Kirjat

tiistai 21. heinäkuuta 2009

Chişinău

Nyky-Euroopan köyhin valtio, Moldovan tasavalta, on oikeastaan vain itäisin kolmannes Moldovasta. Kaksi läntisempää kolmannesta kuuluvat yhä Romaniaan, pääkaupunkinaan Iaşi. Itä-Moldova tunnettiin neuvostomiehitykseen saakka nimellä Bessarabia. Ensimmäisen kerran Venäjä valloitti Bessarabian jo tsaarinajalla, mutta Romania sai alueen välillä takaisin, kunnes Stalin liitti sen toisen maailmansodan jälkeen jälleen Neuvostoliittoon. Bessarabia nimettiin uudelleen Moldavian neuvostotasavallaksi, ilmeisesti sillä taka-ajatuksella, että loput historiallisesta Moldavian eli Moldovan ruhtinaskunnasta voitaisiin liittää Neuvostoliittoon myöhemmin siinä tapauksessa, että Romania ei olisi kyllin uskollinen Moskovalle.

Muissa kielissä kuten suomessa romaniankielinen nimi Moldova (lausutaan Moldoova, paino keskimmäisellä tavulla) syrjäytti Moldavian 1990-luvulla, kun tuore tasavalta halusi tulla tunnustetuksi omakielisellä nimellä, pitäen Moldaviaa venäläisenä nimenä.

Moldovalaiset ovat romanialaisia ja puhuvat rajajoen Prutin molemmin puolin samaa kieltä, vaikka joen itäpuolella venäläiset ajoittain pakottivat käyttöön kyrilliset aakkoset erottaakseen itämoldovalaisia muista romanialaisista. Etelä-Bessarabia irrotettiin Moldovasta ja liitettiin Ukrainaan. Alue oli perinteisesti etnisesti sekalaista - siellä asui ja asuu kai yhä niin slaaveja, romanialaisia kuin tataarejakin. Etelä-Bessarabian menetys riisti Moldovan tasavallalta yhteytensä Mustaanmereen. Maan ulkomaankaupasta suuri osa kulkeekin yhä Odessan kautta ja asiaa vaikeuttaa vielä sekin, että sen on kuljettava matkalla Transnistrian halki.

Transnistria (venäjäksi Pridnestrovje) onkin toinen erikoisuus. Dnestr-joen (romaniaksi Nistru, ukrainaksi Dnistro) itäpuolinen alue liitettiin neuvostoajan uusjaossa Moldovaan ja sinne tuotiin runsas venäläisväestö työskentelemään kaistaleelle rakennettuihin asetehtaisiin ja muuhun raskaaseen teollisuuteen. Transnistria osoittautuikin varsinaiseksi Troijan hevoseksi, kuten kävi selväksi Moldovan itsenäistyessä 90-luvun alussa. Venäjän armeija puuttui peliin ja sotilastiedustelu teki Transnistriasta erikoisen pienen Neuvostoliiton ulkoilmamuseon. Siellä valtaa pitävät venäläiset kommunistit ja johtaja Smirnovin perhe omistaa suurimman osan ”tasavallan” bisneksestä. Stalininkadulla kulkevat tankit loputtomissa voitonparaateissaan ja neuvostohymnit raikaavat.

Transnistriasta on tullut järjestäytyneen rikollisuuden, varsinkin asekaupan keskus, joka on vahvassa yhteydessä Odessan venäläismafiaan. On eräiden suurten valtioiden kannalta kätevää, että erilaiset asetoimitukset, rahanpesuoperaatiot ja muu päivänvaloa kestämätön toiminta voidaan pyörittää omien rajojen ulkopuolelta käsin, muka itsenäisessä Transnistriassa, jota tosin ei Venäjäkään ole tunnustanut. Ei tunnustanut silloinkaan, kun odottamattomana vetona tunnusti Abhasian ja Etelä-Ossetian. Ehkä Moskovassa vieläkin toivotaan, että Transnistria voi vielä hallita koko Moldovaa ja sillä tavoin separatistinen ongelma ratkeaa.

Matkustin Moldovan pääkaupunkiin Chişinăuhun pohjoisesta Ukrainasta käsin. Matka sinne ja seuraavana iltana takaisin maksoi yhteensä alle 20 euroa, mihin sisältyi paluumatkalla pikkubussin kuljettajan suostuttelu viemään minut Bricenin piirikuntakeskuksen asemesta aina Crivan raja-asemalle saakka.

Viime vuosina on totuttu ajatukseen, että Moldova on vähän kuin parodiakirjan Molvania - jonkinlainen itänostalgian ja balkanilaisen sekavuuden vyyhti. Euroopan köyhin valtio. Jopa Albania on viimeisten kymmenen vuoden aikana ajanut Moldovasta ohi. Ensitunnelmat Bricenissä ja Bălţissa vain vahvistivat sellaista tunnelmaa. Sirkus oli tullut kylään ja mustalaiset musisoivat. Laittomat rahanvaihtajat ja huijaritaksit olivat vastassa joka asemalla. Bricenin aseman baari oli nimeltään ”Ali Cristi” - mitähän uskontoa omistaja mahtoi edustaa? Varhaisten aamutuntien aikana Chişinăun linja-autoasemalla yksinäiset venäjänkieliset juopot notkuivat halpaa konjakkia myyvän kioskin edessä.

Vaikka Moldova on kommunistihallituksensa aikana jäänyt jälkeen varsinkin Romaniasta mutta myös Ukrainasta, ei aika silti ole siellä pysähtynyt. Jo neuvostoaikana Moldova oli yksi imperiumin vapaimmista paikoista ja sananvapaus on siellä yhä paljon paremmalla tolalla kuin vaikkapa Venäjällä, Valko-Venäjällä tai Keski-Aasiassa. Chişinăussa tulee mieleen, että se on nyt saavuttanut tason, jonka jokin tyypillinen romanialainen provinssipääkaupunki oli saavuttanut 1990-luvun loppupuolella. Tai mistä Länsi-Ukraina lähti liikkeelle vuoden 2004 oranssivallankumouksen aikoina. Voidaan siis arvioida, että Moldova on noin 12 vuotta jäljessä Romaniasta ja noin 5 vuotta jäljessä Ukrainasta.

Joka nostalgioi 90-luvun villin Itä-Euroopan perään, voi yhä löytää senkaltaista tunnelmaa Moldovasta. Kasinoita, rahanvaihtajia, huijaavia takseja ja yllättävää kielitaidottomuutta. Jopa romaniaa ja venäjää puhutaan murteellisesti. Tulee mieleen aika, jolloin nykyinen presidentti, venäläistynyt kommunisti Vladimir Voronin, nousi valtaan 2000-luvun alussa. Hän ylisti ensi töikseen Putinia, julistautui Valko-Venäjän diktaattorin Lukašenkan ystäväksi ja totesi, että ”Moldovan on vastustettava Eurooppaa kuten Kuuba vastustaa Yhdysvaltoja”.

Mutta eivät asiat sentään niin huonosti ole. Kommunistit eivät enää ole oikeita kommunisteja ja vallassa ollessaan Voroninkin on alkanut nähdä maan tulevaisuuden Euroopassa eikä Venäjän vähäpätöisenä vasallina. Kommunistit ovat voittaneet useita vaaleja lähinnä agraarimummojen äänillä, koska niin suuri osa maan koulutetusta nuoresta väestöstä on muuttanut töiden perässä Romaniaan ja vielä kauemmas länteen. Ulkomailta käsin ei voi äänestää. Myös valtaosa niistä nuorista mielenosoittajista, jotka protestoivat äänekkäästi Chişinăussa tänä keväänä, oli äänioikeusiän alapuolella, lukiolaisia ja muuta teininuorisoa. Nämä nuoret ovat myös tehneet mielipiteensä selviksi muilla ulkoparlamentaarisilla keinoilla kuten graffiteilla, Facebook-ryhmillä ja poliittisilla teepaidoilla. Monet englanniksi.

Chişinău on kymmenien suurien puistojen kaupunki, joka edelleen vaikuttaa pikemminkin provinssin keskukselta kuin varsinaisen valtion pääkaupungilta. Maassa on asukkaita nelisen miljoonaa - yhtä paljon kuin monessa romanialaisessa tai ukrainalaisessa suurmaakunnassa. Bukarestissa ja Kiovassa taitaa olla enemmän väkeä kuin koko Moldovassa. Puistoja ja kirkkoja on paljon. Myös kahviloita ja viihtyisiä (ja erittäin edullisia) ravintoloita on noussut kaikkialle. Ihmiset ovat trendikkäitä kuten missä tahansa Euroopassa. Ja eurooppalaisia he tietysti ovatkin.

Keskustelin politiikasta satunnaisesti tapaamieni opiskelijoiden kanssa yliopiston liepeiden paikoissa. Monilla oli yhä päällään siniset teepaidat, joissa luki Liberaalipuolueen iskulause ”Sinun vapautesi tähden”. Vapaus näytti olevan Liberaalipuolueen vaaliteema. Kristillisdemokraattien vaaliteemana taas oli ”Remontti koko maahan”, kun taas kommunistit kampanjoivat kansallispatrioottisuudella: lippuja, marssimista, ylväiden vakavien kasvojen yläviistoon suunnattuja katseita.

Tähän on siis tultu. Entiset kansallismieliset, joiden ajatuksena 90-luvun alussa oli reunitatea, Moldovan tasavallan uudelleenyhdistyminen Romaniaan samoin kuin Itä-Saksa oli liittynyt Länsi-Saksaan, kampanjoivat nyt vapaudella, yrittäjyydellä ja liberaaleilla arvoilla. Entiset kommunistit, joiden pääajatuksena oli aiemmin vastustaa Eurooppaa ja julistaa ystävyyttä Venäjään, kampanjoivat nyt moldovalaisella kansallispatriotismilla. Ja kristillisdemokraattien mainoksissa on ristien sijaan haalaripukuisia duunareita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti