Minulla oli kolme vuorokautta aikaa Arabiemiraateissa ennen lentoani Kuala Lumpurin kautta Manilaan. Käytin sen kiertämällä kirjaimellisesti läpi kaikki muut emiirikunnat paitsi suurimman ja pääkaupunkiasemassa olevan Abu Dhabin, jossa vietin aikaa kesällä 2011. Useimmiten Dubai, joskus myös Abu Dhabi tai Sharqa, ovat toki tulleet vuosien varrella tutuiksi välilaskupaikkoina, portteina Euroopan, Aasian ja Afrikan välillä, jossa on yleensä tullut käytyä joko ostoksilla tai tapaamassa jotain Emiraateissa asuvista tutuista.
Minulla on aina ollut runsaasti ystäviä ja tuttuja Emiraateissa, varsinkin Dubaissa, koska siellä riittää töitä ja uramahdollisuuksia kaikkialta maailmasta tuleville koulutetuille ihmisille (ja myös miljoonille vähemmän koulutetuille, jotka pääosin tulevat Etelä-Aasiasta). Vietin kuitenkin ensimmäisen iltani Dubaissa yksin, koska kaikki siellä asuvat tuttuni olivat joulupyhien vuoksi Libanonissa, Suomessa, Itä-Euroopassa ja missä kenenkin kotiseutu sijaitsee.
Aamulla vuokrasin auton ja aloitin lintukohteiden kiertämisen Dubain emiraatista, ajaen sitten Hattan tietä Omanin rajaseudun vuorille saakka ja sieltä Intian valtameren rannikolle Kalbaan ja Fujeiraan. Fujeirasta jatkoin rannikkoa pohjoiseen aina Omanille kuuluvan Musandamin eksklaavin kanssa jaettuun pikkukaupunkiin Dibbaan ja sieltä takaisin Persianlahden puolelle Ras al-Khaiman emiirikuntaan. Ras al-Khaimasta jatkoin takaisin etelään, Umm al-Quwainin, Ajmanin ja Sharqan kautta Dubaihin.
Muiden emiraattien pääkaupungeissa olenkin ollut jo aiemmin, mutta luontopaikkojen ohella kävin tällä reissulla tutustumassa myös Fujeiran, Ras al-Khaiman, Umm al-Quwainin ja Ajmanin emiirikuntien samannimisiin pääkaupunkeihin. Lisäksi kävin esimerkiksi Sharqan emiirikuntaan (englanniksi Sharjah) kuuluvissa Khor Fakkanissa ja Kalbassa.
Emiraattien pohjoisosien tärkeimpien lintupaikkojen läpikäyminen kolmessa päivässä on mahdollista kolmessa vuorokaudessa, mutta vielä helpompaa se olisi ollut, jos vuokra-autoni navigaattori olisi suostunut lukemaan netistä etukäteen ottamiani koordinaatteja. Nyt netissä olleet koordinaatit ja navigaattorin tunnustamat seurasivat itäisten pituuspiirien osalta ilmeisesti eri järjestelmiä, joten jouduin turvautumaan perinteiseen kartan ja vajavaisten opasteiden lukemiseen, mihin tuhrautui ajoittain kallista aikaa.
Toinen ikävä asia oli, että monessa kohteessa oli pääsyä alueelle merkittävästi rajoitettu sitten niiden päivien, jolloin lintumiehet ovat kirjanneet nettiin ohjeitaan. Kaikkein ikävintä oli, että Kalban laajalle luonnonsuojelualueelle ei päässyt lainkaan. Jouduin kiertämään myöten sen ulkoreunoja Omanin rajoilta Kalban sataman reunamille saakka ja katselemaan sieltä mitä oli mahdollista katsoa. Neuvottelin portinvartijalta luvan käydä suojelualueelle johtavalla sillalla katsomassa näkyisikö paikallista turkoosikalastajaa ja talvehtivia intianriisihaikaroita sieltä käsin, mutta varsinaiselle suojelualueelle laguuneineen ja lietteineen ei saanut mennä.
Löysin myös spontaanisti korvaavia kohteita menetetyille tai rakennetuille, sillä vuoristoisissa paikoissa melkein mikä tahansa wadi, jossa on alkuperäistä akaasiaa ja piikkipensasta, tuottaa käytännössä samat lajit, joita lintumiehet käyvät hakemassa muutamalta tiedetyltä paikalta. Esimerkiksi aavikkokerttu tuntui olevan helpoimpia lajeja löytää kyseisenlaisesta habitaatista. Vastaavasti rannikoilla monet aiemmin tunnetuista laguuneista ovat joutuneet hotellien yksityisomistukseen, mutta niiden liepeiltä löytyy usein uusia muodostuneita laguuneja, joista voi käydä katsomassa samat flamingot, haikarat ja kahlaajat.
Paras rannikkokohde lintumielessä oli Khor Beyda, emiirikunnista pienimmälle Umm al-Quwainille kuuluva laguuni- ja mangrovealue niemimaan ja mannermaan välissä. Sinne löytyi varsin pienellä vaivalla hiekkatie, joka kulki keskeneräisten palatsikompleksien takaa. Jos haluaa nähdä kaikki yleiset palearktiset kahlaajat yhdessä paikassa, ei Emiraattien rannikolla tarvitse välttämättä mennä mihinkään muualle kuin tänne. Aiemmin rapukurmitsana tunnettu luolakahlaaja oli yleinen. Sen sijaan paikan toista kahlaajanähtävyyttä vuorisirriä en nähnyt. Punakuirit, joiden seurassa se syystä tai toisesta viihtyy, olivat nekin melko vähissä, laskien vain kymmenissä. Ylipäätään kahlaajamassat olivat Emiraattien rannikkopaikoilla paljon pienempiä kuin Omanissa.
Viimeinen kohteeni oli Dubaissa sijaitseva Mushrifin suojelualue, joka löytyi myös navigaattorin valikoimasta. Mushrifin suojelluissa ghaf-metsissä (Prosopis cineraria) näkee miljoonan turkinkyyhkyn, palmukyyhkyn ja pihamainan lisäksi runsaasti arabialaisen alkuperäiskasvillisuuden tyyppilajistoa, kuten harmaafrankoliineja, idänhopeanokkia, purppuramedestäjiä ja valkoposkibulbuleja. Mushrifin kuuluisin lintunähtävyys on kuitenkin persianpöllönen, jonka voi hämärän langetessa kuulla tai nähdäkin pienen moskeijan ympäristössä. Siellä talvehtii usein myös idänmehiläishaukkoja, mutta tällä kertaa löysin vain varpushaukan ja täysin poissa tyyppihabitaatistaan olleen ruskosuohaukan, joka kieltämättä yllätti minut ensin istuskellessaan kuivan hiekkapohjaisen metsämaan ghaf-puussa.
Uusi vuoteni vaihtui Manilassa. Ikävä kyllä tänään täällä on harmaata ja sataa näemmä lakkaamatta. Jotain hyötyä siitä sentään on, sillä istuskelen lukemassa ja kirjoittamassa, mistä tuloksena mm. tämä blogikirjoitus. Filippiinit ovat kristillinen versio siitä kaakkoisaasialaisesta kulttuurimaisemasta, jonka buddhalaisen version löytää Thaimaasta ja islamilaisen version Malesiasta. Se on yhtä aikaa modernia ja perinteistä, länsimaistunutta ja perin aasialaista. Liikenne on kaoottista, ihmisiä on paljon, mutta he ovat ystävällisiä. Hinnat ovat matalia, mutta niistä joutuu yleensä tinkimään tai tulee huijatuksi.
Minulla on aina ollut runsaasti ystäviä ja tuttuja Emiraateissa, varsinkin Dubaissa, koska siellä riittää töitä ja uramahdollisuuksia kaikkialta maailmasta tuleville koulutetuille ihmisille (ja myös miljoonille vähemmän koulutetuille, jotka pääosin tulevat Etelä-Aasiasta). Vietin kuitenkin ensimmäisen iltani Dubaissa yksin, koska kaikki siellä asuvat tuttuni olivat joulupyhien vuoksi Libanonissa, Suomessa, Itä-Euroopassa ja missä kenenkin kotiseutu sijaitsee.
Aamulla vuokrasin auton ja aloitin lintukohteiden kiertämisen Dubain emiraatista, ajaen sitten Hattan tietä Omanin rajaseudun vuorille saakka ja sieltä Intian valtameren rannikolle Kalbaan ja Fujeiraan. Fujeirasta jatkoin rannikkoa pohjoiseen aina Omanille kuuluvan Musandamin eksklaavin kanssa jaettuun pikkukaupunkiin Dibbaan ja sieltä takaisin Persianlahden puolelle Ras al-Khaiman emiirikuntaan. Ras al-Khaimasta jatkoin takaisin etelään, Umm al-Quwainin, Ajmanin ja Sharqan kautta Dubaihin.
Muiden emiraattien pääkaupungeissa olenkin ollut jo aiemmin, mutta luontopaikkojen ohella kävin tällä reissulla tutustumassa myös Fujeiran, Ras al-Khaiman, Umm al-Quwainin ja Ajmanin emiirikuntien samannimisiin pääkaupunkeihin. Lisäksi kävin esimerkiksi Sharqan emiirikuntaan (englanniksi Sharjah) kuuluvissa Khor Fakkanissa ja Kalbassa.
Emiraattien pohjoisosien tärkeimpien lintupaikkojen läpikäyminen kolmessa päivässä on mahdollista kolmessa vuorokaudessa, mutta vielä helpompaa se olisi ollut, jos vuokra-autoni navigaattori olisi suostunut lukemaan netistä etukäteen ottamiani koordinaatteja. Nyt netissä olleet koordinaatit ja navigaattorin tunnustamat seurasivat itäisten pituuspiirien osalta ilmeisesti eri järjestelmiä, joten jouduin turvautumaan perinteiseen kartan ja vajavaisten opasteiden lukemiseen, mihin tuhrautui ajoittain kallista aikaa.
Toinen ikävä asia oli, että monessa kohteessa oli pääsyä alueelle merkittävästi rajoitettu sitten niiden päivien, jolloin lintumiehet ovat kirjanneet nettiin ohjeitaan. Kaikkein ikävintä oli, että Kalban laajalle luonnonsuojelualueelle ei päässyt lainkaan. Jouduin kiertämään myöten sen ulkoreunoja Omanin rajoilta Kalban sataman reunamille saakka ja katselemaan sieltä mitä oli mahdollista katsoa. Neuvottelin portinvartijalta luvan käydä suojelualueelle johtavalla sillalla katsomassa näkyisikö paikallista turkoosikalastajaa ja talvehtivia intianriisihaikaroita sieltä käsin, mutta varsinaiselle suojelualueelle laguuneineen ja lietteineen ei saanut mennä.
Löysin myös spontaanisti korvaavia kohteita menetetyille tai rakennetuille, sillä vuoristoisissa paikoissa melkein mikä tahansa wadi, jossa on alkuperäistä akaasiaa ja piikkipensasta, tuottaa käytännössä samat lajit, joita lintumiehet käyvät hakemassa muutamalta tiedetyltä paikalta. Esimerkiksi aavikkokerttu tuntui olevan helpoimpia lajeja löytää kyseisenlaisesta habitaatista. Vastaavasti rannikoilla monet aiemmin tunnetuista laguuneista ovat joutuneet hotellien yksityisomistukseen, mutta niiden liepeiltä löytyy usein uusia muodostuneita laguuneja, joista voi käydä katsomassa samat flamingot, haikarat ja kahlaajat.
Paras rannikkokohde lintumielessä oli Khor Beyda, emiirikunnista pienimmälle Umm al-Quwainille kuuluva laguuni- ja mangrovealue niemimaan ja mannermaan välissä. Sinne löytyi varsin pienellä vaivalla hiekkatie, joka kulki keskeneräisten palatsikompleksien takaa. Jos haluaa nähdä kaikki yleiset palearktiset kahlaajat yhdessä paikassa, ei Emiraattien rannikolla tarvitse välttämättä mennä mihinkään muualle kuin tänne. Aiemmin rapukurmitsana tunnettu luolakahlaaja oli yleinen. Sen sijaan paikan toista kahlaajanähtävyyttä vuorisirriä en nähnyt. Punakuirit, joiden seurassa se syystä tai toisesta viihtyy, olivat nekin melko vähissä, laskien vain kymmenissä. Ylipäätään kahlaajamassat olivat Emiraattien rannikkopaikoilla paljon pienempiä kuin Omanissa.
Viimeinen kohteeni oli Dubaissa sijaitseva Mushrifin suojelualue, joka löytyi myös navigaattorin valikoimasta. Mushrifin suojelluissa ghaf-metsissä (Prosopis cineraria) näkee miljoonan turkinkyyhkyn, palmukyyhkyn ja pihamainan lisäksi runsaasti arabialaisen alkuperäiskasvillisuuden tyyppilajistoa, kuten harmaafrankoliineja, idänhopeanokkia, purppuramedestäjiä ja valkoposkibulbuleja. Mushrifin kuuluisin lintunähtävyys on kuitenkin persianpöllönen, jonka voi hämärän langetessa kuulla tai nähdäkin pienen moskeijan ympäristössä. Siellä talvehtii usein myös idänmehiläishaukkoja, mutta tällä kertaa löysin vain varpushaukan ja täysin poissa tyyppihabitaatistaan olleen ruskosuohaukan, joka kieltämättä yllätti minut ensin istuskellessaan kuivan hiekkapohjaisen metsämaan ghaf-puussa.
Uusi vuoteni vaihtui Manilassa. Ikävä kyllä tänään täällä on harmaata ja sataa näemmä lakkaamatta. Jotain hyötyä siitä sentään on, sillä istuskelen lukemassa ja kirjoittamassa, mistä tuloksena mm. tämä blogikirjoitus. Filippiinit ovat kristillinen versio siitä kaakkoisaasialaisesta kulttuurimaisemasta, jonka buddhalaisen version löytää Thaimaasta ja islamilaisen version Malesiasta. Se on yhtä aikaa modernia ja perinteistä, länsimaistunutta ja perin aasialaista. Liikenne on kaoottista, ihmisiä on paljon, mutta he ovat ystävällisiä. Hinnat ovat matalia, mutta niistä joutuu yleensä tinkimään tai tulee huijatuksi.