Wondogennet on kuvankauniilla vuorilla sijaitseva metsäinen paratiisi (gennet on amharaksi paratiisi, vrt. arabian džännä, joka kirjoitetaan usein samoin jennet, egyptinarabiaksi gennet). Se sijaitsee juuri ja juuri Oromian osavaltion etelärajan toisella puolella, Eteläisten kansojen osavaltion - vanhan hallintojaon mukaan Sidamon läänin - puolella. Etiopian nykyisessä osavaltiojaossa osavaltiot perustuvat etnisten ryhmien asuma-alueille, mutta koska Hautavajoamalaakson eteläiset osat ympäristöineen ovat niin heterogeenisiä pienten alkuperäiskansojen alueita, on eteläiset kansat yhdistetty konglomeraattiin, joka tunnetaan nykyisin englanninkielisellä lyhennehirviöllä SNNPRS ("eteläisten kansakuntien, kansallisuuksien ja kansojen alueellinen valtio"). Wondogennetin alueen väestö edustaa sidamokansaa. Kirkkojen ja moskeijojen frekvenssistä päätellen uskontokunnat ovat täällä jotakuinkin tasaisesti edustettuina.
Wondogennet on katoava paratiisi, kuten tulin pian huomaamaan. Sen vihreys häikäisee ensin alhaalta kuivilta tasangoilta vuorten helmaan nousevaa. Kaikkialla viheriöivät rehevät lehdot, hedelmäpuut ja satoja vuosia vanhat käsittämättömän suuret viikunapuut sekä monet muut alkuperäiset puulajit. Niiden lomassa on yhtä vihreinä viljelmiä, varsinkin ensettiä eli valebanaania, josta tehdään leipää ja puuroa, sekä paikallista huumausainetta khatia. Etiopiassa ja muissa Afrikan sarven maissa miesväestö viettää suuren osan iltapäivistään ja illoistaan pureskelemalla khat-pensaan lehtiä. Vaikka khat on Etiopiassa paitsi laillista, myös kahviin verrattava kansallispiriste, Suomeen sitä ei kannata yrittää tuoda, sillä se luokitellaan Suomessa ja suuressa osassa Eurooppaa laittomaksi huumeeksi.
Wondogennetiin tulee lähinnä kahdenlaisia turisteja: etiopialaisia viikonlopunviettäjiä, jotka haluavat lojua kuumien lähteiden ja uima-altaiden äärellä viileässä vuoristoilmassa, sekä ulkomaalaisia lintuharrastajia, jotka haluavat nähdä Wondogennetin metsissä eläviä ainutlaatuisia lintulajeja, kuten hopeasarvinokkia, valkoposkiturakoita, afrikantrogoneja, koskikalastajia, munkkikuhankeittäjiä, etiopiantikkasia ja monia muita.
Wondogennetin kylässä on pari halpaa paikallisten motellia, joissa on tarjolla olutta ja prostituutiota, mutta ulkomaiset lintuharrastajat asettuvat yleensä keisarin metsästysmaille rakennettuun valtion omistamaan Wabe Shebelleen, jota ympäröivät valtavien alkuperäispuiden varjostamat puutarhat vetävät puoleensa suuria määriä lintuja ja apinoita. Heti portista sisään astuessa näinkin pihapuissa lähes metrin mittaisia hopeasarvinokkia, joissa hopeista on nimenomaan valtava nokka. Samoin apinoita oli runsaasti, kolmea lajia: etiopianmarakatteja, gueretsoja ja oliivipaviaaneja.
Ikävä kyllä hienot puitteet eivät ole saaneet paikkaa panostamaan kunnolliseen hallintoon. Wabe Shebellen mökit olivat siedettäviä, joskin habitukseltaan hyvin kulahtaneita, ja koska vesi tulee kuumista lähteistä, lämmintä vettä oli suihkussa saatavissa, mikä Etiopiassa aina on kiva ylellisyys. Palvelu sen sijaan oli surkeaa. Minkäänlaista informaatiota ei ollut saatavissa Wabe Shebellen toimistosta eikä alueesta ollut täälläkään minkäänlaista karttaa tai brosyyriä. Sen sijaan tietotiskin virkailija kehotti vain menemään takaisin portille, sillä siellä yleensä notkui "oppaita".
Portilla oppaat osoittautuivat äänekkääksi laumaksi teini-ikäisiä poikia, jotka kävivät heti turistin kimppuun ja ryhtyivät tappelemaan keskenään - kirjaimellisesti ja fyysisesti - siitä, kuka saisi työn. Kontaktini oli suositellut minulle Mekonnen-nimistä opasta, jota ei sinä päivänä tietenkään löytynyt maisemista. Kun pari tappelukuntoisinta pojista oli piessyt toiset tottelevaisiksi, saattoi alkaa selvitystyö ja tinkiminen sen suhteen, mitä opastus maksaisi. Poikalauman johtajaksi ryhtynyt liikemiehen alku halusi pitää ohjat käsissään, mutta oli hyvä, että ylhäälle vuorelle kiipeämään lähti pari muutakin. Selvisi pian, että johtajaopas oli luonnontuntemukseltaan varsin hyödytön, kun sen sijaan yksi nuoremmista pojista, Getahun nimeltään, osoittautui harvinaisen lahjakkaaksi. Oli siis parempi antaa isoimmalle pojalle rahansa, jotta hänestä pääsi eroon, ja retkeillä sitten varsinaisen asiantuntijan ja hänen oppipoikansa kanssa.
Tämä opas ansaitsi tittelinsä, sillä tuskin 17 vuoden iässä hän tunsi erinomaisesti kaikki alueella esiintyvät lintulajit ja tiesi tarkalleen, mistä paikasta minkäkin niistä löysi mihinkin vuorokaudenaikaan. Hän tiesi hämmästyttäviä määriä erilaisten lintujen ja nisäkkäiden elintavoista, taksonomiasta ja esiintymisestä, samoin kaikkien puulajien latinankieliset nimet. Retkeily kymmenien ellei satojen länsimaista tulleiden lintuharrastajien kanssa oli myös opettanut hänet puhumaan erinomaisesti brittivoittoista lintuharrastajaslangia kaikkine käsitteineen, jotka tuskin kenellekään maallikolle edes avautuisivat. Hänellä oli myös täsmälleen samanlaiset kiikarit kuin minulla sekä Sinclairin lintukirja Saharan eteläpuolisen Afrikan linnuista, joka minullakin oli käytössä. Oli ilmeistä, että vakavaraiset ulkomaiset lintuturistit olivat tukeneet nuoren oppaan henkistä kehitystä myös varustelahjoituksin sillä lintukiikareita sen enempää kuin kirjaakaan ei ole varmasti saatavissa Wondogennetistä eikä edes Addiksesta, puhumattakaan että nuorella sidamopojalla olisi sellaisiin varaa.
Mutta jos kohdalle osui harvinaisen lahjakas yksilö, sitä surullisempaa oli nähdä, millä vauhdilla Wondogennet on tuhoutumassa. Auringonnoususta yönkoittoon kaikkialta ennen niin läpitunkemattomien viidakoiden rippeistä kuului jatkuva kirveiden, leukujen ja sahojen ääni. Kaikkialta muka suojelluilta alueilta tuli vastaan naisia ja lapsia kantaen puukuormia, ja metsissä miesväki hakkasi viimeisiä alkuperäispuita. Kaikkialla kohosi savu maakasoista, joissa ihmiset polttavat puusta hiiltä.
Suomalaisessa merkityksessä ei oikeastaan voi enää edes puhua Wondogennetin metsistä, sillä puut ovat nyt niin harvassa, että niiden välissä on avointa tilaa, jonka täyttävät nopealla tahdilla Afrikkaan kuulumattomat vierasperäiset pensaat ja muut rikkaruohot. Eroosio on alkanut kalvaa pois hedelmällistä maata vuorenrinteistä. Myös lehmät, lampaat, vuohet ja aasit on päästetty riehumaan metsien viimeisiin rippeisiin. Alemmille rinteille on puolestaan paikallisen metsäopiston toimesta istutettu uusia puita, mutta alkuperäisten puulajien sijaan on täälläkin käytetty australialaista eukalyptusta, jonka vaikutus maaperään on haitallinen, ja jonka muodostamat metsät vaikuttavat hiljaisilta ja elottomilta.
Kahdessa päivässä näin niin paljon etenevää tuhoa, että voin vain arvioida, että vuoden sisällä Wondogennet on mennyttä. Vielä toistaiseksi kaikki alueen erikoisimmista lintulajeista ovat löydettävissä, toiset puutarhoista, joihin ne todennäköisesti ovat joutuneet muuttamaan metsien huvettua, samoin kuin on käynyt marakateille ja gueretsoillekin, joita nyt on puutarhoissa epäluonnollisen tiheässä. Toiset lajit puolestaan löytyvät tunnin parin samoilulla vuortenrinteiden viimeisistä metsärippeistä ja suurista alkuperäisistä hedelmäpuista, jotka tähän asti ovat onnistuneet välttämään kirveen.
Tuntuu pahalta ajatella, että kaikki tämä on mennyttä pian, hyvin pian. Samalla myös menettävät elatuksensa Getahunin kaltaiset asialleen omistautuneet luonto-oppaat, sillä kun ainutlaatuiset lintulajit, apinat ja aurinko-oravat menetetään, eivät ulkomaiset luonnonystävät ja lintuharrastajat enää tule Wondogennetiin runsaine tippeineen. Paikalle tulevat sitten enää etiopialaiset viikonlopunviettäjät, jotka eivät suurin surminkaan lähde metsiin - siellähän voi olla vaikka vielä hyeenoja tai leopardeja hengissä - vaan jäävät hotellien uima-altaille ja ravintoloihin ja tekevät korkeintaan ohjatun pikkuretken kuumille lähteille. He maksavat sadasosan siitä, mitä ulkomaalaiset eivätkä jakele tippejä.
Mitä paikalliset sitten tekevät? Vastaus on jo nähtävissä. He raivaavat yhä suurempia alueita khatin viljelyyn ja polttavat viimeisistä puista puuhiiltä myytäväksi kurjissa kojuissa maantien varsilla.
Wondogennet on katoava paratiisi, kuten tulin pian huomaamaan. Sen vihreys häikäisee ensin alhaalta kuivilta tasangoilta vuorten helmaan nousevaa. Kaikkialla viheriöivät rehevät lehdot, hedelmäpuut ja satoja vuosia vanhat käsittämättömän suuret viikunapuut sekä monet muut alkuperäiset puulajit. Niiden lomassa on yhtä vihreinä viljelmiä, varsinkin ensettiä eli valebanaania, josta tehdään leipää ja puuroa, sekä paikallista huumausainetta khatia. Etiopiassa ja muissa Afrikan sarven maissa miesväestö viettää suuren osan iltapäivistään ja illoistaan pureskelemalla khat-pensaan lehtiä. Vaikka khat on Etiopiassa paitsi laillista, myös kahviin verrattava kansallispiriste, Suomeen sitä ei kannata yrittää tuoda, sillä se luokitellaan Suomessa ja suuressa osassa Eurooppaa laittomaksi huumeeksi.
Wondogennetiin tulee lähinnä kahdenlaisia turisteja: etiopialaisia viikonlopunviettäjiä, jotka haluavat lojua kuumien lähteiden ja uima-altaiden äärellä viileässä vuoristoilmassa, sekä ulkomaalaisia lintuharrastajia, jotka haluavat nähdä Wondogennetin metsissä eläviä ainutlaatuisia lintulajeja, kuten hopeasarvinokkia, valkoposkiturakoita, afrikantrogoneja, koskikalastajia, munkkikuhankeittäjiä, etiopiantikkasia ja monia muita.
Wondogennetin kylässä on pari halpaa paikallisten motellia, joissa on tarjolla olutta ja prostituutiota, mutta ulkomaiset lintuharrastajat asettuvat yleensä keisarin metsästysmaille rakennettuun valtion omistamaan Wabe Shebelleen, jota ympäröivät valtavien alkuperäispuiden varjostamat puutarhat vetävät puoleensa suuria määriä lintuja ja apinoita. Heti portista sisään astuessa näinkin pihapuissa lähes metrin mittaisia hopeasarvinokkia, joissa hopeista on nimenomaan valtava nokka. Samoin apinoita oli runsaasti, kolmea lajia: etiopianmarakatteja, gueretsoja ja oliivipaviaaneja.
Ikävä kyllä hienot puitteet eivät ole saaneet paikkaa panostamaan kunnolliseen hallintoon. Wabe Shebellen mökit olivat siedettäviä, joskin habitukseltaan hyvin kulahtaneita, ja koska vesi tulee kuumista lähteistä, lämmintä vettä oli suihkussa saatavissa, mikä Etiopiassa aina on kiva ylellisyys. Palvelu sen sijaan oli surkeaa. Minkäänlaista informaatiota ei ollut saatavissa Wabe Shebellen toimistosta eikä alueesta ollut täälläkään minkäänlaista karttaa tai brosyyriä. Sen sijaan tietotiskin virkailija kehotti vain menemään takaisin portille, sillä siellä yleensä notkui "oppaita".
Portilla oppaat osoittautuivat äänekkääksi laumaksi teini-ikäisiä poikia, jotka kävivät heti turistin kimppuun ja ryhtyivät tappelemaan keskenään - kirjaimellisesti ja fyysisesti - siitä, kuka saisi työn. Kontaktini oli suositellut minulle Mekonnen-nimistä opasta, jota ei sinä päivänä tietenkään löytynyt maisemista. Kun pari tappelukuntoisinta pojista oli piessyt toiset tottelevaisiksi, saattoi alkaa selvitystyö ja tinkiminen sen suhteen, mitä opastus maksaisi. Poikalauman johtajaksi ryhtynyt liikemiehen alku halusi pitää ohjat käsissään, mutta oli hyvä, että ylhäälle vuorelle kiipeämään lähti pari muutakin. Selvisi pian, että johtajaopas oli luonnontuntemukseltaan varsin hyödytön, kun sen sijaan yksi nuoremmista pojista, Getahun nimeltään, osoittautui harvinaisen lahjakkaaksi. Oli siis parempi antaa isoimmalle pojalle rahansa, jotta hänestä pääsi eroon, ja retkeillä sitten varsinaisen asiantuntijan ja hänen oppipoikansa kanssa.
Tämä opas ansaitsi tittelinsä, sillä tuskin 17 vuoden iässä hän tunsi erinomaisesti kaikki alueella esiintyvät lintulajit ja tiesi tarkalleen, mistä paikasta minkäkin niistä löysi mihinkin vuorokaudenaikaan. Hän tiesi hämmästyttäviä määriä erilaisten lintujen ja nisäkkäiden elintavoista, taksonomiasta ja esiintymisestä, samoin kaikkien puulajien latinankieliset nimet. Retkeily kymmenien ellei satojen länsimaista tulleiden lintuharrastajien kanssa oli myös opettanut hänet puhumaan erinomaisesti brittivoittoista lintuharrastajaslangia kaikkine käsitteineen, jotka tuskin kenellekään maallikolle edes avautuisivat. Hänellä oli myös täsmälleen samanlaiset kiikarit kuin minulla sekä Sinclairin lintukirja Saharan eteläpuolisen Afrikan linnuista, joka minullakin oli käytössä. Oli ilmeistä, että vakavaraiset ulkomaiset lintuturistit olivat tukeneet nuoren oppaan henkistä kehitystä myös varustelahjoituksin sillä lintukiikareita sen enempää kuin kirjaakaan ei ole varmasti saatavissa Wondogennetistä eikä edes Addiksesta, puhumattakaan että nuorella sidamopojalla olisi sellaisiin varaa.
Mutta jos kohdalle osui harvinaisen lahjakas yksilö, sitä surullisempaa oli nähdä, millä vauhdilla Wondogennet on tuhoutumassa. Auringonnoususta yönkoittoon kaikkialta ennen niin läpitunkemattomien viidakoiden rippeistä kuului jatkuva kirveiden, leukujen ja sahojen ääni. Kaikkialta muka suojelluilta alueilta tuli vastaan naisia ja lapsia kantaen puukuormia, ja metsissä miesväki hakkasi viimeisiä alkuperäispuita. Kaikkialla kohosi savu maakasoista, joissa ihmiset polttavat puusta hiiltä.
Suomalaisessa merkityksessä ei oikeastaan voi enää edes puhua Wondogennetin metsistä, sillä puut ovat nyt niin harvassa, että niiden välissä on avointa tilaa, jonka täyttävät nopealla tahdilla Afrikkaan kuulumattomat vierasperäiset pensaat ja muut rikkaruohot. Eroosio on alkanut kalvaa pois hedelmällistä maata vuorenrinteistä. Myös lehmät, lampaat, vuohet ja aasit on päästetty riehumaan metsien viimeisiin rippeisiin. Alemmille rinteille on puolestaan paikallisen metsäopiston toimesta istutettu uusia puita, mutta alkuperäisten puulajien sijaan on täälläkin käytetty australialaista eukalyptusta, jonka vaikutus maaperään on haitallinen, ja jonka muodostamat metsät vaikuttavat hiljaisilta ja elottomilta.
Kahdessa päivässä näin niin paljon etenevää tuhoa, että voin vain arvioida, että vuoden sisällä Wondogennet on mennyttä. Vielä toistaiseksi kaikki alueen erikoisimmista lintulajeista ovat löydettävissä, toiset puutarhoista, joihin ne todennäköisesti ovat joutuneet muuttamaan metsien huvettua, samoin kuin on käynyt marakateille ja gueretsoillekin, joita nyt on puutarhoissa epäluonnollisen tiheässä. Toiset lajit puolestaan löytyvät tunnin parin samoilulla vuortenrinteiden viimeisistä metsärippeistä ja suurista alkuperäisistä hedelmäpuista, jotka tähän asti ovat onnistuneet välttämään kirveen.
Tuntuu pahalta ajatella, että kaikki tämä on mennyttä pian, hyvin pian. Samalla myös menettävät elatuksensa Getahunin kaltaiset asialleen omistautuneet luonto-oppaat, sillä kun ainutlaatuiset lintulajit, apinat ja aurinko-oravat menetetään, eivät ulkomaiset luonnonystävät ja lintuharrastajat enää tule Wondogennetiin runsaine tippeineen. Paikalle tulevat sitten enää etiopialaiset viikonlopunviettäjät, jotka eivät suurin surminkaan lähde metsiin - siellähän voi olla vaikka vielä hyeenoja tai leopardeja hengissä - vaan jäävät hotellien uima-altaille ja ravintoloihin ja tekevät korkeintaan ohjatun pikkuretken kuumille lähteille. He maksavat sadasosan siitä, mitä ulkomaalaiset eivätkä jakele tippejä.
Mitä paikalliset sitten tekevät? Vastaus on jo nähtävissä. He raivaavat yhä suurempia alueita khatin viljelyyn ja polttavat viimeisistä puista puuhiiltä myytäväksi kurjissa kojuissa maantien varsilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti