Vapaudesta ja sen vihaajista

Somen keinoälymuisti poimi esiin tekstin, jonka olen näemmä kirjoittanut neljä vuotta sitten, heinäkuun viimeisenä vuonna 2018. Se on yhä yhtä ajankohtainen:

Ihmiset, jotka vihaavat liberalismia ja flirttailevat autoritarismin kanssa, vihaavat yhtä tai useampaa seuraavista kolmesta asiasta: vapautta, vastuuta tai kilpailua.

Vapauden vihaaminen on oikeastaan ihmisen vihaamista. Kun ihmiskuva perustuu ajatukselle, että ihminen on raakalainen, käy järkeen olettaa, että ihmisen voi kesyttää vain kahleilla. Jos ihmisiä ei ole vangittu ja alistettu jatkuvalla pelolla, he eivät ilmeisesti tee muuta kuin tuhoavat, tappavat, raiskaavat ja kylvävät kaaosta.

Vastuun vihaaminen on eräänlainen kieroutunut muoto vapauden vihaamisesta. Koska vastuu kulkee käsi kädessä vapauden kanssa, on oireellista, että itsenäisyyteen ja kypsyyteen kykenemättömät ihmiset välttelevät vastuuta alistumalla vapaaehtoisesti jonkun muun valtaan. Heidän on silloin helpompi ajatella, että vaikka pahoja asioita tuntuu koko ajan tapahtuvan, ne ovat jonkun muun vastuulla.

Jos pakkomielle lyödä ihmisiä kahleisiin ja ruoskia heitä on eräänlaista kulttuurista sadismia, pakkomielteinen vastuunvälttely on puolestaan eräänlaista kulttuurista masokismia. Nämä tuppaavat esiintymään yhdessä kaikissa autoritarismin muodoissa. Mutta ymmärtääksemme autoritarismin suosiota meidän on lisättävä näiden kahden lisäksi vielä kolmas kieroutuma:

Kilpailun vihaaminen perustuu heikkoon itsetuntoon ja heikkoon itseluottamukseen – vaikka se usein naamioituisikin ylimielisyydeksi. Ihmiset vihaavat kilpailua, koska pelkäävät, että reilussa pelissä he häviäisivät kilpailijoilleen. Jos yhteiskunta on vapaa, joku muu veisi heiltä työpaikat, naiset ja arvonimet. He suosivat autoritäärisiä ratkaisuja, joissa ihmisten menestys ei ole yhteydessä heidän taitoihinsa tai omiin ponnistuksiinsa, vaan johonkin kategoriseen ominaisuuteen, joka heillä on: ihonväriin, kansallisuuteen, sukupuoleen, luokkaan. He haluavat menestyksen olevan oikeus, joka kuuluu heille, ei asia, josta pitäisi kilpailla, varsinkaan alempiarvoisten kuten nuorempien, naisten, vierasrotuisten, väärään yhteiskuntaluokkaan kuuluvien tai väärästä koulusta tulevien kanssa.

Kaikki kolme ryhmää – vapaudenvihaajat, vastuunvihaajat ja kilpailunvihaajat – ovat kuitenkin erittäin väärässä olettaessaan, että autoritarismi ratkaisisi heidän ongelmansa.

Ensinnäkin autoritarismi asettaa säännöllisesti valtaan pahimpia ja häikäilemättömimpiä yksilöitä, jotka tietävät vallan hyvin, kuinka järjestää oman vapautensa toisten kustannuksella. ”Valistunut itsevaltias” on todennäköisesti poliittisen filosofian pitkäkestoisin ja haitallisin myytti. Lisäksi itsevaltiaat myös säännöllisesti turvautuvat tappamiseen, raiskaamiseen ja hävittämiseen, joten ajatus ihmisten sivistämisestä pakkovallalla ei toimi.

Toiseksi, vastuun välttely periaatteesta ei suinkaan estä hallitsijoita pitämästä vastuunvälttelijää vastuullisena. Erona on vain se, että autoritarismissa pieni ihminen ei enää voi tehdä asialle muuta kuin nuolla hallitsijoiden takapuolia. Autoritarismissa hallitsijat eivät milloinkaan joudu vastuuseen. Vastuuseen joutuu aina alamainen – sinä siis. Ruikuttaminen määräysten noudattamisesta ei auta, koska määräykset muuttuvat hallitsijoiden oikuista.

Kolmanneksi, kilpailu ei suinkaan katoa mihinkään autoritarismissa, se vain kanavoituu toisin. Vapaassa yhteiskunnassa kilpailu tarkoittaa enemmän tai vähemmän sitä, että paras voittaa. Tämä kannustaa erilaistumiseen ja erikoistumiseen, niin että jokainen löytäisi itselleen sopivan lokeron, jossa on hyvä. Autoritarismissa sen sijaan ihmisten on kaikilla tasoilla kilpailtava hallitsijoiden suosiosta. Yleneminen ei onnistu olemalla taitavampi tai pätevämpi, vaan miellyttämällä ylempiään. Tämä vaatii jatkuvia lojaalisuuden osoituksia samalla kun yksilön pitää myös osoittaa olevansa harmiton, jotta ylemmät eivät huolestu tämän tavoittelevan heidän paikkaansa.

Ottakaa tästä vaarin nyt, kun maailma menee kohti vähempää vapautta ja enempää autoritarismia. Tämä nimittäin on se, mitä haluatte kun inisette vapaata yhteiskuntaa vastaan.

Mitä demokratiaan tulee, olennainen asia demokratiassa ei ole se, että ”kansan tahto” toteutuu – sellaista asiaa kuin kansan tahto kun ei ole olemassa. Olennaista demokratiassa ovat vallan pidäkkeet, jotka asettavat rajat vallassaolijoiden vallankäytölle. Ne ovat syy siihen, miksi demokratia korreloi niin voimakkaasti liberalismin ja yhteiskunnallisen vapauden kanssa.

Samana päivänä neljä vuotta sitten olen näemmä kirjoittanut toisenkin kuolemattoman viisauden: 

Moukkia on kolmenlaisia. Niitä, jotka ovat liian tyhmiä osatakseen uskottavasti teeskennellä sivistystä, niitä, jotka eivät käsitä, mitä arvostettavaa sivistyksessä on, ja niitä, jotka ovat sivistyneitä, mutteivät ymmärrä, että heidän tietoonsa tulleet asiat eivät määritä sivistyksen rajoja.