Ukrainalaisten vapautettua Irpinin, Butšan ja muita Kiovan koillispuolen pikkukaupunkeja venäläisen terrorin vallasta, maailmalle paljastuivat venäläisten hirmutyöt: joukkomurhia, joukkohautoja, joukkoraiskauksia, ryöstettyjä ja ulosteilla häpäistyjä ihmisten asuntoja.
Tämä kaikki on tietysti hirveää, mutta mitään yllättävää asiassa ei pitäisi olla. Venäjä on tehnyt samaa kaikissa hyökkäyssodissaan viimeisten vuosikymmenten ajan: Tšetšeniassa, Georgiassa, Syyriassa ja Ukrainan Donbasissa. Venäjä teki samaa myös toisessa maailmansodassa - puhumattakaan Suomen kokemista isonvihan ja pikkuvihan kausista, Venäjän sotaretkistä Kaukasiassa Nikolai I:n kaudella tai Ukrainan tuhoamisesta Katariina II:n kaudella. Siviiliväestöön kohdistuva terrori, kansanmurhat, ryöstely ja poltetun maan taktiikka ovat pikemminkin venäläinen perinne kuin poikkeus. Samoin pyrkimys vastustajan tuhoamisen lisäksi hänen häpäisemisekseen ja nöyryyttämisekseen on pitkä venäläinen perinne, yksityiskohtia kuten ulosteita myöten.
Venäjän kansa ei ole osaton Putinin hallinnon ja sen sotakoneiston hirmutekoihin. Venäläiset kannattavat sankoin joukoin sotaa, ukrainalaisten kansanmurhaa ja väestöön kohdistettavaa terroria. Tämän on tietysti varmistanut vuosikymmenet esteittä jatkunut kansallissosialistinen psykoosi, jolla venäläisiä on valmistettu suureen lopulliseen sotaan Länttä vastaan. Sotaan, jossa vähintäänkin palautetaan Venäjän kunnia liittämällä joskus ajan saatossa Venäjän hallussa olleet maat takaisin Venäjän alaisuuteen ja varmistamalla väestön likvidoinnilla, ettei mikään niistä enää uudelleen itsenäisty.
Valitettavasti Putinin huolellisesti valmistelema ja käynnistämä, alati eskaloituvaksi tarkoitettu sota ei pysähdy Ukrainaan. Venäjä jatkaa sitä niin kauan kunnes kohtaa sotilaallisen tappion. Eikä tämä siihenkään lopu. Venäjän pitäisi käydä läpi koko yhteiskunnan kattava denatsifikaatio ja demilitarisaatio samaan tapaan kuin Saksa toisen maailmansodan jälkeen, jotta turvallisuustilanne Euroopan itäreunalla olennaisesti muuttuisi. Siihen asti tulemme elämään eriasteisessa sotatilassa, joka tosin voi vaihdella Donbasin rajalinjan kaltaisen matalan intensiteetin sodan ja miljoonakaupunkien tuhoamiseen tähtäävän totaalisen sodan välillä.
Miehitettyjen ukrainalaiskaupunkien siviiliväestöön kohdistuneiden joukkomurhien jälkeen Venäjä on niin ikään toistanut aiempien sotiensa kaavaa levittämällä maailmalle propagandaa ja valheita, joiden mukaan ukrainalaiset olisivat itse tappaneet omia siviilejään voidakseen syyttää sotarikoksista Venäjää. Tässä toistetaan samaa kaavaa, jota Venäjän propaganda käytti demonisoidakseen bosnialaisia ja kosovolaisia, tšetšeenejä ja georgialaisia, arabikevään aktivisteja ja Syyrian oppositiota sekä myöhemmin ukrainalaisia, joita Venäjän propaganda syytti venäläisten toteuttamasta Maidanin joukkomurhasta keväällä 2014. Joka kerran länsimaiden viestimistä, poliitikoista ja akateemisesta maailmasta löytyi sekä ideologisia sotureita (hyödyllisiä hölmöjä) että häikäilemättömiä valehtelijoita levittämään edelleen Venäjän tarinoita, joissa uhrit maalattiin syyllisiksi. Länsimaiden viidensien kolonnien levitettyä tarinoita Venäjä puolestaan kierrätti ne uudelleen viitaten nyt "länsimaisiin lähteisiin" omien väitteidensä tueksi.
Joka kerran löytyi kosolti niitä, jotka eivät ehkä uskoneet Venäjän propagandaan tai salaliittoteorioihin, mutta saivat niistä tekosyyn väännellä käsiään ja esittää tilannekuva "monimutkaisena" ja "hämmentävänä", arvioiden, että kaikki osapuolet olivat varmaankin tehneet jotain pahaa.
Venäjän virallisissa valtionmedioissa ilmestyy kuitenkin vähän väliä hallinnon siunauksella julkaistuja ideologisia manifestejä, joissa pyrkimystä kansanmurhaan ei mitenkään peitellä. Ensimmäiset ilmestyivät etukäteen valmisteltuina jo ensimmäisenä sotaviikonloppuna, mutta katosivat verkosta nopeasti, kun sota ei ollutkaan ohi parissa päivässä kuten Putinin ideologinen koneisto oli ennakoinut. Eilen ilmestyi RIA Novostilta jälleen paljonpuhuva, uuteen pitkittyneeseen sotaan sovitettu versio, joka julkaistiin vain kaksi artikkelia aiemmin julkaisseen kirjoittajan nimellä.
Artikkeli selostaa, kuinka Venäjä näkee julistamansa Ukrainan "denatsifikaation":
Erikoisoperaatio on paljastanut, että paitsi Ukrainan johto, myös enemmistö väestöstä on natseja. Kaikki aseisiin tarttuneet ukrainalaiset on eliminoitava, sillä he ovat vastuussa venäläisten kansanmurhasta. Ukrainalaiset naamioivat natsisminsa "haluksi olla itsenäisiä" ja "eurooppalaiseksi kehitykseksi". Ukrainassa ei ole natsipuoluetta, führeriä eikä rotulakeja, mutta juuri joustavuutensa vuoksi ukrainalainen natsismi onkin vaarallisempaa maailmalle kuin hitleriläinen natsismi. Denatsifikaation on merkittävä de-ukrainalaistamista. Ukrainalaiset ovat keinotekoinen venäläisvastainen konstruktio. Heillä ei tule enää koskaan olla kansallista identiteettiä. Ukrainan denatsifikaatio merkitsee väistämättä myös sen de-eurooppalaistamista. Ukrainan poliittinen eliitti pitää eliminoida, sillä sitä ei voi uudelleenkouluttaa. Tavallisten ukrainalaisten on koettava kaikki sodan hirveydet ja tunnettava nahoissaan tämä historiallinen opetus syyllisyydestään. Ukrainan valtion vapautettuja ja denatsifikoituja osia ei enää pidä kutsua Ukrainaksi. Denatsifikaation on kestettävä ainakin sukupolven ajan - 25 vuotta.
Kirjoittaja käsittelee sitten yksityiskohtaisesti ukrainalaisten ja ukrainalaisuuden kansanmurhan toteuttamista. Voi olla, että tämäkin paljonpuhuva artikkeli myöhemmin katoaa virallisesta valtionmediasta, kun signaali on ensin annettu. Tšehovin ase ei kuitenkaan koskaan ole huoneen seinällä sattumalta - juoneen kuuluu, että sitä käytetään.
Toki länsimaailma olisi voinut herätä paljon ennen nykypäivän avoimen kansallissosialistisia manifesteja Venäjän valtionmediassa. Siinä vaiheessa, kun jonkin valtion johto ryhtyy argumentoimaan, että toista kansaa ei todellisuudessa ole olemassa, se yleensä enteilee pyrkimyksiä muuttaa valheet myöhemmin väkivalloin todeksi.
Suomalaisilla on turvatakeettomana rajamaana erityisesti syytä pysähtyä miettimään itänaapurimme sotapsykoosin tilaa ja sitä, miltä miehitetyissä suomalaiskaupungeissa tai Espoon ja Vantaan lähiöissä näyttäisi mikäli vihollinen päästetään jatkamaan putinilaista projektiaan. Historialliset esimerkit siitä, miten monta miljoonaa kuolonuhria tällaisen kansallispsykoosin purkaminen edellytti Hitlerin Saksassa ja Stalinin Neuvostoliitossa, eivät lupaa hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti