Kun auringonnousun aikaan saavuin Dubaihin, kahdentoista tunnin matkustamisen jälkeen, olin melko väsyneessä tilassa. Rekisteröin ympäriltäni kaikenlaista surreaalista.
Kaupassa venäläisnaiset joivat suoraan limsahyllystä ja näyttelivät kuin olisivat kärsineet janosta pitkään. Jättivät sitten osittain juodut pullot sinne. Ei ihme, että heitä usein katsotaan kieroon Emiraateissa, jos tuollainen käytös on jotenkin kansallisuusominaista.
Arabialaisella rockbändillä oli vaikeuksia ensin edelläni sisääntšekkausjonossa, sitten turvatarkastuksissa. Heitä oli viitisen parikymppistä poikaa, joista osalla oli afrotukat, osalla geelipiikkitukat, ja paljon metallia vaatteissa.
Kaiken huipuksi Dubaissa satoi. Taksikuskini päivitteli sitä innostuneena, todeten kuinka hyvä asia sade on Dubaille. Hän oli peshawarilainen ja päivitteli sitä, kuinka korruptio ja politiikka olivat muuttaneet niin kauniit Afganistanin ja Pakistanin turvattomiksi maiksi.
Touhu oli PPP:n hallinnon aikana vajonnut sellaiseksi, että taksikuskinkin piti kotimaassa käydessä pelätä, koska kaikkien Dubaissa työskentelevien kuviteltiin tienaavan niin paljon, että heitä tai heidän omaisiaan kannatti kidnapata ja vaatia lunnaita. Poliisi ei enää suojellut, koska korruptio ja mielivalta rehottivat. Ja hän oli sentään pelkkä taksikuski.
Samaan aikaan täällä Dubaissa käyttelivät rahojaan rikkaat afgaanit, joille länsimaalaiset jakelivat rahaa, ja he ostivat sillä täällä huviloita, ravintoloita, yökerhoja ja muuta. Etenkin persialaiset (tadžikit), koska he olivat lännen suosikkeja, jupisi taksikuski, joka epäilemättä oli paštu.
Koneeni lähti aikataulusta myöhässä. Koneessa oli pari afgaanilaista suurperhettä - kaksi parrakasta miestä ja neljä mustiin puettua huivitettua vaimoa sekä lauma rääkyviä lapsia. Totta kai he olivat vallanneet mitä penkkejä sattuu, joten tusinan verran muita matkustajia joutui siksi vaihtamaan paikkojaan ja säätämään matkatavaroitaan. Muutenkaan afgaanit eivät tietenkään noudattaneet mitään sääntöjä, puhuivat kännyköihin nousun aikana, turvavöistä puhumattakaan.
Jossain Hindukushin yllä kone joutui kuitenkin rajujen tuulten ja ilmakuoppien kouriin ja Kabulin lähestyminen epäonnistui. Turvavyösääntöjä noudattamattomat afgaanit kirkuvine lapsineen kaatuilivat käytäville ja tarjottimet levisivät lattioille. Lopulta kone joutui palaamaan etelään ja tekemään pakkolaskun Karachiin, Pakistaniin.
Siellä odottelimme sitten epätietoisina. Konetta tankattiin ja muutama matkustaja panikoi lähtien etsimään korvaavia liikenneyhteyksiä Pakistanista. Lopulta tänä iltana pääsimme kuitenkin alkuperäisen lentoyhtiön lennolla Karachista Kabuliin. Kabulissa oli nyt tyyntä mutta taivaalla roikkuvat synkät myrskypilvet selittivät, miksi yläilmoissa ei ollut aiemmin päivällä turvallista saapua kaupunkiin.
Kaupassa venäläisnaiset joivat suoraan limsahyllystä ja näyttelivät kuin olisivat kärsineet janosta pitkään. Jättivät sitten osittain juodut pullot sinne. Ei ihme, että heitä usein katsotaan kieroon Emiraateissa, jos tuollainen käytös on jotenkin kansallisuusominaista.
Arabialaisella rockbändillä oli vaikeuksia ensin edelläni sisääntšekkausjonossa, sitten turvatarkastuksissa. Heitä oli viitisen parikymppistä poikaa, joista osalla oli afrotukat, osalla geelipiikkitukat, ja paljon metallia vaatteissa.
Kaiken huipuksi Dubaissa satoi. Taksikuskini päivitteli sitä innostuneena, todeten kuinka hyvä asia sade on Dubaille. Hän oli peshawarilainen ja päivitteli sitä, kuinka korruptio ja politiikka olivat muuttaneet niin kauniit Afganistanin ja Pakistanin turvattomiksi maiksi.
Touhu oli PPP:n hallinnon aikana vajonnut sellaiseksi, että taksikuskinkin piti kotimaassa käydessä pelätä, koska kaikkien Dubaissa työskentelevien kuviteltiin tienaavan niin paljon, että heitä tai heidän omaisiaan kannatti kidnapata ja vaatia lunnaita. Poliisi ei enää suojellut, koska korruptio ja mielivalta rehottivat. Ja hän oli sentään pelkkä taksikuski.
Samaan aikaan täällä Dubaissa käyttelivät rahojaan rikkaat afgaanit, joille länsimaalaiset jakelivat rahaa, ja he ostivat sillä täällä huviloita, ravintoloita, yökerhoja ja muuta. Etenkin persialaiset (tadžikit), koska he olivat lännen suosikkeja, jupisi taksikuski, joka epäilemättä oli paštu.
Koneeni lähti aikataulusta myöhässä. Koneessa oli pari afgaanilaista suurperhettä - kaksi parrakasta miestä ja neljä mustiin puettua huivitettua vaimoa sekä lauma rääkyviä lapsia. Totta kai he olivat vallanneet mitä penkkejä sattuu, joten tusinan verran muita matkustajia joutui siksi vaihtamaan paikkojaan ja säätämään matkatavaroitaan. Muutenkaan afgaanit eivät tietenkään noudattaneet mitään sääntöjä, puhuivat kännyköihin nousun aikana, turvavöistä puhumattakaan.
Jossain Hindukushin yllä kone joutui kuitenkin rajujen tuulten ja ilmakuoppien kouriin ja Kabulin lähestyminen epäonnistui. Turvavyösääntöjä noudattamattomat afgaanit kirkuvine lapsineen kaatuilivat käytäville ja tarjottimet levisivät lattioille. Lopulta kone joutui palaamaan etelään ja tekemään pakkolaskun Karachiin, Pakistaniin.
Siellä odottelimme sitten epätietoisina. Konetta tankattiin ja muutama matkustaja panikoi lähtien etsimään korvaavia liikenneyhteyksiä Pakistanista. Lopulta tänä iltana pääsimme kuitenkin alkuperäisen lentoyhtiön lennolla Karachista Kabuliin. Kabulissa oli nyt tyyntä mutta taivaalla roikkuvat synkät myrskypilvet selittivät, miksi yläilmoissa ei ollut aiemmin päivällä turvallista saapua kaupunkiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti