Järvellä ja Kharianin laaksossa

Suomessa käydessäni näin alle kymmenen lintulajia ja työviikolla kaikki illat venyivät pitkälle pimeään, joten viikonloppuna oli mukavaa taas käydä ulkona katsomassa Pakistanin rikasta lintufaunaa. Ilmathan ovat päiväsaikaan Islamabadissa sangen suotuisia, mitä nyt yöllä tulee kylmä.

Lauantaina kävin vanhassa vakiopaikassa Lake View Parkissa, mutta se tuotti pettymyksen. Rawaljärven vedenpinta on edelleen niin korkealla, ettei järvelle synny mihinkään mutasärkkiä eikä siellä niin ollen näkynyt lainkaan kahlaajia. Ei sorsiakaan. Suotta olin kaukoputkeni raahannut mestoille. Tuloksena oli vain lakkaamatta ympärilläni parveillut poikajoukko, joka halusi katsoa putken läpi tai ottaa selfieitä kanssani. No, oli siellä sentään jokunen liejukana, kaksi syksyn viimeistä yöhaikaraa (ne yleensä katoavat talveksi), kymmenittäin yöpymään ruovikkoon kerääntyviä kyläkottaraisia sekä puunlatvain korkeudessa pilvittäin jotain kironomidejä, joita saalistamaan oli kertynyt kymmenittäin perin myöhäisiltä vaikuttavia pääskyparvia: haara-, jouhi-, intian- ja pikkutörmäpääskyjä. Näistä haarapääskyparvet viipyilevät järvellä läpi talven, mutta nuo muut katoavat yleensä muutamaksi kuukaudeksi.

Sunnuntaina menin luontovalokuvaajakaverini, eläköityneen majurin, kanssa Khyber-Pakhtunkhwan puolelle Sangadaan ja Kharianiin. Tällä kertaa lähestyimme aluetta Sangadan puolelta, Sangragalin basaarin jälkeen jyrkästi alas metsäiseen rinteeseen viettävälle pikkutielle, josta kuljimme puronvartta tuttuun paikkaan Kharianin pyhän tammilehdon alaosiin. Liikkeellä oli todella paljon mustabulbuleita ja himalajannärhiä. Myös molempia paikallisia nauruleita oli maastossa: pikkunauruli on tuolla paikalla aina yleinen, mutta tällä kertaa näyttäytyi myös komeita kirjonauruleita.

Vanhoissa lehtipuissa liikkui tietysti myös odotettavissa olleita pikkulintujen sekaparvia: yllättävän vähän rillejä, mutta sen sijaan paljon kashmirinuunilintuja ja himalajansieppokerttuja, jokunen yksittäinen tiibetinuunilintu ja tiltaltti. Runsaasti harmaatalitinttejä, töyhtöbulbuleita. Säksättävä palmuorava tällä kertaa täälläkin. Yksi elegantin vaaleanpunainen himalajanpunavarpunen killisteli valkoröpelökukkaisessa pensaassa, joiden olen aiemminkin huomannut olevan niiden suosiossa.

Edelliskerralla Kharianin tammilehdosta löytynyt viitasieppo oli nytkin hyvin aktiivinen ja äänekäs. Se ja harmaavatsaviuhko tulivat illan suussa kylpemään purolle. Viitasieppoja oli pariskunta, joten se lienee paikassa pysyvä pesimälaji. Talven ensimmäisiä mustakaularastaiden pikkuparvia oli jo saapunut.

Ollessamme pyhän tammen alla nakkelia tähystämässä, tuli kylästä poika pyytämään meitä teelle, mutta kohteliaasti kieltäydyimme. Kävi sitten niin, että kun olimme myöhemmin illansuussa puronvarren näreessä kyttäämässä juomaan laskeutuvia lintuja, oli kylästä lähetetty alkuperäistä poikaa vanhempi nuorukainen kashmirvillaviittaan kietoutuneena tuomaan meille kokonaisen tarjottimen kuppeineen ja kannuineen muskotilla maustettua maitoteetä. Sillä eiväthän nyt muukalaiset voi vain istua väijyssä viilentyvässä vuoristoillassa.