Pääsiäisenä olin Shogranissa, Kaghanin piirikunnassa Khyber-Pakhtunkhwassa. Kaghanin vuoriharjanteet ja niiden väliin jäävät laaksot sijaitsevat Murreevuoristosta pohjoiseen ja rajoittuvat idässä Azad Kashmiriin siten, että heti lähimpien lumihuippujen takana on Kashmir. Niinpä Shogranista löytyykin paljon leimallisesti kashmirilaista faunaa. Laajemmassa katsannossa nämä vuoret kuuluvat kiinteästi Länsi-Himalajaan.
Pitkänperjantain jälkeen lauantaina alkoi takatalvi, myrsky ja mekkala. Puiden ja katulamppujen kaatuilu valtateille katkaisi Abbottabadin moottoritienkin niin, että jouduimme ajamaan pohjoiseen pienempiä teitä pitkin. Tässä oli pari pientä onnea onnettomuudessa, sillä huoltoaseman luona olleesta vehreästä rotkosta Ferozabadissa löysimme sulokkaasti ilmassa kisailevia paratiisimonarkkeja pitkine valkeine pyrstöjouhineen ja kevään ensimmäiset tuhkadrongot. Shahkheil Garhissa oli pikkunauruleita, virtaväiski ja naisia pyykillä. Balakotin rotkossa vastaan tuli parvittain kaartelevia himalajankorppikotkia, mutta pian Balakotin jälkeen sää muuttui sateiseksi.
Kiwain jälkeen kiivetessämme serpentiinitietä kohti Shogranin kukkula-asemaa, saimme havaita Himalajan luonnonvoimain armottoman mahdin, kun olosuhteet muuttuivat suorastaan suomalaisiksi: tuli vuoroin vettä, lunta ja räntää, väliin vaakatasossa. Tie sortuili paikka paikoin ja alkoi epäilyttää, olisiko se siinä enää maanantaina, kun meidän oli määrä palata vuorilta laaksoon. Räntäsateessa kukkula-aseman ympäristöstä löytyi silti jonkin verran lintuja, kuten runsaina esiintyneet kanelivarpuset ja paksunokkavarikset sekä metsän puolella jonkin verran tiaisia.
Sunnuntaiaamuna kaikki oli jo sään osalta toisin. Hyytävä kylmyys oli väistynyt, aurinko nousi ja paistoi siitä alkaen täydeltä terältä seuraavat päivät. Lumimyrskystä oli ollut meille se hyöty, että se oli piiskannut vuoristolajeja etsimään suojaa ja ravintoa suojaisemmilta rinteiltä kukkula-aseman molemmin puolin. Se oli myös pudottanut maastoon runsaasti muuttolintuja. Niinpä löysimme varsinkin sunnuntain ajan toinen toistaan yllättävämpiä lintuesiintymiä: Parvittain peippoja ja järripeippoja, jotka kummatkin ovat Pakistanissa harvinaisia talvivieraita. Satojen esiintymän mustakaularastaita, joukossa runsaasti harmaahuppurastaita ja muutama kulorastas. Pikkuvuoripeippojen satapäiset parvet olivat laskeutuneet yleensä alpiinisilta elinalueiltaan sänkipelloille ruokailemaan.
Edellisen iltapäivän pudotuskeli oli todennäköisesti vastuussa myös siitä, että sunnuntaiaamuna näimme joidenkin isojen lajien lentävän matalalla yli: kaksi neitokurkea, kaksi pikkukotkaa ja kasapäin haarahaukkoja olivat ehkä joutuneet edellispäivänä sään pakottamina jonnekin alueen laaksoihin ja kipusivat nyt ilmavirtauksissa hitaasti kohti säällisiä muuttokorkeuksiaan.
Tärkeimpiä kohdelajejamme olivat tällä matkalla kuitenkin ne Himalajan lajit, joille Margallakukkulat ja Murreevuoret ovat liian matalia, ja joita siksi pitää lähteä etsimään Shogranin ja Naranin kaltaisista paikoista. Shogranin tähtilajeja ovat eräät näyttävät Himalajan peippolinnut, erityisesti okratulkku ja mäntynokkavarpunen, jotka molemmat osoittautuivat yleisiksi. Niiden lisäksi näkyi oikein mukavasti mm. kirjonauruleita, harmaahuppurastaita ja himalajansinipyrstöjä.
Metsälinnustolle luonteenomaiseen tapaan Shogranissa monet lajit liikkuivat lintuaalloissa, suurissa sekaparvissa, joihin liittyy erilaisia lajeja. Kun Margallakukkuloiden subtrooppisissa lehtimetsissä tärkeimpiä parvenmuodostajia ovat töyhtöbulbuli, metsätimali ja aasianrilli, Shogranin alpiinisissa havumetsissä - joiden valtapuita ovat mänty ja deodar (himalajanseetri) - tärkeimpiä parvenmuodostajalajeja ovat tiaiset.
Tiaisparvien valtalaji oli pakistanintiainen (Parus melanolophus), joka muodosti useimpien tiaisparvien rungon. Parviin oli sitten liittynyt pienempiä määriä vihertalitiaista, mustatöyhtötiaista (katajatiaista) sekä suureksi iloksemme kaikkia kolmea lajia Pakistanissa esiintyviä Aegithalos-suvun pyrstötiaisia, nimittäin harlekiini-, tamariski- ja himalajanpyrstötiaista. Näistä tamariskipyrstötiainen on yleensä alimpana ja lehtimetsissä viihtyvä laji, joka on Margallakukkuloillakin yleinen, mutta Shogranissa se oli vähälukuisin kolmesta pyrstötintistä. Runsain oli veikeä harlekiinipyrstötiainen. Meitä ilahdutti kuitenkin kaikkein eniten valkokurkkuisen himalajanpyrstötiaisen esiintyminen, sillä se on Pakistanissa kolmesta lajista harvinaisin ja hankalin löytää - kashmirilainen endeemi.
Tiaisparviin liittyi - kuten eurooppalaisissakin metsissä - myös muita vakiolajeja, kuten raitapyrstökiipijöitä, mustalakkinakkeleita, kashmirinnakkeleita, kashmirin- ja tiibetinuunilintuja sekä hippiäisiä. Myös viitasiepot ja merkillinen vuorivireo näyttivät viihtyvän tiaisten matkassa. Vuorivireo oli okratulkun ja himalajanpyrstötiaisen lisäksi kolmas uusi elämänpinnani tältä reissulta. Aiemmin Pteruthius-suvun lintuja kutsuttiin lepinkäistimaleiksi ja pidettiin timaleina, mutta myöhempi tutkimus on linkittänyt ne (samoin kuin yhden aiemmin juhinana pidetyn Erpornis-lajin) Uuden maailman vireoiden yhteyteen, aasianvireoiksi.
Yöllä rinteessä huuteli vuoripöllönen. Maanantain retkeilymme tuotti kolme rinteissä rääkkyvää töyhtöfasaania, joka on nykyisin Pakistanissa liikametsästyksen vuoksi vaikea löytää mistään lähempää ihmisasutusta. Himalajankäpytikat olivat hyvin yleisiä. Niiden lisäksi löytyi jonkin verran liekkiniska- ja suomuvatsatikkoja. Suomuvatsatikan kiljahtelu sekoittui kauempaa kailottaviin kuningasseppiin.
Paluumatkan varrelta Balakotista on mainittava se, että kyseinen pikkukaupunki on yksi Pakistanin muutamista tunnetuista naakan pesimäpaikoista ja siellä tuntuikin olevan iloinen ja hyvinvoiva populaatio, vähän kuin Algerian Constantinessa. Joten tämän Euroopasta tutun varislinnun pääsi Balakotissa pysähtyessä helposti lisäämään Pakistanin maapinnoihin.
* * *
Pääsiäistä seuranneena eli viime viikonloppuna kävin pariinkin otteeseen Margallan viitospolulla, löysin uudelleen siellä huutelevat idänkyläpöllösen ja sepelpöllösen samoin kuin yössä tuksuttavan pitkäpyrstökehrääjän. Taisinpa myös tulla lopulta kuulleeksi leopardin, sillä tämänkertainen karjahtelija ei ollut muntjakki. Viitospolun kuivassa puronuomassa oli käynnissä kivikkouunilintujen massaesiintyminen muutollaan - ja sunnuntai-iltapäivällä sieltä löytyi myös harvinainen läpimuuttaja, kaukasianuunilintu, joka pesii Kaukasuksella mutta talvehtii Intiassa. Läpimuuttajia lienevät olleet myös pikkuparvet punavarpusia ja itselleen epätyypillisessä habitaatissa hengailleita vuori- ja mustakurkkusirkkuja, jotka kumpikin yleensä viihtyvät enemmän ylemmillä piikkipensaisilla rinteillä.
Kävin pindiläisen valokuvaajattaren kanssa myös Shahdarassa. Tienvarren välipysäkillä Bajranin maitotilojen maastossa mainittavaa olivat pikkusieppo (lyhyen aikaa keväisin runsas läpimuuttaja) ja kolme kaartelevaa idänmehiläishaukkaa melko matalalla. Shahdarasta itsestään löytyi lähinnä tavanomaisia lajeja, tosin myös kevään ensimmäinen intiankuhankeittäjä. Tänä vuonna lepinkäiset ja mehiläissyöjät ovat sen sijaan olleet todella vähissä.
Shahdaran viehättävissä joenvarsiravintoloissa ei voitu tällä kertaa syödä, koska yhä eletään ramadania ja kaikki paikat ovat kiinni auringonlaskuun saakka. Huomenna tai ylihuomenna - kuun näköhavainnosta riippuen - pitäisi alkaa ramadanin päättävä eid al-fitr, islamilaisen vuoden suurin juhla, joten ensi viikolla tämä paastokoettelemus on ohi ja elämä Pakistanissa palautuu takaisin kaoottisille raiteilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti