Aluksi vastaan tuli tuttu pari aasiankirjotikkoja sekä mekastavia sekaparvia bulbuleita, timaleita, tiaisia ja rillejä. Tällä polulla töyhtö- ja punanokkabulbulit, metsätimalit ja aasianrillit ovat ympäri vuoden yleisimpiä lajeja, mutta nyt talvisin on maastossa runsaasti myös Pekingin punarinnoiksi kutsuttujen tulirintatimalien rätiseviä parvia. Siellä täällä rätisevät myös mustaleukalappuiset pakistanintimalit ja kaihoisasti viheltelevät sinijokirastaat.
Löysimme varsin nopeasti keltaisen keijukaisen eli keltaviuhkon (keltavatsamonarkin), sillä se oli palannut jotakuinkin täsmälleen samalle paikalle, vieläpä samalle kuivalle käppyrälle, josta olin sen aiemmin löytänyt. Tämä lintu on kuin suoraan jostain japanilaisesta chibi-animesta suurine mustine silmineen, jotka heijastelevat iltapäivän auringon lehvistön läpi siivilöityneitä säteitä. Lisäksi lintu tanssahtelee koko ajan puolelta toiselle jahdatessaan armotta surviaissääskiä, jotka näyttävät parveilevan puronuoman yllä siitä huolimatta, että itse puro on kuivana. Toverini kamera räpsyi kilvan puskissa puuhastelevien pensassilkkikerttusten kanssa.
Sunnuntaina hollannitar kykeni kynnelle ja tapasimme Rawaljärven itäpohjukassa - tutussa paikassa, joka on muuttanut muotoaan lähes tunnistamattomaksi. Osin luonnollisista syistä, sillä sinne laskeva Korangjoki muokkaa maastoa alituiseen uusiksi. Osin ihmissyistä, sillä Bani Galan kylä - kuten kaikki muukin asutus tässä maassa - paisuu paisumistaan ja väki raivaa pois aiemmin rantoja reunustaneita suuria puita. Kesällä yli miehenkorkuiseksi kasvanut heinä ja kaislikko on lähes tykkänään niitetty lehmien ja vesipuhvelien rehuksi. Tämä on vähentänyt joidenkin lajien, kuten priinioiden ja kutojien määriä, mutta sen sijaan kutsunut kuukausia kadoksissa olleet kahlaajaparvet takaisin, ne kun tykkäävät mutarannoistaan avoimina.
Kuluneella viikolla kaksi pakistanilaista lintumiestä oli raportoinut täältä pikkupääskykahlaajia ja jokitiiroja, joiden suhteen olimme kovin toiveikkaita. Niitä ei kuitenkaan näkynyt - molemmat lajit vierailevat Rawaljärvellä vain ajoittain eivätkä koskaan viivy pitkään. Sen sijaan rantalietteet olivat mustanaan yleisempiä kahlaajia: liroja, metsä- ja valkovikloja, pikkutyllejä, pitkäjalkoja... Rantavesissä oli suurina lauttoina jaavanmerimetsoja ja nokikanoja. Järvellä talvehtivien haarapääskyjen parvet hatuttivat yhä pystyssä olevia ruokoja ja kauempana jokisuun laguuneilla lepäili sadoittain naurulokkeja. Etsimme lokkiparvista harvinaisempia lajeja, mutta niitä oli nihkeästi: vain pari aroharmaalokkia ja yksi tiibetinlokki.
Rawaljärven rantojen talvelle ominaiset suuret talviparvet kirvisiä ja västäräkkejä olivat vallanneet avautuneet rannat. Kumpaakin ryhmää on monia lajeja, joten ne muodostavat alituisen määrityspähkinän. Västäräkkien kohdalla lajilleen määritys on helppoa, mutta sitten tullaan kysymykseen alalajeista, joka onkin kinkkisempää, elleivät linnut ole juhlapuvussaan. Keltavästäräkkejä on täällä säännöllisesti kolmea-neljää alalajia, tavallista västäräkkiä kahta hyvin erinäköistä päätyyppiä (meikäläisen alban näköistä dukhunensista ja keskiaasialaista naamiovästäräkkiä, personataa). Myös sitruunavästäräkkiä on kahta eri alalajia. Suuri paikallinen mustavästäräkki sen sijaan on muuttumaton. Kirvisten keskuudessa syksy pudottaa ympärivuotisen riisikirvisen vähemmistöön, kun muuttavat lajit valtaavat tilan. Niistä yleisin talvella on himalajankirvinen, jonka lisäksi on melko paljon vuorikirvistä. Metsä- ja nummikirvinen näyttäisivät olevan enemmän läpimuuttajia kuin talvehtijoita.
Pitkän ja rämpimyksellisen retkipäivän päätteeksi plakkariin oli jäänyt 60-70 lajia, epätavallisimpana suokukko. Kaikki olivat kuitenkin tyytyväisiä. Menimme abbottabadilaisen lääkäri-lintuharrastajan kanssa myöhäislounaalle Islamabadin keskiluokan suosimaan trendikkääseen leipomo-kahvila Loafologyyn, jonka parkkipaikannäyttäjäpoika ei suostunut ymmärtämään, että autoni oli aivan puhdas, vaan insistoi saada pestä sen paristasadasta rupiasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti