Edellisen blogikirjoituksen jälkeen Suomessa viettämiäni päiviä hallitsivat pilvisyys ja sade, aina silloin tällöin kaatosade. Kävimme silti Viikissä, Nuuksiossa, Espoon Suvisaaristossa, Korkeasaaressa ja Suomenlinnassa. Korjautin autossa olleen rahinan irakilaisten pitämässä korjaamossa Malmilla ja kävin samana päivänä rokotusasemalla, johon minulle oli varattu aika toiseen rokotukseeni.
Olisin halunnut, että kun minulla on EU:n hyväksymät rokotustodistukset sekä Suomessa toukokuussa että Belgiassa heinäkuussa annetuista rokotuksista, minulle olisi pitänyt niiden perusteella antaa rokotustodistus, joka vapauttaisi matkustamiseen ilman kalliita ja hankalia koronatestejä. Tämä ei kuitenkaan Suomen viranomaisille käynyt, koska heidän mielestään Belgian pitäisi antaa tämä todistus. Toisaalta he kuitenkin eväsivät minulta myös oikeuden toiseen koronarokotukseeni, koska olen saanut jo sellaisen Belgiassa. Tajuntaani ei mahdu, kuinka he voivat näin ollen samalla kertaa sekä tunnustaa belgialaisen rokotukseni että kiistää sen.
Nyt minulla on siis molemmat rokotukset, mutta ei mahdollisuutta saada todistusta, jossa ne kumpikin olisi noteerattu. Minulla on suomalainen todistus ensimmäisestä rokotuksestani ja belgialainen todistus toisesta rokotuksesta, kummatkin EU-hyväksytyssä muodossa, mutta kummassakaan maassa kukaan ei muka pysty antamaan minulle niiden pohjalta rokotustodistusta, jonka piti olla pelkkä muodollisuus.
Koska tunnelma oli ylipäätään ankea ja sadekin sen kuin jatkui, päätin lähteä tunisialaisen kumppanini kanssa Tallinnaan, johon tutustuminen oli jäänyt välistä tulomatkalla, kun halusimme ehtiä viimeiseen laivaan. Vietimme illan, yön ja seuraavan päivän Tallinnassa. Välillä satoi, välillä paistoi. Sitten vein ystäväni haikein mielin Suomen-laivaan ja lähdin itse ajamaan etelään. Kävin ostoksilla Bauskassa ja päädyin yöpymään Panevėžysissä.
Koska ystäväni oli vahingossa käyttänyt koko elokuun datasaldoni, oli pakko tehdä paluumatka Euroopan halki vanhan koulun menetelmillä - paperisella tiekartastolla ja muistin varassa. Tallinnassa tosin latasimme muutaman keskeisen alueen kartat puhelimeen offline-navigointia varten, mutta se ei toiminut kovin hyvin, vaan olisi aina vaatinut verkkoyhteyttä. Nykyaikana oikein mitään ei voi tehdä ilman jatkuvaa verkkoyhteyttä - varaukset vaativat pankkiyhteyttä, monessa paikassa parkkimaksut pitää hoitaa kännykkäsovelluksilla jne.
Seuraavakin päivä oli sateinen, mutta tutustuin aamupäivän aikana kahteen vähemmän tunnettuun luonnonsuojelualueeseen Liettuassa, Babtain-Varluvan metsien suojelualueeseen Kaunasin pohjoispuolella sekä Žuvintasin kosteikkoja ja avomaita käsittävään suojelualueeseen Marijampolėn kaakkoispuolella. Molemmilla alueilla oli meneillään kova petolintumuutto: taivaalla oli parhaimmillaan yhtä aikaa kuusi pikkukiljukotkaa. Mehiläishaukkoja, hiirihaukkoja, haarahaukkoja sekä rusko- ja niittysuohaukkoja oli paljon liikkeellä. Žuvintasin jalohaikarayhdyskunta oli kokoontunut pelloille, mikä oli erikoinen näky. Myös hysyjä oli jo paljon syysmuutollaan: pajulintuja, hernekerttuja, harmaasieppoja, pensastaskuja, keltavästäräkkejä, haara-, räystäs- ja törmäpääskyjä.
Iltapäivällä ja illalla vietin aikaa sateisessa Koillis-Puolassa, mutta verkkoyhteyksien puuttumisen vuoksi päätin panostaa paikkoihin, jotka jo tunsin muistin varassa. Niinpä sateiden tauotessa samoilin Augustówin ympäristön metsissä, mm. Szczebrassa, ja kävin katselemassa samoja paikkoja Biebrzan kansallispuistossa, joissa olin vieraillut toukokuun Suomen-matkalta palatessa. Tunnelma siellä oli jo jotenkin syksyinen ja saraniittyjen laululinnut olivat vaienneet.
Olin yötä Strykówissa ja jatkoin sieltä päivän kaupunkikohteeseen Wrocławiin, entiseen saksalaiseen Breslauhun. Wrocław on Sleesian pääkaupunki, sen vanhakaupunki on erittäin näyttävä ja kyseessä on myös merkittävä yliopistokaupunki sekä esoteerinen keskus. Oderin rannoilla, toinen toistaan näyttävämmissä kirkoissa ja kaupunginaukioilla saattoi muistella Marek Krajewskin kirjojen tummanpuhuvia tapahtumia. Söin sianpotkaa ja borssia lwówilaisessa ravintolassa keskusaukiolla ja maksoi vain viitisen euroa.
Wrocławin ja Lwówin välillä on traaginen yhteys. Ennen toista maailmansotaa seuranneita rajansiirtoja, jotka tapahtuivat lähinnä Moskovan sanelemina, Breslau oli saksalainen kaupunki ja Lwów puolestaan puolalainen. Euroopan kahtiajaon jälkeen Breslau liitettiin Puolaan ja siitä tuli Wrocław, kun taas Puolan itäiset alueet liitettiin Neuvostoliittoon ja niistä tuli osia Ukrainan ja Valko-Venäjän neuvostotasavaltoihin. Lwówista tuli ukrainalainen Lviv (venäjäksi Lvov, saksaksi Lemberg), yhä nykyäänkin yksi vahvimmin ukrainalaiskansallisia kaupunkeja. Lwówin puolalaisväestö siirrettiin juurikin saksalaisista tyhjennettyyn Breslauhun. Joten nykyinen Wrocław on oikeastaan itäpuolalaisen Lwówin reinkarnaatio, ainakin mitä väestöpohjaan tulee.
Wrocławista jatkoin matkaa rajalle, Saksaan, näin Bautzenin lähellä kurkien ja hanhien kerääntymiä, ja päädyin yöksi tieteen ja optiikan kaupunkiin Jenaan, Thüringenin osavaltioon. Toukokuun matkallani olin yöpynyt samassa hotellissa kukkulanrinteessä - nyt se oli ainoa vapaa huone koko kaupungissa, lievätkö uudet opiskelijat tulleet vai jokin tapahtuma kansoittanut koko kaupungin majapaikat. Joka tapauksessa tarkoitus oli antaa Jenalle uusi mahdollisuus, koska kolumbialaisen ystäväni näkemyksen mukaan minun pitäisi löytää Jenasta joku tai jotain itselleni tärkeää. Niinpä laskeuduin aamuksi historialliseen keskustaan, joka on varsin pieni mutta sievä. Kävin luterilaisessa kirkossa ja istuskelin aamiaisella raatihuoneentorilla. Kahvi oli hyvää. Löysin myös aukion laidalta kolumbialaisen ystäväni nimen ja suuren silmän - mutta löysinkö etsimäni, sitä en saanut vielä tietää.
Päivä kului sen jälkeen milloin rankkasateessa, milloin Saksan pahamaineisissa ruuhkissa, joissa autot matelevat moottoriteillä kilometrikaupalla kävelyvauhtia. Saavuin siksi Aacheniin puolitoista tuntia myöhemmin kuin olin arvioinut, ja koska datayhteyttä ei ollut, en pystynyt matkan varrella koordinoimaan saapumistani aachenilaisten ystävieni kanssa. Toinen heistä oli ehtinyt saada tarpeekseen ja ottanut junan asuinpaikkaansa. Toinen oli yhä paikalla. Kiertelimme hämärtyvää Aachenia, joimme kahvit, ja sitten ajoin loppumatkan Vallonian halki Brysseliin. Sää oli kamala, mutta muuten löysin perille asuntooni ongelmitta ilmankin navigointia.
Maanantainakin oli vielä sateista, mutta sen jälkeen sää on parantunut ja ehkä on sittenkin toivoa siitä, ettei kesä vielä ollut tässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti