Viimeiset päivät ovat käsillä, Suomessa oleilussani nimittäin. Tulen tästä parin päivän sisällä suuntaamaan Istanbuliin, noin uuden suuren seikkailun alkuun päästäkseni. Viime viikot olen ollut Suomessa, pääsääntöisesti Helsingissä, joskin käynyt yhden viikonlopun verran Kaskisissa ja kerran Leppävaarassa persialaisessa ravintolassa.
Helsingin ravintoloita ja terasseja on tullut kierrettyä normaalia tiiviimmin, koska lähdön lähetessä on niin paljon ihmisiä, joiden kanssa haluan istua iltaa viimeistä kertaa. On kuultu Tervasaaressa kurssikohorttini avautumisia viime vuosien kokemuksistaan ja kauhuistaan. On kuunneltu Pataässässä karaokeversioita Aikuisesta naisesta. On syöty milloin Zinnkellerissä ja Kolmessa Kruunussa, milloin Elitessä, Katajanokalla ja Kampissa, juotu terasseilla Rotterdamissa, Siltasessa ja Lasipalatsin takana. On ollut pitkiä iltoja Prahassa, Milenkassa ja Koulussa, brunssia Siltasessa.
Minusta on nyt myös tullut virallisesti media-alan yrittäjä tultuani toiseksi osakkaaksi maahanmuuttajataustaisen ystäväni perustamaan yritykseen. Olemme kumpikin tahollamme jo pitkään miettineet, miksi tehdä töitä muille ja kärsiä silti käsittämättömät verot ja vaikeudet, kun voimme kärsiä hankaluudet, mutta ainakin työ jää sitten itselle ja voi itse päättää keskeisistä reunaehdoista. Emme ole aivan kokemattomia asioissa, joita teemme, mutta aika keltanokkia byrokratian suhteen. Yksinkertaisetkin toimenpiteet on asiakirjoissa saatu kuulostamaan niin monimutkaisilta. Onneksi kokeneita neuvojia riittää, joskus liikaakin ja joskus ehkä ketunhäntä kainalossa, mutta osa vilpittömiä ja luotettavia.
Heinäkuuni Helsingissä on ollut niin sosiaalinen, että linturetkeily on tänä kesänä jäänyt olemattomiin, ainakin Suomen kamaralla. Kaskisissa satuin sentään bongaamaan pesineen mustakurkku-uikun poikasineen, käenpiian ja parin merikotkia. Meriharakat parveilivat kiljuen taivaalla, vaikka niitä on tänä vuonna kuulemma ollut tavallista vähemmän. Helsingissähän ne pesivät jo kivitalojen katoilla. Töyhtöhyypät kerääntyivät jo parviksi Satakunnan pelloille.
Helsingin ravintoloita ja terasseja on tullut kierrettyä normaalia tiiviimmin, koska lähdön lähetessä on niin paljon ihmisiä, joiden kanssa haluan istua iltaa viimeistä kertaa. On kuultu Tervasaaressa kurssikohorttini avautumisia viime vuosien kokemuksistaan ja kauhuistaan. On kuunneltu Pataässässä karaokeversioita Aikuisesta naisesta. On syöty milloin Zinnkellerissä ja Kolmessa Kruunussa, milloin Elitessä, Katajanokalla ja Kampissa, juotu terasseilla Rotterdamissa, Siltasessa ja Lasipalatsin takana. On ollut pitkiä iltoja Prahassa, Milenkassa ja Koulussa, brunssia Siltasessa.
Minusta on nyt myös tullut virallisesti media-alan yrittäjä tultuani toiseksi osakkaaksi maahanmuuttajataustaisen ystäväni perustamaan yritykseen. Olemme kumpikin tahollamme jo pitkään miettineet, miksi tehdä töitä muille ja kärsiä silti käsittämättömät verot ja vaikeudet, kun voimme kärsiä hankaluudet, mutta ainakin työ jää sitten itselle ja voi itse päättää keskeisistä reunaehdoista. Emme ole aivan kokemattomia asioissa, joita teemme, mutta aika keltanokkia byrokratian suhteen. Yksinkertaisetkin toimenpiteet on asiakirjoissa saatu kuulostamaan niin monimutkaisilta. Onneksi kokeneita neuvojia riittää, joskus liikaakin ja joskus ehkä ketunhäntä kainalossa, mutta osa vilpittömiä ja luotettavia.
Heinäkuuni Helsingissä on ollut niin sosiaalinen, että linturetkeily on tänä kesänä jäänyt olemattomiin, ainakin Suomen kamaralla. Kaskisissa satuin sentään bongaamaan pesineen mustakurkku-uikun poikasineen, käenpiian ja parin merikotkia. Meriharakat parveilivat kiljuen taivaalla, vaikka niitä on tänä vuonna kuulemma ollut tavallista vähemmän. Helsingissähän ne pesivät jo kivitalojen katoilla. Töyhtöhyypät kerääntyivät jo parviksi Satakunnan pelloille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti