Tänään kannoin kaksi kassillista tyhjiä pulloja ja tölkkejä lähikaupan pullonpalautukseen. Kauhistelijoille mainittakoon, että vaikka asun itäisessä lähiössä, yli puolet niistä oli sisältänyt alkoholittomia juomia. Alkoholilliset kuten viinini hankin nimittäin pääsääntöisesti ulkomailta eikä niistä siksi yleensä saa panttirahoja. Silti pyrin nekin viemään tyhjinä lasin- ja tölkinkeräyksiin, lähinnä siksi, että maailma aivan tarpeettomasti hukkuu muutenkin roskaan.
Tarpeettomasti siksi, että rahanarvoisia materiaalejahan roskakin suurimmaksi osaksi on. Kyse on vain keräämisestä ja lajittelusta. Ihmiset voi saada siihen osallistumaan, jos heillä on asiaan jokin omasta edusta lähtevä kannuste, kuten palautuspantti. On turha kuvitella, että ihmiset näkisivät ympäristönsä puolesta vaivaa, jos siinä vain menettää itse - aikaa, vaivaa tai rahaa.
Palatessani lähikaupasta kaksi kassiani täynnä kauppatavaraa ja hyvästellessäni kassan venäläisen myyjättären, oli pihalla neljän-viiden joukko kymmen-yksitoistavuotiaita pikkupoikia, joiden rotupiirteet ja vaaleanruskea iho viittasivat siihen, että kaikkien tai ainakin suurimman osan vanhemmista toinen oli Afrikan sarven alueelta peräisin olevaa alkuperää, toinen taas europidi, luultavimmin suomalainen tahi itä- tai etelänaapuristamme, joiden osuus asuinalueellamme niin ikään on sangen suuri.
Lasten rotutaustaa koskeva huomio on kuitenkin vain pohjustus siihen, että tullessani täysien kassien kanssa kaupan ovista, riehuivat he paraikaa ovien edessä, tukkien tien. Tällöin huudahti yksi heistä puhtaalla suomen kielellä: "Hei varokaa tota alkuasukasta."
Käytän joskus itse alkuasukas-termiä ironisella tavalla, mutta tämä lienee ensi kerta, kun kuulen sitä käytettävän itsestäni, vieläpä äänensävyn kuulostaessa täysin epäironiselta. Tarkoitus oli varmaankin ihan viaton; hän varoitteli tovereitaan, jotka leikkimisellään tukkivat kaupan asiakkaiden ulospääsyä. Ja lapset siirtyivätkin juosten pyörätelineiden luo jatkamaan nyrkkihippasiaan.
Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Tulisikö triggeröityä ja kokea kohdanneeni viime aikoina kuuluisaksi tullutta "käänteisrasismia", joka kuulemma kohdistuu valkoisiin lihaa syöviin heteromiehiin? Pitäisikö mennä Suomen Sisun terapiakokoontumiseen, jossa sorretut valkoiset miehet väkevästi todistavat heihin kohdistetusta epäoikeudenmukaisuudesta pahojen suvakkien ja kulttuurinrikastajien taholta, joiden perimmäisenä tarkoituksena kuuluu olevan vaihtaa Suomen väestö ja perustaa Suomeen heidät itsensä kieltävä shariavyöhyke?
Vai pitäisikö alkaa huolestua, että vanhetessani näytän ulkoisesti yhä enemmän lähiöiden perusasukkaalta enkä ironisesti itseäni ilmaisevalta urbaanilta hipsteriltä?
Kävin ostoskasseineni syömässä valkosipuliperunakebabin ja juomassa kokiksen seudun ainoassa ruokaa tarjoilevassa paikassa, jota tietenkin pitävät kurdit. Paikalla oli kokoontuneina useita alkuasukkaita rahapelien ja oluttuoppien ääreen. Yksi nurkkapöytä keskusteli ikävästä kohtelusta terveyspalvelujen piirissä. Jukeboksin virkaa toimittavasta läppäristä tuli Led Zeppeliniä ja Uriah Heepiä.
En ehtinyt viimeistellä ateriaani, kahvin tilaamisesta puhumattakaan, kun vastapäätä istuutui elämää nähnyt setä, jolla oli jo kolme tyhjää tuoppia pöydällä ja neljäs, täysi, noudettuna. Setä pyysi minua lainaamaan lukemaani Mikael Karvajalkaa ja sanoi olevansa kaukaista sukua Waltarille. Hän sanoi haluavansa lukea kirjasta kaksi ensimmäistä lausetta. Hän luki ne, nyökytteli päätään, ja ojensi kirjan sitten takaisin minulle, kertoen löytäneensä itsensä jo kirjan ensimmäisestä lauseesta.
Kirjan kaksi ensimmäistä virkettä kuuluvat näin:
Kevät on lopultakin koittanut tähän pohjoisen routaiseen maahan. Viikko ja kaksi päivää sitten, perjantaina, oli se suuri ryntäys, kun maamme yhtäkkiä täyttyi saapuvista muuttolinnuista. Lehdettömät metsät täyttyivät rastaista, peipoista ja punarinnoista, västäräkit ilmaantuivat pihoille ja rannoille, kurjet ja töyhtöhyypät pelloille, koskelot, telkät ja sorsat alkoivat näyttäytyä jäätyneiden sisävesien ensimmäisillä jäättömillä sulilla.
Viikko sitten viikonloppuna kävin eräillä suosikkilintupaikoillani pääkaupunkiseudulla ja totisesti olivatkin lukuisat muuttolinnut jo saapuneet, vaikkei vielä yksikään leskenlehti ollut puskenut maasta eivätkä koivut saaneet hiirenkorvia. Punarinnat, punakylkirastaat, laulurastaat ja rautiaiset lauloivat jo metsissä. Musta- ja räkättirastaita on täällä talvellakin, mutta nyt niiden määrät ovat moninkertaistuneet etelämpää tulleista täydennyksistä. Hanhet ylittivät maisemaa kaakattaen, kyhmyjoutsenet mykkinä siivet viuhuen. Sulaville mutarannoille oli ilmaantunut tyllejä, pikkutyllejä ja metsävikloja, kymmenittäin naurulokkeja ja töyhtöhyyppiä.
Tänä viikonloppuna kävin puolestani Lopella, jossa osallistuin erään suvun vanhimman ja nuorimman jäsenen merkkipäiviin. Vanhin täytti 75 vuotta ja nuorin sai nimensä. Minäkin sain yhden kummityttären lisää. Toivon eläväni niin kauan, että minusta kummisetänä on jotain hyötyä vielä niillekin, jotka nyt ovat vasta sylivauvoja.
Telkkiä ja isokoskeloita oli saapunut niihin kohtiin järviä, jotka saavat lähteistä elinvoimansa ja ovat ensimmäisiksi sulia. Rastaat ja peipot kansoittivat jo metsiä Hämeessäkin. Mannerheim ei metsästysmajallaan Punelianjärvellä enää omistanut aikaansa toiselle suurista intohimoistaan, metsästykselle, vaan se oli hänelle enemmänkin lepopaikka, kuten oli ollut asianlaita myös majan alkuperäisellä sijaintipaikalla, miehityksen alle jääneellä Lieksajärvellä.
Tarpeettomasti siksi, että rahanarvoisia materiaalejahan roskakin suurimmaksi osaksi on. Kyse on vain keräämisestä ja lajittelusta. Ihmiset voi saada siihen osallistumaan, jos heillä on asiaan jokin omasta edusta lähtevä kannuste, kuten palautuspantti. On turha kuvitella, että ihmiset näkisivät ympäristönsä puolesta vaivaa, jos siinä vain menettää itse - aikaa, vaivaa tai rahaa.
Palatessani lähikaupasta kaksi kassiani täynnä kauppatavaraa ja hyvästellessäni kassan venäläisen myyjättären, oli pihalla neljän-viiden joukko kymmen-yksitoistavuotiaita pikkupoikia, joiden rotupiirteet ja vaaleanruskea iho viittasivat siihen, että kaikkien tai ainakin suurimman osan vanhemmista toinen oli Afrikan sarven alueelta peräisin olevaa alkuperää, toinen taas europidi, luultavimmin suomalainen tahi itä- tai etelänaapuristamme, joiden osuus asuinalueellamme niin ikään on sangen suuri.
Lasten rotutaustaa koskeva huomio on kuitenkin vain pohjustus siihen, että tullessani täysien kassien kanssa kaupan ovista, riehuivat he paraikaa ovien edessä, tukkien tien. Tällöin huudahti yksi heistä puhtaalla suomen kielellä: "Hei varokaa tota alkuasukasta."
Käytän joskus itse alkuasukas-termiä ironisella tavalla, mutta tämä lienee ensi kerta, kun kuulen sitä käytettävän itsestäni, vieläpä äänensävyn kuulostaessa täysin epäironiselta. Tarkoitus oli varmaankin ihan viaton; hän varoitteli tovereitaan, jotka leikkimisellään tukkivat kaupan asiakkaiden ulospääsyä. Ja lapset siirtyivätkin juosten pyörätelineiden luo jatkamaan nyrkkihippasiaan.
Mitä minun pitäisi nyt tehdä? Tulisikö triggeröityä ja kokea kohdanneeni viime aikoina kuuluisaksi tullutta "käänteisrasismia", joka kuulemma kohdistuu valkoisiin lihaa syöviin heteromiehiin? Pitäisikö mennä Suomen Sisun terapiakokoontumiseen, jossa sorretut valkoiset miehet väkevästi todistavat heihin kohdistetusta epäoikeudenmukaisuudesta pahojen suvakkien ja kulttuurinrikastajien taholta, joiden perimmäisenä tarkoituksena kuuluu olevan vaihtaa Suomen väestö ja perustaa Suomeen heidät itsensä kieltävä shariavyöhyke?
Vai pitäisikö alkaa huolestua, että vanhetessani näytän ulkoisesti yhä enemmän lähiöiden perusasukkaalta enkä ironisesti itseäni ilmaisevalta urbaanilta hipsteriltä?
* * *
Kävin ostoskasseineni syömässä valkosipuliperunakebabin ja juomassa kokiksen seudun ainoassa ruokaa tarjoilevassa paikassa, jota tietenkin pitävät kurdit. Paikalla oli kokoontuneina useita alkuasukkaita rahapelien ja oluttuoppien ääreen. Yksi nurkkapöytä keskusteli ikävästä kohtelusta terveyspalvelujen piirissä. Jukeboksin virkaa toimittavasta läppäristä tuli Led Zeppeliniä ja Uriah Heepiä.
En ehtinyt viimeistellä ateriaani, kahvin tilaamisesta puhumattakaan, kun vastapäätä istuutui elämää nähnyt setä, jolla oli jo kolme tyhjää tuoppia pöydällä ja neljäs, täysi, noudettuna. Setä pyysi minua lainaamaan lukemaani Mikael Karvajalkaa ja sanoi olevansa kaukaista sukua Waltarille. Hän sanoi haluavansa lukea kirjasta kaksi ensimmäistä lausetta. Hän luki ne, nyökytteli päätään, ja ojensi kirjan sitten takaisin minulle, kertoen löytäneensä itsensä jo kirjan ensimmäisestä lauseesta.
Kirjan kaksi ensimmäistä virkettä kuuluvat näin:
"Olen syntynyt ja kasvanut kaukaisessa pohjoisessa maassa, jonka kosmografit tuntevat nimellä Finlandia. Tämä laaja ja kaunis maa on sivistyneelle yleisölle tuntematon, ja jos siitä kerrotaan tarinoita, niin ne sekoitetaan pohjoisempana sijaitsevaan lappalaisten asumaan maahan, jossa aurinko kesäisin ei koskaan laske, ja jossa talvisin eletään ikuisen pimeyden vallassa käyttäen ajojuhtana haarasarvista peuraa eli poroa."
* * *
Kevät on lopultakin koittanut tähän pohjoisen routaiseen maahan. Viikko ja kaksi päivää sitten, perjantaina, oli se suuri ryntäys, kun maamme yhtäkkiä täyttyi saapuvista muuttolinnuista. Lehdettömät metsät täyttyivät rastaista, peipoista ja punarinnoista, västäräkit ilmaantuivat pihoille ja rannoille, kurjet ja töyhtöhyypät pelloille, koskelot, telkät ja sorsat alkoivat näyttäytyä jäätyneiden sisävesien ensimmäisillä jäättömillä sulilla.
Viikko sitten viikonloppuna kävin eräillä suosikkilintupaikoillani pääkaupunkiseudulla ja totisesti olivatkin lukuisat muuttolinnut jo saapuneet, vaikkei vielä yksikään leskenlehti ollut puskenut maasta eivätkä koivut saaneet hiirenkorvia. Punarinnat, punakylkirastaat, laulurastaat ja rautiaiset lauloivat jo metsissä. Musta- ja räkättirastaita on täällä talvellakin, mutta nyt niiden määrät ovat moninkertaistuneet etelämpää tulleista täydennyksistä. Hanhet ylittivät maisemaa kaakattaen, kyhmyjoutsenet mykkinä siivet viuhuen. Sulaville mutarannoille oli ilmaantunut tyllejä, pikkutyllejä ja metsävikloja, kymmenittäin naurulokkeja ja töyhtöhyyppiä.
Tänä viikonloppuna kävin puolestani Lopella, jossa osallistuin erään suvun vanhimman ja nuorimman jäsenen merkkipäiviin. Vanhin täytti 75 vuotta ja nuorin sai nimensä. Minäkin sain yhden kummityttären lisää. Toivon eläväni niin kauan, että minusta kummisetänä on jotain hyötyä vielä niillekin, jotka nyt ovat vasta sylivauvoja.
Telkkiä ja isokoskeloita oli saapunut niihin kohtiin järviä, jotka saavat lähteistä elinvoimansa ja ovat ensimmäisiksi sulia. Rastaat ja peipot kansoittivat jo metsiä Hämeessäkin. Mannerheim ei metsästysmajallaan Punelianjärvellä enää omistanut aikaansa toiselle suurista intohimoistaan, metsästykselle, vaan se oli hänelle enemmänkin lepopaikka, kuten oli ollut asianlaita myös majan alkuperäisellä sijaintipaikalla, miehityksen alle jääneellä Lieksajärvellä.
Juuri lukemieni tilastojen mukaan suomalaisten syntyvyys on laskenut jo alle 50 000:een lapseen vuodessa ja saavuttanee lähiaikoina nälkävuoden 1868 lukemat. Tämä on toki yleiseurooppalainen ilmiö ja vielä vakavampi ongelma mitä etelämmäs Eurooppaa mennään.
VastaaPoistaMikä on oma näkemyksesi siitä, miltä tulevaisuuden Eurooppa tällä menolla näyttää? Toki meiltä löytyy jo suuria Lontoon ja Pariisin kaltaisia kaupunkeja, joissa "alkuasukkaita" näkee enää vain kuvaamissasi laitakaupungin kuppiloissa, mutta elämä jatkuu tavallaan ennallaan - perinteinen valkoinen työväenluokka on vain vaihtunut ulkomailta tuotuun työväenluokkaan. Toisaalta kaupunginosien segregaatio ja turvattomuuden kasvu huolestuttavat niin maahanmuuttajia kuin alkuperäisväestöäkin ja erilaiset ääriliikkeet kasvattavat suosiota puolin ja toisin.
Voisiko "islamisaation" sijaan tulevaisuus muistuttaakin esim. Latinalaisen Amerikan mallia, jossa pääomat ja maanomistus pysyvät valkoisen eliitin käsissä, mutta matalapalkkaiset ja perinteisesti työväenluokkaiset työtehtävät ovat etnisesti sekoittuneen massan hallussa? Vai tapahtuuko spengleriläinen perikato ja läntinen kulttuuri korvautuu 2100-luvun alussa esimerkiksi Kiinan nousulla ? :)
Suomessa tuota ei taida tapahtua. Itärajan takana porukka on melko eurooppalaista ja hiljalleen porukka sieltä valuu Suomeen. Pidän paljon todennäköisempänä Suomen venäläistymistä kuin että täällä porukka korvautuisi jollain muulla. Joku Ruotsi ja muu Länsi-Eurooppa on sitten eri asia.
VastaaPoistaMuuttoliikkeisiin vaikuttavat ensisijassa talouden rakenteet. Ihmiset - ja varsinkin lisääntymisikäiset ihmiset - muuttavat sinne, missä ansaitsee rahaa. Vaurastuvat alueet vetävät. Lakatessaan vaurastumasta ne lakkaavat vetämästä. Länsi-Eurooppa vetää yhä lähinnä kahdesta syystä: koska itsepintaisesti syydämme rahaa työn sijaan toimettomuuteen, ja koska kaupunkimme vetävät yhä, vaikka muu pinta-ala ei vedäkään.
VastaaPoistaEpäilemättä vielä pitkään tämän jälkeenkin kosmopoliittiset kaupungit vetävät väkeä - sekä läheltä että kaukaa - ja muuttuvat siksi vääjäämättä monikansallisiksi ja monikulttuurisiksi. Tämä tulee lisääntyvässä määrin tapahtumaan muuallakin kuin perinteisessä Lännessä, kun talouden painopisteet siirtyvät.
Syntyvyyteen taas vaikuttaa talouden lisäksi kulttuuri. Uskonnolliset ihmiset hankkivat paljon lapsia. Tämä koskee muslimeja, mutta tämä koskee myös kristinuskon voimakasta lisääntymistä Afrikassa ja osissa Aasiaa. Samaan aikaan sekulaarit ihmiset hankkivat yhä vähemmän lapsia, ja erityisesti tämä koskee kulttuureja, jotka korostavat naisen tasa-arvoista asemaa. Mikään ei vähennä väestönkasvua niin kuin naisten kouluttautuminen ja siirtyminen työelämään, se kun siirtää heidän lastenhankintaansa jopa 10-20 vuotta ja lisäksi tekee heidän elämäntavastaan hedonistisemman ja "miehisemmän", jolloin lapsiluvun normi putoaa perinteisten kulttuurien kymmenestä yhteen tai enintään kahteen.
Uskonnolliset ja perinteiset kulttuurit toisaalta lisäävät rotujen erillisyyttä ja segregaatiota, koska uskonnollinen normisto säätelee viimeisenä linnakkeenaan avioliittoa. On oletettavaa, että vielä kauan nykyajan jälkeenkin suurin osa ihmisistä jatkaa avioitumista ulkonäöllisesti itsensä kaltaisten kanssa. Rodullinen sekoittuminen koskee lähinnä kaupunkeja ja niissäkin sekulaarimpia, vähälapsisempia piirejä.
Näillä parametreillä katson, että valkoisen rodun tulevaisuudesta ei kannata kantaa kovin suurta huolta. Kuudesta maanosasta neljässä on vankka valkoisen rodun enemmistö, tosin ne kaksi ei-valkoista lisääntyvät yhä eniten.
Valkoisen rodun elinalueista eniten lisääntyvät islaminuskoiset alueet, kun taas kristittyjä sikiää ylivoimaisesti eniten mustan ja keltaisen (tai mestitsisen) rodun piirissä. Näin ollen joku voi halutessaan pohtia, onko tulevaisuudessa islam valkoinen uskonto ja kristinusko musta, sikäli kuin tällainen pohdinta enää siihen maailmanaikaan on ylipäätään relevanttia.
Toisaalta, roduista tullaan varmaan puhumaan vielä pitkään. Monet maahanmuuttoa vetävät alueet, kuten Persianlahti ja Itä-Aasian kasvukeskukset, tuottavat rodullista sekoittumista vielä vähemmän kuin Eurooppa. Ja sielläkin, missä rodullista sekoittumista on tapahtunut kaikkein eniten, kuten Brasiliassa, puhutaan yhä roduista ja pidetään niitä relevantteina.
VastaaPoistaArabimaiden joukossa Persianlahdella kantaväestö pitää itsensä visusti erossa enemmistöksi muuttuneista maahanmuuttajista, kun taas Pohjois-Afrikassa väestön rodullinen vaihtelevuus on yhtä värikästä kuin latinalaisessa Amerikassa. Maailmantalouden ja kulttuurin hegemonian ollessa yhä Lännessä, suosivat vaikkapa Meksikon, Brasilian ja Tunisian kauneusihanteet yhä niitä, jotka näyttävät eurooppalaisilta - siinä määrin, että nämä yrittävät välttää aurinkoa, jottei ihonsa tummuisi. Saatoin heitä lohduttaa vain toteamalla, että Suomen häikäisevät blondit puolestaan paistavat itseään aurinkorannoilla käristääkseen ihonsa ruskeaksi, ja vielä maksavat siitä.
Euroopan maaseutu ja pikkukaupungit pysynevät hyvin kantaväestöisinä, joten se, jota monikulttuuri ahdistaa, löytää mielin määrin paikkoja itselleen.
Todennäköisesti rodut muuttuvatkin epärelevanteiksi aivan muiden kehitystekijöiden kautta. Nimittäin teknologia tehnee ulkonäön muuttamisen - ellei peräti siirtymisen kokonaan avattarien kaltaisiin toivehahmoihin - kaiken aikaa helpommaksi, jolloin kauneusihanteita ja siten ihmisten ulkonäköä alkavat ohjata muut tekijät kuin geneettinen perimänsä. Tulevaisuuden identiteetit tuskin enää korostavat ihonväriä siinä määrin kuin meidän aikamme, joka edustanee jonkinlaista uus-rodullistamisen viimeistä potkaisua.