Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas

Päivänä muutamana lupailin, että kirjoittaisin arvosteluntapaista Hannu Rajaniemen skifiromaaneista. Kaksi on jo ilmestynyt, ensin englanniksi ja sittemmin suomeksi (ja monille muille kielille) käännettyinä: Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas. Muistan, kun aikanaan Kvanttivaras ilmestyi, se aiheutti varsin paljon innostusta kirjailijan alkuperämaassa. Luin itse sitä koskevia arvosteluja erityisellä mielenkiinnolla lähinnä siksi, että minulla ja kirjailijalla sattui olemaan yhteinen ystävä, joka ylisti Kvanttivarasta. Samaisen ystävän suosituksesta tulin sittemmin itsekin yhteyteen kirjailijan kanssa.

Aloitetaan siis kirjailijasta. Suomalaisia innostanee se, että Hannu Rajaniemi on suomalainen. Uransa hän näyttää kuitenkin tehneen lähinnä Britanniassa - sekä tiedemiehenä että kirjailijana. Hän on opiskellut ja valmistunut fyysikkona ja matemaatikkona Oulusta ja Cambridgestä, työskentelee nykyisin Edinburghissa ja toimii myös yrittäjänä. Englanniksi kirjoittaminen on toki etu. Siinä saa kerralla ammattimaiset agentit ja kustantajat sekä maailmanlaajuisen yleisön, jollaisia ei olisi suomeksi kirjoittavan ulottuvilla ilman suoranaisia ihmeitä. Rajaniemi kirjoittaa kaukaisen tulevaisuuden maailmasta, ja hänen tekstinsä on siinä määrin globaalia ja kosmopoliittista, että sen voi helposti kääntää mille tahansa kielelle. Suomenkielinen käännös on häkellyttävän hienoa tekstiä, joten kääntäjä, Antti Autio, ansaitsee myös maininnan.

Rajaniemi ei ole hylännyt juuriaan. Yksi hänen kirjojensa päähenkilöistä, eräänlainen avaruusajan prinsessa Xena tai Modesty Blaise nimeltään Mieli, on peräisin suomalaisten siirtolaisten joskus muinoin Oortin asteroidivyöhykkeelle perustamasta sivilisaatiosta. Niinpä Mielen seikkailuissa vilahtelevat tuon tuosta suomalaisen mytologian käsitteet ja sanasto - myös englanninkielisissä alkuteoksissa. Mielen avaruusalus on nimeltään Perhonen ja Mieli on sen laulanut olevaiseksi alisesta. Mieli rukoilee Ilmatarta ja Kuutarta ja kunnioittaa avaruuden mustuutta hallitsevaa Sysimiestä. Ja hän myös saunoo.

Skifi on kirjallisuudenlaji, jota olen aiemmin absorboinut lähinnä elokuvien ja pelimaailman muodossa enkä niinkään romaaneina. Minulta jää luultavasti havaitsematta suuri määrä viitteitä tämän genren historiaan lukiessani Rajaniemeä. Sen sijaan minulta eivät jää huomaamatta lukuisat viittaukset itse harrastamiini genreihin kuten salapoliisiromaaneihin ja arabialais-persialaiseen runouteen. Ensin mainittu on erityisen läsnä toisen päähenkilön, Varkaan alias Jean le Flambeurin kautta, johon on yhdistetty paljon vaikutteita Maurice Leblancin legendaarisesta hahmosta Arsène Lupinista ja hänen seikkailuistaan. Tuhannen ja yhden yön tarinat elävät puolestaan väkevinä jälkimmäisessä kirjassa, Fraktaaliruhtinaassa. Siitä pääosa sijoittuu villikoodiaavikon valtaamalle maapallolle, jonka asukkaissa näyttäytyvät arabian- ja espanjankielisten kulttuurien jäljet.

Huhutaan, että Kvanttivaras ja Fraktaaliruhtinas muodostaisivat kaksi ensimmäistä osaa trilogiasta, jonka kolmas osa on vasta tulossa. Muistelen sen olevan jonkin sortin enkeli, mutta enpä mene vannomaan. Joka tapauksessa kaksi ensimmäistä osaa toimivat kyllä sinänsä itsenäisinäkin, mutta jättävät paljon auki yksistään tai kahdestaan. Päähenkilöt ovat samoja - Varas ja Mieli seikkailevat molemmissa. Myös maailma on sama, vaikka kirjoissa liikutaan sen eri paikoissa. Kvanttivarkaasta suurin osa tapahtuu Marsissa sijaitsevassa liikkuvassa kaupungissa Oubliettessa, jossa varjellaan yksityisyyttä ja synnytään uudelleen elonkierrossa. Aika on rahaa ja reinkarnaatioista osa vietetään orjamaisissa palvelutehtävissä hiljaisina. Fraktaaliruhtinas, kuten jo mainittu, tapahtuu pääosin Maassa, mutta tuo Maa on paljon vähemmän nykymaailman kaltainen kuin ensimmäisen kirjan Mars.

Maa ja Mars ovat osa aurinkokuntaa, jonka sisäosia hallitsee elämää kollektiiviseen virtuaalitodellisuuteen pakkosiirtävä Sobornost. Tuon yhtymän nimi on venäjää ja merkitsee uskonnollista yhteisyyttä, kollektiviteettia, vastakohtana paheksutulle individualismille ja yksilönvapaudelle. Sobor voi myös merkitä kokoomusta, kongregaatiota tai katedraalia. Kirjoissa selviää vähitellen, että Sobornost muodostuu joukosta alkuperäisiä perustajia, jotka lienevät tiedemiehiä ja -naisia, jonkinlaisia keinotodellisuuden luojia, joista on sittemmin tullut itseään loputtomiin kopioivia joukkomieliä ja jumalia. Edellisessä blogimerkinnässäni mainitsemani Matjek on näistä sobornostjumalista mahtavin ja myös voimakkaimmin ideologisen mission lietsoma.

Sobornostin vastavoimana Rajaniemen universumissa on zokuiksi kutsuttu voima, joka käyttäytyy vähän anonyymien tai piraattien tavoin, muodostaa löyhiä nörttiyhteisöjä ja kehittää anarkistista teknologiaa Sobornostin suuren tehtävän päänmenoksi, pitää aistillisista nautinnoista ja infantiilista huumorista. Zoku on japania ja viittaa klaaneihin.

Mielen edustamat oortilaiset eivät ole sobornostilaisia sen enempää kuin zokujakaan vaan jonkinlaisia universumin ulkopuolisia, avaruuden kaukaisten korpimaiden asuttajia omine merkillisine tapoineen ja uskontoineen sekä komeettajään sisään rakennettuine kotoineen. Muita olentoja - fyysisiä ja virtuaalisia - vilahtelee tarinoissa sekä Marsissa että Maassa ja välillä avaruudessakin.

Kvanttivaras alkaa kohtauksella virtuaalisessa dilemmavankilassa, johon Varkaan sielu on suljettuna ja kahlittuna ikuiseen peliteoreemaan. Fraktaaliruhtinaan edetessä selviää, että hänet kahlitsi sinne Matjek, mutta saattaa myös olla, että Varas on diversio Matjekin omasta mielikuvitusystävästä Kukkaprinssistä. Varkaan piina katkeaa siihen, että Mieli pelastaa hänet dilemmavankilasta ja kiidättää avaruuteen, jossa sitten paetaan Sobornostin arkontteja ja lähdetään Marsiin etsimään Varkaan mielestä kadonneita salaisuuksia hänen edellisistä elämistään.

Marsissa avautuu varsin maamainen ja yksityiskohdissaan uskottava maisema - eräänlainen Babylon, kaupunki nimeltä Oubliette, jonka nimi viittaa unohdukseen, jossa tunnutaan puhuttavan paljon ranskaa, ja jossa Varas kohtaa kaksi mielenkiintoista vastustajaa: teini-ikäisen salapoliisineron nimeltä Isidore, joka on lainattu Leblancin eräästä tarinasta, sekä salaperäisen kryptarkin, Marsin kuninkaan, joka osoittautuu sittemmin taaksejääneeksi versioksi Varkaan omasta itsestä. Kryptarkit, zokut ja Sobornostin agentit manipuloivat marsilaisten elämää minkä ehtivät, mutta nämä haluavat uskoa virtuaalidemokratiaansa, epikurolaiseen hyvään elämäänsä ja vanhan maailman perintöön. Meidän aikamme popkulttuurin supersankareita muistuttavat vapaaehtoiset lainvalvojat, tzaddikit, yrittävät kirkasotsaisina ja hyveellisinä naamioineen ja taikaviittoineen pitää huolta marsilaisten hyvästä elämästä.

Toisessa kirjassa ollaan sitten Maassa, jossa sijaitsee vihamielisinä viuhuvien villikoodiaavikoiden ympäröimä Sirrin kaupunki. Sirr on arabiaa ja merkitsee salaisuutta. Muutenkin kaupungissa elää vahvana arabialainen ja persialainen kulttuuri mytologioineen. Kuten Marsissa näkyy paljon viitteitä kristinuskosta ja juutalaisuudesta, Maassa näkyy paljon viitteitä islamista, mutta kaikki nämä uskonnot näyttävät kadonneen sellaisina kuin me ne nykymaailmassa tunnemme, ja korvautuneen virtuaaliajan meemeistä kokoon kyhätyillä epämääräisemmillä uskonnoilla, tavoilla ja jumalilla. Sisäpiirihuumoria ei ole säästelty ja skeneilmiöitä on tunnistettavissa vähän väliä viittauksista.

Marsissa liikuttiin aistielämyksineen varsin todentuntuisessa fyysisessä maailmassa mutta myös sen itseensä kietoneessa gevulotissa, joka vaikutti jonkinlaiselta internetin kehittyneemmältä versiolta. Maassa ollaan sen sijaan samanaikaisesti useammassa virtuaalisessa todellisuudessa, joista yhtä kutsutaan athariksi (eetteriksi), toista varjomaailmaksi ja kolmatta villikoodiksi. Herää ajoittain kysymys, kuvaako mikään Fraktaaliruhtinaassa enää fyysistä maailmaa sellaisena kuin me sen miellämme. Vaihtoehtoisissa todellisuuksissa elävät myös omat olentonsa, joista osa on selvästi joskus ollut ihmismieliä, osa ehkä virtuaalisia keinoälyluomuksia ja mielikuvitusystäviä Matjekin ja muiden sobornostilaisten sylttytehtailta.

Varkaan ja Mielen rinnalle nousee Fraktaaliruhtinaassa paikallinen nuori nainen, Tawaddud, jonka nimi on lainattu Tuhannen ja yhden yön tarinoista kuten moni muukin tämän kirjan nimistä. Tawaddud on järisyttävän inhimillinen hahmo, langennut prinsessa, joka auttaa pulaan joutuneita ja etsii samalla tietä takaisin kaupungin hallitsijaluokkaan kuuluvan isänsä ja muun perheensä suosioon. Hän liikkuu suvereenisti sekä ihmisten että džinnien parissa, samoin kuin näiden yhteen punouttamisesta syntyneiden kaksoissielujen, kaupungin virtuaalielämää hallitsevien muhtasibien.

Molemmat kirjat sekä alkavat keskeltä jotakin tuntematonta että loppuvat hyvin avonaiseksi jäävään tilanteeseen. Kirjojen maailma ja asioihin vaikuttaneet tapahtumat avautuvat vasta vähän kerrallaan; lukijan on otettava paljon vastaan ilman varmaa tietoa siitä, mistä on kysymys. On olentoja, käsitteitä, teknologiaa ja paljon muuta, mille on luotu uskottavia käsitteitä ja taustoja, mutta niitä ei kovin paljon vaivauduta lukijalle selittämään. Hyvä näin; viitteistä ja asiayhteyksistä voi päätellä aivan riittävästi, ja niihin liittyvä normaaliuden sekä yksityiskohtien tuntu tekee kaikesta uskottavampaa.

Selvän alun tai selvän lopun vaatiminen olisi kohtuutonta, eletäänhän kirjoissa maailmassa, jossa alku ja loppu ovat hämärtyneet, kuolemattomuus vallitsee rinnan kaiken eräänlaisen merkityksettömyyden kanssa. Kuolleita voidaan palauttaa henkiin - jopa kaivaa arkeologisin menetelmin villikoodiaavikon hiekan alta - ja toisaalta erillisyys ja yksityisyys eivät milloinkaan ole täysin todellisia, vaan kaikki on korruptoitunutta ja jossain on aina takaportti. Mieliä kopioidaan kuin tiedostoja tai ohjelmia. Rajat inhimillisen, teknologisen ja virtuaalisen välillä ovat kadonneet.

Ainakin monilta osin Rajaniemen hahmottelema vaihtoehtotulevaisuus on hyvinkin uskottava. Se on johdettu aikamme tendensseistä loogisesti ja toisiinsa nähden vastakkaisia vaihtoehtoisia kehityskulkuja unohtamatta. Kantaaottavaksi sitä on kuitenkin hyvin vaikea sanoa. Pikemminkin toteavaksi ja - katoavaisuushapatuksen vastakohdaksi - kaiken ikuisuutta ja fraktaalisuutta alleviivaavaksi. Jos jostain, Rajaniemi kertoo mielen rakenteista fragmentoituneessa todellisuudessa, jossa ideoita ja meemejä ajatellaan ja lauletaan materiaksi, ja jossa kokonaisia planeettoja toisaalta räjähtää kappaleiksi tai syöstään lohikäärmeiden ammottaviin kitoihin yksityisyyskiistojen seurauksena.