On talven viimeinen ilta, huomenna koittaa kevät. Vaikkei siltä vielä näyttäisi, ilmassa on jo ollut kevään merkkejä. Virallisesti kevätkauden katsotaan Itä-Euroopassa alkavan naistenpäivästä eli vasta ensi viikolla.
Helmikuun puolivälin puolin ja toisin olin taas toisella puolen Tonavan. Kansanlaulun sanoin sinne on paljon poikia haudattuina Balkanin santaan. Mutta mikä vielä tärkeämpää omalta kannaltani, Mustanmeren rannikkovyöhykkeen järvet Romaniassa ja Bulgariassa toimivat miljoonien tundralta ja taigalta saapuvien hanhien talvehtimisalueena. Oli aika lähteä villihanhien perään, ei tosin peukaloisena vaan pitkässä harmaassa afgaanitakissa ja tryzubilla varustetussa pipossa, jeepin ja kaukoputken kera.
Yleisiä hanhilajeja ovat tundrahanhi ja merihanhi. Pääkohteinani olivat kuitenkin kaksi maailmanlaajuisesti erittäin uhanalaista lajia, kiljuhanhi ja punakaulahanhi. Belgialainen lintuharrastajatuttuni ehätti alueelle ensin ja kertoi minulle suurimman osan punakaulahanhen maailmankannasta olevan talvea viettämässä Bulgariassa, Burgasin kaupungin kupeessa sijaitsevan Vajajärven ympäristössä. Talvehtivista kiljuhanhista sen sijaan näkyi raportteja sekä Bulgariasta että Kreikan puolelta Evroksen suistosta.
Suuntasin Kiovasta etelään Odessan valtatietä varsin arktisissa tunnelmissa. Lumi viuhui ympärillä ja nietokset olivat korkeita. Talvehtivia piekanoita näkyi talven tunturimaisiksi muuttamissa maisemissa useita runsaampien hiirihaukkojen joukossa. Lisäksi räkättirastaiden ja urpiaisten talviparvia siellä täällä. Pulmusia ei näkynyt; lievätkö jo suunnanneet pohjoista kohti.
Vasta Odessan ympäristössä alkoi näkyä paljaampia maita. Pakkanen silti paukkui ja tuuli puhalsi mereltä hyytävänä. Ukrainan puolella Etelä-Bessarabiassa käytännössä kaikki järvet olivat vielä jäässä, mutta eräille jokisuulahdille oli kerääntynyt suuria massoja talvehtivia arktisia vesilintuja, varsinkin telkkiä, puna- ja tukkasotkia, isokoskeloja ja uiveloja.
Etelä-Bessarabian peltomailla liikkui suurina talviparvina mm. peippoja ja järripeippoja, kottaraisia, räkätti- ja punakylkirastaita, tiklejä, viherpeippoja ja urpiaisia, kelta- ja harmaasirkkuja. Hiirihaukkoja ja piekanoita täälläkin. Taivaan pimentäviä mustavaris- ja naakkaparvia, pienempinä kerääntyminä sepel- ja uuttukyyhkyjä.
Moldovan rajalla virkailijatar ei ensin millään tajunnut kuka olen, joten jouduin seisomaan porteilla ja soittamaan aikani auton ikkunasta rajavartiostolle Tin Sontsjan kappaleita Sontsetšolovik ja Kosari, ennen kuin asia lopulta juolahti hänelle mieleen ja pääsin jonojen ohi. Minulla nimittäin oli jo kiire Galaţin kantapaikkaani Ca Jouhun, mättämään lihaa ja viiniä erinomaisen edullisesti. Tuntee itsensä aurinkoisemmaksi.
Minua miellyttävät Romanian vähemmän matkailijoiden suosimat itäiset rajakaupungit, kuten Iaşi, Galaţi ja Brăila. Turistit keskittyvät Romaniassa Transilvaniaan, Karpaateille ja Bukarestiin, kesäisin myös muutoin alikehittyneelle Mustanmeren-rannikolle. Silti mainitut kaupungit ovat hämmästyttävän vilkkaita ja miellyttäviä, eivätkä todellakaan hinnoilla pilattuja. Galaţissa ja Brăilassa oman viehätyksensä tuo myös se, että ne ovat Tonavan jokisatamia. Ehkä olen muodostanut myönteisen tunnesiteen näihin paikkoihin myös siksi, että ne – samoin kuin Puolan Lublin – ovat usein toimineet ensimmäisinä portteinani Ukrainasta EU:n ja NATO:n alueelle.
Galaţista ei ole kuin kolmen tunnin ajomatka Bukarestiin, mutta melkein saman verran aikaa tuhrautui parkkipaikallisen hotellin löytämiseen miljoonakaupungin autoruuhkissa. Sopiva löytyi lopulta läheltä Gara de Nordia. Vietin Bukarestissa kaksi päivää, oppaanani korruptiota ja kaikkea pahaa vastaan taisteleva sankarillinen toimittaja-historianopiskelija. Suurmielenosoitukset olivat tosin laantuneet pienemmäksi päivystykseksi Piaţa Victorieilla. Bukarestkin on hintatasoltaan käsittämättömän edullinen kaupunki, ja pääsin perehtymään myös kirjakauppojen tarjontaan.
Bukarestista jatkoin Bulgarian jokisatamaan Ruseen, poimin kaksi belgialaista mukaan ja jatkoin sitten kohti Varnaa. Bukarestin päivieni aikana kevät alkoi jo näyttää naamaansa, vaikka lunta riitti Bulgariaan saakka. Tämä talvi on ollut ankara, ja alun perin pelkäsinkin, että kilju- ja punakaulahanhet olisivat lentäneet Kreikkaan, Turkkiin tai peräti Irakiin saakka, kuten ne kylmimpinä talvina tekevät. Ensimmäisten lämpimämpien päivien jälkeen tilanne kuitenkin eteni nopeasti päinvastaiseen suuntaan ja osa hanhimassoista alkoi asteittain siirtyä pohjoiseen, kohti Romaniaa.
Ajoin Varnan kautta kohti Burgasia ja kohtasin jo rannikon tulvittuneilla pelloilla joitakin tuhansia tundra- ja merihanhia, laulujoutsenia ja joukosta löytyi yksi metsähanhikin, joka etelässä on harvinainen, suurin osa kannasta kun talvehtii Länsi-Euroopassa. Lisäksi löysin suuria parvia töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja, sinisuohaukan ja useamman arohiirihaukan sekä Romanian että Bulgarian puolelta. Kulttuurikohteena pysähdyin Nesebarin historiallisessa pikkukaupungissa, joka oli aavemaisen autio näin talvella. Toi silti hieman mieleen Bybloksen. (Nesebar on muinainen kreikkalainen siirtokunta Mesembria.)
Tärkein operaatiotoimialueeni sijaitsi molemmin puolin Burgasia. Pohjoispuolella on parissa paikassa suola-altaita, joilla olin hämmästynyt löytäessäni – jo helmikuussa – pieniä parvia suosirrejä samoin kuin yksittäisiä eri lajien vikloja, mustajalkatyllejä, tundrakurmitsoja ja isokuoveja. Näytti, että kahlaajat ovat jo liikkumassa kovasti pohjoista kohti, vaikka samaan aikaan oli lunta maassa.
Vajajärvi on varsin imponeeraava paikka, puhuttiinpa sitten järvellä lepäilevistä vesilintulautoista tai järveä ympäröivillä kumpuilevilla peltomailla laiduntavista sadoistatuhansista hanhista, joista ylivoimaisesti suurin osa tundrahanhia. Tuhansien hanhien takana laidunsi laulujoutsenia ja niiden joukossa pikkujoutsenia, joten totuin jo pitämään hanhien joukossa olevia suuria valkoisia lintuja joutsenina.
Kun sitten skannasin järvellä kelluvia yli miljoonaa tundrahanhea etsiäkseni joukosta harvinaisia kilju- ja punakaulahanhia, ajattelin mielessäni niiden takana kelluvien valtavien valkeiden lintujen, joiden päät olivat piilossa siiven alla, olevan kyhmyjoutsenia, joita oli järvellä paljon. Linnut kuitenkin osoittautuivat kiharapelikaaneiksi. Sittemmin laskin Burgasin ympäristön järviltä ja kosteikoilta yhteensä parikymmentä kiharapelikaania.
Järven etelärannalla Gorno Jezerovon kylässä jouduin keskelle mitä merkillisintä näytelmää. Kaduilla juoksi keppien kanssa lapsia pelottelevia piruja ja zombeja, joita lapset yrittivät puolestaan lyödä kepeillä, mutta useimmiten pelkäsivät liikaa ja säntäsivät viime hetkillä karkuun. Tästä groteskista karnevaalista läpi pääsemiseksi minulta vaadittiin lahjuksia. Onneksi symbolinen kolikkokasa kelpasi.
Vajajärven eteläpuolella oleva Mandrajärvi oli yhä melkein kokonaan jäässä – toisin kuin pääosin sula Vajajärvi – mutta senkin ympäristöstä löytyi runsaasti talvehtivia vesilintuja, etenkin Podan kosteikosta, jossa on myös lintukeskus; ystävällinen mies opasti kaikkien lähistöllä oleilevien harvinaisuuksien koordinaateille, näytti mistä löytyivät mustapäälokit ja kovin aikainen mustaviklo.
Lopulta lomaviikkoni kääntyi päätökseensä ja alkoi paluumatkani, ei tosin ilman, että ehdin katselemaan hanhia, joutsenia ja sorsamassoja myös Romanian puolella Constanţan alueella. Vietin viimeisen matkayön Constanţassa ja ajoin sitten sieltä yhdessä päivässä Galaţin ja Odessan kautta Kiovaan. Mukaan tuli laatikoittain ja kanistereittain hyviä viinejä Bulgarian, Romanian ja Ukrainan Mustanmeren-puoleisilta tiloilta – odottamaan viimeistä kevättäni Kiovassa ja siivittämään loppurutistukseensa ehtinyttä romaanikäsikirjoitusta.
Helmikuun puolivälin puolin ja toisin olin taas toisella puolen Tonavan. Kansanlaulun sanoin sinne on paljon poikia haudattuina Balkanin santaan. Mutta mikä vielä tärkeämpää omalta kannaltani, Mustanmeren rannikkovyöhykkeen järvet Romaniassa ja Bulgariassa toimivat miljoonien tundralta ja taigalta saapuvien hanhien talvehtimisalueena. Oli aika lähteä villihanhien perään, ei tosin peukaloisena vaan pitkässä harmaassa afgaanitakissa ja tryzubilla varustetussa pipossa, jeepin ja kaukoputken kera.
Yleisiä hanhilajeja ovat tundrahanhi ja merihanhi. Pääkohteinani olivat kuitenkin kaksi maailmanlaajuisesti erittäin uhanalaista lajia, kiljuhanhi ja punakaulahanhi. Belgialainen lintuharrastajatuttuni ehätti alueelle ensin ja kertoi minulle suurimman osan punakaulahanhen maailmankannasta olevan talvea viettämässä Bulgariassa, Burgasin kaupungin kupeessa sijaitsevan Vajajärven ympäristössä. Talvehtivista kiljuhanhista sen sijaan näkyi raportteja sekä Bulgariasta että Kreikan puolelta Evroksen suistosta.
Suuntasin Kiovasta etelään Odessan valtatietä varsin arktisissa tunnelmissa. Lumi viuhui ympärillä ja nietokset olivat korkeita. Talvehtivia piekanoita näkyi talven tunturimaisiksi muuttamissa maisemissa useita runsaampien hiirihaukkojen joukossa. Lisäksi räkättirastaiden ja urpiaisten talviparvia siellä täällä. Pulmusia ei näkynyt; lievätkö jo suunnanneet pohjoista kohti.
Vasta Odessan ympäristössä alkoi näkyä paljaampia maita. Pakkanen silti paukkui ja tuuli puhalsi mereltä hyytävänä. Ukrainan puolella Etelä-Bessarabiassa käytännössä kaikki järvet olivat vielä jäässä, mutta eräille jokisuulahdille oli kerääntynyt suuria massoja talvehtivia arktisia vesilintuja, varsinkin telkkiä, puna- ja tukkasotkia, isokoskeloja ja uiveloja.
Etelä-Bessarabian peltomailla liikkui suurina talviparvina mm. peippoja ja järripeippoja, kottaraisia, räkätti- ja punakylkirastaita, tiklejä, viherpeippoja ja urpiaisia, kelta- ja harmaasirkkuja. Hiirihaukkoja ja piekanoita täälläkin. Taivaan pimentäviä mustavaris- ja naakkaparvia, pienempinä kerääntyminä sepel- ja uuttukyyhkyjä.
Moldovan rajalla virkailijatar ei ensin millään tajunnut kuka olen, joten jouduin seisomaan porteilla ja soittamaan aikani auton ikkunasta rajavartiostolle Tin Sontsjan kappaleita Sontsetšolovik ja Kosari, ennen kuin asia lopulta juolahti hänelle mieleen ja pääsin jonojen ohi. Minulla nimittäin oli jo kiire Galaţin kantapaikkaani Ca Jouhun, mättämään lihaa ja viiniä erinomaisen edullisesti. Tuntee itsensä aurinkoisemmaksi.
Minua miellyttävät Romanian vähemmän matkailijoiden suosimat itäiset rajakaupungit, kuten Iaşi, Galaţi ja Brăila. Turistit keskittyvät Romaniassa Transilvaniaan, Karpaateille ja Bukarestiin, kesäisin myös muutoin alikehittyneelle Mustanmeren-rannikolle. Silti mainitut kaupungit ovat hämmästyttävän vilkkaita ja miellyttäviä, eivätkä todellakaan hinnoilla pilattuja. Galaţissa ja Brăilassa oman viehätyksensä tuo myös se, että ne ovat Tonavan jokisatamia. Ehkä olen muodostanut myönteisen tunnesiteen näihin paikkoihin myös siksi, että ne – samoin kuin Puolan Lublin – ovat usein toimineet ensimmäisinä portteinani Ukrainasta EU:n ja NATO:n alueelle.
Galaţista ei ole kuin kolmen tunnin ajomatka Bukarestiin, mutta melkein saman verran aikaa tuhrautui parkkipaikallisen hotellin löytämiseen miljoonakaupungin autoruuhkissa. Sopiva löytyi lopulta läheltä Gara de Nordia. Vietin Bukarestissa kaksi päivää, oppaanani korruptiota ja kaikkea pahaa vastaan taisteleva sankarillinen toimittaja-historianopiskelija. Suurmielenosoitukset olivat tosin laantuneet pienemmäksi päivystykseksi Piaţa Victorieilla. Bukarestkin on hintatasoltaan käsittämättömän edullinen kaupunki, ja pääsin perehtymään myös kirjakauppojen tarjontaan.
Bukarestista jatkoin Bulgarian jokisatamaan Ruseen, poimin kaksi belgialaista mukaan ja jatkoin sitten kohti Varnaa. Bukarestin päivieni aikana kevät alkoi jo näyttää naamaansa, vaikka lunta riitti Bulgariaan saakka. Tämä talvi on ollut ankara, ja alun perin pelkäsinkin, että kilju- ja punakaulahanhet olisivat lentäneet Kreikkaan, Turkkiin tai peräti Irakiin saakka, kuten ne kylmimpinä talvina tekevät. Ensimmäisten lämpimämpien päivien jälkeen tilanne kuitenkin eteni nopeasti päinvastaiseen suuntaan ja osa hanhimassoista alkoi asteittain siirtyä pohjoiseen, kohti Romaniaa.
Ajoin Varnan kautta kohti Burgasia ja kohtasin jo rannikon tulvittuneilla pelloilla joitakin tuhansia tundra- ja merihanhia, laulujoutsenia ja joukosta löytyi yksi metsähanhikin, joka etelässä on harvinainen, suurin osa kannasta kun talvehtii Länsi-Euroopassa. Lisäksi löysin suuria parvia töyhtöhyyppiä ja kapustarintoja, sinisuohaukan ja useamman arohiirihaukan sekä Romanian että Bulgarian puolelta. Kulttuurikohteena pysähdyin Nesebarin historiallisessa pikkukaupungissa, joka oli aavemaisen autio näin talvella. Toi silti hieman mieleen Bybloksen. (Nesebar on muinainen kreikkalainen siirtokunta Mesembria.)
Tärkein operaatiotoimialueeni sijaitsi molemmin puolin Burgasia. Pohjoispuolella on parissa paikassa suola-altaita, joilla olin hämmästynyt löytäessäni – jo helmikuussa – pieniä parvia suosirrejä samoin kuin yksittäisiä eri lajien vikloja, mustajalkatyllejä, tundrakurmitsoja ja isokuoveja. Näytti, että kahlaajat ovat jo liikkumassa kovasti pohjoista kohti, vaikka samaan aikaan oli lunta maassa.
Vajajärvi on varsin imponeeraava paikka, puhuttiinpa sitten järvellä lepäilevistä vesilintulautoista tai järveä ympäröivillä kumpuilevilla peltomailla laiduntavista sadoistatuhansista hanhista, joista ylivoimaisesti suurin osa tundrahanhia. Tuhansien hanhien takana laidunsi laulujoutsenia ja niiden joukossa pikkujoutsenia, joten totuin jo pitämään hanhien joukossa olevia suuria valkoisia lintuja joutsenina.
Kun sitten skannasin järvellä kelluvia yli miljoonaa tundrahanhea etsiäkseni joukosta harvinaisia kilju- ja punakaulahanhia, ajattelin mielessäni niiden takana kelluvien valtavien valkeiden lintujen, joiden päät olivat piilossa siiven alla, olevan kyhmyjoutsenia, joita oli järvellä paljon. Linnut kuitenkin osoittautuivat kiharapelikaaneiksi. Sittemmin laskin Burgasin ympäristön järviltä ja kosteikoilta yhteensä parikymmentä kiharapelikaania.
Järven etelärannalla Gorno Jezerovon kylässä jouduin keskelle mitä merkillisintä näytelmää. Kaduilla juoksi keppien kanssa lapsia pelottelevia piruja ja zombeja, joita lapset yrittivät puolestaan lyödä kepeillä, mutta useimmiten pelkäsivät liikaa ja säntäsivät viime hetkillä karkuun. Tästä groteskista karnevaalista läpi pääsemiseksi minulta vaadittiin lahjuksia. Onneksi symbolinen kolikkokasa kelpasi.
Vajajärven eteläpuolella oleva Mandrajärvi oli yhä melkein kokonaan jäässä – toisin kuin pääosin sula Vajajärvi – mutta senkin ympäristöstä löytyi runsaasti talvehtivia vesilintuja, etenkin Podan kosteikosta, jossa on myös lintukeskus; ystävällinen mies opasti kaikkien lähistöllä oleilevien harvinaisuuksien koordinaateille, näytti mistä löytyivät mustapäälokit ja kovin aikainen mustaviklo.
Lopulta lomaviikkoni kääntyi päätökseensä ja alkoi paluumatkani, ei tosin ilman, että ehdin katselemaan hanhia, joutsenia ja sorsamassoja myös Romanian puolella Constanţan alueella. Vietin viimeisen matkayön Constanţassa ja ajoin sitten sieltä yhdessä päivässä Galaţin ja Odessan kautta Kiovaan. Mukaan tuli laatikoittain ja kanistereittain hyviä viinejä Bulgarian, Romanian ja Ukrainan Mustanmeren-puoleisilta tiloilta – odottamaan viimeistä kevättäni Kiovassa ja siivittämään loppurutistukseensa ehtinyttä romaanikäsikirjoitusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti