Haryanan lintupaikkojen kierrokselta tulin alkuillaksi Delhiin. Tapasin hotellillani brittiläisen lintuporukan, joka oli ollut samana päivänä Sultanpurissa (mutta missannut monta minun näkemistäni lajeista) ja lentämässä seuraavana aamuna Assamiin. Aamulla saapui lentäen Suomesta pikkuveljeni, niin ikään pitkän linjan luontoharrastaja, ja meidän oli määrä viettää seuraavat pari viikkoa tutustuen varsinkin Rajasthanin osavaltion luontokohteisiin.
Olin alustavasti sopinut hyvin palvelleen oppaani ja autokuskin kanssa, että nämä veisivät meidät Bharatpuriin ja matkalla voitaisiin pysähtyä muissa luontokohteissa. Oppaan virallinen työnantaja (kansallispuistohallinto tai vastaava) ei kuitenkaan sulattanut yksityistä rahantekoa, joten jouduimme turvautumaan julkiseen liikenteeseen. Bharatpuriin ei mennyt sinä päivänä busseja, joten pitkän asemalla kuumuudessa odottelun jälkeen otimme bussin Agraan, Uttar Pradeshin puolelle.
Agra on paitsi miljoonakaupunki, myös turistikaupunki, sillä siellä sijaitsee kuuluisa Taj Mahal ja koko joukko muitakin merkittäviä nähtävyyksiä, olihan Agra Mogulivaltakunnan pääkaupunkina silloin kun tuon Intian muslimi-imperiumin pääkaupunki ei ollut Delhissä tai keisari Akbarin aikana Sikrissä, joka ei sekään ole Agrasta kaukana.
Toki Taj Mahal, Agran linnoitus ja muut moguliarkkitehtuurin helmet ovat vaikuttavia, mutta niistä iloitsemisesta vie kyllä terää Agran pahamaineinen häsläys, joka on, jos mahdollista, vielä pahempaa laatua kuin Delhissä. Pahinta on saapua paikalle julkisilla kulkuneuvoilla, sillä heti junasta tai linja-autosta ulos astuttaessa kimpussa on kymmeniä häsläreitä tarjoamassa huijarikyytejä riksoilla, takseilla ja milloin milläkin välineellä, joka ei suinkaan vie matkalaista pyydettyyn paikkaan vaan johonkin, mistä kuski saa komissioita.
Jos on oikeutettua pitää vaikkapa Egyptiä rasittavan turistihäsläyksen tyyssijana, on Intia sitä potenssiin kymmenen. Pahempaa saa hakea eikä minunkaan kokemuksella kovin helposti tule mieleen. Lähi-idän taksikuskit ja kauppiaat ovat intialaisiin verrattuina rehellisyyden ja avuliaisuuden perikuvia, sillä intialaiset eivät kaihda edes törkeimpiä valheita muutaman lisärupian tähden. Tämä vaikeuttaa elämää huomattavasti, sillä se merkitsee, ettei ihmisiltä voi tai kannata yleensä kysyä neuvoa.
Vaikka olisi kulman takana etsitystä paikasta, neuvot johtavat harhaan tai väittävät paikan olevan kymmenen kilometrin päässä, jotta joutuisi ottamaan sinne kulkuneuvon ja maksamaan. Ja tuo kulkuneuvo ei siis välttämättä vie haluttuun paikkaan vaan mahdollisimman kauas sieltä ylihintaiseen hotelliin, kauppaan tai ravintolaan, josta pois päästäkseen olisi taas maksettava. Töykeys auttaa jonkin verran, kunhan se on vakuuttavaa. Vaikka se tuntuisi pahalta, se ennemmin tai myöhemmin käy välttämättömäksi, sillä vasta suoraa kehotusta lähteä pois tuntuvat häslärit ja riksakuskit ymmärtävän (yleensä vasta useamman toiston jälkeen).
Agra oli näissä suhteissa pahinta luokkaa - tietysti juuri siksi, että niin suuri osa Intiaan saapuvista turisteista suuntaa juuri sinne ja haluaa suhteellisen lyhyessä ajassa (hinnasta viis) nähdä tietyt paikat, ottaa valokuvat, ostaa pakollisen rihkaman ja palata takaisin turvattuihin oloihinsa. Hotellien ja krääsäkauppojen loputtomia rivejä täplittävät Taj Mahalin tuolla puolen myös hippiashramit, joihin intialaisiin asuihin pukeutuvat länsimaiset nuoret naiset tulevat etsimään itseään ja joogaamaan, kunnes yleensä nopeasti huomaavat, että lattia on kylmä, huoneessa on torakoita, mestari ei kohtele riittävän sensitiivisesti (miettii ensisijaisesti lompakkoaan) ja kasvisruokakaan ei ole tarpeeksi gurmeeta.
Iltaisin ja aamuisin Taj Mahalin läheiset pätkät Yamunajoen vartta olivat sangen tunnelmallisia ja myös lintuja oli paljon, esimerkiksi jokihyyppiä, pitkäjalkoja, ruostesorsia ja muuttohaukkakin kävi hätyyttelemässä kyyhkyjä. Temppelien ja moskeijojen puutarhat ovat niin ikään lintujen täyteisiä ja Taj Mahalin toisella puolen on myös pieni luonnonsuojelualue polkuineen, joissa näkee paljon ja läheltä monia yleisiä lajeja, joita on houkuteltu ruokinnoilla ja vesipaikoilla. Ei toki vastaa aitoa kansallispuistoa, mutta tarjoaa kaupunkimatkailijalle hyvän mahdollisuuden vaikkapa valokuvata. Sekä luontopuistosta että sitä vastapäätä olevasta puistosta, jossa on hautausmaa, avautuu myös kuvauksellisia näkymiä Taj Mahaliin.
Taj Mahalin ja joen välissä Krishnan temppelillä on oltava varuillaan makakien suhteen, sillä ne käyttäytyvät sangen röyhkeästi ja yksi ilmeisesti pentuja suojeleva naaras puraisi veljeäni nilkkaan. Hänellä oli onneksi raivotauti- ja jäykkäkouristusrokotukset voimassa. Apinoiden lisäksi viisijuovaoravia ja riikinkukkoja on runsain mitoin.
Nelisenkymmentä kilometriä Agran ulkopuolella sijaitsee aavekaupungiksi muuttunut Fatehpur Sikri, jonne keisari Akbar, suurmoguleista kuuluisin, siirsi joksikin aikaa pääkaupungin, kunnes Sikrin luona ollut järvi kuivui ja mogulihovi joutui muuttamaan takaisin Agraan ja Delhiin. Sikrin palatsialue on varsin vaikuttava ja sinne kannattaa Agrasta tehdä retki, etenkin jos mogulien historia ja Akbarin synkretistiset ideat kiinnostavat. Matkalukemiseksi sopii mainiosti Salman Rushdien Firenzen lumoojatar, josta merkittävä osa tapahtuu keisari Akbarin aikana Sikrissä.
Kävimme Sikrissä myös keisari Akbarin suuresti kunnioittaman suufilaisen šeikin Salim Chistin haudalla, johon tietysti piti maksaa uhrilahjoja ja esittää salaisia toiveita. Odottelen mielenkiinnolla, kallistaako muinainen suufi tai hänen henkensä korvaansa esittämälleni toiveelle, jonka tulisi auttaa erästä kovia kokenutta ystävääni.
Vaikka Akbar muslimina oli tiukasti yksijumalainen, hän katsoi, että Yhden luo johti lukuisia polkuja, minkä vuoksi hän myös kunnioitti imperiuminsa muita uskovaisia, hinduja, sikhejä, kristittyjä, parsilaisia, jainalaisia ja juutalaisia, ja järjesti myöhemmin surullisenkuuluisiksi tulleita yrityksiään teologisin keskusteluin saavuttaa yhteisymmärrys kaikkien uskontojen välille. Hän kutsui niin eri islamin suuntausten kuin myös muiden alueella vaikuttaneiden uskontojen oppineita palatsiinsa (jossa tiettävästi ensimmäinen norsunluutorni sijaitsi) käymään sivistyneitä hengellisiä keskusteluja, mutta oppineet päätyivätkin eeppisiin fleimeihin, suuttumisiin ja puhumattomuuksiin, heidän debattinsa vieraantuivat ympäröivästä todellisuudesta akateemisiin ja teologisiin hiustenhalkomisiin ja lahkosotien puhkeamisen ehkäisemiseksi Akbar joutui turvautumaan keskustelujen moderointiin.
Synkreettisyyttään Akbar demonstroi myös ottamalla vaimoikseen soveliaita naisia niin islamin, hindulaisuuden kuin kristinuskonkin piiristä. Turkkilaisen prinsessa Ruqayyan naiminen oli poliittinen peliliike suuren läntisen imperiumin suuntaan, portugalilaisesta Goasta naitu kristitty neito avasi yhteyksiä merentakaisiin länsimaalaisiin, ja radžputien hallitsemasta Rajasthanista naitu hinduprinsessa loi imperiumin vakauden kannalta keskeisen liiton Akbarin vasalleina sittemmin toimineisiin hinduruhtinaisiin. Amberin maharadžan tytär Mariam olikin synnyttävä Akbarin kaivatun esikoispojan - legendan mukaan šeikki Salim Chistin siunauksesta - Salimin, josta oli tuleva keisari Jahangir.
Olin alustavasti sopinut hyvin palvelleen oppaani ja autokuskin kanssa, että nämä veisivät meidät Bharatpuriin ja matkalla voitaisiin pysähtyä muissa luontokohteissa. Oppaan virallinen työnantaja (kansallispuistohallinto tai vastaava) ei kuitenkaan sulattanut yksityistä rahantekoa, joten jouduimme turvautumaan julkiseen liikenteeseen. Bharatpuriin ei mennyt sinä päivänä busseja, joten pitkän asemalla kuumuudessa odottelun jälkeen otimme bussin Agraan, Uttar Pradeshin puolelle.
Agra on paitsi miljoonakaupunki, myös turistikaupunki, sillä siellä sijaitsee kuuluisa Taj Mahal ja koko joukko muitakin merkittäviä nähtävyyksiä, olihan Agra Mogulivaltakunnan pääkaupunkina silloin kun tuon Intian muslimi-imperiumin pääkaupunki ei ollut Delhissä tai keisari Akbarin aikana Sikrissä, joka ei sekään ole Agrasta kaukana.
Toki Taj Mahal, Agran linnoitus ja muut moguliarkkitehtuurin helmet ovat vaikuttavia, mutta niistä iloitsemisesta vie kyllä terää Agran pahamaineinen häsläys, joka on, jos mahdollista, vielä pahempaa laatua kuin Delhissä. Pahinta on saapua paikalle julkisilla kulkuneuvoilla, sillä heti junasta tai linja-autosta ulos astuttaessa kimpussa on kymmeniä häsläreitä tarjoamassa huijarikyytejä riksoilla, takseilla ja milloin milläkin välineellä, joka ei suinkaan vie matkalaista pyydettyyn paikkaan vaan johonkin, mistä kuski saa komissioita.
Jos on oikeutettua pitää vaikkapa Egyptiä rasittavan turistihäsläyksen tyyssijana, on Intia sitä potenssiin kymmenen. Pahempaa saa hakea eikä minunkaan kokemuksella kovin helposti tule mieleen. Lähi-idän taksikuskit ja kauppiaat ovat intialaisiin verrattuina rehellisyyden ja avuliaisuuden perikuvia, sillä intialaiset eivät kaihda edes törkeimpiä valheita muutaman lisärupian tähden. Tämä vaikeuttaa elämää huomattavasti, sillä se merkitsee, ettei ihmisiltä voi tai kannata yleensä kysyä neuvoa.
Vaikka olisi kulman takana etsitystä paikasta, neuvot johtavat harhaan tai väittävät paikan olevan kymmenen kilometrin päässä, jotta joutuisi ottamaan sinne kulkuneuvon ja maksamaan. Ja tuo kulkuneuvo ei siis välttämättä vie haluttuun paikkaan vaan mahdollisimman kauas sieltä ylihintaiseen hotelliin, kauppaan tai ravintolaan, josta pois päästäkseen olisi taas maksettava. Töykeys auttaa jonkin verran, kunhan se on vakuuttavaa. Vaikka se tuntuisi pahalta, se ennemmin tai myöhemmin käy välttämättömäksi, sillä vasta suoraa kehotusta lähteä pois tuntuvat häslärit ja riksakuskit ymmärtävän (yleensä vasta useamman toiston jälkeen).
Agra oli näissä suhteissa pahinta luokkaa - tietysti juuri siksi, että niin suuri osa Intiaan saapuvista turisteista suuntaa juuri sinne ja haluaa suhteellisen lyhyessä ajassa (hinnasta viis) nähdä tietyt paikat, ottaa valokuvat, ostaa pakollisen rihkaman ja palata takaisin turvattuihin oloihinsa. Hotellien ja krääsäkauppojen loputtomia rivejä täplittävät Taj Mahalin tuolla puolen myös hippiashramit, joihin intialaisiin asuihin pukeutuvat länsimaiset nuoret naiset tulevat etsimään itseään ja joogaamaan, kunnes yleensä nopeasti huomaavat, että lattia on kylmä, huoneessa on torakoita, mestari ei kohtele riittävän sensitiivisesti (miettii ensisijaisesti lompakkoaan) ja kasvisruokakaan ei ole tarpeeksi gurmeeta.
Iltaisin ja aamuisin Taj Mahalin läheiset pätkät Yamunajoen vartta olivat sangen tunnelmallisia ja myös lintuja oli paljon, esimerkiksi jokihyyppiä, pitkäjalkoja, ruostesorsia ja muuttohaukkakin kävi hätyyttelemässä kyyhkyjä. Temppelien ja moskeijojen puutarhat ovat niin ikään lintujen täyteisiä ja Taj Mahalin toisella puolen on myös pieni luonnonsuojelualue polkuineen, joissa näkee paljon ja läheltä monia yleisiä lajeja, joita on houkuteltu ruokinnoilla ja vesipaikoilla. Ei toki vastaa aitoa kansallispuistoa, mutta tarjoaa kaupunkimatkailijalle hyvän mahdollisuuden vaikkapa valokuvata. Sekä luontopuistosta että sitä vastapäätä olevasta puistosta, jossa on hautausmaa, avautuu myös kuvauksellisia näkymiä Taj Mahaliin.
Taj Mahalin ja joen välissä Krishnan temppelillä on oltava varuillaan makakien suhteen, sillä ne käyttäytyvät sangen röyhkeästi ja yksi ilmeisesti pentuja suojeleva naaras puraisi veljeäni nilkkaan. Hänellä oli onneksi raivotauti- ja jäykkäkouristusrokotukset voimassa. Apinoiden lisäksi viisijuovaoravia ja riikinkukkoja on runsain mitoin.
Nelisenkymmentä kilometriä Agran ulkopuolella sijaitsee aavekaupungiksi muuttunut Fatehpur Sikri, jonne keisari Akbar, suurmoguleista kuuluisin, siirsi joksikin aikaa pääkaupungin, kunnes Sikrin luona ollut järvi kuivui ja mogulihovi joutui muuttamaan takaisin Agraan ja Delhiin. Sikrin palatsialue on varsin vaikuttava ja sinne kannattaa Agrasta tehdä retki, etenkin jos mogulien historia ja Akbarin synkretistiset ideat kiinnostavat. Matkalukemiseksi sopii mainiosti Salman Rushdien Firenzen lumoojatar, josta merkittävä osa tapahtuu keisari Akbarin aikana Sikrissä.
Kävimme Sikrissä myös keisari Akbarin suuresti kunnioittaman suufilaisen šeikin Salim Chistin haudalla, johon tietysti piti maksaa uhrilahjoja ja esittää salaisia toiveita. Odottelen mielenkiinnolla, kallistaako muinainen suufi tai hänen henkensä korvaansa esittämälleni toiveelle, jonka tulisi auttaa erästä kovia kokenutta ystävääni.
Vaikka Akbar muslimina oli tiukasti yksijumalainen, hän katsoi, että Yhden luo johti lukuisia polkuja, minkä vuoksi hän myös kunnioitti imperiuminsa muita uskovaisia, hinduja, sikhejä, kristittyjä, parsilaisia, jainalaisia ja juutalaisia, ja järjesti myöhemmin surullisenkuuluisiksi tulleita yrityksiään teologisin keskusteluin saavuttaa yhteisymmärrys kaikkien uskontojen välille. Hän kutsui niin eri islamin suuntausten kuin myös muiden alueella vaikuttaneiden uskontojen oppineita palatsiinsa (jossa tiettävästi ensimmäinen norsunluutorni sijaitsi) käymään sivistyneitä hengellisiä keskusteluja, mutta oppineet päätyivätkin eeppisiin fleimeihin, suuttumisiin ja puhumattomuuksiin, heidän debattinsa vieraantuivat ympäröivästä todellisuudesta akateemisiin ja teologisiin hiustenhalkomisiin ja lahkosotien puhkeamisen ehkäisemiseksi Akbar joutui turvautumaan keskustelujen moderointiin.
Synkreettisyyttään Akbar demonstroi myös ottamalla vaimoikseen soveliaita naisia niin islamin, hindulaisuuden kuin kristinuskonkin piiristä. Turkkilaisen prinsessa Ruqayyan naiminen oli poliittinen peliliike suuren läntisen imperiumin suuntaan, portugalilaisesta Goasta naitu kristitty neito avasi yhteyksiä merentakaisiin länsimaalaisiin, ja radžputien hallitsemasta Rajasthanista naitu hinduprinsessa loi imperiumin vakauden kannalta keskeisen liiton Akbarin vasalleina sittemmin toimineisiin hinduruhtinaisiin. Amberin maharadžan tytär Mariam olikin synnyttävä Akbarin kaivatun esikoispojan - legendan mukaan šeikki Salim Chistin siunauksesta - Salimin, josta oli tuleva keisari Jahangir.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti