Kirjat

tiistai 20. toukokuuta 2014

Kaksikymmentä myyttiä Ukrainasta

Kiovassa päivät ovat kesäisiä ja kuumia. Iltaisin tapaa tulla ukkosta ja sadekuuroja, jotka huuhtelevat lempeän lämmintä kaupunkia. Tervapääskyt kiertelevät kirkuen taivaalla. Poppelit karistavat kaikkialle valkoisten höytyväin siivittämiä siemeniään.

Keskustan kahvilat, baarit ja ravintolat vilisevät näinä päivinä ulkomaalaisia – iltaisin ulkona syödessä tai juodessa ei voi välttää kuulemasta kaikkialta englantia, ranskaa, saksaa, italiaa ja puolaa. Tunnelma olisi kaikin puolin seesteinen, elleivät niin monet noista keskusteluista käsittelisi Mordorin pitenevää varjoa, joka pahaenteisenä lankeaa Ukrainan ja koko itäisen Euroopan ylle.

Mustaoranssien nauhojensa mukaan koloradonkuoriaisiksi kutsutut örkit riehuvat esteittä itäisillä mailla, ryöstäen ja raiskaten. Mordorin taktiikkana Donbasissa ja Krimillä on lähinnä terrori. Ihmisiä hakataan, siepataan ja kidnapataan, mikäli he puhuvat julkisella paikalla ukrainaa tai krimintataaria. Mordorin terroristijoukkiot ovat asettaneet tarkk’ampujia asuinkerrostaloihin, joista käsin he kylvävät kuolemaa. Donetskin ja Luhanskin ruumishuoneet ovat täynnä venäläisen terrorismin uhreja.

Kiovassa ollaan tästä kaikesta kuitenkin kovin kaukana, joten täällä vallitsee kesäinen idylli. Maidanilla teltat ovat pystyssä, katusoittajat ja sirkuslaiset viihdyttävät ihmisiä, kahvi- ja jäätelökärryt palvelevat ulkona guljailevaa kansaa. Epätodellisen kauniit tyttöset ovat vähentäneet vaatetustaan; opiskelijapojat ja raavaat suojeluskuntalaiset yrittävät tehdä heihin vaikutusta. Monet ovat saaneet kutsuntakirjeen ja lähetetty rintamalle suojelemaan haurasta maatansa Mordorin kommandonaamioisia örkki- ja peikkoarmeijoja vastaan.

Banderolleissa pilkataan Mordorin mustaa ruhtinasta ja hänen vääräin profeettainsa absurdia propagandaa. Vieressä kertovat Maidanin uhrien, ensimmäisten neljän ja taivaallisen sadan muistotaulut surullista kieltään uhrauksista, joita Ukrainan kansan on täytynyt tehdä puolustaessaan vapauttaan - eikä koettelemuksille yhäkään näy loppua. Presidentinvaalien ja Kiovan kaupunginvaalien vaalimainosten iskulauseet koristavat tolppia ja mainostauluja. Ensimmäistä kertaa neljään vuoteen Ukrainassa käydään aitoa demokraattista vaalikampanjaa. Kiovassa on vielä ihmisten aika, Donbasissa riehuvat örkit.

*   *   *

Jotta emme unohtaisi kaikkia tähän asti levitettyjä valheita, kertaan tässä joitain yleisesti Ukrainan tilanteesta toistettuja myyttejä, joita joskus kuukausi sitten kokosin nyt löytämälleni ruutuvihon lehdelle.

1) Ukrainan kriisi oli EU:n tai Naton vika. Ei ollut. Ukrainan kriisi – kuten muutkaan Itä-Euroopan jännitteet – eivät suinkaan johdu EU:n ja Naton laajenemishaluista, vaan Venäjän laajenemishaluista. EU:ta ja Natoa voi pikemminkin arvostella haluttomuudestaan tukea riittävästi itäkumppanuusmaiden pyrkimystä vapauteen ja länsi-integraatioon.

Lännen haluttomuus on ajoittain viestittänyt Venäjälle, että sen kannattaa pyrkiä uudelleen jakamaan Eurooppaa etupiireihin. Suurten EU-maiden Georgialle antama kielteinen viesti Naton Bukarestin huippukokouksessa oli yksi suoranaisista syistä Venäjän hyökkäykselle Georgiaan, sillä Venäjä koki saaneensa tähän vihreän valon johtavilta länsivalloilta – ja pysähtyi vasta kun Yhdysvallat asetti punaisen viivan ja tuki sitä konkreettisilla sotilaallisilla teoilla.

2) Itäkumppanuus oli suunnattu Venäjää vastaan. Ei ollut. Venäjällekin tarjottiin itäkumppanuutta, ja Venäjä – ei EU – torjui tämän yhteistyön. Venäjä on kylläkin itse neuvotellut itselleen EU:lta samoja vapaakauppasopimuksia, jotka se haluaisi naapurimailtaan kieltää. EU ei ole missään vaiheessa pyrkinyt Venäjän eristämiseen. Sen sijaan Venäjä on johdonmukaisesti pyrkinyt EU:n sisään kiilaa lyömällä eristämään omat naapurimaansa, jotta voisi murentaa niiden suvereniteettia tulevaa ekspansiota varten.

3) Nato uhkaa Venäjää. Ei uhkaa. Natossa on hoettu koko kylmän sodan jälkeisen ajan, että se ei suuntaudu Venäjää vastaan, eikä Venäjä ole edes uhka. Natoon liittyneet Venäjän naapurimaat ovat turhaan yrittäneet saada näkökantojaan esiin ylimielisten länsivaltojen kabineteissa. Itse asiassa monet itä- ja keskieurooppalaiset ystäväni ovat viime aikoina todenneet, että jos jotain hyvää Ukrainan kriisissä haluaa nähdä, niin viimeinkin länsimaissa on alettu ymmärtää, mistä me olemme yrittäneet varoittaa.

Edes Venäjä ei usko Naton koskaan hyökkäävän kimppuunsa. Nato on puolustuksellinen instituutio, jonka voima on turvatakuulausekkeissa. Ne ennalta ehkäisevät aggressiivisen vihollisen hyökkäystä liittouman jäsenmaiden kimppuun. Juuri tätä ennalta ehkäisyä Venäjä pitää itselleen ongelmana, sillä se ehkäisee Venäjän hyökkäyksiä niihin naapurimaihinsa, jotka ovat ehtineet liittyä Natoon.

4) Itä- ja Etelä-Ukraina ovat täynnä venäläisiä, joten totta kai ne haluavat liittyä Venäjään. Ukrainan alueista vain Krimillä ja Donetskin läänissä venäjänkieliset muodostavat enemmistön väestöstä. Merkittävän vähemmistön venäjänkieliset muodostavat Harkovan, Odessan, Dnipropetrovskin, Zaporižžjan, Hersonin, Mykolajivin ja Kiovan lääneissä, mutta he keskittyvät ennen kaikkea teollisuussuurkaupunkeihin. Venäjänkielisiä on paljon myös eräissä läntisissä kaupungeissa, kuten Vinnytsjassa, Tšernivtsissä ja Užhorodissa, mutta näissä maakunnissa he ovat pieni vähemmistö.

Suurin osa Ukrainan venäjänkielisistä ei pidä itseään venäläisinä vaan venäjänkielisinä ukrainalaisina, samaan tapaan kuin suomenruotsalaiset eivät pidä itseään ruotsalaisina vaan ruotsinkielisinä suomalaisina. Suurimmalla osalla kaupunkien venäjänkielisistä on myös ukrainalaiset sukunimet ja sukutaustat. Etnisinä venäläisinä pidettäviä venäjänkielisiä löytyy enimmäkseen Krimiltä ja Donbasin alueelta, ja he ovat myöhään tsaarinajalla tai neuvostoajalla näille alueille siirrettyjä tai siirtyneitä. Erityisen paljon venäjänkielisiä ”neuvostoihmisiä” on idän suurissa teollisuuskeskittymissä.

Suurin osa ukrainalaisista on sujuvasti kaksikielisiä. Yksikielisiä ovat lähinnä vain Krimin ja Donbasin iäkkäät kouluttamattomat venäjänkieliset sekä osa Länsi-Ukrainan alle parikymppisistä ukrainankielisistä, jotka ovat käyneet kokonaan koulunsa itsenäisyyden aikana ja opiskelleet venäjän sijaan länsikieliä. Vaikka venäjä ja ukraina ovatkin aivan eri kieliä, ne ovat molemmat slaavilaisia kieliä ja varsinkin Keski- ja Itä-Ukrainassa niiden välillä on tapahtunut paljon sanastollista sekoittumista.

Valtaosalle ukrainalaisista kieli ei ollut poliittinen ongelmakysymys, ennen kuin Venäjä valehtelulla ja propagandalla teki siitä sellaisen. Vasta Venäjän toiminta on aiheuttanut lisääntyvää vihamielisyyttä venäjän kieltä kohtaan. Tästä huolimatta Ukrainassa viimeiset kolmesataa vuotta ukraina on ollut se kieli, joka on ollut jatkuvasti uhattuna. Venäjän kieleen ja sen puhujiin ei ole missään vaiheessa kohdistunut minkäänlaista uhkaa.

5) Ukraina on keinotekoinen valtio ja ukrainalaiset vain sekakansaa. Nämä väitteet pätevät huomattavasti paremmin Venäjään ja venäläisiin kuin Ukrainaan ja ukrainalaisiin. Väitteet, että ukrainalaiset olisivat puolalaistuneita venäläisiä tai Venäjältä aroille tullutta sekakansaa, ovat mahdollisia vain diletanteille, jotka eivät ole koskaan käyneet ukrainalaisessa Ukrainassa. Pikemminkin venäläiset ovat slaavien alkukodista Länsi-Ukrainasta pohjoisille suomalais-ugrilaisten ja Volgan turkinsukuisten alueille levittäytynyttä sekakansaa, joka on omaksunut jonkinlaisen kreolislaavin.

Ukraina on valtiona yhtä keinotekoinen kuin mikä tahansa muu valtio. Sen alueella on kuitenkin vankka valtiollinen perintö, sillä suunnilleen samoilla alueilla on myöhäisantiikin ajoista alkaen toistuvasti sijainnut niin arojen ratsastajakansojen, rannikon ja suurten jokien kauppiaskansojen kuin jokilaaksojen viljelijäkansojenkin perustamia alueellisia valtioita. Kiovalla on erittäin pitkä valtiollinen historia. Venäjä on huomattavasti uudempi ja keinotekoisempi imperiaalinen luomus.

6) Ukraina on aina kuulunut Venäjään. Ukraina on ollut moskoviittisen imperiumin alaisuudessa vain 1700-luvulta (Katariina Suuren valloitusretkistä) Neuvostoliiton hajoamiseen, jota sitäkin aikaa katkoi useampi yritys irtautua. Venäjä on syntynyt useiden slaavilaisten ruhtinaskuntien yhdistymisestä pääosin Mongolivaltakunnan alaisuudessa, jolloin mongolien vasallina toiminut Moskova vahvistui Kiovan ja Novgorodin kustannuksella. Ajatus, että itäslaavilaisten ruhtinaskuntien on välttämätöntä kuulua yhteen valtavaan imperiumiin, ja että nimenomaan Moskova on etuoikeutettu hallitsemaan yli kaikkien muiden, ei ole sen kummempaa kuin imperiaalista mytologiaa.

7) Venäjä syntyi Kiovassa. Kiovan Rus toimii myyttisenä alkuvaltiona nykyisille itäslaavien valtioille, Venäjälle, Ukrainalle ja Valko-Venäjälle. Kiovan perustivat lounaasta tulleet slaavit, siis aikansa ukrainalaiset, mutta sinne asettuivat myöhemmin hallitsijoiksi Novgorodin perustaneet skandinaaviset viikingit. He slaavilaistuivat Kiovassa ja Vladimir Pyhä toi sitten etelästä, Mustaltamereltä, ortodoksisen kristinuskon valtakuntansa uskonnoksi. Moskova oli tuolloin vielä pitkään takametsää. Moskovalainen väite, että Ukraina kuuluu Venäjään, koska Rus syntyi Kiovassa, on samaa luokkaa kuin jos Yhdysvallat vaatisi Brittein saaria omistukseensa sillä perusteella, että anglosaksinen kulttuuri syntyi Englannissa, tai jos Brasilia vaatisi samoin perustein Portugalia omaisuudekseen.

8) Venäjällä on oikeus yhdistää kaikki ortodoksit alaisuuteensa, sillä se on ortodoksien keskusvalta. Huntington levitti tätä myyttiä 1990-luvulla, mutta se on kaiken kaikkiaan täysin oppimaton. Venäjä toki omaksui Kiovasta bysanttilaisen ortodoksisuuden ja myöhemmin siitä tuli suurin ja voimakkain yksittäinen ortodoksinen valtakunta, mutta oikeus hallita tällä perusteella koko ortodoksista maailmaa Romaniaan, Bulgariaan, Kreikkaan, Georgiaan, Lähi-idän ortodoksikristittyihin ja Etiopiaan saakka on megalomaanista imperialismia – hieman kuin nousukasvaltakunta Yhdysvallat vaatisi oikeutta hallita kaikkia protestanttisia (ja miksei myös katolisia) maita sillä perusteella, että on suurin ja vahvin läntisten kirkkojen dominoima maa.

Ja entä kaikki Venäjän alueella ja etupiireissä elävät ei-ortodoksit? Pitäisikö heidän sitten kuulua muiden imperiumien valtapiireihin? Miksi ainoastaan Venäjällä on erivapaus määritellä itselleen megalomaanisia etupiirejä, ikään kuin maailman suurinta maapinta-alaa hallitsevalla valtiolla ei olisi territoriota riittävästi omasta takaa.

Kunnon ortodoksit pitävät sitä paitsi Mordoria hyvin huonona isäntänä ortodoksisille kirkkokunnille, sillä nimenomaan Venäjän ortodoksikirkko on vuosisatojen ajan ollut vallanpitäjien käsikassara, alistettu toinen toistaan kyynisemmille ja epäkristillisemmille maallisille hallitsijoille.

9) Venäjällä on oikeus yhdistää kaikki slaavit alaisuuteensa, sillä Venäjä on slaavien kehto. Tämä venäläismielisten panslavistien nykyisin lähinnä Venäjällä ja Serbiassa levittämä väite on jokseenkin yhtä megalomaaninen kuin edellä mainittu vaatimus kaikkien ortodoksien hallinnasta. Venäjä on toki nykyään suurin slaavilainen valtio, mutta sekakansana venäläiset ovat slaavilaisen maailman rajamaata ja reunaa pikemminkin kuin sen ydin saati kehto. Slaavien alkukoti on jäljitettävissä pikemminkin Länsi-Ukrainan ja Slovakian seuduille, Karpaattien pohjoisosien ympärille, ja Venäjälle he levisivät suhteellisen myöhään Ukrainan ja Baltian kautta.

Kun Ukrainan väitetään kuuluvan Venäjän yhteyteen sillä perusteella, että se on Venäjän tavoin slaavilainen valtio, unohdetaan se, että suurin osa slaavilaisista maista on jo integroitunut länteen. Ukraina on vertaillut toisiinsa länsipuolellaan olevia slaavilaisia maita – Puolaa, Tšekkiä, Slovakiaa, Bulgariaa, Sloveniaa ja Kroatiaa – ja toisaalta pohjois- ja itäpuolellaan olevia slaavilaisia maita – Valko-Venäjää ja Venäjää. Ukraina kaipaa integraatiota pikemminkin ensin mainittuun joukkoon kuin jälkimmäiseen. Rajanaapurien puolalaisten ja slovakkien elintaso, vapaus ja normaali eurooppalainen elämä houkuttavat huomattavasti enemmän kuin diktatuurissa riutuva Valko-Venäjä tai kansallispsykoosissa kiehuva fasistihenkinen Venäjä.

10) Ukrainaa johtaa fasistinen hallitus. Ukrainan hallitus ei ole fasistinen eikä sillä ole oikein mitään fasistisuuteen viittaavia piirteitäkään. Muutenkin fasisteja tai sen kaltaista ideologiaa seuraavia on Ukrainassa vain sen verran tai jopa vähemmän kuin useimmissa läntisen Euroopan maissa – eivätkä he ole Ukrainassa vallassa kuten Venäjällä. Venäläisessä retoriikassa fasisti toki ei tarkoitakaan fasistia vaan Moskovan laajentumispyrkimysten vastustajaa.

Ukrainan nykyhallituksessa suurin vaikutusvalta on tämänhetkisellä pääministeripuolueella, Batkivštšynalla, jonka nimi tarkoittaa kyllä Isänmaata, mutta joka on poliittisesti lähinnä keskustavasemmistolainen tai keskustaoikeistolainen, riippuen siitä painotetaanko talouspolitiikkaa vai arvo- ja kansalliskysymyksiä.

Hallituksessa kolme ei kovin vaikutusvaltaista paikkaa on kansallismielisellä Svoboda-puolueella, jolla oli 90-luvulla fasismiin vivahtavia ylilyöntejä, joka sai edellisten parlamenttivaalien jytkyssään kymmenisen prosentin äänisaaliin (vähemmän kuin vaikkapa Ranskan tai Suomen laitaoikeisto), mutta joka on 2000-luvun ajan pyrkinyt määrätietoisesti tekemään itsestään hovikelpoisen valtavirtaisen nationalistipuolueen. Svoboda on nykyisin useimmissa poliittisissa kysymyksissä maltillisempi kuin useimmat Länsi-Euroopan äärioikeistopuolueista; se myös kannattaa sekä EU:ta että Natoa.

Ulkoparlamentaarisista ukrainalaismielisistä poliittisista ryhmistä fasistisena on pidetty lähinnä kansallismielistä Pravyi sektoria. Se muodostui heterogeenisten kansallismielisten ryhmien kattojärjestöksi, jonka jäsenryhmistä osa vaikutti kiistattomasti fasistisilta, mutta toiset puolestaan olivat lähinnä maanpuolustus- ja metsästysseuroja, aseista pitäviä miesporukoita, jalkapallofaneja, yksityisautoilun kannattajia ja lopulta keitä tahansa, usein vailla mitään poliittista taustaa olevia ihmisiä, jotka liittyivät järjestön organisoimiin suojeluskuntiin Euromaidanin ja vallankumouksen aikana.

Vallankumouksen toteuduttua Pravyi sektor jäi oppositioon, pitää yhä telttojaan Maidanilla protestiksi uudelle hallitukselle, on arvostellut jatkuvasti nykyhallitusta, mutta on kuitenkin tehnyt yhteistyötä isänmaan puolustamiseksi. Lähinnä Pravyi sektorista voidaan sanoa, että sen piirissä on tällä hetkellä kaikenlaista porukkaa, ja vasta järjestön tuleva osallistuminen demokraattisiin vaaleihin ja kannatus niissä (joka on luultavasti pois Svobodalta) tulevat näyttämään, mitä tämä porukka on oikeastaan miehiään.

Kun Svobodan kannatus on perinteisesti keskittynyt Länsi-Ukrainaan ja ollut luonteeltaan hyvin ukrainalaiskansallista, Pravyi sektor onnistui mobilisoimaan suuret määrät venäjänkielisiä mutta Venäjän politiikkaa vastustavia nuoria miehiä. Itä- ja Etelä-Ukrainassa Pravyi sektor on venäjänkielinen.

Vastapuolella sen sijaan fasistiryhmittymät ovat keskeisessä asemassa: lukuun ottamatta äärivasemmistolaista kommunistipuoluetta ja eräitä lähinnä järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuuluvia ryhmittymiä, suurin osa Venäjän liittolaisista Ukrainassa on nimenomaan fasistisia ryhmittymiä. Myös Venäjältä rajan yli Ukrainaan riehumaan tulleet ääriryhmät ovat luonteeltaan fasistisia – esimerkiksi uusnatsistinen Russkoje natsionalnoje jedinstvo sekä Donin ja Kubanin kasakoiden Sudet. Itä-Ukrainassa toimivat Russki blok, gurginjanilaisten Ajanhenki ja fasistis-stalinistinen amalgaami Itärintama ovat kaikki ideologialtaan fasistisia ääriryhmiä.

11) Ukrainalaiset haluavat kieltää venäjän kielen. Tällaista ei ole milloinkaan tapahtunut. Ainoastaan ukrainan kieli on pyritty useaan otteeseen kieltämään Venäjän valtakausilla – ja on jälleen vainottu Venäjän miehittämillä alueilla Krimillä ja Donbasissa. Venäläiset pitävät fasismina sitä, että joku puhuu omaa ei-venäläistä äidinkieltään, tai että ukrainan kielellä on perustuslain turvaama asema maan virallisena kielenä. Venäläisten ei useimmissa tapauksissa ole tarvinnut käyttää ukrainaa edes virastoissa asioidessaan, elleivät ole halunneet.

Venäläismielisille ei näytä käyvän sekään, että ukrainaa opetettaisiin kouluissa. Krimillä laiton miehityshallinto sulki ensi töikseen Krimin ainoat ukrainankieliset koulut. Kun Ukrainan alaisuudessa Krimin parlamentilla oli ollut kolme virallista kieltä – venäjä, ukraina ja krimintataari – heti Venäjän miehitettyä niemimaan ukrainan- ja krimintataarinkieliset kyltit hakattiin pois. Venäläiset miehityshallinnot Krimillä ja Donbasissa pyrkivät kieltämään muiden kielten kuin venäjän käyttämisen. Ne ovat polttaneet ukrainankielisiä kirjoja rovioilla. Mitä tämä on muuta kuin fasismia? Venäjän kieli ei sen sijaan ole milloinkaan ollut uhattuna vapaissa osissa Ukrainaa.

12) Ukrainalaiset vainoavat venäläisiä. Venäläisiä ei ole vainottu missään Ukrainassa. Tämä on todettu jo kaikissa vähänkään vakavasti otettavissa kansainvälisissä ihmisoikeusselvityksissä Ukrainan viimeaikaisista tapahtumista. Turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne Ukrainan hallitsemilla alueilla on kaikille vähemmistöille hyvä – ja monet pakenevat nyt näille alueille. Sen sijaan Venäjän miehittämillä alueilla turvallisuus- ja ihmisoikeustilanne ovat hälyttävästi romahtaneet, terrori vallitsee, ihmisiä vainotaan, tapetaan ja kidutetaan yleisesti, venäläiset ryöstelevät ja raiskaavat, terrorisoivat väestöä tarkk’ampujilla ja mielivaltaisilla kidnappauksilla. Erityisesti kohteena ovat eri vähemmistöjen edustajat, kuten idän ukrainankieliset, krimintataarit, juutalaiset, liberaalit ja opiskelijat.

13) Ukrainassa on sisällissotaa muistuttava kaaos. Keski- ja Länsi-Ukrainassa on täysin rauhallista ja turvallista. Kaaos vallitsee Venäjän miehittämillä alueilla, joissa väestöä pidetään terrorin avulla pelon vallassa; laittomat aseryhmät, bandiitit ja terroristit riehuvat, vallaten julkisia rakennuksia ja vainoten lainkuuliaisia kansalaisia. Sisällissodan asemesta kyse on ulkomaisesta invaasiosta, jonka tukena on joukko paikallisesti värvättyjä bandiittijoukkioita – lähinnä erilaisia fasistisia ääriryhmiä ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen linkittyneitä maksettuja joukkioita. Ukrainan turvallisuusvoimat ovat käyttäneet näitä vastaan laillista, oikeutettua voimaa, joskin erittäin varovasti ja rajallisesti – mikä on herättänyt paljon kritiikkiä, koska hallituksen joukot ovat näyttäytyneet niin epäluotettavina ja heikkoina maansa ja kansansa integriteetin puolustamisessa.

14) Maidan oli väkivaltainen vallankaappaus. Maidan oli rauhanomainen kansannousu, joka käytti rajoitettua voimaa ainoastaan puolustautumiseen syrjäytetyn hallinnon epälegitiimejä voimatoimia vastaan. Kansannousun varsinaisena sytyttäjänä oli Venäjän yritys toteuttaa epädemokraattisen presidentti Janukovitšin ja tämän korruptoituneen hallinnon avulla vallankaappaus, jossa valta keskitettiin presidentille, sananvapautta ajettiin alas, vaalit väärennettiin ja Ukrainasta pyrittiin tekemään Valko-Venäjän tapainen, Moskovan määräysvaltaan sidottu, autoritäärinen vasallivaltio. Tätä vallankaappausta ukrainalaiset ihmiset lähtivät kaduille torjumaan.

Hallitus yritti useaan otteeseen nujertaa kansannousun oikeudettomalla voimankäytöllä sekä maksetuilla rosvojoukoilla, joita kutsuttiin tituškeiksi. Lopulta Janukovitšin hallinto turvautui Venäjän avustuksella sumeilemattomaan joukkomurhaan rauhanomaisia mielenosoittajia vastaan. Maan läntisen osan luisuttua Janukovitšin hallinnon kontrollista ja joukkomurhan järkytettyä yhteiskuntaa laajasti presidentin omat liittolaiset hylkäsivät hänet ja parlamentti erotti hänen voimaministerinsä, jolloin presidentti pakeni pääkaupungista. Mielenosoittajat ottivat rauhanomaisesti ja hallitusti vallan Kiovassa ja tämän jälkeen koko muussa Ukrainassa.

Vakauden laajeneminen myös Itä-Ukrainaan ja Krimille sai Janukovitšin hallintoa tukeneen Venäjän hyökkäämään Ukrainaan ja miehittämään laittomasti Ukrainan alueita. Venäjä pyrkii yhä syöksemään koko maata sekasorron tilaan, jotta Ukraina ei pystyisi järjestämään demokraattisia ja legitiimejä presidentinvaalejaan viikonloppuna, ja jotta Ukraina ei voisi vakautua itsenäiseksi demokraattiseksi valtioksi.

15) Länsimaat masinoivat Maidanin. Länsimailla ei ollut muuta tekemistä Maidanin kansannousun kanssa kuin olla olemassa – mallina paremmasta yhteiskunnallisesta järjestyksestä, johon suuri enemmistö ukrainalaisista halusi. Ukrainalaisille tosin EU oli lähinnä jonkinlainen esikuva ja selkänoja, sillä kansannousussa oli ennen kaikkea kyse Ukrainan pelastamisesta sitä odottavalta Valko-Venäjän kohtalolta. Länsimaat eivät olleet uskoneet todellista kansannousua syntyvän, vaan yrittivät tarjota Janukovitšin hallinnolle erilaisia raha- ja tukipaketteja, kunhan tämä toteuttaisi demokratiaa ja sananvapautta suojelevia ja korruptiota vähentäviä reformeja. Länsimaat eivät rahoittaneet eivätkä mobilisoineet Maidania, vaan rahoitus tuli varakkailta ja vähemmänkin varakkailta ukrainalaisilta. Sitä kerättiin myös ulkoukrainalaisten yhteisöistä. Maidanilla ei ollut pamppuja ja keppejä kummempia aseita, ennen kuin mielenosoittajien puolelle liittyi aseistautuneita poliiseja ja rauhanturvaveteraaneja.

