Addis III / 11

Marraskuu lähenee loppuaan, mutta Etiopiassa sää paranee. Abessinian ylängöilläkään ei ole enää satanut vähään aikaan. Öisin ja aamuisin on tietysti yhä kylmä, mutta päivällä Addiksen sää muistuttaa Suomen kesää. Sen kuumemmaksi ei se täällä yli kahden kilometrin korkeudessa muutukaan.

Jo kolmanteen otteeseen saman kuun sisällä kävin Bishoftun eli Debre Zeitin alueella, tällä kertaa työmatkalla Kuriftun lomapaikassa, jossa järjestetään myös paljon seminaareja ja vastaavaa. Kuriftu on pieni pyöreä kraatterijärvi, jonka linnusto ei ole yhtä monipuolista kuin läheisillä matalammilla kosteikkojärvillä, kuten Tšalaklakajärvi ja pikkuflamingojen suosiossa oleva läheinen suolajärvi. Tästä huolimatta pienellä Kuriftujärvelläkin näkee kalansyöjälintuja, jotka saalistavat järveen istutettua tilapiaa: afrikanmerimetsoja, hietatiiroja, kiljumerikotkia ja kalasääksiä. Rantamilla liikuskelivat harmaahaikara ja vasarapäähaikara.

Kraatterijärven rannalla on pieni lomakeidas kylpyläfasiliteetteineen, jossa vallitsee hiljainen ja rauhallinen afrikkalainen kitshitunnelma: jopa musiikkina rantaravintolassa soitettiin tunnussävelmää elokuvasta "Minun Afrikkani". Rakennukset on tehty siten, että ne näyttävät hieman perinteisiltä afrikkalaismajoilta heinäkattoineen ja ravintolan seinillä on antiloopinsarvia. Heti paikan ulkopuolella viljelijät puivat perinteisin menetelmin ja härkiä käyttäen teffiä - paikallista viljaa, josta kaikkien etiopialaisten ruokalajien peruselementti indžera-leipä valmistetaan.

Saatuani auki suurimman osan Damaskoksessa laatikoihin pakatusta kirjastostani olen pystynyt viimein analysoimaan tähän asti ottamani lukuisat valokuvat ja tunnistaa niissä esiintyvät lintulajit. Tällä tavoin Etiopian lajilistani on nyt yltänyt 335 lajiin ja Etiopiasta on siten tullut maa, jossa olen nähnyt tähän mennessä eniten lintulajeja, ohittaen aiemmin kärkisijaa pitäneen Australian jo yhdeksällä lajilla. Viimeiset kaksi lisäystä edustavat palearktisia talvehtijoita: kalasääksi ja tiltaltti.

Awash

Viime viikko oli kaikin puolin kauhea (viikonlopun koittamiseen saakka). Työpäivistä tuli 24-tuntisia ja kaikin puolin epäkiitollisia. Puolet viikosta olin lisäksi vatsataudissa ja kuumeessa. Perjantaina saapui viimein muuttokuormani, mutta yksi laatikollinen kirjoja oli kadonnut. Laatikot ovat jääneet lojumaan pitkin asuntoa, koska heti saatuani muuttomiehet ulos perjantai-iltana aloin valmistautua matkalle Awashin kansallispuistoon Oromian ja Afarin raja-alueelle. Olin onneksi perjantai-iltaan mennessä parantunut varsin hyvään kuntoon. Lisäksi laskeutuminen Addiksesta alas Hautavajoamalaaksoon - mikä merkitsee tuntuvaa hapen lisäystä - toi selvästi havaittavan piristysruiskeen omaan jaksamiseen.

Kansallispuisto sijaitsee Awashjoen varrella ja sen halkaisee kahtia Addiksesta Dire Dawaan, Harariin, Jijigaan ja Džibutiin johtava maantie. Kansallispuiston luonnonmaanmerkkejä ovat Fantalen tulivuoren kraatteri sekä puiston pohjoisosassa sijaitsevat kuumat lähteet. Kansallispuiston alueella liikkuu myös afareja ja paikallista alkuperäiskansaa kerejuja, vaikka hallitus on yrittänyt karkottaa nämä karjoineen ja kameleineen muualle ja tietysti kansallispuiston hallinta ja turismielinkeinot hallitsevien etnisten ryhmien käsiin. Aseellisia konflikteja on esiintynyt, minkä vuoksi kansallispuistossa liikkuessa on pakko olla mukana aseistettu metsänvartija, pohjoisosissa kaksi. Etiopian kansallispuistoista suurin osa kärsii yhä aggressiivisemmasta asutuksesta, maan käyttöönotosta viljelykseen ja eläimistön hävittämisestä kotieläinten tieltä. Awash on yksi parhaiten säilyneistä. Silti sielläkin suuri osa suurista nisäkkäistä on jo kadonnut - seeproja, kirahveja, puhveleita ja norsuja on turha etsiä - ja leijonatkin vetelevät viimeisiään. Lintulajeista strutsi on kadonnut ja suuret trapit harvinaistuneet.

Kaikesta huolimatta kansallispuisto kattaa upean, laajan alueen luonnontilaista savannia, pääosin pensassavannia, mutta paikoin korkeaheinäistä savannia, puusavannia ja eräissä osissa ylilaidunnettua puoliaavikkoa. Hallitsevana kasvillisuutena ovat erilaiset ja erikokoiset akaasiat, vaihdellen pensasmaisista valtaviin puihin. Niiden lisäksi savannia täplittävät punaruskeat termiittikeot. Joenvarsilta sekä lampien ja lähteiden ympäriltä löytyy hienoja vanhoja metsikköjä, jotka ovat lintuparatiiseja. Jeepillä voi ajaa hiekkateitä tuntikausia näkemättä mitään, mikä viittaisi suoraan ihmisen läsnäoloon, paitsi tietysti hiekkatie itse. Vaikka Etiopia hallinnoi ja suojelee puistojaan heikommin kuin naapurimaa Kenia, etiopialaisissa kansallispuistoissa voi kokea vahvemmin aitoafrikkalaisen tunnelman siitä yksinkertaisesta syystä, että turisteja on vain vähän ja heistäkin suurin osa kotimaisia. Kahden päivän aikana törmäsimme vain kerran kumpanakin päivänä länsimaiseen ryhmään, kummassakin tapauksessa brittiläisiin lintuharrastajiin. Tosin tapasimme myös australialaisen paviaanitutkijan.

Muuten savannilla voikin sitten kokea oman inhimillisen pienuutensa. Ainakin kolmeen kertaan on ihmisrotu lähtenyt maailmanvalloitukselleen samasta Hautavajoamalaaksosta, sen savanneilta: ensin Australopithecusten aikaan, sitten varhaisten Homo-suvun edustajien, ja lopulta Homo sapiensin ilmaannuttua. Ilmapiirissä on vielä jotain jäljellä niistä ajoista. Sen aistii ehkä parhaiten varhain aamulla auringon noustessa ja jälleen illansuussa hämärän laskeutuessa, kun ilma täyttyy eläinten äänistä ja helmikanat kerääntyvät akaasioihin yöpuulle.

Kansallispuiston nisäkäskanta on edelleen tiettyjen lajien osalta runsas. Näimme satoja beisoja ja kymmeniä lyyrasarvigaselleja, dikdikejä ja pahkasikoja. Harvinaisemmista antiloopeista näimme yhden kudun. Yllättävän monta havaintoa tehtiin myös petonisäkkäistä: kaksi vaippašakaalia, yksi juovahyeena läheltä, täplähyeenan jäljet. Näimme lähinnä anubispaviaaneja, vaikkakin kansallispuistossa elää myös runsaasti vaippapaviaaneja. Toisena apinalajina nähtiin joenvarsimetsissä marakatteja. Matelijoita nähtiin neljä niilinkrokotiilia, yksi valtava jättiläiskilpikonna ja yksi suurehko varaani.

Lintulajeja taisi tulla reippaasti yli kaksisataa, mikä on aika paljon kahdelle päivälle. Kohokohtina voisi mainita aavikkotrapin, etiopiantrapin, lammenrantapuussa nukkuneen afrikanpöllösen, viisi lajia tokoja, kolme lajia sininärhiä, viisi lajia mehiläissyöjiä ja peräti kaksitoista lajia lepinkäisiä (mukaan luettuina pensas- ja harjalepinkäisten heimot); kotkia, korppikotkia, lauluhaukkoja, kääpiöhaukka, loistokottaraisia, tuliperäkutojia, frankoliinejä ja kaikkialla parvina liikkuneita helmikanoja. Mikä parasta, lajisto on melkein kokonaan toista kuin Addista ympäröivällä ylängöllä, joten Etiopian lajilistani saattoi kertaheitolla kaksinkertaistua. Se oli ennen tätä retkeä 239 lajia, mikä sekin on hyvin kahdelle kuukaudelle.

Maantien varrella Addiksesta Awashiin on kaksi merkittävämpää kaupunkia, Debre Zeit ja Nazaret. Oikeastaan näitä kaupunkeja pitäisi kutsua oromonkielisillä alkuperäisnimillään Bishoftu ja Adama, sillä Debre Zeit ja Nazaret ovat keisari Haile Selassien aikana annettuja nimiä ja edustavat siten amharalaista ortodoksista kolonialismia oromojen alueilla. Oromot jakautuvat muslimienemmistöön sekä merkittäviin protestanttisiin ja ortodoksisiin vähemmistöihin. Silti Oromiassakin kaupunkien profiileja hallitsevat valtavat ja useimmiten upouudet ortodoksikirkot. Protestantit ja muslimit pitävät matalampaa profiilia, vaikka saattavat olla numeerisina enemmistöinä.

Awashin kansallispuistossa käydessä suositeltavin majoitusmuoto vähänkään pidemmälle vierailulle on leiriytyminen telttaan joen varteen tai kuumien lähteiden lähelle. Koska meillä kuitenkin oli aikaa vain viikonloppu, majoituimme vaatimattomaan motelliin Awashin kylään. Siellä oli hyttysverkko ja vesijohtovesi, mutta sähköt katkesivat heti saavuttuamme, joten siellä oltiin taskulamppujen varassa. Vastaavaa vaatimatonta majoitusta on tarjolla myös kansallispuiston toisella puolella Meteharan kylässä.

Afrikassa matkustaessa kannattaa kantaa mukanaan aika paljon hyötytavaraa, mutta taskulamppu ja vessapaperi ovat ehdottomia. Hautavajoamalaakso on malaria-aluetta, joten hyttysiltä kannattaa suojautua. Hyttysten lisäksi savannilla kannattaa pitää mielessä punkit, joita saa varsinkin heinikoista. Tavaroilla ei kannata leveillä, koska paikallisilla ei niitä välttämättä ole, ja usein voi huomata, kuinka paikalliset katselevat hyötytavaroita, kuten viidakkoveistä "sillä silmällä". Tosin on mainittava, että Etiopia on suhteellisen vähäisen turismin vuoksi paljon turvallisempi maa omaisuusrikosten suhteen kuin vaikkapa varkaiden riivaamat Kenia ja Etelä-Afrikka.

Palatessamme Awashista oli jälleen kerran hengenmeno lähellä. Nimittäin kaksi hedelmärekkaa oli kaatunut, toinen kyljelleen ja toinen ylösalaisin - on hämmästyttävää, kuinka paikalliset aina onnistuvat saamaan autonsa katolleen - ja paikalle tullut poliisi oli kasannut teräviä laavakiven murikoita maantielle estämään autojen tulon onnettomuuspaikalle. Missään ei kuitenkaan ollut merkitty, että autojen odotettiin kivien kohdalla oikaisevan pois tieltä pensaikkoon. Niinpä onnistuimme vain juuri ja juuri välttämään kivikasan ja yksi kivistä puhkaisi renkaamme.

Jouduimme renkaanvaihtopuuhiin lähelle kaatuneita hedelmärekkoja, jotka olivat vetäneet puoleensa paikallista heimoa kuin vähän aiemmin havaittu aasinraato korppikotkia ja marabuja. Heimon naiset ja lapset keräsivät kuumeisella hyörinällä maantien puna-kelta-oranssiksi muuttaneita tomaatteja, appelsiineja ja vesimeloneja ja kantoivat saalistaan pensaikkojen kätköihin samalla kun khakipukuiset poliisit veltosti olivat selvittävinään onnettomuutta. Heimon miehet puolestaan kerääntyivät meidän ympärillemme puolikaareen ja yrittivät päästä lähemmäs ja lähemmäs nähdäkseen, mitä kaikkea tavaraa automme sisällä oli ja kuinka farandžit vaihtavat rengasta, ja heitä sai hätistellä kauemmas. Oi sitä hupia paikalliselle heimolle. Näky muistutti varmaan haaskaansa epätoivoisesti korppikotkilta ja šakaaleilta puolustavaa leijonaa.

Addis II / 11

Addiksessa on kahvilaketju nimeltä Kaldi's, joka on logoaan myöten kuin paikallinen plagiaatti Starbucksista. Kaldi oli tarun mukaan paimenpoika, joka löysi kahvin havaittuaan vuohien alkavan tanssia kahvipensaan papuja syötyään. Kaldi's on harvoja paikkoja lähitienoolla, jossa tunnen oloni kotoisaksi. Siellä on hyvää kahvia, nuoria sosiaalisia ihmisiä ja perheitä, jotka puhuvat iloisesti keskenään. Kun on päässyt portilla notkuvien kerjäläisten ohi sisälle, kukaan ei tule häiritsemään. On varmaan vastenmielistä eurooppalaisille kehitysmaaintellektuelleille, että joku pitää niin paljon paikasta, jonka yleishabitus on niin amerikkalainen.

Tosin kun sanon paikan olevan tunnelmaltaan kotoisa, en viittaa siinä Suomen räntäsateisiin ja pystybaareihin, vaan ajattelen mielessäni alitajuisesti Beirutia tai ehkä jopa Damaskosta, johon samanlaiset kahvilat alkoivat viime vuosina ilmaantua, beirutilaistaen tiettyjä osia kaupungista. Virallisesti Beirut oli kotikaupunkini vain yhdeksän kuukauden ajan, mutta henkisesti se on ollut sitä jo yli kolme vuotta. Aika kultaa muistot, joten ikävöidessäni sinne en ajattele taksikuskien huutelua ja torvien töötötystä ikuisissa liikenneruuhkissa, päivittäin vaihtuvia tiesulkuja ja liikennejärjestelyjä, puhelimen jatkuvaa soimista enkä aika ajoin jossain päin kaupunkia riehuvia militantteja. En myöskään ajattele kaikkia niitä salamurhia ja pommi-iskuja, jotka ehtivät tapahtua viime vuosien aikana.

Mitä sitten ajattelen? Sitä, että saan mitä vain mihin tahansa aikaan vuorokaudesta ylittämällä yhden kadun tai korttelin tai soittamalla yhden puhelinsoiton, eikä se maksa kohtuuttomasti. Hinnat ovat viimeistään tinkimisen jälkeen tiedossa. Sitä, että voin ostaa mistä tahansa sanomalehtiä ja kirjoja, joissa on mielenkiintoinen sisältö, jota ei ole sensuroitu. Sitä, että on paljon ystäviä ja tuttuja ja kaikkien kanssa voi puhua melkein mistä vain, vaikka rakkaudesta ja politiikasta tarvitsematta pelätä, että kukaan ottaisi mitään automaattisesti liian tosissaan tai tulkitsisi sitä aivan päinvastaisesti kuin mitä on sanottu. Sitä, että ylipäätään tapaisi ihmisiä, joiden kanssa keskustellessa pääasiana avoimesti tai peitellysti ei olisi raha. Sitä, että kaikki saatu tieto on mielenkiintoista - työnkin kannalta - ja edistää aivotoimintaa, eikä kaikki olisi niin rajoittunutta ja ahdasta. Kaipaan yleistä vapauden ilmapiiriä, tai vaikka muutoksen ilmapiiriä, jossa ihmiset investoivat tärkeisiin asioihin ja tekevät aktiivisesti jotain muuttaakseen asioita paremmiksi.

Yhden hyvän asian voi sentään mainita. Nyt näyttää lopultakin siltä, että sadekausi on päättynyt. Muutamaan päivään ei ole enää satanut. Oli jo aikakin. Yleensä sadekauden pitäisi loppua syyskuun puolivälissä. Tosin olen jo useampaan kertaan hetken ajan luullut, että sadekausi viimein loppuisi, ja heti kun viikonloppu on koittanut, se on alkanut uudelleen.

Tämä viikonloppu on mennyt kokonaan töihin, mutta ensi viikonlopuksi olen suunnitellut meneväni amerikkalaisen ystävän ja jonkun britin kanssa Awashin kansallispuistoon 210 kilometriä Addiksesta itään, Shoan ja Afarin rajamailla. Kansallispuisto sijaitsee Hautavajoamalaaksossa ja kattaa laajoja alueita savannia. Alueen pitäisi olla kuumaa ja kuivaa - katsotaanpa vain alkaako sadekausi ensi viikonloppuna sielläkin. Nimensä kansallispuisto on saanut Awashjoesta, jossa elää vielä runsaasti krokotiilejä ja virtahepoja. Niiden näkemiseen pitäisi Awashissa olla hyvät mahdollisuudet, kuten myös monien antilooppien, gasellien ja pahkasikojen. Kansallispuistossa on myös leijonia, leopardeja, gepardeja ja tietysti hyeenoja ja šakaaleja, mutta näiden näkeminen on erittäin epävarmaa eivätkä ainakaan leijonat ole yleisiä.

Hautavajoama on niin alhaalla ja siellä on niin paljon kuumempi ilmasto kuin Addiksessa, että täytyy muistaa syödä malarialääkkeitä ja hankkia mukaan oma hyttysverkko öitä varten. Muuttokuormani ei ole edelleenkään saapunut ja saapuneeko koskaan. Taloni lukot olen joutunut vaihtamaan jo toistamiseen, koska työ oli niin huonosti tehty, että vähän kerrassaan lukot lakkasivat kokonaan toimimasta eikä taloa enää voinut lukita. Lukkoasiaan kului suurin osa lauantaista, koska ensin piti odotella lukkoseppiä tuntikausien ajan, ja kun he lopulta tulivat (suurella joukolla, johon kuului sekä työtätekeviä että tyhjänpäiväisiä seisoskelijoita), kului vielä pimeään saakka aikaa heidän valvomiseensa. Niinpä taas meni yksi valoisa päivä hukkaan.

Sen odottaminen, että pääsisi pois töistä ja Addiksesta Awashin kansallispuistoon, antaa voimia, ja toivon vain, ettei taas tule yhtäkkiä jotain, mikä pakottaa töihin viikonloppuna ja raunioittaa matkasuunnitelmat.

Debre Zeit

Pari päivää sitten Addikseen pöllähti italialainen ystäväni, joka on uhrannut elämästään jo vuosikymmenen verran uhanalaisten töyhtöiibisten pelastamiseen. Viimeinen tunnettu itäisen populaation luonnonvarainen yhdyskunta sijaitsee Syyriassa Palmyran lähellä (ks. tämä blogi toukokuussa 2008) ja yhdyskunnan aikuiset talvehtivat Etiopian ylämailla. Iibistiimin oli pitänyt lähteä jo viime viikolla iibisten talvehtimisalueelle, mutta rankkasateiden jatkuminen esti tämän. Etiopiassa nimittäin jatkuu edelleen sadekausi, vaikka sen olisi pitänyt päättyä jo syyskuun puolivälissä eikä kukaan etiopialainen muista tällaista tapahtuneen elinaikanaan. Maailman ilmasto on sekaisin. Ylämailla sataa yhä kaatamalla ja sade katkoo teitä, kun samaan aikaan muissa osissa Etiopiaa - Ogadenissa, Afarissa ja Etelä-Oromiassa - kansa näkee kuivuuden vuoksi nälkää.

Lauantaiaamun auringon noustessa suuntasin kaiken tekemättömän työn uhallakin pois Addiksesta, tällä kertaa kaakkoon Debre Zeitiin, joka sijaitsee Suuren hautavajoaman reunamilla, siis merkittävästi alempana kuin Addis Abeba. Yleensä Debre Zeitissä onkin paljon Addista lämpimämpi ja miellyttävämpi ilmasto. Debre Zeit on miellyttävä ja vilkas pikkukaupunki, jossa sijaitsee myös Hautavajoaman yliopisto. Debre Zeitiä ympäröivien järvien rannoilla on useita miellyttäviä lomapaikkoja ja kauniita maisemia. Kaupungista löytyy hyvä hotellitarjonta ja se tarjoaakin sopivan pakopaikan Addiksesta esimerkiksi viikonloppumatkoille.

Tarkoituksemme oli italialaisen ja kahden etiopialaisen luonnonsuojelijan kanssa tarkastaa varmuuden vuoksi yksi niistä paikoista, joissa töyhtöiibiksiä on historiallisten havaintojen mukaan talvehtinut vielä 1900-luvun alkupuoliskolla. Tämä paikka oli Debre Zeitin kupeessa sijaitseva Tšalaklakajärvi, jonka ympärillä sijaitsee myös ryhmä pienempiä järviä. Aloitimme kuitenkin aamumme pienen Horajärven rannalta Etiopian ilmavoimien upseerikerhon kahvilasta, jossa saatoimme nauttia vahvaa etiopialaista kahvia ja samalla katsella lukemattomia järvellä ja sen rantapuissa viihtyviä lintuja. Laiturin luona ui joukoittain kruununokikanoja ja pikku-uikkuja, rantapuissa kuivattelivat siipiään kaislamerimetsot ja afrikanmerimetsot. Koukeroisten viikunapuiden oksilla tähysti kiljumerikotkia, vasarapäähaikaroita, rääkkähaikaroita, yöhaikaroita ja pyhäiibiksiä, aivan kahvilan luona säihkyvän värinen malakiittikalastaja. Rantapuista löytyi mm. afrikanparatiisimonarkkeja ja mustepääseppä, joskin myös talvehtivia pajulintuja.

Tšalaklakajärven kartoitus aloitettiin sitten järven pohjoispäästä, jossa maamerkkinä toimii valtavankokoinen viikunapuu. Yhdessä ainoassa puussa näytti elävän satoja lintuja, kuten kutojia, ruusupeippoja, kyläloistokottaraisia ja viikunakyyhkyjä. Järven pohjoisosan kosteikot olivat täynnä sorsia, joista tässä vaiheessa vuotta vielä enemmistö edustaa afrikkalaisia lajeja, kuten keltanokkasorsa, punanokkasorsa, naamioviheltäjäsorsa, ruskoviheltäjäsorsa ja ruskonarsku. Eurooppalaisista sorsista lapasorsat olivat jo ilmaantuneet suurina parvina ja niiden lisäksi nähtiin pieniä määriä heinätaveja ja jouhisorsia. Talven edetessä ilmaantuu myöhemmin myös muita lajeja niiden valuessa Egyptistä ja Sudanista etelään. Rantaniityillä laidunsi pieninä parvina pyhäiibiksiä ja pronssi-iibiksiä, mutta töyhtöiibiksiä ei joukosta tietenkään löytynyt. Niin ikään kansoittivat rantaniittyjä suurina parvina afrikanhanhet ja kynsihanhet.

Iltapäivän ohjelmana oli järven eteläosa, jota kartoitettiin lounaasta päin pohjoista kohti. Tässä osassa järveä maisemat ovat erityisen kauniita, sillä kullankeltaisina aaltoilevat teffipellot näyttävät aivan luonnonsavannilta siellä täällä kohoavine akaasioineen ja viikunapuineen. Järven rannoilla kahlaili suuria määriä haikaralintuja, kuten jalohaikaroita, harmaahaikaroita, rääkkähaikaroita, afrikaniibishaikaroita, afrikanmarabuita ja afrikankapustahaikaroita, mutta lisäksi myös kurkia ja kruunukurkia. Muutamat rantaniityt olivat täynnään eurooppalaisia kurkia. Suomalaisia värirenkaita ei kuitenkaan ainakaan nopealla etsimisellä näkynyt, joten ehkäpä nämä kurjet ovat jostain Venäjältä. Pääsimme myös katselemaan läheltä, kuinka keltapäähaukka kyni saaliiksi saamaansa pikkulintua.

Auringon alkaessa painua maisemaa hallitsivat yöpuilleen lentävien iibisten, kurkien, haikaroiden ja hanhien parvet. Valtavan kokoiset marabuhaikarat asettuivat suurin joukoin akaasioiden latvoihin piirtyen kellertyvää taivasta vasten. Kastelukanavien varsilla oli valtavia parvia talvehtivia keltavästäräkkejä. Laidunmailla oli hyvin suuria nisäkkäiden tekemiä koloja ja kun kysyimme paikallisilta paimenilta, mikä eläin näitä tekee, vastauksena oli termiittikaivaja eli vanhalta nimeltään maasika, erikoinen ja muinaista alkuperää oleva iso afrikkalainen nisäkäs, jolla ei ole lainkaan lähisukulaisia nykyeläimistössä.

Pimeän tultua olimme palanneet Debre Zeitiin ja sieltä hengenvaarallisen ajomatkan jälkeen Addikseen, jossa istuimme vielä iltaa illallisen ja etiopialaisen punaviinin seurassa. Viini oli siinä määrin huonolaatuista, että vaihdoimme pian olueen; Etiopiassa valmistetaan useita yllättävän kelvollisia paikallisia oluita.

Obama

Minulla oli Yhdysvaltain presidentinvaalien suhteen hyvä tilanne, sillä pidin alusta asti molempia ehdokkaita hyvinä eikä minulla ollut antipatioita kumpaakaan vastaan. Barack Obaman voitto ei enää vaaliyönä - tai amerikkalaisittain vaalipäivänä - tullut yllätyksenä. Koska Obama voitti sekä 52 prosenttia kaikista äänistä että selvän enemmistön valitsijamiehistä, vaaleissa ei ole nokankoputtamista jälkipyykille ja uudelleenlaskennoille, mikä on hyvä asia. Mistään maanvyörymävoitosta ei kuitenkaan voi puhua, sillä vakiintuneissa demokratioissa tällaiset vaalit tuppaavat menemään lähelle tasatulosta, Yhdysvaltain presidentti siis valitaan yleensä vain niukasti yli puolella annetuista äänistä. Äänestysprosentti on tasaisesti noussut viime vaaleissa ja niinpä jälleen tehtiin uusi ennätys annettujen äänten määrässä. Sen sijaan tilastollisesti ylivoimainen enemmistö amerikkalaisista äänesti samaa puoluetta, jota oli äänestänyt edellisissäkin vaaleissa. Pieni määrä ns. liikkuvia äänestäjiä ratkaisi siis jälleen vaalituloksen.

Etiopiassa ja varsinkin eteläisessä naapurimaassa Keniassa, josta Obaman isä on kotoisin, juhlittiin vaalitulosta suurenakin voittona mustille ja Afrikalle. Minua häiritsi jossain määrin se, että ulkomailla vaalit nähtiin rotukysymyksenä - silloin kun niitä ei nähty ulkopoliittisena tai Irak-kysymyksenä. Paljon tärkeämpää - ja ilahduttavampaa - on kuitenkin havaita, että amerikkalaisille äänestäjille nämä vaalit eivät olleet rotukysymys. Miltei puolet valkoisista äänestäjistä antoi äänensä Obamalle eikä Obaman ihonväri siis karkottanut oman puolueensa valkoisia äänestäjiä. Vaikeampaa on löytää mittauksia siitä, kuinka moni republikaanipuoluetta tavallisesti äänestänyt musta tällä kertaa äänesti eri puoluetta antaakseen äänensä ensimmäiselle mustalle presidentille.

Vaaliyönä satuin olemaan illalliskutsuilla, jossa meitä oli kuusi eurooppalaista valkoihoista miestä: suomalainen, tanskalainen, saksalainen, sveitsiläinen, belgi ja alankomaalainen. Puhe kääntyi tietysti jossain vaiheessa myös Yhdysvaltain presidentinvaaleihin. Sveitsiläinen totesi olevansa iloinen mikäli Yhdysvallat onnistuisi ensi kertaa valitsemaan mustan presidentin. Tähän totesi alankomaalainen kuitenkin osuvasti: "Niin, missään meidän kotimaistamme se ei olisikaan mahdollista."

Tämän jälkeen mietittiin, kuinka monta hiljattaisen maahanmuuttajataustan omaavaa henkilöä on Euroopassa onnistunut nousemaan kansanedustajaksi, saati ministeriksi asti. Suomen historiastahan löytyy ainakin yksi sveitsiläistaustainen sisäministeri, yksi virolaistaustainen poliittinen vaikuttaja, useampia maahanmuuttajataustaisia kansanedustajia sekä somalitaustainen missi. Nicolas Sarkozyn juuret ovat unkarinjuutalaisissa pakolaisissa ja kaikilla kolmella Baltian maalla on jo ollut ulkomailla syntynyt diasporaan kuulunut presidentti. Mutta koskahan nähdään ensimmäinen arabi Ranskan presidenttinä, ensimmäinen turkkilainen Saksan liittokanslerina tai ensimmäinen pakistanilainen Britannian pääministerinä? Vaikka kaikki illallisvieraat olivat maailmaa nähneitä kosmopoliitteja, saksalainen totesi huolestuneena: "Meillä on jo nainen liittokanslerina, joten kohtahan kansleriksi voi tulla kuka tahansa Özdemir."

Eurooppalaisena suorastaan häpesin Silvio Berlusconin Moskovasta antamaa typerää kommenttia, jonka mukaan Obama on "hyvin ruskettunut", mutta onneksi Berlusconia tuntuvat häpeävän suurin osa tuntemistani italialaisistakin. On hämmästyttävää, kuinka Italian kansa aina vain äänestää hänet uudelleen valtaan.

Obaman elkeistä päätellen hänellä on kaikki mahdollisuudet tulla yhdeksi "suurista" amerikkalaisista presidenteistä, joita ovat olleet viime aikoina Wilson, Roosevelt, Eisenhower, Kennedy ja Reagan. Näillä on ollut kyky yhdistää hyvän poliittisen tiimin rakentaminen idealistiseen arvojohtajuuteen, jollaista johtava kansanvaltainen suurvalta tarvitsee. Reaganin jälkeen Amerikassa ei ole sellaista nähty vaikka kansainväliset haasteet ovat sellaista suorastaan huutaneet.

On vielä auki, onko Obamasta siihen. Asia ei riipu niinkään siitä, millaisia retoriikan näytteitä hän tulee antamaan kotimaisen ja kansainvälisen politiikan foorumeilla, tai kuinka hän onnistuu miellyttämään ylimielisiä eurooppalaisia. Obaman menestys tulee ratkaisevasti riippumaan siitä, millaisia ihmisiä hän haalii hallintonsa avainpaikoille, kuten ministereiksi ja neuvonantajiksi. Obamalta puuttuu poliittista kokemusta ja hän on nyt astumassa maailman ehkä haasteellisimpaan virkaan, jossa kukaan ei pärjää pelkillä hyvillä puheilla. Hänen kannattaisi poimia muutamia parhaita ja kokeneimpia yksilöitä molempien edeltäjiensä tiimeistä ja täydentää arvojohtajuuttaan mahdollisimman monella vahvalla asiantuntijalla.

Obaman voiton ratkaisi talouskriisi eikä ulkopolitiikka, jossa Irak oli jo kauan ennen vaaleja menettänyt voimansa vaaliargumenttina. Talouskriisistä selviäminen onkin todennäköisesti Obaman välittömin tulikoe, jossa hänen on pakko syödä ainakin muutama kaikkein vasemmistolaisimmista sanoistaan, mikäli aikoo nostaa Yhdysvallat jaloilleen ja sitä kautta vaikuttaa koko maailmanpolitiikan elpymiseen.

Samalla Obaman on kuitenkin valmistettava itsensä ja tuleva tiiminsä vastaamaan vakaviin ulkopoliittisiin haasteisiin, sillä on jokseenkin varmaa, että ainakin Venäjä ja Iran tulevat nopeasti kokeilemaan uuden presidentin päättäväisyyttä. Heikkoudelle ja horjuvuudelle ei ole paljon varaa, vaan Obaman tulisi viipymättä briiffauttaa itsensä hyvin ainakin Georgiasta, Ukrainasta, Libanonista ja Kosovosta. Lisähaasteita tarjoaisi Yhdysvaltain vetäminen nykyisestä epäsuosion suostaan monessa avainliittolaismaassa, mutta erityisesti Turkissa, Pakistanissa ja Intiassa. Venäjän ja Iranin haasteiden kanssa tarvitaan kovuutta, kun taas Kiinan ja Pakistanin suhteen kannattaisi harkita joustavuutta ainakin suhteessa Obaman aiempiin puheisiin.

Obama ei ole persoonana aivan nöyrimmästä päästä, minkä vuoksi hänellä on paljon vihamiehiä myös kotimaassaan ja oman puolueensakin sisällä. Hänen kannattaakin huolehtia hyvin turvallisuudestaan, olisihan pahin mitä Yhdysvaltain maineelle nyt voisi tapahtua, että Obamaa vastaan tehtäisiin salamurha tai vakava attentaatti.

Addis I / 11

Viime viikonloppuna rankkasateet ulottuivat sisälle huvilaani ja vesivahinkoja korjailtiin sitten viikolla. Tänä aamuna taas heräsin kuudelta aamulla siihen, että jostain kuului rätinää ja poksahduksia, kuin olisin kuunnellut nuotiota. Avasin silmäni ja näin edessäni liekkien lyövän. Upouusi virranjakaja, jonka on tarkoitus suojata sähkölaitteita, oli sulanut ja syttynyt tuleen, samoin siihen kytketty lämpöpatteri. Yksi tyynyistäni oli jo syttynyt tuleen. Huone oli täynnä harmaata muovinhajuista savua. Jos en olisi herännyt sillä hetkellä, en todennäköisesti olisi herännyt enää milloinkaan. Mutta koska heräsin, toimin täysin refleksien varassa, repien kaikki sähkölaitteet irti seinistä, hakien palvelijattaren siivousämpärin, täyttäen sen vedellä kylpyhuoneessa ja heittäen vedet palavien asioiden päälle. Tämän jälkeen avasin ikkunat toipuakseni lievästä savumyrkytyksestä.

Välikohtaus kuvastaa yhtä Afrikan monista ongelmista. Täällä ei panosteta laatuun eikä mietitä seurauksia. Kaupat ovat täynnä kiinalaisia sekundatuotteita, joista varmasti huonoimmat ja mitään standardeja täyttämättömät dumpataan Afrikan markkinoille. Myös työn laatu edustaa samaa hällävälismiä: katot korjataan ja sähkötyöt tehdään miten sattuu. Toivotaan, että ehkä se toimii. Jos ei, sitten vasta yritetään jotain muuta.

Etiopiassa on erinomaista kahvia, mutta luulen, etten vielä koskaan ole saanut kahvikuppiani tarjoiltuna niin, etteikö kahvia olisi läikytetty lautaselle. Tämä kuulostaa mitättömältä asialta, mutta se kuvastaa hyvin yleistä suhtautumista laatuun. Tarjoilijattaria ei näytä lainkaan häiritsevän se, että asiakas saa kahvinsa läikytettynä ja joutuu kuppia nostaessaan varomaan, etteivät kahvitipat putoile paidanrintamukselle. Ehkä sekään ei haittaisi suuremmin etiopialaista. Turkissa tai Libanonissa sellainen ei tulisi edes kysymykseen, vaan tarjoilijatar tuntisi suurta häpeää.

Etiopialainen ei torju asiakkaiden tyytymättömyyttä parantamalla työnsä laatua, vaan yrittämällä torjua huonosti tehdyn työn seurauksia sosiaalisilla taidoilla: esittämällä hyväntahtoista, hieman ujoa, hymyillen aseista riisuvasti. Etiopialaiselle tarjoilijattarelle on vaikea olla vihainen ja jos asiakkaan katseesta kuvastuu tyytymättömyys, etiopialainen on surullisen ja marttyyrillisen näköinen. Ei hän tee huonoa työtä pahuuttaan vaan koska ei osaa, tuntuu kehonkieli sanovan. Turkissa tai Libanonissa hän kuitenkin tuntisi mielessään, että seuraavan kahvikupin kohdalla pitää onnistua, jotta voisi loistaa. Hän kehittyy. Etiopialainen taas ei kehity, koska hän ei muuta sellaistakaan toimintatapaa, joka on jo sata kertaa osoittautunut vääräksi. Seurasin kerran eräässä seminaarissa, kuinka tarjoilijatar läikytti järjestelmällisesti jokaisen asiakkaan kahvin yksinkertaisesti käyttämällä termospulloa väärin. Kun minun vuoroni tuli, pyysin saada itse kaataa kahvini, näytin kuinka termospullo toimii, ja kaadoin kahvini oikein. Tarjoilijatar tällöin pyysi kupin minulta, halusi kaataa vielä lisää kahvia kuppiin, ja läikytti tietysti täsmälleen samoin kuin oli tehnyt aiemminkin. Sitten hän ojensi läikytetyn kupin minulle katsellen ujosti maahan.

Kun antaa etiopialaiselle ohjeita tai työmääräyksiä, vastaus on melkein poikkeuksetta "eshi", joka tarkoittaa "selvä". Sen pitäisi kuvastaa, että asia on ymmärretty. Näin ei ole. Etiopialainen sanoo aina "eshi". Sitten hän jää usein seisomaan neuvottoman näköisenä. Kun sanoo saman asian uudelleen, hän sanoo taas "eshi, eshi", mutta naamasta näkee, että edelleenkään hän ei ole ymmärtänyt. Hän vain ei voi millään myöntää, ettei ole ymmärtänyt, vaan jää mieluummin toimettomaksi, tehtävä jää tekemättä, ja kun viikon päästä ihmetellään, miksei mitään ollut tehty ja käy ilmi, että ohjeita ei ollut ymmärretty, hän yrittää ilmeellään kuvastaa alamaisuutta, katsella maahan ja ilmaista, että minä olen suuri herra. Ehkä tämä auttaa etiopialaisella työnantajalla, joka kaipaa mieluummin pokkurointia kuin sitä, että työ olisi tehty kunnolla. Suomalaisella taas palaa pinna.

Täytyy tässä yhteydessä sanoa, että yleistykset ovat yleistyksiä - eivät kaikki etiopialaiset tietenkään toimi stereotypian mukaisesti. Maassa on myös todella lahjakkaita koulutettuja ihmisiä, vaikka tuntuu, että suurin osa koulutetuista lähteekin ulkomaille, monet näistä arabimaihin, varakkaimmat tai parhailla suhteilla varustetut Eurooppaan tai Amerikkaan asti. Aivovuoto on suurta. Joskus huonoimpina päivinä tekisi mieli sanoa, että sen huomaa, mutta se olisi jo rasistista. Ero on kuitenkin kuin yöllä ja päivällä jos vertaa satunnaisesti kadulla, palvelualan yrityksessä tai julkisessa virastossa vastaan tulevaa etiopialaista ja hänen työnsä laatua - tai jotain niistä hyvin koulutetuista ja professionaalisista etiopialaisista, jotka työskentelevät lukemattomien kansainvälisten organisaatioiden ja ulkomaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen hankkeissa ja ohjelmissa.

Köyhyyttä voi usein syyttää monista asioista, mutta sitä ei voi syyttää yleisestä asennoitumisesta laatuun tai afrikkalaisille yleensä ja etiopialaisille erityisesti luonteenomaisesta kohtaloon luottamisesta, ts. sen armoille heittäytymisestä. Pikemminkin syy-seuraussuhde on toisin päin. Kuten monissa kehitysmaissa, Etiopiassakin työpaikan saaminen, yleneminen tai asiakkaan saaminen ei ole kiinni meriiteistä, ammattitaidosta tai työn laadusta, vaan yleensä ihmissuhteista. Työpaikat hankitaan suhteilla. Yleneminen tapahtuu suhteilla ja pokkuroinnilla. Yrityksillä on vain vähän kilpailijoita joten yrittäjän ja asiakkaankin suhde riippuu ihmissuhteista pikemminkin kuin työn laadusta.