Saavuin tänään iltapäivällä Suomeen. Kävin syömässä poronlihalla höystettyä ruispizzaa ja juomassa punaviiniä (italialaista), sitten hyvää kahvia (etiopialaista) ja olutta (latvialaista). Noudin postista sinne tulleet kaksi David Ignatiuksen kirjaa (Siro ja Sun King), joista toisen välissä oli kirje, jonka kustantajan edustaja on osoittanut jollekulle toimittajalle kirjailijan teoksen puffaamiseksi. Ilmeisesti siis alkujaan arvostelukappale.
Kuuntelen Anwar Brahimin levyä Astrakhan ja katselen pöydällä olevia aurinkolaseja, jotka ovat sattuneista syistä maailman parhaat ja kauneimmat aurinkolasit, ja jotka olivat silmilläni melkein koko Jemenin matkan, koska Punaisenmeren ja Adeninlahden rannoilla aurinko on polttavan kirkas. Nyt en vähään aikaan aurinkolasejani taas tarvitse, mutta oli ilmassa Suomeen saapuessanikin jo jotain kevään tuntua. Auringosta ehti näkyä vähäsen. Paljon lunta oli sulanut. Pidän enemmän vesikeleistä kuin kauhupakkasista. Taksikuski kertoi kuusiaidan leikkaamisesta ja siitä, että haluaisi mieluummin olla puutarhuri. Ja myös siitä, missä kaikkialla Helsingissä on rakennusten seinissä tai torneissa kelloja. Hän osasi ne kaikki ulkoa, koska ei pitänyt rannekelloa.
Edellisessä blogitekstissäni käsittelin jo Sokotraa yleisellä tasolla. Siltä varalta, että joku, varsinkin luonnosta kiinnostunut, lukija haluaisi sinne matkustaa, niin käsitelläänpä nyt joitain saaren paikkoja. Sokotrallehan pääsee lentäen esimerkiksi Sana'asta tai Adenista, ilmeisesti yleensä aina Mukallan lentokentällä tehtävän välilaskun kautta, joka päivä, ja hinta on yhteen suuntaan vain 50-80 dollaria.
Sokotran pääkaupunki on saaren pohjoisrannikolla sijaitseva Hadibu. Sen hiekanruskeat talot kohoavat varsin vaatimattomina ja sekavina rykelminä päällystämättömien pölyisten teiden joukosta. Muutama valkea moskeija kohoaa muita taloja korkeampina. Hadibun suq eli basaarikatu on vilkas ja täynnä kaikenlaisia kauppoja. Vain yhdellä jemeniläisellä teleoperaattorilla on kuuluvuus saarella. Aivan viime vuosina Hadibuun on avattu ensimmäiset nettikahvilat. Joinain päivinä netti toimii, toisina ei.
Hadibussa on muutama säädyllinen hotelli - parhaat maksavat 50-60 dollaria yö ja niistä voi myös vuokrata autoja ja sukellusvälineitä. Pidemmän aikaa saarella viettävän kannattaa toki harkita telttailua, joka on tullut sallituksi yhä useammilla luonnonkauniilla ja syrjäisillä alueilla. Saarella ei elä vaarallisia villipetoja - muuttohaukka ja sivettikissa ovat ravintoketjun huipulla - ja rikollisuus on ainakin vielä vähäistä ellei suorastaan olematonta, al-hamdulillah.
Saaren toiseksi suurin pikkukaupunki tai pikemminkin suqilla varustettu kylä on saaren länsiosassa sijaitseva Qalansiyya. Sen eteläpuolella on Wadi Qalansiyyan tuoman veden muodostama laguuni ja laaja taatelipalmulehto. Pohjoispuolella taas on entinen neuvostojemeniläinen sotilastukikohta ruostuneine tankkeineen, karuja hiekanvärisiä jyrkänteitä sekä henkeä salpaavan kaunis Ditwan laguuni hiekkarantoineen. Näiltä vesiltä nousee haita ja miekkakalaa.
Qalansiyyasta olisi varmaan Sigurd Wettenhovi-Aspa heti huomannut, että sehän on Kalansija, mikä osoittaa, että jo muinaiset suomalaiset ovat täälläkin seikkailleet. Ei ihmekään, että yhden teorian mukaan Sokotran saaren nimi juontuu itse asiassa sanskritin kielestä. Olisivatko siis muinaiset gudžaratilaiset merenkävijät seikkailleet džonkeillaan täällä jo ennen kuin kreikkalaiset ja myöhemmin arabit saapuivat? Sellainen muistikuva minulla on, että Sokotra olisi näkynyt myös amiraali Cheng Hen kartoilla.
Sitäpaitsi Sokotran korkein vuori, Haggihirin korkein huippu, on Jebel Skand eli Skandivuori. Mitähän Wettenhovi-Aspa siitä olisi sanonut...?
Kolmantena kauppapaikkana saarella tulee mainita Shoq, jonka nimi suoraan juontuu arabiankielisestä sanasta suq, joka siis tarkoittaa samaa kuin persialainen sana basaari ja turkkilainen pazari. Shoq oli aikoinaan Sokotran pääkaupunki ja pääasiallinen satama; sen satama on vieläkin tärkeä ainakin kalastajille. Shoqin palmulehdoissa vallitsee erityinen outo tunnelmansa. Täällä kuulemma kummittelee, eli džinnejä liikkuu palmulehdossa ja wadissa öisin. Ehkäpä uskomuksilla on jotain yhteyttä siihen, että aavemaisesti huuteleva sokotranpöllönen elää yleisenä juuri täällä.
Muutenkin saari on täynnä džinnejä. Minä ja oppaani tulimme aamuvarhain Wadi Ayhaftin kansallispuiston rotkolaaksossa kuulemaan perin merkillisiä huutoja, jotka ensin kuulostivat ihmiseltä, sitten kuitenkin ilman epäilystäkään linnulta. Oman muistini rekisterissä lähimpänä tätä ääntelyä ovat eteläaasialaisen variskäen huudot, mutta olen jokseenkin varma, että samanlaisia huutoja en ole kuullut koskaan aiemmin. Lintu ei koskaan näyttäytynyt, joten se jäi arvoitukseksi kuten džinnit ikään.
Qalansiyyasta pääsee veneellä saaren läntisimpään poukamaan Shu'ubiin, jossa on yhä jäljellä mangrovemetsää sekä myös koskemattomia hiekkarantoja. Delfiinit viihtyvät Shu'ubin vesillä ja ulkomerellä on jyrkänteisiä lintusaaria, joilla monet merilinnut, kuten liitäjät, myrskykeijut ja ruskosuulat pesivät.
Haggihir-vuorten huiput näyttävät satumaisilta ainakin silloin, kun ovat alhaalta pilvien verhoamia, jolloin esimerkiksi Quriyyan laguunin tai Khor Sirhinin seudulta katsoen näyttää kuin Sokotran saaria olisi kaksi päällekkäin - toinen merenpinnasta kohoava, jossa kuolevaiset kulkevat, ja toinen Haggihir-vuorten huippujen muodostamana pilvien päällä, taivaassa. Näky on näkemisen arvoinen.
Hadibusta katsoen Haggihirin toisella puolella on laaja Dixemin ylätasanko, joka on kuuluisa suurista lohikäärmeenveripuistaan. Nämä ihmeelliset puut kohoavat majesteetillisina siellä täällä, kun taas suuri osa ylätasangosta on pienempien crotonien ja euphorbioiden peittämää. Seutu on sellaista, että Dixemin ylängöllä leiriytyessäkin voisi kuvitella hämärän laskeuduttua džinnejä löytyvän.
Jos on majoittunut Hadibuun, Wadi Ayhaft on varsin helposti saavutettavissa, mutta vielä lähempänä on Wadi Denegen, joka tosin on paikallistenkin suosiossa piknik-paikkana. Ainakin meidän siellä käydessämme sekin oli kuitenkin autio, käytännössä koko rotkolaakso yksinomaisessa käytössämme eikä missään näkynyt ristinsielua, ellei omistajitta kulkevia vuohia lasketa.
Kahlaajien, haikaroiden, lokkilintujen ja vesilintujen katselun kannalta erinomaisia laguuneja eli khoreja on monia kuljettaessa sekä itään että länteen Hadibusta. Hadibulla on oma khorinsa, joka tosin on täynnä roskia (sokotralainen käsitys jätehuollosta tuntuu yhä olevan, että vuohet ja pikkukorppikotkat hoitavat asian), mutta myös varsin paljon lintuja, varsinkin lokkeja ja kahlaajia.
Länttä kohti seuraavina tulevat pari pientä Kaabobin khoria, sitten Dehamin matalaa pensasta kasvavat rantahietikot laguuneineen - varmin paikka sokotranhertun löytämiseen (sitä esiintyy näissä pensaissa vilisemällä). Edelleen länttä kohti sijaitsevat Ditwan ja Qalansiyyan laguunit.
Itää kohti Hadibusta katsoen on Khor Sirhin varsin lähellä pääkaupunkia. Se on erinomainen lintupaikka, josta löytyivät Qalansiyyan ohella suurimmat ja monipuolisimmat keskittymät. Edelleen itään kuljettaessa tulee vastaan pari mielenkiintoista palmulehtojen täyttämää wadia, Khor Shoq, sekä lopulta Khor Quriyya, joka on Sokotran suurin khor. Se on yleensä varmin paikka löytää flamingoparvia. Tosin tämän khorin laajuus tekee siitä vaikeasti operoitavan - linnut ovat enemmän hajallaan ja usein kaukana katsojasta. Vielä pidemmälle itään sijaitsevat Hoqin tippukiviluolat.
Viimeisten kolmen vuoden aikana Sokotralle on rakennettu hyväkuntoiset asfaltoidut maantiet, jotka vievät Hadibusta niin itään, länteen kuin eteläänkin. Niinpä suurin osa saaren paikoista on käytävissä jopa päiväretkillä Hadibusta käsin. Toki seikkailijankaan ei tarvitse pettyä, sillä nämä kolme päämaantietä ovat saaren ainoat hyväkuntoiset tiet ja jättävät vielä suurimman osan saarta saavutettavaksi vain jalan, kamelein tai aasein vaeltaville.
Kuuntelen Anwar Brahimin levyä Astrakhan ja katselen pöydällä olevia aurinkolaseja, jotka ovat sattuneista syistä maailman parhaat ja kauneimmat aurinkolasit, ja jotka olivat silmilläni melkein koko Jemenin matkan, koska Punaisenmeren ja Adeninlahden rannoilla aurinko on polttavan kirkas. Nyt en vähään aikaan aurinkolasejani taas tarvitse, mutta oli ilmassa Suomeen saapuessanikin jo jotain kevään tuntua. Auringosta ehti näkyä vähäsen. Paljon lunta oli sulanut. Pidän enemmän vesikeleistä kuin kauhupakkasista. Taksikuski kertoi kuusiaidan leikkaamisesta ja siitä, että haluaisi mieluummin olla puutarhuri. Ja myös siitä, missä kaikkialla Helsingissä on rakennusten seinissä tai torneissa kelloja. Hän osasi ne kaikki ulkoa, koska ei pitänyt rannekelloa.
Edellisessä blogitekstissäni käsittelin jo Sokotraa yleisellä tasolla. Siltä varalta, että joku, varsinkin luonnosta kiinnostunut, lukija haluaisi sinne matkustaa, niin käsitelläänpä nyt joitain saaren paikkoja. Sokotrallehan pääsee lentäen esimerkiksi Sana'asta tai Adenista, ilmeisesti yleensä aina Mukallan lentokentällä tehtävän välilaskun kautta, joka päivä, ja hinta on yhteen suuntaan vain 50-80 dollaria.
Sokotran pääkaupunki on saaren pohjoisrannikolla sijaitseva Hadibu. Sen hiekanruskeat talot kohoavat varsin vaatimattomina ja sekavina rykelminä päällystämättömien pölyisten teiden joukosta. Muutama valkea moskeija kohoaa muita taloja korkeampina. Hadibun suq eli basaarikatu on vilkas ja täynnä kaikenlaisia kauppoja. Vain yhdellä jemeniläisellä teleoperaattorilla on kuuluvuus saarella. Aivan viime vuosina Hadibuun on avattu ensimmäiset nettikahvilat. Joinain päivinä netti toimii, toisina ei.
Hadibussa on muutama säädyllinen hotelli - parhaat maksavat 50-60 dollaria yö ja niistä voi myös vuokrata autoja ja sukellusvälineitä. Pidemmän aikaa saarella viettävän kannattaa toki harkita telttailua, joka on tullut sallituksi yhä useammilla luonnonkauniilla ja syrjäisillä alueilla. Saarella ei elä vaarallisia villipetoja - muuttohaukka ja sivettikissa ovat ravintoketjun huipulla - ja rikollisuus on ainakin vielä vähäistä ellei suorastaan olematonta, al-hamdulillah.
Saaren toiseksi suurin pikkukaupunki tai pikemminkin suqilla varustettu kylä on saaren länsiosassa sijaitseva Qalansiyya. Sen eteläpuolella on Wadi Qalansiyyan tuoman veden muodostama laguuni ja laaja taatelipalmulehto. Pohjoispuolella taas on entinen neuvostojemeniläinen sotilastukikohta ruostuneine tankkeineen, karuja hiekanvärisiä jyrkänteitä sekä henkeä salpaavan kaunis Ditwan laguuni hiekkarantoineen. Näiltä vesiltä nousee haita ja miekkakalaa.
Qalansiyyasta olisi varmaan Sigurd Wettenhovi-Aspa heti huomannut, että sehän on Kalansija, mikä osoittaa, että jo muinaiset suomalaiset ovat täälläkin seikkailleet. Ei ihmekään, että yhden teorian mukaan Sokotran saaren nimi juontuu itse asiassa sanskritin kielestä. Olisivatko siis muinaiset gudžaratilaiset merenkävijät seikkailleet džonkeillaan täällä jo ennen kuin kreikkalaiset ja myöhemmin arabit saapuivat? Sellainen muistikuva minulla on, että Sokotra olisi näkynyt myös amiraali Cheng Hen kartoilla.
Sitäpaitsi Sokotran korkein vuori, Haggihirin korkein huippu, on Jebel Skand eli Skandivuori. Mitähän Wettenhovi-Aspa siitä olisi sanonut...?
Kolmantena kauppapaikkana saarella tulee mainita Shoq, jonka nimi suoraan juontuu arabiankielisestä sanasta suq, joka siis tarkoittaa samaa kuin persialainen sana basaari ja turkkilainen pazari. Shoq oli aikoinaan Sokotran pääkaupunki ja pääasiallinen satama; sen satama on vieläkin tärkeä ainakin kalastajille. Shoqin palmulehdoissa vallitsee erityinen outo tunnelmansa. Täällä kuulemma kummittelee, eli džinnejä liikkuu palmulehdossa ja wadissa öisin. Ehkäpä uskomuksilla on jotain yhteyttä siihen, että aavemaisesti huuteleva sokotranpöllönen elää yleisenä juuri täällä.
Muutenkin saari on täynnä džinnejä. Minä ja oppaani tulimme aamuvarhain Wadi Ayhaftin kansallispuiston rotkolaaksossa kuulemaan perin merkillisiä huutoja, jotka ensin kuulostivat ihmiseltä, sitten kuitenkin ilman epäilystäkään linnulta. Oman muistini rekisterissä lähimpänä tätä ääntelyä ovat eteläaasialaisen variskäen huudot, mutta olen jokseenkin varma, että samanlaisia huutoja en ole kuullut koskaan aiemmin. Lintu ei koskaan näyttäytynyt, joten se jäi arvoitukseksi kuten džinnit ikään.
Qalansiyyasta pääsee veneellä saaren läntisimpään poukamaan Shu'ubiin, jossa on yhä jäljellä mangrovemetsää sekä myös koskemattomia hiekkarantoja. Delfiinit viihtyvät Shu'ubin vesillä ja ulkomerellä on jyrkänteisiä lintusaaria, joilla monet merilinnut, kuten liitäjät, myrskykeijut ja ruskosuulat pesivät.
Haggihir-vuorten huiput näyttävät satumaisilta ainakin silloin, kun ovat alhaalta pilvien verhoamia, jolloin esimerkiksi Quriyyan laguunin tai Khor Sirhinin seudulta katsoen näyttää kuin Sokotran saaria olisi kaksi päällekkäin - toinen merenpinnasta kohoava, jossa kuolevaiset kulkevat, ja toinen Haggihir-vuorten huippujen muodostamana pilvien päällä, taivaassa. Näky on näkemisen arvoinen.
Hadibusta katsoen Haggihirin toisella puolella on laaja Dixemin ylätasanko, joka on kuuluisa suurista lohikäärmeenveripuistaan. Nämä ihmeelliset puut kohoavat majesteetillisina siellä täällä, kun taas suuri osa ylätasangosta on pienempien crotonien ja euphorbioiden peittämää. Seutu on sellaista, että Dixemin ylängöllä leiriytyessäkin voisi kuvitella hämärän laskeuduttua džinnejä löytyvän.
Jos on majoittunut Hadibuun, Wadi Ayhaft on varsin helposti saavutettavissa, mutta vielä lähempänä on Wadi Denegen, joka tosin on paikallistenkin suosiossa piknik-paikkana. Ainakin meidän siellä käydessämme sekin oli kuitenkin autio, käytännössä koko rotkolaakso yksinomaisessa käytössämme eikä missään näkynyt ristinsielua, ellei omistajitta kulkevia vuohia lasketa.
Kahlaajien, haikaroiden, lokkilintujen ja vesilintujen katselun kannalta erinomaisia laguuneja eli khoreja on monia kuljettaessa sekä itään että länteen Hadibusta. Hadibulla on oma khorinsa, joka tosin on täynnä roskia (sokotralainen käsitys jätehuollosta tuntuu yhä olevan, että vuohet ja pikkukorppikotkat hoitavat asian), mutta myös varsin paljon lintuja, varsinkin lokkeja ja kahlaajia.
Länttä kohti seuraavina tulevat pari pientä Kaabobin khoria, sitten Dehamin matalaa pensasta kasvavat rantahietikot laguuneineen - varmin paikka sokotranhertun löytämiseen (sitä esiintyy näissä pensaissa vilisemällä). Edelleen länttä kohti sijaitsevat Ditwan ja Qalansiyyan laguunit.
Itää kohti Hadibusta katsoen on Khor Sirhin varsin lähellä pääkaupunkia. Se on erinomainen lintupaikka, josta löytyivät Qalansiyyan ohella suurimmat ja monipuolisimmat keskittymät. Edelleen itään kuljettaessa tulee vastaan pari mielenkiintoista palmulehtojen täyttämää wadia, Khor Shoq, sekä lopulta Khor Quriyya, joka on Sokotran suurin khor. Se on yleensä varmin paikka löytää flamingoparvia. Tosin tämän khorin laajuus tekee siitä vaikeasti operoitavan - linnut ovat enemmän hajallaan ja usein kaukana katsojasta. Vielä pidemmälle itään sijaitsevat Hoqin tippukiviluolat.
Viimeisten kolmen vuoden aikana Sokotralle on rakennettu hyväkuntoiset asfaltoidut maantiet, jotka vievät Hadibusta niin itään, länteen kuin eteläänkin. Niinpä suurin osa saaren paikoista on käytävissä jopa päiväretkillä Hadibusta käsin. Toki seikkailijankaan ei tarvitse pettyä, sillä nämä kolme päämaantietä ovat saaren ainoat hyväkuntoiset tiet ja jättävät vielä suurimman osan saarta saavutettavaksi vain jalan, kamelein tai aasein vaeltaville.
Mukava on lukea näitä sinun reissujasi, kun eivät ole niitä tavanomaisia turistikohteita. Ihmisten, politiikan ja luonnon kuvaukset tuovat niihin syvyyttä.
VastaaPoista