16) Maidanilla ei ollut ukrainalaisten kannatusta, vaan se edusti marginaalista osaa väestöstä. Tämä väite ei pidä paikkansa, sillä kaikki mielipidemittaukset osoittivat Janukovitšin ja hänen puolueensa kannatuksen romahtaneen vuoden 2013 aikana kolmanneksesta viidennekseen. Länsi- ja Keski-Ukrainassa kansannousu nautti selvän enemmistön kannatusta, Itä- ja Etelä-Ukrainassa ja jopa Krimillä merkittävän vähemmistön (lähinnä nuorison ja koulutetumman väestön). Tavalliset kaupunkilaiset tukivat Maidania avokätisesti Kiovassa ja samoin kaikkialla Keski- ja Länsi-Ukrainassa. Venäläismielisten Antimaidan-tapahtumiin kokoontui sen sijaan parhaimmillaankin vain muutamia satoja ja hekin maksettuja ja ylhäältä ohjattuja.

17) Janukovitš oli demokraattisesti valittu presidentti. Janukovitš valittiin aikanaan presidentiksi laillisilla ja ilmeisesti hyväksyttävän demokraattisilla vaaleilla, joissa oranssikoalition ehdokas Julia Tymošenko kärsi niukan mutta selvän tappion. Tämän jälkeen Janukovitš ryhtyi kuitenkin järjestelmällisesti ajamaan alas demokratiaa ja oikeusvaltiota, runnoen läpi uuden presidentin valtaoikeuksia paisuttaneen perustuslain, väärentäen vaalit, heittäen poliittiset vastustajansa vankiloihin, varastaen valtion omaisuutta massiivisissa määrin, korruptoiden oikeuslaitoksen ja miehittäen turvallisuuselinten johdon venäläismielisillä, jakaen liike-elämän omaisuudet uudelleen suosikkioligarkeilleen ja pojalleen sekä kuristaen vapaata tiedonvälitystä. Toimenpiteidensä seurauksena Janukovitš ja hänen läpikorruptoitunut valtapuolueensa Alueiden puolue menettivät nopeasti väestön kannatuksen ja siten legitimiteettinsä. Janukovitšin vallassa ollessa ei järjestetty ainoitakaan vaaleja, jotka olisivat olleet rehelliset ja legitiimit.

18) Maidanin joukkomurha oli maidanilaisten omaa työtä. Tätä valhetta on Venäjän propagandakoneisto koettanut levittää länsimaissa toimivien vaikuttaja-agenttien ja hyödyllisten hölmöjen välityksellä. Kyse on oikeastaan toisinnosta, jollaista Venäjä yritti saada läpi Jugoslaviassa väärentäessään esimerkiksi serbien tekemästä Raçakin joukkomurhasta myyttiä, jonka mukaan albaanit olisivat ampuneet itse itseään saadakseen länsimaat tekemään intervention Kosovoon, tai yrittäessään väärentää serbien kranaattitulta Sarajevon torille bosnialaisten itsensä tekemäksi. Valheiden sylttytehtaat ovat tietysti molemmissa tapauksissa samoja. Niiden levittäjät ovat yleensä joko vaikuttaja-agentteja tai niin kutsuttuja hyödyllisiä hölmöjä.

Maidanin joukkomurhan salaliittoteorian todisteeksi esiteltiin sopivasti leikeltyä nauhaa Viron ulkoministerin väärinkäsityksistä, joita hän oli ilmeisesti saanut kuunnellessaan Maidanin aktivistia ja lääkäriä Olha Bohomoletsia. Bohomolets arvosteli noihin aikoihin hallitusta siitä, ettei se ollut vieläkään pidättänyt ja asettanut syytteeseen joukkomurhaan syyllistyneitä Janukovitšin venäläismielisten turvallisuuspalvelujen edustajia, vaikka Bohomoletsin aktivistitoveri, tiedusteluasioista hyvin perillä oleva Hennadi Moskal oli siinä vaiheessa jo esitellyt Janukovitšin hallinnon sisäministerin ja korkeiden turvallisuuspalvelun upseerien sekä Venäjän sotilastiedustelun osallisuuden joukkomurhaan todistavia dokumentteja julkisuudessa. Nauhalla annettiin se kuva, että Bohomolets olisi väittänyt virolaisministerille uuden hallituksen olevan sekaantunut joukkomurhaan. Bohomolets kiisti tietysti saman tien sanoneensa mitään tällaista, mutta hänen lausuntojaan ei tietenkään venäläistä valhetta levittämään pyrkivillä propagandasivustoilla otettu huomioon.

19) Krim on aina ollut osa Venäjää ja se on Venäjälle geostrategisesti välttämätön. Krimin vanhimpia tunnettuja asukkaita olivat skyytteihin ja sarmaatteihin liittyneet iraaniset kansat. Antiikin aikana niemimaan rannikoille asettui kreikkalaisia kauppasiirtokuntia, kun taas sisämaassa iraanisten kansojen paikan ottivat ensin gootit, myöhemmin turkinsukuiset tataarit. Krimintataarit perivät Kultaiselta Ordalta sen läntisimmän osan ja hallitsivat vuosisatojen ajan Krimiä keskuspaikkanaan pitänyttä Krimin kaanikuntaa, joka hallitsi Mustanmeren pohjoisosia.

Venäjän keisarikunta valloitti Krimin 1700-luvun lopussa Katariina Suuren etelälaajentumispolitiikan seurauksena. Niemimaata siihen asti hallinnut Krimin kaanikunta hävitettiin valloitusretken seurauksena perinpohjaisesti. Krimintataarit joutuivat kansanmurhan kohteiksi. Tämän jälkeen 1800-luvun mittaan Krimille asutettiin paljon venäläisiä ja jonkin verran ukrainalaisia. Slaavit ovat Krimin myöhäisimpiä asukkaita.

Venäjälle Krim oli geostrategisesti tärkeä, sillä sen piti olla sillanpääasema hyökkäyksille Turkkia vastaan ja Konstantinopolin valtaukselle. Konstantinopolista Venäjä olisi sitten jatkanut tuhoamalla koko Turkin sulttaanikunnan ja valloittamalla Lähi-idän ja Jerusalemin. Tämä Katariina Suuren lanseeraama ja Stalininkin myöhemmin seuraama ns. kreikkalainen suunnitelma ei koskaan tullut toteen. Mustanmeren herruus kuitenkin pitkälle toteutui, sillä Turkin laivasto suuntautui Välimerelle ja Venäjä rakensi Krimille Sevastopolin syvänmerensataman.

Väite, että Krim ja Sevastopol olisivat Venäjälle välttämättömiä, on silti väärä. Venäjällä on ilmankin Krimiä itsellään pitkä kaistale Mustanmeren rannikkoa, jossa sijaitsee muun muassa sen strategisesti tärkeä öljysatama Novorossijsk. Jos Venäjä olisi siirtänyt Mustanmeren-laivastonsa Novorossijskiin, se olisi ollut optimaalisesti Venäjän öljykuljetuksen suojana. Krimillä Venäjän laivaston ja armeijan tehtävänä onkin ennen kaikkea ekspansiopolitiikan tukeminen: niemimaa toimii sillanpääasemana hyökkäyksille Romaniaa, Bulgariaa ja Turkkia vastaan. Samalla niemimaan valtaus estää Ukrainaa hyödyntämästä omia kaasuvarojaan Mustallamerellä, jolloin Ukrainan ja Euroopan on vaikeampi saavuttaa riippumattomuutta venäläisestä maakaasusta.

Sattumoisin Ukrainan toiset kaasukentät sijaitsivat Donbasin alueella samoin kuin Slavjanskin alueelle sijoittuvat liuskekaasuesiintymät, joita kansainvälisen yhtiön oli määrä lähivuosina alkaa hyödyntää. Valtaamalla nämä alueet Venäjä ei taaskaan suojellut itselleen tärkeitä etuja vaan ennen kaikkea esti Ukrainaa ja Eurooppaa hyödyntämästä luonnonvaroja, jotka olisivat tarjonneet vaihtoehtoja Venäjän energiapoliittisille troijanhevosille.

Ukrainan uusi hallitus oli jo ilmoittanut jatkavansa sopimuksen mukaisesti Venäjän vuokraoikeutta Sevastopolin tukikohtaan. Sekään ei siis ollut Ukrainan taholta uhattuna.

20) Suomi on täysin eri asemassa kuin Ukraina, Georgia, Baltia, Puola ja Romania, joten meidän ei tarvitse huolestua. Me suomalaiset mielellämme ajattelemme näin. Sillä ei kuitenkaan ole juurikaan väliä, mitä me ajattelemme. Väliä on sillä, ajatteleeko Venäjä samalla tavalla. Venäjän näkökulmasta Ukraina ja Georgia ovat kaikkein suojattomimpia ja siten otollisimpia hyökkäyskohteita, koska ne ovat sekä sotilaallisesti heikkoja että Naton turvatakuiden ulkopuolella.

Baltian maat ovat sotilaallisesti heikkoja, mutta ne ovat Naton turvatakuiden piirissä. Puola ja Romania ovat sotilaallisesti kohtalaisen kyvykkäitä – toki paljon Venäjää heikompia – mutta nekin ovat Naton turvatakuiden piirissä. Suomella on edelleen jäljellä uskottava oma maanpuolustus, vaikkakin auttamattomasti Venäjää heikompi. Mikä tärkeintä, Suomi on täysin Naton turvatakuiden ulkopuolella, ja rinnastuu siten enemmän Ukrainaan ja Georgiaan kuin Baltiaan ja Puolaan.

Venäjän naapurina on parempi rakentaa turvallisuuspolitiikkaa realiteettien ja ennalta ehkäisyn varaan – siis liittyä mahdollisimman pian Natoon – kuin Venäjän hyväntahdon ja toiveajattelun varaan, ja itkeä sitten kun vahinko on jo tapahtunut. Ukrainaan ja Georgiaan verrattuna Suomi on – vielä – täysin eri asemassa lähinnä siinä suhteessa, että se halutessaan voisi yhä päästä Natoon varsin kivuttomasti. Toisin ovat asiat sitten, kun maanpuolustustamme on vielä entisestään alasajettu ja kun Mordorin punainen silmä kääntyy kunnolla Itämeren suuntaan. Siksi onkin sulaa hulluutta ja maanpetoksellista typeryyttä, että Natoon ei hakeuduta nyt hyvän sään aikana, vaan mieluummin uhkapelataan alueellisen rauhan ja kansakuntamme itsenäisen olemassaolon kustannuksella.

5 kommenttia:

  1. Kovin varovaisesti on Suomen lehdistö kirjoitellut Ukrainan tapahtumista. En muista nähneeni juttuja raiskauksista, kidnappauksista jne. Lähinnä vain, että ihmisten ei anneta äänestää ja Donetskissa jne.on uhkaava tunnelma. Pelkääkö Suomen lehdistö, että Venäjä suuttuu, jos jutut paljastavat liikaa? Koko Eurooppa on kumman passiivinen.

    Tuollainen kirjoittelu johtaa siihen, että suomalaiset eivät saa rehellistä tietoa valtamedioista eivätkä tajua, miten paha tilanne oikeasti on.

    Taisi tulla toinen Tsetsenia, ja vieläpä Eurooppaan.

    Olet siinä mielessä aika erilainen muslimi, että kannatat Natoa. Olen saanut sellaisen käsityksen, että käännynnäiset eivät halua Suomen liittyvän siihen.

    Vaikka tämä blogi keskittyykin politiikkaan, niin olisi silti mielenkiintoista lukea kirjoitus joka käsittelee aihetta ja jossa kerrot, että mikä johti sinut kyseiseen uskontoon.

    Kommentoija

    VastaaPoista
  2. Minä olen kyllä tietääkseni kristitty. Toki olen asunut muslimienemmistöisissä maissa, minulla on paljon muslimiystäviä ja islam on toiseksi parhaiten tuntemani uskonto - josko sen vuoksi olet sitten saanut väärän käsityksen kirjoituksistani.

    En tunne kunnolla oikein ketään käännynnäistä, joten vaikea sanoa heidän puolestaan mitään, mutta usein kääntymistä uuteen uskontoon (tai vaikka synnyinuskontonsa uudelleen löytämistä) seuraa erillinen tarve olla vahvasti jotain mieltä, ja siinä prosessissa puolestaan hallitsevat mielikuvat enemmän kuin todellisuus. Eli että Amerikka ja Nato olisivat jotenkin muslimeja vastaan, koska Irak ja Afganistan, vaikka sitten Bosniassa ja Kosovossa Nato pikemminkin pelasti muslimiväestöt kansanmurhalta. Naton jäsenmaista Turkki ja Albania ovat muslimienemmistöisiä.

    Muslimiystävistäni kukaan ei tietääkseni ole erityisen Nato-vastainen. Esimerkiksi afgaanit arvostavat apua, jonka maa on saanut Natolta taistelussa Talibania vastaan. Luulen, että suomalaiskäännynnäiset liikkuvat kovin erilaisissa muslimiporukoissa kuin minä ja tämä välittyy poliittisiin mielipiteisiinsä.

    Mitä tulee Ukrainan tapahtumiin, niin ei Donbasissa ja Krimillä vielä olla Tshetshenian kaltaisessa tilanteessa, vaikka sitä kohti voidaan valitettavasti koko ajan mennä. Venäjä on tuonut Donbasiin kadyrovilaisten tshetsheenien pahamaineisen Vostok-pataljoonan ja jotain ossetialaisia kurkunleikkaajia.

    ETYJ:in ja Human Rights Watchin ihmisoikeusraportit ovat kyllä venäläisten kannalta raskauttavaa luettavaa. Löytyvät netistä kun vähän etsii.

    Kontrasti Maidanin tapahtumiin on suuri. Maidanilla ei käytetty väkivaltaa kuin puolustautumiseen, ihmisiä ei vainottu, ei ollut terroria, vandalismia eikä ryöstelyä. Donbasissa taas riehuvat puhtaat bandiitit ja terroristit, ryöstävät pankkeja, kidnappaavat ja kiduttavat ihmisiä. Pahempaa kuin titushkien väkivalta.

    VastaaPoista
  3. Ystävällinen anonyymi28. toukokuuta 2014 klo 1.40

    Olen kyllä oikeastaan yllättänyt että Putin päästää kaikkien mahdollisten stalinisti- sekä natsiteletappien lisäksi vielä jopa tuon Kadyrovin jengin riehumaan Ukrainaan. En kyllä usko että edes itäukrainan kaikkein venäläismielisin väestönosa haluaa että moinen joukkio saapuu heidän kotiseudulleenn. Tässä vaiheessa on selvää ettei Putinia tosiasiassa kiinnosta Ukrainan venäläisten olot paljoa ollenkkaan vaan tarkoitusena on kostaa Maidanin tapahtumat luomalla maksimaalinen verimylly itäukrainaan. Toivon että tuonne tulee joku kansainvälinen rauhanturvaoperaatio nyt vähän ja äkkiä.

    VastaaPoista
  4. Tapa, jolla Venäjä nyt ottaa haltuun alueita Ukrainassa ja käy monikerroksellista sotaa kaikkia länsinaapureitaan (myös Suomea) vastaan, ei ole erityisen uusi. Samalla tavoin alueita otettiin haltuun 30-luvun lopulla ja myöhemmin toisen maailmansodan jälkeen: käyttämällä monenlaisia irregulaareja avainoperaatioita suorittavien varsinaisten ammattijoukkojen peitteenä, terrorisoimalla väestö antautumismielialaan, masinoimalla "kansanäänestyksiä" ja "kansantasavaltojen" nukkehallituksia, jotka sitten julistavat liittymisiä Saksaan tai Venäjään. Kaikki tämä hämmensi aikanaan kovasti anglosaksista mediaa ja hämmentää tänä päivänä jälleen länsimediaa. Länsimaiset asiantuntijat haluavat jatkaa kuin vakiintuneet säännöt yhä pätisivät, käyttää diplomaattista ja poliittisesti korrektia kieltä, ja uskoa toiveajatteluun. Ehkä kaikki toimijat eivät olekaan Venäjän keskusvallan kontrollissa? Ehkä toisissakin osapuolissa on jotain vikaa? Ehkä kaikki on niin sekavaa, että kannattaa odottaa virallisen historiankirjoituksen valmistumista sen jälkeen, kun uusi imperiumi on muuttanut todellisuuden kentällä vastaamaan fiktiotaan. Siinä vaiheessa on helpompi levitellä käsiä ja todeta, ettei mitään ollut tehtävissä.

    VastaaPoista