminuskoiset maurit hallitsivat aina reconquistaan saakka. Arabialainen Andalusia, jonka pääkaupunkeina Córdoba ja Granada eri aikoina toimivat, oli merkittävä sivistyksen kehto aina vuoteen 1492, jolloin viimeinen Iberian muslimivaltio, Granadan emiirikunta, hävitettiin. (Granada oli tätä ennen jo lähes 250 vuotta alistettu Kastilian kuningaskunnan vasalliksi.) Reconquista ja myöhemmin inkvisitio johtivat muslimien, juutalaisten ja myöhemmin kristinuskoon kääntyneiden moriskojenkin kansanmurhaan, vainoihin ja karkotukseen. Monien Marokon ja Mauritanian nykyisten arabien juuret ovat Iberiassa.
Marokossa puhuttava arabian murre on lisäksi varsin kaukana Lähi-idän arabiasta. Siinä on runsaasti vaikutteita berberikielistä sekä tuoreempia vaikutteita ranskasta ja espanjasta muistoina siirtomaavallan ajalta, jolloin Marokon nykyiset alueet olivat Ranskan ja Espanjan jakamia. Nykyinen Marokon kuningaskunta itsenäistyi 1950-luvulla Ranskan siirtomaavallasta ja osa Espanjan hallitsemista alueista liitettiin siihen samoihin aikoihin, tosin Ifni vasta vuonna 1969 ja Länsi-Sahara 70-luvulla. Espanja hallitsee yhä kahta kaupunkia Pohjois-Marokossa, Ceutaa ja Melillaa.
Länsi-Saharassa Marokon valtaa on vastustanut Algerian tukema äärivasemmistolainen taistelujärjestö Polisario, mutta nykyisin se toimii lähinnä Algeriassa ja ulkomailla ja Länsi-Sahara on varsin rauhallista ja turvallista aluetta matkustaa. Länsisaharalaiset ovat sahrawiheimoon kuuluvia arabeja, tosin heihin, kuten muihinkin marokkolaisiin, on sekoittunut paljon berberien ja afrikkalaisten orjien jälkeläisten perimää.
Nykyisen kuninkaan Muhammed VI:n tultua valtaan Marokko on pyrkinyt aktiivisesti demokraattisiin uudistuksiin ja se onkin ollut Jordanian ohella esimerkkimaa arabidemokratian kehittämisessä. Marokko on perinteisesti ylläpitänyt läheisiä suhteita Ranskaan ja sen kautta EU:hun, kun taas välejä Espanjaan on hiertänyt Länsi-Saharan kiista. Suurempi itänaapuri Algeria, joka on pyrkinyt alueelliseen valta-asemaan ja käyttänyt Polisariota välineenä saavuttaakseen Atlantin ja eristääkseen Marokon, on ollut Marokon merkittävin turvallisuusuhka. Marokon ja Algerian maaraja on edelleen kiinni ja maiden välillä pystyy siis matkustamaan vain kolmannen maan kautta tai lentämällä.
Viime aikoina vastakkainasettelu arabimaailman sisällä - erityisesti Syyrian, Libyan ja Algerian autoritääriset hallitukset vastaan reformistiset ja länsisuuntautuneet maat - on saanut Jordanian ja Marokon kuningaskunnat hakeutumaan yhä tiiviimpään yhteyteen Arabian niemimaan monarkioiden kanssa. Jordanian jäsenyys Persianlahden arabimaiden yhteisössä on vielä ymmärrettävää, mutta nyt jäsenyysputkessa on myös kaukana arabimaailman toisella laidalla sijaitseva Marokko. Näyttää siltä, että GCC:stä on tulossa monarkioiden klubi, jolla on yhteinen vihollinen: Iran.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti