Bulbulit ovat lähinnä trooppisessa Aasiassa ja Afrikassa elävä suuri linturyhmä, rastaan tapaisia metsissä, pensaikkomailla ja puutarhoissa eläviä lintuja, joista suurin osa omaa miellyttävän lauluäänen. Olettaisin bulbuli-nimen tulevan alun perin Persian suunnasta, josta se on levinnyt tarkoittamaan bulbuleja ja muitakin samantyyppisiä laululintuja, kuten satakieliä, niin Intian niemimaalle kuin Arabiaankin. Koska bulbulit eivät ole olleet tuttuja eurooppalaisille, monet arabialaisen ja persialaisen runouden kääntäjät ovatkin kääntäneet bulbulit satakieliksi, mikä ornitologiselta kannalta katsoen ei ole aivan oikein.
Tähän liittyen on sivuhuomautuksena mainittava merkittävän persialaisen suufilaisen runoilijan Farid al-Attarin teos Lintujen matka, joka englanniksi kulkee usein nimellä The Conference of the Birds. Hiljattain on Jaakko Hämeen-Anttila suomentanut tämän teoksen, joka on filosofinen kuvaus lintujen matkasta näiden etsiessä korkeampaa totuutta ja Jumalaa. Tarinan erilaiset linnut kuvaavat tietysti erilaisia ihmisluonteita, joilla on kullakin omat heikkoutensa ja estonsa. Matkaan lähtevien lintujen johtajaksi nousee harjalintu, joka kuvaa suufia, opettajaa. Tämä lakkaamatta esittää muille linnuille hankalia kysymyksiä ja kertoo vertauskuvallisia tarinoita. Ihmettelin kuitenkin sitä, että Hämeen-Anttila on kääntänyt yhden tarinassa esiintyvistä haukoista "piekanaksi", vaikka kuvauksesta ja kyseisen lintuhenkilön luonteenlaadustakin käy ilmi, että kyseessä mitä ilmeisimmin on metsästyshaukkana käytettävä saker, aavikkohaukka. Piekana puolestaan on pohjoisen tundran lintu, joka eteläisimmillään talvehtii Turkin ja Keski-Aasian paikkeilla.
Mutta bulbuleihin palatakseni mainitsen myös, että muutama bulbulilaji esiintyy Välimeren ympäristössäkin, Pohjois-Afrikassa erityisesti tarhabulbuli eli vanhalta nimeltään pippurilintu, ja Lähi-idässä Turkin etelärannikolta Siinaille ja Arabiaan esiintyy arabianbulbuli. Tarhabulbuli on erittäin yleinen myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja viihtyy nimensä mukaisesti puutarhoissa. Omassakin puutarhassani kuuluu lakkaamatta bulbulin "kikkeri-kakkeri" -ääni, joka tuo tuttua tunnelmaa, koska lähisukuinen ja samalta kuulostava arabianbulbuli lauleskeli lakkaamatta Damaskoksen puutarhassani.
En tiedä, onko asialla mitään todellista yhteyttä, mutta olettaisin, että on, sillä jatkettaessa Ziwaysta etelään kohti kolmen suuren hautavajoamajärven, Langanon, Abijattan ja Shallan, ryhmää, tullaan Bulbulan pikkukaupunkiin. Tässä kaupungissa tarhabulbulit ovat erittäin yleisiä. Muuten Bulbulassa ei ole kauhean paljon nähtävää, se on tyypillinen oromolainen provinssipikkukaupunki, mutta kaikkiin suuntiin löytyy mielenkiintoista maastoa.
Ensinnäkin, Hautavajoamaa pitkin ajettaessa kannattaa kiinnittää huomiota teiden varsilla oleviin merkittävien oromojen hautoihin, jotka ovat kuin pieniä kivimökkejä, jotka on koristettu värikkäillä kuvilla ratsumiehistä, häristä, leijonista ja muista eläimistä. Monien päällä on kuunsirppi merkkinä siitä, että enemmistö oromoista on muslimeja, joidenkin päällä taas on risti, koska kristittyjäkin on oromojen parissa paljon. Haudoista näkee kuitenkin selvästi, että vanhat pakanauskonnot elävät voimakkaina islamilaisen tai kristillisen pintakuorrutuksen alla. Hautoihin kuvatut eläimet ovat shamanistisia voimaeläimiä ja joidenkin hautojen päällä on kuunsirpin tai ristin sijaan valtavat härän tai puhvelin sarvet. Samanlaisia hautoja eläinten ja ratsumiesten kuvineen harrastavat myös Keski-Aasian kirgiisit, jotka hekin ovat nimellisesti muslimeja, mutta pintaa raaputtamalla esiin tulevat oitis shamanistiset piirteet. Kirgiisien hautoja näkee Kirgisistanin lisäksi myös Kiinan Sinkiangissa, vaikkapa matkustettaessa Karakorumin valtatietä pitkin Pakistanista Kashgariin.
Oromot ovat vanha soturikulttuuri. Monet ovat tietysti nykyisin modernisoituneet, ovathan oromot myös Etiopian suurin kansa ja Oromia on Etiopian suurin ja väkirikkain osavaltio. Tästä huolimatta varsinkin maaseuduilla vanhat kulttuuripiirteet elävät vahvoina. Oromoalueilla liikkuessa törmää tuon tuosta keihäin aseistautuneisiin miehiin, jotka kulkevat savannilla. Oromojen perinteisessä yhteiskunnassa ihmisen elinkaari jakautui kahdeksan vuoden jaksoihin, joiden vaihekohdissa tapahtui siirtymäriitti. Yhteiskunta oli myös varsin demokraattinen, joskin tämä tietysti koski vain miehiä. Valta on perinteisesti ollut yhden ikäluokan miehillä, joka kattaa kaikki 24-32-vuotiaat. Niinpä ikäluokkaan 16-24 siirtyvät pojat muuttuvat nuoriksi miehiksi siirtymämenojen kautta ja valmistautuvat sitten seuraavat kahdeksan vuotta siirtymään hallitsevaan luokkaan täyttäessään 24 vuotta. Vastaavasti yli 32-vuotiaina miehet väistyvät yhteiskunnallisessa päätöksenteossa taka-alalle nuorempiensa tieltä. Tämä kannattanee suhteuttaa siihen, että joskus vanhoina aikoina oromojen yhteiskunnassa nelikymppiset ovat olleet jo vanhoja eikä yleinen eliniänodote varmaankaan ole ollut kovin korkea.
Näiden alueiden muinaisista kulttuureista tiedetään vähän, mihin on yhtenä syynä se, että perinteiset pyöreät savimajat, joita näkee kaikkialla savannien halki kulkevan maantien varsilla, murenevat ja häviävät nopeasti. Alueella on kuitenkin muutamissa paikoissa säilynyt merkittäviä arkeologisia löytöjä, kuten selittämättömät kivipaadet, joihin on kuvattu miekkoja ja muita sotaisia symboleja, ja joiden alta on löydetty suuria nuorten aikuisten joukkohautoja. Mahtavatko nämä olla muistutuksia muinaisista suursodista tasangolla, vai kenties muista katastrofeista?
Bulbulasta pääsee kätevästi joko matkailijoiden suosiossa olevalle Langanojärvelle tai sitten sen länsipuolella oleville kahdelle järvelle, Abijattalle ja Shallalle, jotka yhdessä muodostavat Abijattan ja Shallan kansallispuiston.
Tähän liittyen on sivuhuomautuksena mainittava merkittävän persialaisen suufilaisen runoilijan Farid al-Attarin teos Lintujen matka, joka englanniksi kulkee usein nimellä The Conference of the Birds. Hiljattain on Jaakko Hämeen-Anttila suomentanut tämän teoksen, joka on filosofinen kuvaus lintujen matkasta näiden etsiessä korkeampaa totuutta ja Jumalaa. Tarinan erilaiset linnut kuvaavat tietysti erilaisia ihmisluonteita, joilla on kullakin omat heikkoutensa ja estonsa. Matkaan lähtevien lintujen johtajaksi nousee harjalintu, joka kuvaa suufia, opettajaa. Tämä lakkaamatta esittää muille linnuille hankalia kysymyksiä ja kertoo vertauskuvallisia tarinoita. Ihmettelin kuitenkin sitä, että Hämeen-Anttila on kääntänyt yhden tarinassa esiintyvistä haukoista "piekanaksi", vaikka kuvauksesta ja kyseisen lintuhenkilön luonteenlaadustakin käy ilmi, että kyseessä mitä ilmeisimmin on metsästyshaukkana käytettävä saker, aavikkohaukka. Piekana puolestaan on pohjoisen tundran lintu, joka eteläisimmillään talvehtii Turkin ja Keski-Aasian paikkeilla.
Mutta bulbuleihin palatakseni mainitsen myös, että muutama bulbulilaji esiintyy Välimeren ympäristössäkin, Pohjois-Afrikassa erityisesti tarhabulbuli eli vanhalta nimeltään pippurilintu, ja Lähi-idässä Turkin etelärannikolta Siinaille ja Arabiaan esiintyy arabianbulbuli. Tarhabulbuli on erittäin yleinen myös Saharan eteläpuolisessa Afrikassa ja viihtyy nimensä mukaisesti puutarhoissa. Omassakin puutarhassani kuuluu lakkaamatta bulbulin "kikkeri-kakkeri" -ääni, joka tuo tuttua tunnelmaa, koska lähisukuinen ja samalta kuulostava arabianbulbuli lauleskeli lakkaamatta Damaskoksen puutarhassani.
En tiedä, onko asialla mitään todellista yhteyttä, mutta olettaisin, että on, sillä jatkettaessa Ziwaysta etelään kohti kolmen suuren hautavajoamajärven, Langanon, Abijattan ja Shallan, ryhmää, tullaan Bulbulan pikkukaupunkiin. Tässä kaupungissa tarhabulbulit ovat erittäin yleisiä. Muuten Bulbulassa ei ole kauhean paljon nähtävää, se on tyypillinen oromolainen provinssipikkukaupunki, mutta kaikkiin suuntiin löytyy mielenkiintoista maastoa.
Ensinnäkin, Hautavajoamaa pitkin ajettaessa kannattaa kiinnittää huomiota teiden varsilla oleviin merkittävien oromojen hautoihin, jotka ovat kuin pieniä kivimökkejä, jotka on koristettu värikkäillä kuvilla ratsumiehistä, häristä, leijonista ja muista eläimistä. Monien päällä on kuunsirppi merkkinä siitä, että enemmistö oromoista on muslimeja, joidenkin päällä taas on risti, koska kristittyjäkin on oromojen parissa paljon. Haudoista näkee kuitenkin selvästi, että vanhat pakanauskonnot elävät voimakkaina islamilaisen tai kristillisen pintakuorrutuksen alla. Hautoihin kuvatut eläimet ovat shamanistisia voimaeläimiä ja joidenkin hautojen päällä on kuunsirpin tai ristin sijaan valtavat härän tai puhvelin sarvet. Samanlaisia hautoja eläinten ja ratsumiesten kuvineen harrastavat myös Keski-Aasian kirgiisit, jotka hekin ovat nimellisesti muslimeja, mutta pintaa raaputtamalla esiin tulevat oitis shamanistiset piirteet. Kirgiisien hautoja näkee Kirgisistanin lisäksi myös Kiinan Sinkiangissa, vaikkapa matkustettaessa Karakorumin valtatietä pitkin Pakistanista Kashgariin.
Oromot ovat vanha soturikulttuuri. Monet ovat tietysti nykyisin modernisoituneet, ovathan oromot myös Etiopian suurin kansa ja Oromia on Etiopian suurin ja väkirikkain osavaltio. Tästä huolimatta varsinkin maaseuduilla vanhat kulttuuripiirteet elävät vahvoina. Oromoalueilla liikkuessa törmää tuon tuosta keihäin aseistautuneisiin miehiin, jotka kulkevat savannilla. Oromojen perinteisessä yhteiskunnassa ihmisen elinkaari jakautui kahdeksan vuoden jaksoihin, joiden vaihekohdissa tapahtui siirtymäriitti. Yhteiskunta oli myös varsin demokraattinen, joskin tämä tietysti koski vain miehiä. Valta on perinteisesti ollut yhden ikäluokan miehillä, joka kattaa kaikki 24-32-vuotiaat. Niinpä ikäluokkaan 16-24 siirtyvät pojat muuttuvat nuoriksi miehiksi siirtymämenojen kautta ja valmistautuvat sitten seuraavat kahdeksan vuotta siirtymään hallitsevaan luokkaan täyttäessään 24 vuotta. Vastaavasti yli 32-vuotiaina miehet väistyvät yhteiskunnallisessa päätöksenteossa taka-alalle nuorempiensa tieltä. Tämä kannattanee suhteuttaa siihen, että joskus vanhoina aikoina oromojen yhteiskunnassa nelikymppiset ovat olleet jo vanhoja eikä yleinen eliniänodote varmaankaan ole ollut kovin korkea.
Näiden alueiden muinaisista kulttuureista tiedetään vähän, mihin on yhtenä syynä se, että perinteiset pyöreät savimajat, joita näkee kaikkialla savannien halki kulkevan maantien varsilla, murenevat ja häviävät nopeasti. Alueella on kuitenkin muutamissa paikoissa säilynyt merkittäviä arkeologisia löytöjä, kuten selittämättömät kivipaadet, joihin on kuvattu miekkoja ja muita sotaisia symboleja, ja joiden alta on löydetty suuria nuorten aikuisten joukkohautoja. Mahtavatko nämä olla muistutuksia muinaisista suursodista tasangolla, vai kenties muista katastrofeista?
Bulbulasta pääsee kätevästi joko matkailijoiden suosiossa olevalle Langanojärvelle tai sitten sen länsipuolella oleville kahdelle järvelle, Abijattalle ja Shallalle, jotka yhdessä muodostavat Abijattan ja Shallan kansallispuiston.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti