Qatarista

Aika rientää ja viimeksi kirjoittaessani oli jo itsenäisyyspäivä, jonka teemat menivät väliin niin, etten ehtinyt kirjoittaa marraskuun lopun matkastani Qatariin. Arabian niemimaasta erottuvalla niemellä sijaitseva Qatar on varsin pieni maa, jonka väestöstä nykyisin vain 20 prosenttia on omia kansalaisia ja kaikki muut maahanmuuttajia, joita on erityisesti Etelä-Aasian suunnalta. Qatarilla ei ole kovin suuria öljyvaroja, mutta sen sijaan maailman suurimpiin kuuluvat maakaasuvarat, joiden turvin Qatar on nykyisin maailman rikkain maa.

Nopeasti saavutettu vauraus näkyykin kaikilla mahdollisilla tavoilla. Vielä pari vuosikymmentä sitten uinunut pikkukaupunki Doha on muuttunut yhtäkkiä ultramoderniksi metropoliksi, johon on rakennettu Manhattania muistuttava pilvenpiirtäjäkeskusta ja toinen toistaan mielikuvituksellisempia uusimman arkkitehtuurin näytteitä. Juuri mitään vanhaa ei Dohasta löydä, 70-luvulla rakennettuja taloja pidetään muinaismuistoina ja nykyisin Dohassa puretaan kovalla vauhdilla 90-luvun rakennuskantaa "liian vanhana" uusien ja entistä korskeampien talohankkeiden tieltä.

Dohassa asuva ystäväni on kotoisin Syyrian Homsista, jossa olin taannoin usein hänen ja perheensä vieraana. Syyrian armeija tuhosi heidän talonsa siinä sivussa, kun pommitti ja "puhdisti" suurimman osan koko alueesta, Homsin historiallisesta kristitystä asuinalueesta. Onneksi jo ennen sitä alue oli autioitunut; suurin osa väestä lähtenyt pakoon muualle Syyriaan tai ulkomaille. Ystäväni veli työskentelee nykyään lääkärinä Ranskassa, vanhemmat ovat yhä Syyriassa mutta eri paikkakunnalla. Isoäiti, jonka luona niin ikään ehdin käydä, ja joka halusi puhua kanssani ranskaa nuoruudenmuistojaan verestääkseen, ehti nähdä kansannousun ennen kuin kuoli sen aikana.

Oli selvää, että Homsista ja Syyriasta oli puhuttava Qatarin-matkallani useaan otteeseen, vaikka se usein toikin kyyneliä ystäväni ja toisten Qatarin syyrialaisten silmiin. Tapasin myös toisen homsilaisen kristityn, joka nyt opettaa Qatarissa. Hänen siskonsa mies oli ensin viety kotoaan hallituksen toimesta ja pakotettu armeijaan sotimaan oppositiota vastaan. Sitten hän oli joutunut taistelussa Vapaan Syyrian armeijan vangiksi, ja epäonnekseen poikaparalla oli ollut lipas niin käytetty, että vastapuolen soturit olivat uskoneet hänen ampuneen muita innokkaammin omia poikiaan. Nuorukainen on nyt yksi Syyrian lukemattomista sotavangeista, joista on tullut pelinappuloita isommassa kuviossa. Traagista tilanteessa on se, että kaikki asianomaiset tuntevat toisensa Homsista. Sota on rikkonut perheitä ja kääntänyt naapureita toisiaan vastaan, vaikka tämänkin nuormiehen tapauksessa hänen päätymisensä hallituksen joukkoihin ei ollut omasta tahdosta kiinni vaan pakottamisesta.

Kristityt muodostavat vain kymmenisen prosenttia Syyrian väestöstä ja jakautuvat puolestaan moneen eri kirkkokuntaan. Mutta niinkin pieni joukko kuin homsilaiset syyrialaisortodoksit Qatarissa ovat onnistuneet jakautumaan poliittisesti. Yksi vanhemman sukupolven edustaja on ryhtynyt kovan linjan baathistiksi, joka kuulemma julistaa joka välissä hallituksen propagandaa, ja toiset eivät enää puhu hänen kanssaan. Kaikki ovat alun perin samasta korttelista kotoisin, tuntevat toisensa, ja koska naimisiin mennään vain oman kirkkokunnan jäsenten kanssa, ovat myös avioliittojen kautta sukulaisia. Nyt he ovat yhtäkkiä maailmanpoliittisten voimien pelinappuloita ja pahimpia vihamiehiä. Mutta ei tässä mitään ihmeellistä ole; samalla tavoin Suomen sisällissota jakoi sukuja, perheitä ja kyläkuntia toisiaan tappaviin leireihin, joilla usein oli vain hämärä mielikuva heidän elämiään ohjaavista kansallisen ja kansainvälisen politiikan voimista.

Teimme myös kaksi matkaa Dohan ulkopuolelle. Qatarin sisämaa on lähinnä karua aavikkoa, jota täplittävät muutamat keitaat. Rannikoilla sen sijaan on laguuneja ja kalavesiä, jotka ovat saaneet rannoilleen muutamia pikkukaupunkeja ja kyliä. Muutenhan lähes kaikki asutus Qatarissa keskittyy suur-Dohan alueelle.

Ensin teimme päiväretken al-Khoriin ja sen kaksoiskaupunkiin, jonka nimen olen unohtanut. Näiden kahden pikkukaupungin rannikolla Dohan pohjoispuolella, Qatarin itärannikolla, on mangrovemetsän peittämiä laguuneja. Tosin täkäläiset mangrovemetsät ovat hyvin matalakasvuista, vain miehenkorkuista puulajia, joten suomalaisittain ne ovat pikemminkin mangrovepensaikkoja. Näimme al-Khorissa runsaasti kahlaajia, jonkin verran tiiroja, lokkeja, merimetsoja ja riuttahaikaroita. Maalintuja mangrovepensaikoissa tuntuivat edustavan turkinkyyhkyt ja valkoposkibulbulit, jotka kummatkin olivat runsaita.

Eräänä toisena päivänä ajoimme niemimaan halki Qatarin itärannikolle Umm Babiin ("Portin äiti") ja tulimme sieltä Dukhanin ja Zikritin kautta takaisin. Tietooni oli saatettu, että Umm Babissa talvehtii hopeatilhiä. Rannikolle saavuttaessa tie kuitenkin päättyi Umm Babissa suolanpoistolaitokselle eikä ympärillä ollut kuin muutama palmurypäs ja pari pensasta. Pysähdyimme kuitenkin ja hiljaisella rannalla oli yksinäinen flamingo ja pari karikukkoa. Palmuista löytyi parvittain varpusia, palmukyyhkyjä ja valkoposkibulbuleja. Ihmisiä ei näkynyt mailla halmeilla, ei edes Umm Babin eikä Zikritin biitseillä.

Onnistuin kuitenkin lähes sattumalta huomaamaan hopeatilhiä bulbulien joukossa palmuissa ja pienellä etsimisellä ne löytyivätkin uudestaan. Yhteensä kuusi hopeatilheä. Olin tietysti varsin innoissani, kun kyseessä oli uusi laji ja monta kertaa turhaan etsitty - mystinen laji, jonka olin missannut Omanissakin. Mutta päivä Umm Babissa oli tuova mukanaan vielä jotain erikoisempaa: onnistuin löytämään sieltä Qatarin toisen, kolmannen ja neljännen vihervarpusen. Edellisestä havainnosta maassa oli kulunut jo 19 vuotta. Koska olin rikkonut Omanissa kauko-objektiivini, en saanut niistä kuvia, mutta onneksi pari päivää myöhemmin havaintojani epäillyt britti meni itse paikan päälle katsomaan, löysi ja valokuvasi samaiset vihervarpuset.

Dohassa tutustuimme syyrialais- ja libanonilaisporukassa myös uuteen valtavaan kirkkokeskukseen, joka on rakennettu säädyllisesti kaupungin esikaupunkialueelle. Qatarin emiiri on laupeudessaan lahjoittanut kristityille ison maaläntin mutta sitä vastaan vaatinut, että kaikki kirkot pitää rakentaa samaan paikkaan, eivätkä tornit saa kohota häiritsevän korkeiksi. Siellä ovat nyt sitten vieri vieressä ja yhtä moderneina katolinen, ortodoksinen, protestanttinen ja maroniittinen kirkko. Kaikki eivät kuitenkaan ole vielä valmiita, joten ekumenian nimissä kirkot ovat antaneet toisilleen aikaa omissa tiloissaan.

Vaikka seurueesta suurin osa oli syyrialaisortodokseja, päädyimme valitsemaan maroniittisen jumalanpalveluksen, koska libanonilaiskristittyjä on Qatarissa niin paljon, että heillä on omat säännölliset arabiankieliset jumalanpalveluksensa. Suurin osa Qatarin kristityistähän ei ole seemejä, vaan filippiiniläisiä, eurooppalaisia ja amerikkalaisia. Jouduimme odottelemaan jonkin aikaa filippiiniläisten katolisen jumalanpalveluksen loppumista ennen kuin pääsimme maroniittiseen palvelukseen. Tulipa sekin nyt sitten koettua, kirkossakäynti vanhoillisessa wahhabilaismaassa Qatarissa. Qatarissa ei ole omia kristittyjä, vaan kaikki ovat maahanmuuttajia tai vierastyöläisiä.

Qatar ei ole mikään turistiparatiisi. Se on Emiraatteja selvästi kalliimpi eikä siellä ole panostettu samalla lailla matkailijoihin tai ylipäätään muihin kuin töissä oleviin ulkomaalaisiin. Siellä konferenssi- tai työmatkalla käyville voin kuitenkin suositella lämpimästi Dohassa näyttävässä modernissa rakennuksessa sijaitsevaa Islamilaisen taiteen museota, jonka kokoelmat antavat edustavan käsityksen islamilaisen sivilisaation monimuotoisuudesta ja sen lukuisista kukoistuskausista eri puolilla Lähi-itää, Pohjois-Afrikkaa, Persiaa, Intian niemimaata, Keski-Aasiaa, Espanjaa, Länsi-Afrikkaa ja Kaakkois-Aasiaa. Onhan Dohassa myös "vanhaksi" kutsuttu suq, varsin uusi basaari, jonka kauppiaista huomattava osa tuntuu olevan Iranista kotoisin, vaikkakin osaa arabiaa. Suqista löytyy myös erillinen lintubasaari, jossa on kaupan kaikkea papukaijoista ja viiriäisistä kissoihin, koiriin ja kaneihin.

Qatar tukee Syyrian oppositiota sekä rahallisesti että kulttuurisesti, ja johtuen lähinnä mediatalo al-Jaziran sijainnista siellä, Dohasta on tullut paikka, jossa ei voi välttyä arabikevään poliittiselta puheelta. Myös yksi seurueemme homsilaisista työskenteli siellä, mutta tällä kertaa kyseessä oli muslimi. Kansainvälisenä mediatalona al-Jaziran toimittajakunta on kotoisin ympäri maailmaa, joten se on myös varsin heterogeenistä. Vaikka yksityiselämässään kaikki tapaamani jaziralaiset näyttäisivät kannattavan arabikevättä ja Syyrian oppositiota, riitoja ja väittelyitä saa silti heidänkin välillään aikaan esimerkiksi suhtautumisesta Muslimiveljeskuntaan tai Hamasiin.

Toiset ovat myös varovaisempia kuin toiset isäntämaansa asioiden arvostelemisessa. Qatarin hallitsijasuku on ainoa kielletty tabu muuten varsin vapaasti ja moniäänisesti puhuvalla al-Jaziralla. Ironista kyllä, samaan aikaan kun Qatarin emiiri esiintyy suurena arabikevään ja vapaan kulttuurin rahoittajana, heitettiin muuan qatarilainen runoilija vankilaan. Hän kun oli erehtynyt pilkkaamaan hallitsijaa eräässä runossaan. Ilmeisesti hernettä oli vedetty nenään erityisesti kohdasta, jossa hän kirjoitti: "Olemme kaikki tunisialaisia sortavien eliittien edessä."