Olen taivaltanut sateessa ja viimassa tapaamassa ystäviä ja heidän lapsiaan Helsingin alueen lähiöissä. Kuitenkin käy taas niin, että lähden maasta ennen kuin olen tavannut kaikkia, joita olisin halunnut tavata. Elämä Suomessa pelkistyy kaukana toisistaan sijaitseviin ja yhä uusia kalliita julkisen liikenteen lippuja vaativiin kahvitapaamisiin, koska kukapa haluaisi sateessa ja kylmässä lähteä lämpimistä kodeistaan yleisemmille hengailualueille, joissa voisi kerralla tavata monia kävelyetäisyyksillä toisistaan. Ja ymmärrän nyt, miksi suomalaiset lukevat niin paljon enemmän kuin muut kansat. Täällä on niin paljon yksinäistä aikaa. Kun tapaamisista on kerran sovittu, ne pidetään, eikä siis puhelimenkaan tarvitse koko ajan soida. Liikkeelle lähtöön on suuria ilmastollisia ja taloudellisia kynnyksiä. Asiat täytyy suunnitella ja varata. Elämä on eräissä suhteissa vaikeampaa kuin eteläisemmillä leveysasteilla.
Suomessa on julkaistu enemmän kirjoja Etiopiasta 20-30-luvuilla kuin nykyaikana. Myös tematiikka on toinen. Antikvariaattien valikoimista löytyvät 80-luvulla julkaistut kirjat kertovat kaikki kehitysyhteistyöstä, kun taas vielä 30-luvulla seurattiin Etiopian politiikkaa, ihailtiin "mustan keisarikunnan" saavuttamaa voittoa Italian epäonnistuneesta siirtomaavalloitusyrityksestä ja kuvailtiin maan historiaa.
Suomalaisen toimittajan Väinö Vatasen vuonna 1935 julkaisema Abessinia - musta keisarikunta on ainakin vielä ensimmäisissä luvuissaan kunnioitettavan objektiivinen ja analyyttinen kuvaus paitsi aikansa afrikkalaisesta siirtomaakamppailusta, myös Euroopasta. Vatanen tarkkailee italialaista fasismia neutraalina ulkomaalaisena, nähden siinä sekä historiallisia muutosvoimia että vaarallisen tragedian alun. Toki hän käyttää Afrikasta ja afrikkalaisista sanoja ja asenteita, jotka eivät tänä päivänä olisi poliittisesti korrekteja. Niin, tosin etiopialaiset katsovat tänä päivänäkin, että he eivät ole afrikkalaisia, ja että muut afrikkalaiset ovat neekereitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti