Joulu Libanonissa

Vietin jouluviikon Libanonissa, josta palasin sunnuntaina hankien peittämään Helsinkiin. Matkustin edellisenä sunnuntaina ja se olikin todella korkea aika. Habibi oli lentokentällä vastassa ja tuntui kuin en olisi aikoihin nukkunut yhtä sikeästi kuin sinä yönä. Jos olen nyt edes jotenkuten sielun voimissa, kaikki on Beirutissa vietetyn maanantain ansiota. Siihen kuului kaikkea, mitä Beirutissa pitääkin. Terapeuttinen ja äärettömän pitkä päivällinen habibin kanssa kaikkine libanonilaisine lisukkeineen alkuruoista ähween ja ärgileen. Sekavaa poukkoilua baarista toiseen Gemmayzéssa ja Hamrassa. Aamuyön ajelua pitkin jo tyhjentyneitä katuja ja Barbarin manussia.

Ensimmäisenä päivänä huomasin Libanonissa kaiken sen, mitä olin kaivannut; kaiken, mikä siellä on hyvää ja inspiroivaa. Seuraavina päivinä tulin toki sitten huomaamaan myös kaiken sen, mikä on stressaavaa ja ärsyttävää - alkaen liikenteestä. Libanon on erikoinen maa myös siinä suhteessa, että siellä on erityisen runsas määrä sellaisia asioita, jotka yhtä aikaa - tai mielentilasta riippuen - joko aiheuttavat kaipuuta tai ärsyttävät. Kuten esimerkiksi loputon merkityksetön sosiaalinen puheenporina, suunnitelmien ja lupausten joustavuus täydelliseen paikkansa pitämättömyyteen saakka ja ihmiselon sietämätön narsistinen tarkoitus.

Kahden päivän jälkeen roolini muuttui taas rentoutuneesta vastaanottajasta, josta joku muu piti huolen, matkaoppaaksi ja huolehtijaksi, jonka piti joka hetki laatia suunnitelmia, huomioida muita ihmisiä erilaisine ja ristiriitaisine tarpeineen ja olla selvillä kaikesta tulevasta, vaikka se oli mahdotonta. Niinpä varsinainen loma jäi pariin päivään ja loput matkasta oli sitä, mitä suurin osa lomamatkoista tuppaa olemaan: turismia, sosiaalisia velvollisuuksia, hymyilemistä, edustamista, matkakumppanista ja hänen tarpeistaan huolehtimista, laskujen maksamista (olenhan mies) ja eri tahojen kaikenlaisen palautteen sisäistämistä.

Mutta viis minun tuntemuksistani. Libanon oli kesäkuun jälkeen muuttunut yllättävän vähän, mutta vaikka sanonnan mukaan "Beirut ei ikinä muutu - sinä muutut", niin Beirut oli joissain suhteissa hyvinkin muuttunut. Ensinnäkin loputtomat määrät poliittisia julisteita oli kadonnut suur-Beirutin kaduilta, seiniltä ja muureista. Suoritus on ollut suorastaan uskomaton, koska jopa Dahiyen halki vievän valtatien varret on siivottu Hizbullahin julisteista. SSNP:n hakaristit ovat kadonneet Hamran kujilta. Geagean ja Aounin kannattajien kilpailevat julisteet eivät enää kyräile toisiaan Sassinella eivätkä riipu rue Gourod'n yllä.

Toinen silminnähtävä muutos Beirutissa on Hamran yöelämän merkittävä vilkastuminen ja diversifikaatio. Aiemmin Hamrassa oli toisaalta kahviloita, toisaalta hämyisiä ja maineeltaan kyseenalaisia yökerhoja, ja vain muutamia todella viihtyisiä pubeja ja sosiaalisia kahvilan ja baarin yhdistelmiä, jotka olisivat samalla olleet myös suosittuja. Nyt niitä on kymmeniä ja monet sijoittuvat Hamrakadun ja AUB:n välisille pienemmille yksisuuntaisille kaduille.

Hamran vilkastuminen lienee seurausta uusien sääntöjen lisääntymisestä Gemmayzéssa, jossa nyt suurin osa suosituimmista paikoista sulkee ovensa jo yhdeltä yöllä - libanonilaisittain kohtuuttoman aikaisin. Tämän jälkeen jäljelle jäävät enää tupaten täydet ja savuiset yökerhot - tai ajaminen Hamraan jatkamaan sellaisia sosiaalisia aktiviteetteja, jotka vaativat, että osapuolet myös kuulevat, mitä toinen sanoo. Hamran eduksi lienee koitunut myös Gemmayzén halki vievän yksisuuntaisen kadun ja vähien parkkipaikkojen kohtuuton kuormittuminen, joka tekee alueesta illasta pitkälle aamuyöhön erittäin rasittavan lähestyä ja navigoida.

Jouluviikko on Beirutin kiireisimpiä, koska tuhannet tai jopa miljoonat ulkolibanonilaiset tulevat silloin kotiin perheidensä luo. Jouluaatto ja joulupäivä vietetään yleensä perhepiirissä sekä poukkoillen automatkan päässä olevien ystävien ja tuttavien perheissä vieraissa. Muut päivät näitä ennen ja näiden jälkeen taas ovat sellaisia, että nuorempi väki pakkautuu Beirutiin ja muihin bilekaupunkeihin kuten Jouniéen ja Batrouniin. Tunnelma muodostuu varsin tiiviiksi.

Vietin jouluaaton sekä joulupäivän Beshmezzinin kylässä Kourassa, Pohjois-Libanonissa, ja joulumenot vastasivat pääpiirteissään kahta aiemmin siellä viettämääni joulua - 2006 ja 2007. Suunnattomia määriä ruokaa huuhdottiin alas erinomaisilla libanonilaisilla viineillä ja siinä sivussa annettiin ja vastaanotettiin lahjoja. Ihmisiä tuli ja meni, esitellen uusia tai vanhoja tyttö- ja poikaystäviä, sulhasia ja puolisoita, jotka sitten näiden lähdettyä tai käännettyä selkänsä joutuivat tarkan arvioinnin kohteiksi.

Joulupäivän myöhäisillaksi takaisin Beirutiin ja lisää baareja sekä kotibileitä. Lauantaina kävin Shufvuorilla, druusialueella, Dayr al-Qamarissa ja Beiteddinissä. Siellä oli varsin hiljaista. Kaikki olivat kai joko kotonaan tai Beirutissa bilettämässä.

Jouluaaton päivällä ehdin käydä myös Bybloksessa ja suoritin joulukirkkoni siellä, Kouran isännät huomioiden ortodoksisessa jumalanpalveluksessa, joka oli tietysti kokonaan arabiankielinen. Koska kirkonmenoissa käytetään kuitenkin muodollista kirjakieltä ja paljon käsitteistöstä on tuttua, ymmärsin siitä melkein kaiken, jopa Raamatun kohdat, joita luettiin. Ajankohtaisemmassa saarnaosuudessa pappi varoitteli vapaamuurareista ja saatananpalvojista. Muita vääräuskoisia kohtaan oltiin sensitiivisempiä.

Ilmat olivat kautta linjan kivoja. Vain vähän ennen matkaani Libanonissa oli koettu pahimpia myrskyjä ja talvisateita pitkään aikaan. Rahtilaivakin oli uponnut Tripolin edustalle vieden mukanaan toistakymmentä merimiestä sekä tuhansia lehmiä ja vuohia. Saapumistani seuraava maanantai oli kuitenkin poikkeuksellisen lämmin ja aurinkoinen ja seuraava viikkokin sateeton ja lämpötiloiltaan mukiinmenevä.

Mitä vielä sanoisin? Tulin huomaamaan, että eri kielet sopivat eri tarkoituksiin. Tunteista puhuminen on paljon helpompaa muilla kielillä kuin suomeksi, jolla kielellä sellaiset asiat muuttuvat raskaiksi ja ahdistaviksi. Suomi tuntuu sopivan paremmin asiakuvauksiin, analyysiin ja kronologiaan. Englanti on lyömätön kieli smalltalkiin ja kaikkihan sitä ymmärtävät äidinkielestään riippumatta.