Haljennut muki

Näinä aikoina, joina muuttokuormani on edelleen - ja arvattavasti sangen pitkään - teillä tietymättömillä, on pääasiallisena kahvimukinani toiminut eräs Hizbullahin muki, ei suinkaan kannatuksen vuoksi vaan siksi, että ko. muki kuului niihin tavaroihini, joita löysin kesämökiltä. Se oli erään viime kesän perinteikkäisiin mökkibileisiin osallistuneen vieraan tuliainen. No, eilen tapahtui, että kaadoin mukiin kuumaa vettä murukahvin päälle (koska ei minulla ole vielä kahvinkeitintäkään) ja katso: muki halkesi napsahtaen alhaalta ylös, halkaisten myös kahtia Nasrallahin naaman ja hessujen keltalipun kalashnikovia puristavan nyrkin. Kahvi alkoi virrata pöydälle ja muki oli tullut tiensä päähän.

Koska Hizbullah itse hyödyntää propagandassaan estoitta ennusmerkkejä ja taivaalta tulevia ihmeellisiä näkyjä, on täysin oikeutettua, että teen itse saman: Sopii toivoa, että tämä on myönteinen ennusmerkki kesäkuun alussa koittaviin Libanonin vaaleihin, joista on tulossa varsin tasaiset. Vuosi sitten toukokuussa Hizbullah toteutti Länsi-Beirutissa ja Shuf-vuorilla aseellisen operaation surmaten monia viattomia ihmisiä. Sen sijaan, että sen edustajia olisi viety oikeuteen rikoksistaan, se palkittiin Dohassa kansainvälisen painostuksen alla sopimuksella, jossa Hizbullahille annettiin veto-oikeus kaikkeen Libanonin hallituksen politiikkaan, huolimatta siitä, ettei Hizbullah osallistu mitenkään vastuun jakamiseen. Niin ikään Dohan sopimuksen avulla estettiin vaalilain merkittävä uudistaminen ja manipuloitiin vaalipiirejä niin, että Hizbullahin liittolaiset, varsinkin kristityllä puolella, voisivat saada enemmän kansanedustajia kuin edelliset vaalit selkeästi voittaneet länsimieliset demokraattiset voimat.

Hizbullah on valtio valtiossa. Nyt kun Sri Lanka onnistui sumeilemattomalla voimankäytöllä nujertamaan tamilitiikerien LTTE:n, väittäisin, että Hizbullah on koko maailmassa voimakkain ja parhaiten organisoitu aseellinen äärijärjestö. Koska se on valtio valtiossa, se tekee Etelä-Libanonissa, Etelä-Beirutissa ja suurimmassa osassa Bekaan laaksoa kaikkea sitä, mitä valtio tekee. Tarkemmin sanoen: sitä, mitä autoritäärinen valtio tekee. Se ylläpitää voimakasta ja hyvin varustettua armeijaa ja erittäin kompetenttia tiedustelupalvelua. Se monopolisoi uskonnollisten, sosiaalisten ja julkisten palvelujen järjestämisen hallitsemillaan alueilla - ja sulkee siis virallisen valtion ulos näistä. Samoin se määrää oman alueensa kouluissa ja päiväkodeissa jaeltavasta sumeilemattomasta propagandasta. Se estää valtiota suuntaamasta julkisia investointeja alueelleen, koska se haluaa esittää, että ainoastaan Hizbullah pitää etelän köyhistä shiioista huolta ja ainoastaan Iran auttaa siinä. Hizbullah tekee mitä haluaa eivätkä mitkään lait sitä rajoita. Se, joka vastustaa Hizbullahia, joutuu valitsemaan sitä vastaan taistelemisen ja sen tahtoon antautumisen väliltä, koska Hizbullah ei noudata niitä "yhteisiä pelisääntöjä", joita se kyllä mielellään muille laatii.

Suurin osa Libanonin shiioista kuitenkin vierastaa Hizbullahin islamistista politiikkaa, ahdasta arvomaailmaa ja jatkuvaa sodassa olemista paitsi Israelia, myös yhä enemmän koko ympäröivää arabimaailmaa (kaikkia muita paitsi Syyriaa) vastaan. Suurin osa Libanonin shiioista kannattaa teoriassa maallista Amal-puoluetta. Hizbullah on kuitenkin tehnyt itsestään aseellisen avantgarden, nujertanut Amal-puolueen oman tahdon ja tehnyt siitä suuren lakeijansa. Amal-puolueen alkuperäinen karismaattinen johtaja Musa Sadr muilutettiin ja katosi matkallaan Italiaan ja Libyaan ja hänen tilalleen tuli Syyrian miehityksen uskollisena vasallina toiminut Nabih Berri.

Amalin lisäksi Hizbullah on saanut tuekseen vaaliuurnille entisen oikeistolaisen kenraalin Michel Aounin kristityt tukijoukot. On aina vain suuri hämmästyksen aihe, mikä saa aounistit sokeasti marssimaan Hizbullahin rinnalla edistämässä Iranin ja Syyrian hallitusten alueellista agendaa. Näiden kristittyjen mielipiteissä kuvastuu enemmän Aounin henkilökohtainen turhamaisuus. Hän tahtoi presidentiksi eikä päässyt. Hän myös tahtoi olla kristityistä kaikkein suurin ja mahtavin, mutta jätettiinkin aikoinaan hallituksen ulkopuolelle lähinnä oman riitaisuutensa ja yhteistyökyvyttömyytensä vuoksi. Aoun katkeroitui paitsi pääministerinpaikkaa hallitseville sunnalaisille, myös muille kristityille puolueille, varsinkin hallitukseen edustuksen saaneille kilpailijoilleen Samir Geagealle ja Amin Gemayelille, sekä Walid Jumblattin johtamille druuseille, joiden kanssa aounisteilla on sisällissodan aikaisia kaunoja.

Aounin kannattajakunta on samoja keskiluokkaisia kristittyjä, jotka kannattavat myös Geageaa ja Gemayelia. Näiden kannattajia ei erota mikään sivilisaatiollinen, kulttuurinen, ikäpolvellinen eikä taloudellinen kuilu. Objektiivisesti aounistia on mahdotonta erottaa Kata'ibin tai Libanonin joukkojen kannattajasta. Vasta kun kuuntelee heidän puheitaan, huomaa jyrkät erot mielipiteiden pintarakenteessa. Ne on saatu aikaan viimeisten vajaiden neljän vuoden propagandalla. Libanonin paradoksi on, että vaikka siellä on koko arabimaailman vapain ja monipuolisin media, suurin osa ihmisistä ei käytä tätä hyväkseen, vaan seuraa visusti vain oman puolueensa kantoja edustavaa mediaa, ammentaen sieltä kaikki mahdolliset vihaa lietsovat typeryydet ja ennakkoluulot naapureita vastaan.

Niinpä kun Geagean kannattaja pitää suurimpana uhkana Libanonille ja varsinkin kristityille Hizbullahia sekä Syyrian ja Iranin toimintaa, Aounin kannattaja katsoo suurimman uhan tulevan pääministeripaikkaa vuodesta 2005 hallinneen maltillisen sunnalaisenemmistöisen Tulevaisuusliikkeen taholta. Ja koska Aoun on nyt liitossa Hizbullahin kanssa, hänen kannattajansakin uskovat yhtäkkiä, että kaiken pahan takana on amerikkalainen salaliitto, että amerikkalaiset yrittävät sunnalaistaa Libanonin. Niinpä aounisteilla olisi yhteiset intressit Syyriaa hallitsevan pienen alawiittilahkon kanssa, sillä myös Syyrian hallitus pitää oman maansa ja koko arabimaailman suurta sunnalaista enemmistöä uhkana itselleen. Aounistit eivät tunnu huomaavan tai halua huomata ristiriitaa siinä, että he vihaavat maallista ja länsimielistä Tulevaisuusliikettä mutta liittoutuvat samaan rintamaan Hizbullahin, Hamasin ja Iranin hallituksen kanssa.

Libanonin kristittyjen keskinäiset riidat ja jakautuminen jotakuinkin kahtia maan kahteen vastakkaiseen poliittiseen leiriin ovat kaikkien asioita seuraavien tiedossa. Geagean johtama Libanonin joukot ja Gemayelin johtama Kata'ib ovat nyt länsimielisessä leirissä ja siis liittoutuneita sunnalaisen Tulevaisuusliikkeen, druusien PSP:n sekä monien pienempien puolueiden kanssa maalis-14-koalitiossa. Aounin puolue Vapaa isänmaallinen liike samoin kuin pohjoislibanonilainen syyrialaismielinen Marada ja militantti fasistisävyinen ääriliike SSNP ovat maalis-8-koalitiossa yhdessä shiialaisten Hizbullahin ja Amalin kanssa.

Paljon vähemmän tunnettua maailmalla on, että itse asiassa kaikki muutkin Libanonin uskontokunnat ovat jakautuneita poliittisesti näihin kahteen leiriin. Sunnalaisista suurin osa kannattaa maalis-14:ä, mutta vastakkaisella puolella on sekä muutama pieni tripolilainen ja sidonilainen syyrialaismielinen sunniryhmä että radikaaleja sunni-islamisteja, jotka jakavat Hizbullahin vihan länsimaita ja länsimielisiä arabihallituksia vastaan. Maltillisemmat sunni-islamistit puolestaan kannattavat maalis-14:ä, vaikkeivät kaikilta osin jaakaan Tulevaisuusliikkeen länsimyönteistä ulkopolitiikkaa. Myös shiialaisten joukossa on riippumattomia ryhmiä, jotka uhmaavat Hizbullahin autoritääristä painostusta.

Niin ikään sekä palestiinalaiset että armenialaiset ovat jakautuneita. Palestiinalaispuolueista Fatah on vahvasti yhteistyössä maalis-14:n kanssa kun taas Hamas on liitossa Hizbullahin kanssa. Libanonin armenialaispuolueet ovat jakautuneet kahden poliittisen leirin välille.

Kaikesta tästä huolimatta tulemme varmaankin jälleen vaalien yhteydessä huomaamaan, kuinka ignorantit länsitoimittajat kuvailevat Libanonin poliittista vastakkainasettelua uskonnolliseksi, kirjoittavat että shiiat sitä ja sunnit tätä ja kristityt tuota ja perustelevat laiminlyöntejään sillä, että tilanne on niin "monimutkainen". Mutta eihän se ole lainkaan monimutkainen. Jako on poliittinen, ei uskonnollinen. Väestö jakautuu kahteen vaarallisen tasavahvaan leiriin, joista toinen pystyy kompensoimaan todellisen kannatuspohjansa heikkouksia ja kiertämään demokraattiset pelisäännöt asevoimallaan ja toinen taas yrittää tukeutua libanonilaisten toiveeseen, että he saisivat elää jonain päivänä ansaitusti vapaana länsimaistuneena yhteiskuntana, tarvitsematta olla elämänsä jokaisena päivänä aseellinen rintamalinja Israelia, Amerikkaa ja milloin mitäkin vastaan.

PS. Kävin eilen Kaisaniemen puistossa Maailma kylässä -tapahtumassa, vaikkakin sade hieman latisti sen värikästä tunnelmaa. Teltat olivat täynnä mitä erilaisimpia kansalaisjärjestöjä, eri maiden ystävyysseuroja ja suomalaisilla poliittisilla puolueillakin oli telttojaan. Paikalta löytyi myös kaikenlaisia vaihtoehtoliikkeitä, salaliittoteoreetikkojen seuroja ja tietysti kirjavaa äärivasemmistoa. Useammassa teltassa julistettiin tuhoa Israelille ja Amerikalle. Yhdessä kerrottiin, että CIA oli syyskuun 11. päivän terrori-iskujen takana. Eurovaalien teemateltassa annettiin lupa äänestää mitä puoluetta haluaa, mutta täytyisi äänestää naista. Jaa, tuskinpa kuitenkaan valitsen ehdokastani sukupuolen perusteella, vaan katson mitä hän aikoisi Europarlamentissa tehdä. Ostin mielenterveysseuran teepaidan, jossa lukee "I hear voices".