Elokuun lopussa koitti aika jättää Bryssel taakse, palata muutamaksi päiväksi Suomeen ja siirtyä sitten syyskuun ensimmäisenä uuteen kotiin Aasian mantereelle. Siitä myöhemmin.
Kaksi vuottani Brysselissä olivat antoisia, vaikka suuri osa tuosta ajasta kuluikin pandemian merkeissä: työpaikat olivat tyhjillään, ihmiset etätöissä kodeistaan käsin, ravintolat ja kahvilat suljettuina, kaduilla kävellessäkin maskipakko. Nyt tuntuu kuin nuo ajat olisivat kaukana takana. Vaikka ihmiset yhä sairastuvat sankoin joukoin covidiin, taudista ei enää paljoa kohkata.
Olisin voinut jatkaa pidempäänkin, mutta sopimukseni Brysselissä oli sidottu aikaan, jonka toinen henkilö oli aiemmin ollut lainassa toisinpäin, Brysselistä Suomeen. Joten kaksi vuotta sitten.
Sinä aikana ehti tapahtua paljon. Afganistan luhistui Talibanin käsiin. Venäjä käynnisti hyökkäyssodan ja kansanmurhan Ukrainassa. Suomi päätti viimein liittyä Natoon. Yksityiselämässäni menin naimisiin ja julkaisin romaanin, joka löytyy suomeksi täältä. Lukekaa tuo kirja. Se sisältää paljon ajatuksiani monista asioista ja on lisäksi kaunista kieltä. Jos olette jo lukeneet sen jommallakummalla kielellä, arvostaisin kovasti arvostelujen kirjoittamista julkaisualustoille tai mihin tahansa muualle, koska ne ovat jotakuinkin ainoa keino, joilla minua tuntemattomat ihmiset saavat kirjasta tietää ja voivat sen halutessaan tilata.
Sen jälkeen, kun Bryssel lakkasi olemasta pandeeminen aavekaupunki, jossa kaikki paitsi ruokakaupat oli suljettu, se oli itse asiassa monin tavoin viihtyisä kaupunki asua. En oikein ymmärrä kaikkia niitä ulkomaalaisia, jotka väheksyvät ja mollaavat Brysseliä. En tosin tiedä, mikä heidän vertauskohtansa on. Omista vertauskohdistani luokittelisin Brysselin sijoituksen alemmas kuin Tartto, Beirut ja Kiova, mutta toisaalta Bryssel menee edelle Helsingistä, Turusta, Jyväskylästä, Lundista, Damaskoksesta sekä tietysti Kabulista ja Addis Abebasta.
Suurin Brysseliä alaspäin pudottava viihtyisyystekijä on sama kuin suomalaiskaupunkien kohdalla: korkea hintataso. Kahden siellä asumani vuoden aikana tuo hintataso vieläpä tuntui tuplaantuvan, ainakin viikottaisten ruokakauppaostosten osalta. Hinnat tosin näyttävät kohonneen pilviin Suomessakin niin, että Bryssel on hintainnoususta huolimatta pysynyt nipin napin Suomea edullisempana. Riippuu tosin asiasta, jota mittaa. Osuin myös aikoinaan asumaan Beirutissa aikana, jolloin siellä oli hyvinkin kohtuullinen hintataso hyvään elämään - näin ei enää viime vuosina ole hyperinflaation ansiosta ollut. Tartossakin hinnat ovat nousseet rajusti, mutteivät sentään Tallinnan lukemiin. Ja Kiovan nykyviihtyisyyttä lienee tuntuvasti laskenut venäläinen sotakiihko, joka ei jätä naapureitaan rauhaan, koska Venäjä elää sodassa ja sodasta.
Viimeisiksi viikoikseni Prinssi tuli Suomesta seurakseni ja milloin minulla oli vapaata, kävimme lähialueilla: Antwerpenissä söimme japanilaisessa salaisessa puutarhassa. Rotterdamissa tapasimme sinne kotiutuneen ukrainalaisen ystäväni. Brysselin lähistöllä kävimme Mechelenin viehättävässä pikkukaupungissa. Ja itse Brysselissä vanhassakaupungissa, Ixelles'issä, Flageylla ja siinä ainoassa kotini lähistön kahvilassa, jossa emme olleet vielä koskaan aiemmin käyneet, vaikka aina olemme siitä menneet ohi. Se olikin ihan hyvä paikka viimeisen illan oluille setien pelatessa pihalla petankia.
Perjantaina koitti muuttorumba, piti vielä palautella modeemeja ja avaimia pitkin kaupunkia, ja sitten täyteen lastatulla autolla tien päälle kohti Alankomaita ja Saksaa. Vähän Brysselistä poistumisen jälkeen alkoi sataa - sekin loi jäähyväisten tuntua, etenkin niin pitkän kuuman ja sateettoman kesän jälkeen. Tihkuinen ilma jatkui pitkin matkaa. Yövyimme Kielissä, jossa Prinssi tilasi yöpalaksi pizzaa, joka ei koskaan tullut - tilauksen vastaanottanut ja kuitannut asiakaspalvelija oli botti, joka ei tajunnut ravintolansa olevan kiinni.
Lauantaiaamuna Tanskaan, kahvit Koldingin lähellä, Vähä-Beltin sillan yli Fynin saarelle. Siellä kävimme ulkoilemassa Knudshovedin niemenkärjen ja majakan maisemissa. Kuten olin toivonutkin, siellä oli kova kahlaajaryntäys jo syysmuutolla: avosettejä, kuoveja, vikloja ja useamman lajin sirrejä rantaliete mustanaan. Myös pääskyjä, pensastaskuja ja kerttuja muuttotunnelmissa koleassa kelissä. Ison-Beltin ylitettyämme ajoimme Kööpenhaminaan kaupunkikäynnille. Siellä oli sateista mutta söimme sentään kunnon Hereford-pihvit ja kohtasimme aukiolla islamilaisten saarnamiesten jehovalaiseen tyyliin toteutetun Allah pelastaa - oletko valmis -kampanjan. Tanska oli äitynyt Suomeakin kalliimmaksi maaksi. Niin toki myös Ruotsi, jonka pitkä ajotaival ei jättänyt meille enää aikaa kunnon kaupunki- tai luontovierailuille. Sitä paitsi koko ajan tihutti ja oli koleaa.
Sunnuntai meni Itämeren prinsessalla rauhanmerta kyntäen. Naton turvatakeet uhkaavat tehdä Itämerestä ihan oikean rauhanmeren, joskin Inkerin ja Itä-Preussin rannoilla vallitsee yhä sodanmeri. Katselimme Tukholman, Ahvenanmaan ja Turun saaristoja. Varsinais-Suomessa oli suuria hanhikerääntymiä pelloilla. Niin ikään syysmuutolla oli itähelsinkiläisen asuntoni etupihalla viihtynyt nuori pikkulepinkäinen, uusi pihapinna tänne.
Kolme päivää Helsingissä ovat menneet valmistautumisessa seuraavaan lähtöön: laitteiden vaihtoa ja päivitystä, rokotuksia, kelpoisuuslausuntoja ja notaariasioita. Seuraavan kerran kirjoitan tätä blogia varsin toisenlaisista maisemista - mutten aivan oudoista, sillä kyseessä on paluu maahan ja kaupunkiin, jossa olen viettänyt puoli vuotta varsin nuorena miehenä 20 vuotta sitten.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti