Van

Itä-Anatoliassa on valtava järvi, Vanjärvi, jonka rannalta vastarantaa ei näy, ja jossa koetaan todellisia merenkaltaisia myrskyjä. Illalla näimme auringonlaskun Vanjärven yllä, saavuttuamme tänne Zap-joen rotkoa seuraavaa huikeaa maisematietä pitkin Hakkarin vuoristokaupungista Kurdistanin ydinalueilta. Vanjärven itärannikolla sijaitsee historiallinen Vanin kaupunki, joka toimi aikoinaan Urartun valtakunnan keskuspaikkana, sittemmin yhtenä armenialaisten monarkioiden pääkaupungeista, ja myöhemmin kaupunkia ehtivät miehittää mm. bysanttilaiset, persialaiset, arabit, seldzhukit, paikalliset turkkilaiset ja kurdilaiset ruhtinaat, osmanit, venäläiset ja lopulta Turkin tasavalta. Nykyisin Vanissa on suuri kurdiväestö mutta myös paljon turkkilaisia. Van on vilkas yliopistokaupunki, jossa on paljon ravintoloita, baareja ja yökerhoja. Päätimme iltamme oluttuvassa Kazim Karabekirin kadulla - yläkerran diskokapakassa Türkü Barissa puolestaan soitettiin peräti hevimetallia. 

Päivällä matkustimme koko reitin Turkin ja Irakin välistä rajalinjaa niin, että vain puropahanen erotti meitä Irakista. Suurin osa maisemasta on jylhän kaunista vuoristoa, jonka rinteitä etelässä Irakin rajalla peittää harvakseltaan pensasmainen tammi. Alue on luonnonympäristöiltään erittäin arvokasta varsinkin, kun alkuperäinen tammimetsä on säilynyt niin hyvin. Sininärhiä, käärmekotkia ja lukuisia muita lintulajeja näkyi paljon. Jokilaaksojen pohjilla on vehreitä poppeli- ja jalopuulehtoja. Pohjoisempana ylängöillä ja poissa vaaralliselta rajavyöhykkeeltä lampaat ja vuohet ovat kalunneet rinteet paikoin lohduttomaksi kivikoksi ja puoliaavikoksi.