Olen viimeistä iltaa Sana'assa ja lennän yöllä Istanbulin kautta Suomeen. Toivottavasti siellä on kevät edes vähän edennyt. Vietin kaksi mielenkiintoista päivää Sokotralla, eristyneellä Intian valtameren saarella, joka sijaitsee Afrikan sarven kärjen edustalla, lähempänä Somaliaa kuin Arabiaa, mutta kuuluu Jemeniin.
On vaikea kuvitella, että niin epävakaiden maiden kuin Jemenin ja Somalian välissä voi sijaita niin rauhallinen ja uinuva maailmankolkka kuin Sokotra. Saaren menneisyys on toki ollut aika ajoin myös myrskyisä, sillä muun muassa Marco Polon aikoina se tunnettiin merirosvojen tukikohtana ja myöhemmin sillä oli strategista merkitystä Arabianmeren ja Adeninlahden hallinnassa. Kylmän sodan aikana se kuului kommunistiseen Etelä-Jemeniin, mistä muistuttavat yhä Sokotran upeita ja muuten koskemattomia hiekkarantoja täplittävät ruostuvat venäläiset panssarivaunut ja ilmatorjuntatykit.
Tärkein syy siihen, miksi Sokotralla on säilynyt niin paljon saaren ainutlaatuista luontoa ja rauhaa, on se, että saarella ei edelleenkään ole kuin noin 70 000 asukasta. Väestönkasvu on tosin alkanut sielläkin kiihtyä huolestuttavalla vauhdilla, mistä muistuttavat kaikkia kyliä ympäröivät rakenteilla olevien uusien talojen kehät. Ympäröivät alueet - Afrikan sarvi ja Jemen - ovat maailman nopeimman väestönkasvun ja samalla nopeimman aavikoitumisen ja ympäristötuhon alueita.
Sokotralla on oikeastaan kolmenlaisia asukkaita. Saaren vanhin väestö, alkuperäiset niin kutsutut beduiinit, elävät saaren sisäosien vuoristossa ja wadeissa, ovat valkoihoisia ja puhuvat vanhaa seemiläistä kieltä. He ovat todennäköisesti tulleet nykyisestä Jemenistä ja heidän kulttuurinsa on liittynyt läheisesti Etiopian ja Eritrean ylämailla muinoin hallinneeseen Aksumin imperiumiin, sillä aksumiittien jälkeensä jättämien merkkien, ristien ja symbolien kanssa identtisiä on löydetty Sokotran luolista ja varhaisasutuksista. Ehkäpä sokotralaiset ovat vieläpä edustaneet jonkinlaista puuttuvaa linkkiä Etelä-Arabian ja Abessinian seemiläisten kansojen välillä. Nykyisin Sokotran ylämaiden beduiinit, varsinaiset sokotralaiset, ovat pääosin paimentolaisia ja heillä on vuoristolainen mentaliteetti ja konservatiivinen kulttuuri.
Myöhemmät saarelle muuttaneet väestöt ovat puolestaan tulleet pääosin Afrikan suunnasta, asettuen rannikoille ja perustaen kalastajayhteisöjä. Nämä tummempi-ihoiset asukkaat ovat peräisin Somaliasta ja Itä-Afrikasta, osittain orjien jälkeläisiä sekä sekoittuneet arabimerenkävijöihin, kalastajiin ja merirosvoihin, jotka ovat hallinneet saaren rannikoita eri aikoina. Mainittakoon, että Sokotralta orjuus poistettiin vasta 60-70-luvuilla.
Kolmas ja uusin väestöryhmä Sokotralla ovat modernit jemeniläiset arabit, jotka muodostavat nykyisin saaren basaarikauppiasluokan, pyörittäen suurinta osaa tuontihyödykemarkkinoista sekä mantereen ja Sokotran välisestä kaupasta. Monet näistä ovat kotoisin Pohjois-Jemenistä.
Sokotran kieli on merkillistä. Se on seemiläinen kieli, siis arabian sukukieli, mutta ei mikään arabian murre, vaan aivan eri kieli, jota ei pysty ymmärtämään arabian perusteella. Siinä on käsittämättömiä konsonantteja ja vokaaleja tuntuu muutenkin olevan vain nimeksi, kuin hankalimmissa Marokon murteissa. Lisäksi sokotralainen aksentti kuulostaa siltä, kun ihmisillä olisi paitsi jonkinlainen nasaalinen puhevika, myös kuin he koko ajan valittaisivat jostain. Se ei pidä paikkansa, sillä saarelaiset ovat hyvin vieraanvaraista ja vähään tyytyväistä kansaa.
Sokotra on ollut ulkomaalaisille matkailijoille avoinna vasta viitisen vuotta. Italiasta tulee saarelle jonkin verran aika perinteisiä rantaturisteja, mutta muuten Sokotran turistit tulevat pääosin luonnonihmeitä katselemaan. Kaksi erityisryhmää on saarella yleisiä: lintuharrastajat ja sukeltajat. Jonkin verran näkyy myös surffaajia, ja reppuhipit näyttävät pikku hiljaa päässeen tämän eksoottisen paikan makuun.
Sokotran luonto on ainutlaatuista. Sitä onkin usein kutsuttu "mini-Madagaskariksi" tai "Intian valtameren Galápagosiksi", koska siellä elää runsaasti ainutlaatuisia eliölajeja, joita ei tavata missään muualla, ja jotka ovat eristyksissä kehittyneet vallan omalaatuisiksi. Erityisesti tämä näkyy kasviston kohdalla. Monet Sokotran puumaiset kasvit ovat kuin jostain ulkoavaruudesta: paksuja pullomaisia runkoja, joiden päässä absurdeja kukka- ja lehtiröykkiöitä. Esimerkiksi Dixemin ylätasangon kuuluisa lohikäärmeenveripuu ja Sokotran endeeminen puumainen aavikkoruusu ovat kuin jostain tieteisfantasiasta.
Eläimistö ei ole aivan yhtä omituisen näköistä, mutta siitä huolimatta Sokotralla elää ainakin kymmenisen endeemistä lintulajia sekä vielä useampia endeemisiä matelijoita ja kaloja. Hyönteisistä puhumattakaan - niitä tuskin on kunnolla vielä edes tutkittu. Sokotran endeemiset linnut ja matelijat muistuttavat lähimpiä sukulaisiaan joko Afrikassa tai Arabiassa, mutta ovat eristyksissä kehittyneet hieman erilaisiksi. Myöhemmin on sitten saapunut uusia lajeja, joten saaren lajistossa näkyy eri tasoja, kun samantyyppiset linnut, esim. rakkelit tai sirkut, ovat rantautuneet sinne useaan eri otteeseen. Niinpä sokotranrakkeli ja sokotransirkku ovat eriytyneet kokonaan eri lajeiksi, mutta myöhemmin niiden lähisukulaiset ovat saapuneet saarelle uudelleen ja niinpä saarella nykyisin yleiset somalianrakkeli ja afrikansirkku ovat eriytyneet vasta alalajitasolle mantereisista kantamuodoistaan.
Suuri osa Sokotran luonnosta on pensasmaata, joka on liian matalaa metsäksi, mutta paljon rehevämpää kuin tyypillinen kuivien alueiden piikkipensaikko. Dominoiva puulaji on nimeltään croton, jonka monotonisesta massasta pistävät esille jo mainitut mitä ihmeellisimmän näköiset puut. Lisäksi Sokotralla on runsaasti suojaisia wadeja, jokilaaksoihin muodostuneita reheviä palmulehtoja, matalaa pensasta kasvavia laajoja hiekkadyynialueita sekä tyypillisen sokotralaisia kosteikkoja, jotka ovat muodostuneet laguuneihin (arabiaksi khor). Laguunit ovat täynnä lähinnä palearktisia kahlaajia, talvisin myös sorsia. Saarta ympäröivät laajat koralliriutat ja muutamalta suojaisimmalta rannalta löytyy vielä myös mangrovemetsiä.
Ilmeisesti saarella ei ole villejä alkuperäisiä nisäkkäitä, paitsi lepakoita. Saarella elää kuitenkin afrikkalainen sivettikissa, mutta voi olla, että se on tullut sinne joskus kauan sitten ensimmäisten ihmisten mukana. Nykyisin saarella tietysti näkee ikävä kyllä nisäkkäitä joka nurkalla, mutta nämä ovat vuohia ja villiintyneitä kotikissoja, kummatkin hyvin vahingollisia saaren alkuperäisille lintu- ja matelijalajeille. Myös pahamaineinen tulokaslaji intianvaris ehti jo rantautua laivojen mukana saarelle ja uhata alkuperäislinnustoa, mutta se on ympäristöviranomaisten tehotoimin saatu viime vuosina hävitettyä. Kunpa vain sama tehtäisiin kissoille ja varsinkin vuohille.
Sokotran linnustossa on muitakin erityispiirteitä kuin endeemiset lajit. Jotkut muualta tutut lajit ovat saarella omaksuneet aivan uudenlaisia rooleja. Saaren kolme yleisintä lintulajia lienevät palmukyyhky, somalianrakkeli ja pikkukorppikotka. Palmukyyhkyt ovat saarella oppineet huutelemaan tavalla, jollaista en ole kuullut niiltä muualla. Somalianrakkelit ovat oppineet vuohien kumppaneiksi kuin loisnokkelit tai lehmähaikarat Afrikassa. Ja pikkukorppikotkat taas ovat ottaneet kylien ja kaupunkien puhtaanapidon tehtäväkseen. Niitä on parvittain kaikkialla, kuin puluja tai variksia, ja ne tulevat syömään kädestä ja repimään ruoantähteen lautaselta jo ennen kuin on ehtinyt lopettaa syömistä.
Saaren endeemisistä lintulajeista sokotranvarpunen ja sokotranmedestäjä ovat yleisiä ja laajalle levinneitä. Sokotranrakkeli ja sokotransirkku taas ovat harvinaisia ja vaikeita löytää - tulikin mieleen, että ovatko myöhemmin saapuneet somalianrakkeli ja afrikansirkku työntäneet ne vähitellen marginaaliin, mystisen Haggihir-vuoriston eristyneimpiin osiin.
Saaren alkuperäiset pedot ovat kaikki siivekkäitä. Yksi niistä, sokotranhiirihaukka, on lajiutunut pisimmälle, joskin jotkut pitävät sitä yhä hiirihaukan alalajina. Merkittävää on, että se muistuttaa enemmän länsieurooppalaisia hiirihaukkoja kuin Lähi-idän yli Afrikkaan muuttavia idänhiirihaukkoja. Saarella pesii myös kaksi jalohaukkaa, vuoristossa muuttohaukka ja kaikkialla muualla tuulihaukka. Pienin saaren petolinnuista on etelänisolepinkäinen, joka on eriytynyt omaksi alalajiksi. Lisäksi saarella on oma pöllönsä, taksonomiselta asemaltaan yhä kiistelty sokotranpöllönen, josta ei ole päätetty, onko se afrikanpöllösen vai idänkyläpöllösen alalaji vai oma laji.
Onnistuin kahdessa päivässä näkemään kaikki muut saaren endeemiset lintulajit paitsi sirkun ja pöllösen sekä saarella vain pesimässä käyvät sokotrankiitäjän ja sokotrantyrskyliitäjän, jotka viettävät muun vuoden valtamerillä tai Somalian rannikolla. Sokotranpöllönen jäi näkemättä siksi, että oppaani ilmeisesti pelkäsi kummituksia - palmulehdoissa öisin tavattavia džinnejä.
Oppaani Sokotralla oli nuori poika, alkuperäinen saarelainen, jonka englanti oli varsin hyvää. Hänellä oli sama nimi kuin Sudanin mahdin seuraajalla. Hän oli muiden saarelaisten tavoin hillitty mutta joviaali, vaikkei jättänytkään väliin ainuttakaan rukoushetkeä. Niinpä kun hän ja autonkuljettaja rukoilivat, minä kartoitin laguuneilla ruokailevia kahlaajia. Oppaani oli erityisen perehtynyt botaniikkaan, mikä oli hyvä asia, koska siten kahden päivän aikana minä opin paljon uutta kasvistosta, kun taas hän oppi (ja kirjoitti muistiin) paljon saarella nähtävistä linnuista, varsinkin talvehtivista ja muutolla levähtävistä.
On vaikea kuvitella, että niin epävakaiden maiden kuin Jemenin ja Somalian välissä voi sijaita niin rauhallinen ja uinuva maailmankolkka kuin Sokotra. Saaren menneisyys on toki ollut aika ajoin myös myrskyisä, sillä muun muassa Marco Polon aikoina se tunnettiin merirosvojen tukikohtana ja myöhemmin sillä oli strategista merkitystä Arabianmeren ja Adeninlahden hallinnassa. Kylmän sodan aikana se kuului kommunistiseen Etelä-Jemeniin, mistä muistuttavat yhä Sokotran upeita ja muuten koskemattomia hiekkarantoja täplittävät ruostuvat venäläiset panssarivaunut ja ilmatorjuntatykit.
Tärkein syy siihen, miksi Sokotralla on säilynyt niin paljon saaren ainutlaatuista luontoa ja rauhaa, on se, että saarella ei edelleenkään ole kuin noin 70 000 asukasta. Väestönkasvu on tosin alkanut sielläkin kiihtyä huolestuttavalla vauhdilla, mistä muistuttavat kaikkia kyliä ympäröivät rakenteilla olevien uusien talojen kehät. Ympäröivät alueet - Afrikan sarvi ja Jemen - ovat maailman nopeimman väestönkasvun ja samalla nopeimman aavikoitumisen ja ympäristötuhon alueita.
Sokotralla on oikeastaan kolmenlaisia asukkaita. Saaren vanhin väestö, alkuperäiset niin kutsutut beduiinit, elävät saaren sisäosien vuoristossa ja wadeissa, ovat valkoihoisia ja puhuvat vanhaa seemiläistä kieltä. He ovat todennäköisesti tulleet nykyisestä Jemenistä ja heidän kulttuurinsa on liittynyt läheisesti Etiopian ja Eritrean ylämailla muinoin hallinneeseen Aksumin imperiumiin, sillä aksumiittien jälkeensä jättämien merkkien, ristien ja symbolien kanssa identtisiä on löydetty Sokotran luolista ja varhaisasutuksista. Ehkäpä sokotralaiset ovat vieläpä edustaneet jonkinlaista puuttuvaa linkkiä Etelä-Arabian ja Abessinian seemiläisten kansojen välillä. Nykyisin Sokotran ylämaiden beduiinit, varsinaiset sokotralaiset, ovat pääosin paimentolaisia ja heillä on vuoristolainen mentaliteetti ja konservatiivinen kulttuuri.
Myöhemmät saarelle muuttaneet väestöt ovat puolestaan tulleet pääosin Afrikan suunnasta, asettuen rannikoille ja perustaen kalastajayhteisöjä. Nämä tummempi-ihoiset asukkaat ovat peräisin Somaliasta ja Itä-Afrikasta, osittain orjien jälkeläisiä sekä sekoittuneet arabimerenkävijöihin, kalastajiin ja merirosvoihin, jotka ovat hallinneet saaren rannikoita eri aikoina. Mainittakoon, että Sokotralta orjuus poistettiin vasta 60-70-luvuilla.
Kolmas ja uusin väestöryhmä Sokotralla ovat modernit jemeniläiset arabit, jotka muodostavat nykyisin saaren basaarikauppiasluokan, pyörittäen suurinta osaa tuontihyödykemarkkinoista sekä mantereen ja Sokotran välisestä kaupasta. Monet näistä ovat kotoisin Pohjois-Jemenistä.
Sokotran kieli on merkillistä. Se on seemiläinen kieli, siis arabian sukukieli, mutta ei mikään arabian murre, vaan aivan eri kieli, jota ei pysty ymmärtämään arabian perusteella. Siinä on käsittämättömiä konsonantteja ja vokaaleja tuntuu muutenkin olevan vain nimeksi, kuin hankalimmissa Marokon murteissa. Lisäksi sokotralainen aksentti kuulostaa siltä, kun ihmisillä olisi paitsi jonkinlainen nasaalinen puhevika, myös kuin he koko ajan valittaisivat jostain. Se ei pidä paikkansa, sillä saarelaiset ovat hyvin vieraanvaraista ja vähään tyytyväistä kansaa.
Sokotra on ollut ulkomaalaisille matkailijoille avoinna vasta viitisen vuotta. Italiasta tulee saarelle jonkin verran aika perinteisiä rantaturisteja, mutta muuten Sokotran turistit tulevat pääosin luonnonihmeitä katselemaan. Kaksi erityisryhmää on saarella yleisiä: lintuharrastajat ja sukeltajat. Jonkin verran näkyy myös surffaajia, ja reppuhipit näyttävät pikku hiljaa päässeen tämän eksoottisen paikan makuun.
Sokotran luonto on ainutlaatuista. Sitä onkin usein kutsuttu "mini-Madagaskariksi" tai "Intian valtameren Galápagosiksi", koska siellä elää runsaasti ainutlaatuisia eliölajeja, joita ei tavata missään muualla, ja jotka ovat eristyksissä kehittyneet vallan omalaatuisiksi. Erityisesti tämä näkyy kasviston kohdalla. Monet Sokotran puumaiset kasvit ovat kuin jostain ulkoavaruudesta: paksuja pullomaisia runkoja, joiden päässä absurdeja kukka- ja lehtiröykkiöitä. Esimerkiksi Dixemin ylätasangon kuuluisa lohikäärmeenveripuu ja Sokotran endeeminen puumainen aavikkoruusu ovat kuin jostain tieteisfantasiasta.
Eläimistö ei ole aivan yhtä omituisen näköistä, mutta siitä huolimatta Sokotralla elää ainakin kymmenisen endeemistä lintulajia sekä vielä useampia endeemisiä matelijoita ja kaloja. Hyönteisistä puhumattakaan - niitä tuskin on kunnolla vielä edes tutkittu. Sokotran endeemiset linnut ja matelijat muistuttavat lähimpiä sukulaisiaan joko Afrikassa tai Arabiassa, mutta ovat eristyksissä kehittyneet hieman erilaisiksi. Myöhemmin on sitten saapunut uusia lajeja, joten saaren lajistossa näkyy eri tasoja, kun samantyyppiset linnut, esim. rakkelit tai sirkut, ovat rantautuneet sinne useaan eri otteeseen. Niinpä sokotranrakkeli ja sokotransirkku ovat eriytyneet kokonaan eri lajeiksi, mutta myöhemmin niiden lähisukulaiset ovat saapuneet saarelle uudelleen ja niinpä saarella nykyisin yleiset somalianrakkeli ja afrikansirkku ovat eriytyneet vasta alalajitasolle mantereisista kantamuodoistaan.
Suuri osa Sokotran luonnosta on pensasmaata, joka on liian matalaa metsäksi, mutta paljon rehevämpää kuin tyypillinen kuivien alueiden piikkipensaikko. Dominoiva puulaji on nimeltään croton, jonka monotonisesta massasta pistävät esille jo mainitut mitä ihmeellisimmän näköiset puut. Lisäksi Sokotralla on runsaasti suojaisia wadeja, jokilaaksoihin muodostuneita reheviä palmulehtoja, matalaa pensasta kasvavia laajoja hiekkadyynialueita sekä tyypillisen sokotralaisia kosteikkoja, jotka ovat muodostuneet laguuneihin (arabiaksi khor). Laguunit ovat täynnä lähinnä palearktisia kahlaajia, talvisin myös sorsia. Saarta ympäröivät laajat koralliriutat ja muutamalta suojaisimmalta rannalta löytyy vielä myös mangrovemetsiä.
Ilmeisesti saarella ei ole villejä alkuperäisiä nisäkkäitä, paitsi lepakoita. Saarella elää kuitenkin afrikkalainen sivettikissa, mutta voi olla, että se on tullut sinne joskus kauan sitten ensimmäisten ihmisten mukana. Nykyisin saarella tietysti näkee ikävä kyllä nisäkkäitä joka nurkalla, mutta nämä ovat vuohia ja villiintyneitä kotikissoja, kummatkin hyvin vahingollisia saaren alkuperäisille lintu- ja matelijalajeille. Myös pahamaineinen tulokaslaji intianvaris ehti jo rantautua laivojen mukana saarelle ja uhata alkuperäislinnustoa, mutta se on ympäristöviranomaisten tehotoimin saatu viime vuosina hävitettyä. Kunpa vain sama tehtäisiin kissoille ja varsinkin vuohille.
Sokotran linnustossa on muitakin erityispiirteitä kuin endeemiset lajit. Jotkut muualta tutut lajit ovat saarella omaksuneet aivan uudenlaisia rooleja. Saaren kolme yleisintä lintulajia lienevät palmukyyhky, somalianrakkeli ja pikkukorppikotka. Palmukyyhkyt ovat saarella oppineet huutelemaan tavalla, jollaista en ole kuullut niiltä muualla. Somalianrakkelit ovat oppineet vuohien kumppaneiksi kuin loisnokkelit tai lehmähaikarat Afrikassa. Ja pikkukorppikotkat taas ovat ottaneet kylien ja kaupunkien puhtaanapidon tehtäväkseen. Niitä on parvittain kaikkialla, kuin puluja tai variksia, ja ne tulevat syömään kädestä ja repimään ruoantähteen lautaselta jo ennen kuin on ehtinyt lopettaa syömistä.
Saaren endeemisistä lintulajeista sokotranvarpunen ja sokotranmedestäjä ovat yleisiä ja laajalle levinneitä. Sokotranrakkeli ja sokotransirkku taas ovat harvinaisia ja vaikeita löytää - tulikin mieleen, että ovatko myöhemmin saapuneet somalianrakkeli ja afrikansirkku työntäneet ne vähitellen marginaaliin, mystisen Haggihir-vuoriston eristyneimpiin osiin.
Saaren alkuperäiset pedot ovat kaikki siivekkäitä. Yksi niistä, sokotranhiirihaukka, on lajiutunut pisimmälle, joskin jotkut pitävät sitä yhä hiirihaukan alalajina. Merkittävää on, että se muistuttaa enemmän länsieurooppalaisia hiirihaukkoja kuin Lähi-idän yli Afrikkaan muuttavia idänhiirihaukkoja. Saarella pesii myös kaksi jalohaukkaa, vuoristossa muuttohaukka ja kaikkialla muualla tuulihaukka. Pienin saaren petolinnuista on etelänisolepinkäinen, joka on eriytynyt omaksi alalajiksi. Lisäksi saarella on oma pöllönsä, taksonomiselta asemaltaan yhä kiistelty sokotranpöllönen, josta ei ole päätetty, onko se afrikanpöllösen vai idänkyläpöllösen alalaji vai oma laji.
Onnistuin kahdessa päivässä näkemään kaikki muut saaren endeemiset lintulajit paitsi sirkun ja pöllösen sekä saarella vain pesimässä käyvät sokotrankiitäjän ja sokotrantyrskyliitäjän, jotka viettävät muun vuoden valtamerillä tai Somalian rannikolla. Sokotranpöllönen jäi näkemättä siksi, että oppaani ilmeisesti pelkäsi kummituksia - palmulehdoissa öisin tavattavia džinnejä.
Oppaani Sokotralla oli nuori poika, alkuperäinen saarelainen, jonka englanti oli varsin hyvää. Hänellä oli sama nimi kuin Sudanin mahdin seuraajalla. Hän oli muiden saarelaisten tavoin hillitty mutta joviaali, vaikkei jättänytkään väliin ainuttakaan rukoushetkeä. Niinpä kun hän ja autonkuljettaja rukoilivat, minä kartoitin laguuneilla ruokailevia kahlaajia. Oppaani oli erityisen perehtynyt botaniikkaan, mikä oli hyvä asia, koska siten kahden päivän aikana minä opin paljon uutta kasvistosta, kun taas hän oppi (ja kirjoitti muistiin) paljon saarella nähtävistä linnuista, varsinkin talvehtivista ja muutolla levähtävistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti