Tänään vietin koko päivän Vanin läänissä. Vanjärvessä sijaitsevalla Akdamarin saarella on tuhat vuotta vanha armenialaiskirkko, joka on pari vuotta sitten restauroitu "kestämään toiset tuhat vuotta". Turkin hallitus on alkanut edistää turismia Vaniin, joka on toipunut paremmin kuin muu Kaakkois-Turkki valtion ja PKK:n välisestä konfliktista. Akdamarin saaren kalliojyrkänteillä pesii myös merkittäviä lintuyhdyskuntia, eritoten armenianlokkeja, joita saattaa hyvin pesiä yksin Vanjärvellä enemmän kuin Armeniassa. Muutenkin lajin maailmankannasta suurin osa pesii Turkissa. Armenianlokkien joukossa Akdamarin kallioisilla rannoilla pesii myös naakkoja, mustavariksia, alppivariksia, pikkutuulihaukkoja, alppikiitäjiä, kalliokyyhkyjä, kalliopääskyjä ja kallionakkeleita.
Akdamarin saaren nimen kerrotaan juontuvan siitä, että saarella asui armenialaismunkkien kaunis tytär Tamara, jonka siveyttä munkit tiukasti vartioivat. Tamara oli kuitenkin rakastunut mantereella asuvaan poikaan, joka ui öisin saarelle, kun Tamara sytytti tätä varten merkkitulen. Myrskyisinä öinä Tamara ei tulta sytyttänyt. Kerran kuitenkin munkit saivat tietää Tamaran salatusta suhteesta ja myrsky-yön koittaessa virittivät pojalle ansan, sytyttivät merkkitulen, jota sitten siirtelivät koko ajan paikasta toiseen, kunnes onneton poika hukkui. Ennen hukkumistaan järveltä kantautui hänen huutonsa "ach Tamara!". Tamara teki itsemurhan kuultuaan rakastettunsa kohtalosta.
Vanista etelään Hakkariin johtavan tien varrella - tie kulkee suurimman osan matkaansa henkeäsalpaavassa Zap-joen rotkossa, joka johtaa Irakin Kurdistaniin - on kaksi merkittävää historiallista nähtävyyttä, Hoşapin linna ja Çavuştepen rauniot. Jälkimmäisessä paikassa on säilynyt urartulaisten rakentaman linnan jäänteet, kun muualla urartulaisten linnojen paikalle on myöhemmin keskiajalla tai osmaniajalla rakennettu uudempia linnoja. Oppaanamme oli emeritusarkeologi Mehmet-bey, joka on yksi maailman 35:stä urartun kieltä osaavasta ihmisestä. Urartulaisia pidetään tšetšeenien ja tšerkessien esi-isinä, joskin toisten mukaan urartulaisten kieli oli turko-altailainen. Onpa heitä väitetty armenialaistenkin esi-isiksi, mutta parempi ilmaus olisi kai, että he olivat seuraavaksi alueelle kuningaskuntiaan perustaneiden armenialaisten edeltäjiä. Armenian kieli ei ole kaukasialainen eikä turko-altailainen, vaan indoeurooppalainen, siis sukua esimerkiksi persialle ja kurdille.
Urartun valtakunnan pääkaupunki oli nykyisen Vanin kaupungin paikalla ja sen nimi oli Tušba. Nimi Van tulee ilmeisesti urartulaisten omakielisestä nimestä biani. Tušban eli Vanin linnan kallioon hakatut ja valtavista kivikuutioista rakennetut perustukset ovat edelleen urartulaisten ajalta, mutta lukemattomien valloitusten aikana linnaa on rakennettu moneen kertaan uudelleen ja nykyisistä raunioista suurin osa onkin seldžukkien ja osmanien valtakausilta. Vanin linna sijaitsee dramaattisesti vuoren huipulla ja sen ympärillä on jyrkät rotkot. Jos turistibussit joskus tulevat Vaniin, linnalle on pakko rakentaa runsaasti suojakaiteita ja muita varotoimia, sillä nykyisellään sitä ei voi mitenkään suositella ainakaan korkeuskammoisille, onhan kapeilta ja liukkailta poluilta suora pudotus rotkoon.
Linnasta on hyvä näkymä kolmeen eri suuntaan. Yhdessä suunnassa kimmeltää turkoosinvärisenä Vanjärvi. Toisessa suunnassa on moderni Vanin kaupunki. Jyrkimmän rotkon puolella on puolestaan se vähä, mikä on jäljellä Vanin legendaarisesta vanhastakaupungista, joka oli tärkeä silkkitien etappi - Marco Polokin puhuu Vanista. Vanhassakaupungissa oli kristitty kortteli, jota hallitsivat lähinnä armenialaiset, sekä muslimikortteli. Nyt jäljellä on vain kirkkojen ja moskeijoiden raunioita - kaikki muu tuhottiin venäläis-turkkilaisissa sodissa ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin Venäjän joukot myös miehittivät Vania muutaman vuoden ajan. Venäjän tuhoisa invaasiohan oli syy siihen, miksi siihen asti Osmanivaltakunnan lojaaleina asukkaina ja etevinä kauppiaina arvostetut armenialaiset joutuivat yhtäkkiä turkkilaisten ja kurdien vihan kohteeksi. Nyt vanhankaupungin alue on maakumpujen peitossa; kumpuja peittää ruoho, jota lampaat laiduntavat. Vain mainitut kirkkojen ja moskeijoiden rauniot ovat näkyvissä. Muu odottaa maapeitteen alla arkeologisten kaivausten aloittamista joskus tulevaisuudessa.
Akdamarin saaren nimen kerrotaan juontuvan siitä, että saarella asui armenialaismunkkien kaunis tytär Tamara, jonka siveyttä munkit tiukasti vartioivat. Tamara oli kuitenkin rakastunut mantereella asuvaan poikaan, joka ui öisin saarelle, kun Tamara sytytti tätä varten merkkitulen. Myrskyisinä öinä Tamara ei tulta sytyttänyt. Kerran kuitenkin munkit saivat tietää Tamaran salatusta suhteesta ja myrsky-yön koittaessa virittivät pojalle ansan, sytyttivät merkkitulen, jota sitten siirtelivät koko ajan paikasta toiseen, kunnes onneton poika hukkui. Ennen hukkumistaan järveltä kantautui hänen huutonsa "ach Tamara!". Tamara teki itsemurhan kuultuaan rakastettunsa kohtalosta.
Vanista etelään Hakkariin johtavan tien varrella - tie kulkee suurimman osan matkaansa henkeäsalpaavassa Zap-joen rotkossa, joka johtaa Irakin Kurdistaniin - on kaksi merkittävää historiallista nähtävyyttä, Hoşapin linna ja Çavuştepen rauniot. Jälkimmäisessä paikassa on säilynyt urartulaisten rakentaman linnan jäänteet, kun muualla urartulaisten linnojen paikalle on myöhemmin keskiajalla tai osmaniajalla rakennettu uudempia linnoja. Oppaanamme oli emeritusarkeologi Mehmet-bey, joka on yksi maailman 35:stä urartun kieltä osaavasta ihmisestä. Urartulaisia pidetään tšetšeenien ja tšerkessien esi-isinä, joskin toisten mukaan urartulaisten kieli oli turko-altailainen. Onpa heitä väitetty armenialaistenkin esi-isiksi, mutta parempi ilmaus olisi kai, että he olivat seuraavaksi alueelle kuningaskuntiaan perustaneiden armenialaisten edeltäjiä. Armenian kieli ei ole kaukasialainen eikä turko-altailainen, vaan indoeurooppalainen, siis sukua esimerkiksi persialle ja kurdille.
Urartun valtakunnan pääkaupunki oli nykyisen Vanin kaupungin paikalla ja sen nimi oli Tušba. Nimi Van tulee ilmeisesti urartulaisten omakielisestä nimestä biani. Tušban eli Vanin linnan kallioon hakatut ja valtavista kivikuutioista rakennetut perustukset ovat edelleen urartulaisten ajalta, mutta lukemattomien valloitusten aikana linnaa on rakennettu moneen kertaan uudelleen ja nykyisistä raunioista suurin osa onkin seldžukkien ja osmanien valtakausilta. Vanin linna sijaitsee dramaattisesti vuoren huipulla ja sen ympärillä on jyrkät rotkot. Jos turistibussit joskus tulevat Vaniin, linnalle on pakko rakentaa runsaasti suojakaiteita ja muita varotoimia, sillä nykyisellään sitä ei voi mitenkään suositella ainakaan korkeuskammoisille, onhan kapeilta ja liukkailta poluilta suora pudotus rotkoon.
Linnasta on hyvä näkymä kolmeen eri suuntaan. Yhdessä suunnassa kimmeltää turkoosinvärisenä Vanjärvi. Toisessa suunnassa on moderni Vanin kaupunki. Jyrkimmän rotkon puolella on puolestaan se vähä, mikä on jäljellä Vanin legendaarisesta vanhastakaupungista, joka oli tärkeä silkkitien etappi - Marco Polokin puhuu Vanista. Vanhassakaupungissa oli kristitty kortteli, jota hallitsivat lähinnä armenialaiset, sekä muslimikortteli. Nyt jäljellä on vain kirkkojen ja moskeijoiden raunioita - kaikki muu tuhottiin venäläis-turkkilaisissa sodissa ensimmäisen maailmansodan aikaan, jolloin Venäjän joukot myös miehittivät Vania muutaman vuoden ajan. Venäjän tuhoisa invaasiohan oli syy siihen, miksi siihen asti Osmanivaltakunnan lojaaleina asukkaina ja etevinä kauppiaina arvostetut armenialaiset joutuivat yhtäkkiä turkkilaisten ja kurdien vihan kohteeksi. Nyt vanhankaupungin alue on maakumpujen peitossa; kumpuja peittää ruoho, jota lampaat laiduntavat. Vain mainitut kirkkojen ja moskeijoiden rauniot ovat näkyvissä. Muu odottaa maapeitteen alla arkeologisten kaivausten aloittamista joskus tulevaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti