Vappu

Saavuin Helsinkiin Istanbulista iltapäivällä torstaina, joka oli samalla vappuaatto. Lentokenttäbussissa matkalla keskustaan edessäni istui kärisevä vanha mies, australialainen turisti, jolla oli päässään Australia-lippalakki ja päällä Australia-pusero. Hän tivasi viiden minuutin välein bussikuskilta, menisikö bussi rautatieasemalle – ääntäen rautatien ja aseman erittäin australialaisittain – ja pääsisikö hän sieltä lautoille. Kuljettaja ei kunnolla vastannut hänelle. Ehkä hän ei osannut kunnolla englantia tai ehkä hän oli niin virkaintoinen, ettei suostunut puhumaan matkustajien kanssa ajaessaan.

Keskustaan päästyäni sain havaita vappuaaton olevan jo hyvin käynnissä. Kaikkialla oli opiskelijoiden ja nuorten porukoita, ilmapalloja myytiin ja ihmisillä oli hassuja hattuja ja peruukkeja, vappupillejä ja viinapulloja. Kulkiessani Senaatintorin halki sinne saapui juuri sillä hetkellä kuorma-autojen lavoilla viinaa juovia haalaripukuisia nuoria heilutellen ihmisille. Suomen liput liehuivat. Olin hyvin liikuttunut. Jatkoin sitten noutamaan turvatalon avaimia ja osoitetta ja menin pivnitsaan, koska oli saatava kännykän akku ladatuksi, jotta voisin alkaa koordinoida ihmisten tapaamisia. Otin pivnitsassa pöydän pistorasian vierestä sekä tumman böömiläisoluen ja aloin sitten akun latautuessa lähetellä viestejä.

Viestinnästä alkoi hahmottua tapaamisten sarja. Puhelin alkoi soida taajaan. Kun akku oli täynnä ja tuoppi tyhjä, siirryin Espan puistoon. Muuan pikkutyttö, joka ei vielä osaa kävellä, osaa kuitenkin jo osoitella sormella epäilyttäviä henkilöitä ja spotata mahdollisia varjostajia. Hyvä tyttö! Yhdellä ystävällä oli Sovjetskoje polusladkojea ja toisella jotain kallista ranskalaista šamppanjaa. Kaikkialla oli tuhansia iloisesti juovia ja piknikoivia nuoria. Havis Amanda lakitettiin. Kaikki käyttäytyivät hyvin ja varsin kohteliaasti, mikä oli vaikuttavaa. Onko jokin muuttunut suomalaisten humalakäyttäytymisessä?

Sää oli hieno, vaikkakin huomaa, että kevät on ollut myöhässä. Istanbulissa oli jo täysin kesä, kun taas Helsingissä ei ole vielä puissa edes hiirenkorvia. Kuulemma on ollut aivan viime päiviin saakka todella kylmä ja siten nyt vapuksi tulivat kauan odotetut kauniimmat ilmat. Siksi kai ihmisetkin olivat niin iloisia ja hyvin käyttäytyviä.

Vappupäivänä muutin tavarani ja ystävältä lainatun irtopatjan turvataloon, joka sijaitsee esikaupungissa. Se on tavallinen kerrostaloyksiö, jossa ei ole mitään erikoista. Ovessa lukee nimi, joka ei ole minun. Ainoa sisustukseni on nyt lainattu patja, mukanani tuomat matkalaukut sekä iso kasa kirjoja, jotka olivat olleet toisen ystävän luona viime kesästä lähtien, kun painorajoitukset eivät sallineet kaikkien viemistä Addikseen. Olimme pikkutytön kanssa leikkipuistossa, johon tuli keinumaan myös vappuasuisia humalaisia teinityttöjä minihameissa.

Tänään lauantaina olen varustanut vähitellen tyhjää turvataloa tilapäiseksi kodikseni. Lähellä on Siwa ja kapakka, vähän kauempana toinen kapakka ja S-marketti. Syyrian ja Etiopian jälkeen suomalainen kahvi maistuu ruskeaksi värjätyltä vedeltä. Suomessa on omituisen hiljaista. Hermostun, kun kadulla ei ole mitään liikettä. Alitajuntani yrittää kertoa, että jokin on vinossa, mutta alitajuntani on väärässä; sen pitää kouluttautua uuteen toimintaympäristöön. Lehdistöstä päätellen suomalaiset ovat pelosta hysteerisiä sikaflunssan ja hautausmailla riehuvien kanien takia.

Olen nähnyt talvilintujen lisäksi joitain muuttolintuja: sepelkyyhkyn, peipon, västäräkin ja punakylkirastaan. Aamulla herätessäni kun näin pienen linnun puikkelehtivan ikkunan edessä kohoavassa puussa, mietin vielä mielessäni medestäjien tuntomerkkejä, kunnes tajusin, että sehän oli tietysti sinitiainen ja että olin Suomessa.