Islamabadin joulu

Islamilaiseksi maaksi Pakistanilla on yllättävänkin joviaali suhtautuminen kristittyjen vuoden tärkeimpään juhlapyhään jouluun. Pakistanissa on toki vajaan puolentoista prosentin väestöosuus omia kristittyjä, minkä lisäksi pääkaupungissa Islamabadissa on kaltaisiamme ulkomaalaisia vierastyöläisiä. Sen lisäksi joulu näyttäytyy kuitenkin kaupallisessa ja hömppämuodossaan suurena kansanjuhlana myös islaminuskoisen enemmistön keskuudessa. Tätä edesauttaa se, että samaan yhteyteen on ajoitettu "suuren johtajan" Qaid-e Azamin nimissä vietettävä kansallinen juhlapyhä - Pakistanin perustaja Muhammed Ali Jinna nimittäin syntyi Jeesuksen tavoin 25. joulukuuta. Qaid-päivää seuraa koulujen talviloma, joka kuin sattumalta osuu yksiin kristityssä maailmassa vietettävien joulun ja uudenvuoden kanssa. Niinpä jo hyvissä ajoin joulukuun alussa kaupallinen ja yleishengellinen (mm. enkeleitä ja sen sellaista sisältävä) joulukrääsä täytti markazit (ostarit). 

Saudi-Arabiassa tai Iranissa sellainen ei olisi käynyt päinsä. Suurimmassa osassa muslimimaailmaa joulussa ei kuitenkaan nähdä mitään pahaa. Jeesuksella on islamin kaanonissa keskeinen osa - erona kristinuskoon vain kolminaisuusoppi kiistetään eli Jeesusta pidetään profeettana ja ihmisenä, ei Jumalan inkarnaationa. Kun kristinusko näkee Jumalan Sanan tulleen lihaksi Vapahtajan hahmossa, islam näkee samaisen Sanan tulleen maan päälle nimenomaan kirjaimellisen Sanan muodossa - Koraanissa, jonka säkeet muslimi näkee samalla tavoin maagisesti kuin kristitty näkee Jeesuksen olennon. Jos uskovilla muslimeilla on ylipäätään mitään joulua vastaan niin se kohdistuu yleensä enemmän kaupalliseen hömppään pakanaperinteistä omaksuttuine symboleineen (kuten pukki ja pyhät puut), ei siihen, että juhlitaan Jeesuksen syntymäpäivää. Toki tiukkapipot tuomitsevat ihmisen juhlimisen ylipäätään potentiaalisena jumalankuvan palvontana ja tuomitsevat siksi myös muslimimaissa vaihtelevasti levinneen tavan juhlia miladia, profeetta Muhammedin syntymäpäivää.

Jouluhömpässä näkyvätkin esikristilliset pakanaperinteet yhä varsin selvästi. Joulupukki on keskiajalla syntynyt yhdistelmä Anatoliassa vaikuttanutta Myran piispa Nikolausta ja eurooppalaisen pakanaperinteen demonista sarvipäistä pukkihahmoa, joka vuoden pimeimpään aikaan nousi jostain pelottelemaan tuhmia lapsia - ja jonka kintereillä usein kulki piiskaa heiluttanut pikku apulainen. Tontut ovat kesytettyjä ilmentymiä eurooppalaisen pakanaperinteen lukuisista paikkauskollisista henkiolennoista, joita pidettiin toisinaan alempina jumaluuksina - olentoina, joille piti uhrata ja jotka piti ottaa huomioon, mutta joita ei välttämättä varsinaisesti palvottu. Monissa kielissä tonttu ja haltia ovat synonyymejä. Joulukuusta on kristillisessä perinteessä selitetty siten, että kuusen oksat muodostavat ristinmerkin. Yhteys pakanaperinteen pyhiin puihin on kuitenkin aivan ilmeinen - etenkin kun pyhiin puihin oli tapana ripustaa uhrilahjoja ja toiveiden representaatioita, ja myös taivaankappaleiden liikkeet yhdistettiin hiitten ja karsikkopuiden sijoituspaikkoihin.

Pukkien ja tonttujen lisäksi jouluhömpässä seikkailevat muutkin henkiolennot - erityisesti korkeammat valo-olennot, enkelit, mutta myös vainajain henget, vaikka jälkimmäisille oli perinteisesti vähän ennen valon tuomista pimeään oma juhlansa - jota yhä ympäri maailmaa halloweenin ja kuolleidenpäivän tai kristillisemmin pyhäinpäivän muodossa vietetään. Lucian päivääkin täällä vietettiin - tosin lähinnä ruotsalaisten maahantuomana. On mielenkiintoista, että eräät maailman kiivaimmin protestanttisista maista ylläpitävät niin selvästi katolista pyhimysjuhlaa. Tosin Lucian hahmon ja palvonnan mielleyhtymät eräisiin pakanallisiin jumalatarriitteihin ovat ilmeisiä, joten sekin lienee sopinut hyvin kristillistämään väestön aiemmin tuntemia pakanapyhiä.

Kotikatuni päässä F-7-sektorilla on kirkko, ja kun se muina aikoina pitää varsin matalaa profiilia, joulupyhinä sen läsnäolon totisesti huomasi. Veisaus ja musiikki raikuivat sieltä läpi kaikki yöt. Olisin muuten mennyt katsomaan, mutta valkoisen miehen paikalla olo olisi helposti muodostunut paikallisille kristityille vähän turhan isoksi nähtävyydeksi. Ulkomaalaiset käyvät parissa erityisessä ulkomaalaisille suunnatussa kirkossa. Sinänsä sääli, mutta elämän realiteetteja jyrkkien sosiaalisten erojen yhteiskunnissa, jollainen Pakistankin on. Vietimme myös jouluillallisen ulkomaalaisten kesken.

Huomiota herättävä jouluperinne tässä maassa näkyy olevan kakkujen lahjoittelu, johon muslimitkin täysin rinnoin osallistuvat. Minullekin kertyi kuusi eri kakkua. Onneksi täkäläisessä tapakulttuurissa lahjoja voi jakaa eteenpäin ja varsinkin kakkujen kaltaiset ruokamuotoiset lahjoitukset oletetaankin jaettavan perheenjäsenten, työtovereiden, palkollisten, paikallisten köyhien jne. kesken.

Vaikka tänä vuonna joulu tuotti vain yhden vapaapäivän, tapaninpäivän, ehdin silti tehdä jotain myös lintujen eteen. Asensin terassilleni kaksi kulhoa, yhteen niistä ruokaa ja toiseen vettä. Ruokatarjoilu koostuu pysyvästä siemenseoksesta sekä vaihtuvista tähteistä - kaikki näyttää menevän pihapiirin linnuille kuin kuumille kiville. Tätä oli selvästi odotettu. Pihamainat ja metsätimalit ovatkin käyneet säännöllisesti hakkaamassa nokillaan olohuoneeni ikkunoita ja tuijottamassa minua vaativasti, mikä antoi ymmärtää, että edellinen asukas on todennäköisesti ruokkinut lintuja.

Oli hauskaa seurata ikkunoiden takana kameran kanssa, keitä ruokinnalle tulee. Jo ensimmäisenä päivänä ilmaantui alkuun kyyhkyjä: ensin pihassa aina hengailevia palmu- ja turkinkyyhkyjä, sitten myös isompia puluja, joiden joukossa yksi kaunis valkoinen, heikosti tummatäpläinen yksilö, joka näyttää käyvän joka päivä. Ikkunoita nokkineet mainat ja timalit olivat alkuun varovaisia, mutta kunhan niistäkin ensimmäinen uskaltautui ruokinnalle, pato murtui ja kokonaisia parvia alkoi käydä siinä yhtenään. Myös punaperäbulbulit ja varpuset ilmaantuivat nopeasti apajille. Silloin tällöin paikan valtaavat intianvarikset, mutta koska ne eivät siemenistä perusta, ne käyvät lähinnä juomassa ja jättävät paikan sitten taas pienemmille linnuille - ja hyvä niin. Jyviä riittää jouluaamun varpusille, kyyhkyille, mainoille, timaleille ja bulbuleille. Ja kauluskaija kävi jo aidalla saakka, mutta pelästyi kameraani - toivottavasti jatkossa sekin uskaltautuu myös kipoille.

Kävin joulupyhinä myös ulkoiluttamassa Suomesta tuomaani Swarovskin kaukoputkea Rawaljärven rannoilla. Putken avulla oli viimein mahdollista määrittää, mistä lajeista järven keskellä ja itäosan särkillä viihtyvät vesilintu-, kahlaaja- ja lokkiparvet koostuvat. Sorsalinnut olivat tällä kertaa kahta lajia - harmaasorsia ja haapanoita. Kahlaajista suurin osa osoittautui valkovikloiksi. Lokit taas olivat melkein kaikki naurulokkeja, mutta joukossa kolme komeaa mustapäälokkia ja kaksi tiibetinlokkia. Satojen jaavanmerimetsojen lisäksi oli kymmeniä tavallisia merimetsoja. Harmaahaikaroita oli kymmenittäin, jalo-, silkki- ja pikkujalohaikaroita pienempiä määriä. Mainitsemisen arvoista oli myös, että järvellä viiletti varsin suuria määriä haarapääskyjä ja rannoilla puolestaan oli valtavia parvia intianmainoja. Myös keltavästäräkkejä liikuskeli rannoilla - alalaji beemaa.

Tulee olemaan mielenkiintoista havaita, onko järven talvehtiva lintumassa luonteeltaan pysyvää vai vaihtuvaa. Toisin sanoen, seuraavan kerran mennessäni putken kanssa järvelle, kohtaanko siellä samat lajit ja samoja määriä, vai ovatko linnut vaihtuneet. Se antaa myös viitteitä siitä, missä määrin niitä häiritään.