Arabimaiden tapahtumista

Arabikevään käynnistämät tapahtumat jatkuvat. Libyassa uusi hallinto vapautti Qaddafin kannattajien viimeisen pesäkkeen, diktaattorin kotikaupungin Syrtin (Sirten). Muammar al-Qaddafi saatiin kiinni, mahdollisesti piileskelemästä viemäriputkesta, jonka viereen joku pian maalasi graffitin "rotan viimeinen lymypaikka". Qaddafin kiinniottoa seurasivat pian uutiset hänen kuolemastaan. Vaikka se tapahtui sekavissa olosuhteissa ja siitä on sittemmin liikkunut lukuisia eri versioita, todennäköiseltä näyttää, että Qaddafi joko kuoli kiinniottotaisteluissa saamiinsa vammoihin tai vielä todennäköisemmin tavalla tai toisella lynkattiin.

Qaddafin ottivat kiinni Syrtin länsipuolella sijaitsevan Misratan taistelijat, joiden käsissä hän myös kuoli. Qaddafi oli elossa vielä kun häntä retuutettiin Syrtistä ja vietiin autolla kohti Misrataa, joten hän kuoli joko matkalla sinne tai sitten väkijoukkojen käsissä Misratassa, kaupungissa, jonka hän oli uhonnut puhdistaa "rotista, torakoista ja syöpäläisistä", ja jota hän piti pitkään terrorin ja näännytystaktiikan vallassa. Näyttää siltä, että vaikka Saif-al-Islam on yhä karkuteillä, Qaddafin helmikuussa tilaama syöpäläispuhdistus on lopulta saatettu päätepisteeseensä.

Länsimaissa heräsi lapsellinen hurskastelu ja käsittämätön propaganda Qaddafin kuolemasta, vaikka hänelle ei tapahtunut mitään sen kummempaa kuin mitä tapahtui häntä ennen Mussolinille, Ceauşesculle ja lukuisille muille tyranneille. Näyttävä sotaoikeus kameroiden edessä ja sen jälkeen teloitus olisi tämän kirjoittajan mielestä ollut parempi kuin nyt tapahtunut sekava lynkkaus tai muuten vain onneton kuolema haavoittuneena. Tästä huolimatta olen vankasti sitä mieltä, että tämä oli libyalaisten parasta hoitaa itse. Paljon parempi kuin että olisi nähty vuosia kestävä tekopyhä farssi jossain kansainvälisessä oikeusistuimessa. Kuvitelkaa propaganda-arvo kaikille länsimaiden vihaajille, että arabidiktaattori olisi tuomittu kansainvälisessä - lue: länsimaisessa - oikeusprosessissa ja pidetty Miloševićin tavoin kultaisessa häkissä julistamassa kannattajineen maailmalle sotapropagandaansa ja valheitaan.

Sillä välin Tunisiassa pidettiin arabikevään ensimmäiset demokraattiset vaalit, jotka sujuivatkin kaikkien lukemieni raporttien mukaan ongelmitta. Lopulliset tulokset julkaistaneen vasta huomenna, mutta jo nyt näyttää selvältä, että vaalivoittajaksi nousi odotetusti maltillinen islamistipuolue Hizb an-Nahda (Renessanssipuolue). Renessanssipuolue, jonka johtaja Rashid Ghannushi vietti Zeyn-al-Abidin Ben Alin valtakauden maanpaossa Länsi-Euroopassa, on julkilausutuilta näkemyksiltään paljon maltillisempi kuin vaikkapa Egyptin Muslimiveljeskunta, vaikkakin jälkimmäinen on toisaalta huomattavasti heterogeenisempi. Renessanssipuolue on julkisuudessa kertonut seuraavansa Turkin AKP:n mallia sekä kannattavansa monipuoluejärjestelmää ja sekularismia. Kampanjoinnissaan Renessanssipuolue on kiinnittänyt erityisen paljon huomiota naisten oikeuksiin ja näkyvyyteen, mikä lienee harkittua mediastrategiaa.

Seuraava vaihe on uuden perustuslain luominen. Oleellisinta ei suinkaan ole, mitä perustuslaki sanoo islamista, vaan se, luodaanko perustuslakiin riittävän hyvät suojaukset vallan väärinkäyttöä ja monopolisointia vastaan. Arabidemokratian ongelma ei ennenkään ole ollut se, etteikö olisi puolueita, vaaleja ja sekulaareja hallintoja, vaan se, että valtaapitävät puolueet ja klikit eivät suostu kunnioittamaan demokratiaan olennaisesti kuuluvia pluralismia ja vallan vaihtuvuutta. Ei ole demokratiaa, että jos saa vaalivoiton, saa ryhtyä diktaattoriksi - vaikka hämmästyttävän monet tuntuvat näin kuvittelevan. Perustuslain tehtävänä on ennen kaikkea suojella yhteiskuntaa vallanpitäjiltä - asettaa rajat vallankäytölle, varmistaa että valta voidaan vaihtaa laillisin keinoin ja siten ehkäistä mielivaltaa, autoritariaa ja korruptiota.

Renessanssipuolue ei ole koskaan ollut tässä tilanteessa, joten sillä ei toisaalta ole vanhan valtapuolueen taakkaa, muttei toisaalta kokemusta myöskään demokraattisesta hallinnosta. Toivottavasti se osoittautuu uskolliseksi monille lupauksilleen. Joka tapauksessa demokratiaan kuuluu, että sen kuuluu saada tämä mahdollisuus. Osa sekulaaripuolueita äänestäneistä tunisialaisista tutuistani, jotka olivat mukana alkuvuoden vallankumouksessa, purkivat pettymystään naamakirjaan muun muassa uhkaamalla muuttaa maasta pois ja peräänkuuluttamalla pian uutta vallankumousta. Ikävää jos niin todella tapahtuisi - siis että kaupunkien ja rannikon koulutettu nuoriso jättäisi maansa tai kieltäytyisi vaikuttamasta sen asioihin vain siksi, että sisämaassa ja köyhemmällä väestöllä on konservatiivisemmat arvot. Mutta Tunisian tie demokraattisena valtiona onkin vasta aivan alussa. Jos odotukset ovat ylimitoitettuja ja liian kärsimättömiä, tulee vain pettymyksiä - hyvänä esimerkkinä ne tunisialaiset, jotka haastatteluissa vaativat, että heti vaalien jälkeen pitää taikoa työpaikkoja, ikään kuin niitä syntyisi perustuslakiin kirjaamalla tai hallituksen päätöksin.

Libyassa ja Tunisiassa siis mennään eteenpäin. Egyptissä tilanne näyttää hankalammalta, sillä uusi sotilashallinto on osoittanut kaikki elkeet juuttumisesta valtaan Mubarakin hallinnon tapaan. Lisäksi Muslimiveljeskunta veljeilee nyt sotilashallinnon kanssa yhdessä liberaalia oppositiota vastaan. Heti vallankumouksen jälkeen Muslimiveljeskunnan kannatus putosi alemmas kuin vuosiin, liberaalin Wafd-puolueen alapuolelle, kahdesta syystä: ensinnäkään Muslimiveljeskunta ei ollut Mubarakin kukistaneen vallankumouksen eturintamassa, ja toiseksi, Mubarakin kukistuttua Muslimiveljeskunta lakkasi olemasta pääsääntöinen protestikanava. Nyt se onkin, kuten eräs arabistituttavani totesi, "konservatiivinen vaihtoehto sotilashallinnolle".

Syyriassa jatkuvat tappaminen, kiduttaminen ja vangitseminen. Tukiessaan armottomasti Syyrian horjuvaa hallintoa, Venäjä ja Iran pelaavat kovimmilla mahdollisilla korteilla, ja toivovat siten pelottavansa länsimaat, Turkin ja ympärillä olevat arabimaat passiivisiksi. Suosittelen katsomaan tämän englanninkielisen dokumentin Damaskoksen esikaupunkien (Rif Dimashq) tapahtumista. Dokumentti antaa hyvän kuvan siitä, mitä Syyriassa tällä hetkellä tapahtuu.