Olen Riiassa, paluumatkalla viikon reissulta Kaukasiasta, lähinnä Georgiasta, mutta tuli siinä sivussa käytyä myös Armeniassa. Olisin käynyt myös Azerbaidžanissa, mutta viisumin saaminen etukäteen Tukholmasta oli liian hankalaa ja olisi kestänyt liian kauan, ja kuuleman mukaan sitä ei välttämättä olisi saanut Azerbaidžanin maarajalta. Lentokentältä sen olisi kuulemma saanut suoraan, mutta halusimme ehdottomasti matkustaa maateitse, joko junalla tai autolla. Vuokra-autojen suhteen meitä neuvottiin, että autolla ei voisi ainakaan ilman erilaisia maksuja ja paperisotaa ajaa Georgian rajojen yli Armeniaan tai Azerbaidžaniin. No, myöhemmin meille selvisi, että pienellä passinvaihdoksella sain Armenian rajalta suoraan viisumin kymmenisen euron maksulla, ja sama olisi ehkä onnistunut Azerbaidžaninkin rajalla, mutta viikko ei riittänyt molemmissa Georgian eteläisissä naapurimaissa käymiseen.
Siitä lähtien kun Air Baltic alkoi lentää Riian kautta moneen suuntaan, ovat esimerkiksi Georgia ja Libanon tulleet paljon helpommiksi ja halvemmiksi saavuttaa Suomesta käsin. Toivottavasti reitit jatkuvat, jotta mahdollisuutta voi käyttää vastedeskin. Ja päivän viettäminen Riiassa samaan hintaan on aina tervetullut lisä näihin matkoihin.
Aloitetaanpa kuitenkin Georgian pääkaupungista Tbilisistä, antiikin Tifliksestä, jonka nimi merkitsee kuumaa paikkaa, ja sen oletetaan viitanneen alun perin kuumiin lähteisiin, joiden ympärille syntyi antiikin ja vielä Osmanivaltakunnan aikana kukoistaneita kylpylöitä. Toisaalta nimi pitää paikkansa myös toisessa mielessä, sillä alhaalla laaksossa Mtkvari-joen (Kuran) rotkossa sijaitseva Tbilisi on kuin kattilassa vuorten keskellä ja niinpä siellä on kesällä hiostavan kuuma. Minulle tämä ilmasto oli mitä tervetullein, kun Suomessa oli viimeiset viikot lähinnä satanut ja ollut koleaa.
Tämä oli neljäs matkani Georgiaan ja olen voinut kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä, kuinka nopeasti Georgia ja etenkin sen pääkaupunki Tbilisi ovat kehittyneet ja länsimaistuneet. Vielä vuonna 2000 Tbilisi oli harmaa ja korruptoitunut kaupunki, jossa salainen poliisi kyttäsi varjoissa ja harva osasi englantia. Sitten tuli ruusuvallankumous vuoden 2003 lopulla ja käydessäni maassa uudelleen vuoden 2004 alussa oli melkein kaikki muuttunut dramaattisesti parempaan suuntaan. Maa oli juuri karistamassa niskastaan Shevardnadzen korruptoituneen hallinnon ja Venäjän ahdistavan vallan rippeitä. Tbilisissä vallitsi suoranainen euroeuforia. Muistan kuinka vaalien alla nuoriso kulki pitkin öistä Tbilisiä Georgian punaristilippujen ja EU:n tähtilippujen kanssa ja lauloi Beethovenin oodia ilolle, Euroopan yhtenäisyyden jonkinmoista kansallislaulua.
Nyt vuonna 2010 oli jälleen moni asia muuttunut sitten vuoden 2004. Suurin osa muutoksista on ollut parempaan suuntaan: infrastruktuuri on kehittynyt valtavasti, samoin kansalaisten kielitaito, avoin länsimaisuus ja palvelujen tarjonta. Turismisektorin kehitys on ollut erityisen vahvaa. Korruption kitkeminen ainakin alatasolta on onnistunut huomattavan hienosti: yksikään poliisi ei enää ollut käytökseltään "venäläinen", tympeä ja korruptoitunut, vaan uusi nuori virkasukupolvi on saatu palveluhenkiseksi. Rajavartijat olivat erittäin ammattitaitoisia, ystävällisiä ja kielitaitoisia. Georgia on selvästi edellä Venäjää, Armeniaa ja monta muuta verrokkimaata lähes kaikessa mitä tulee jokapäiväiseen elämään.
Muutama asia on valitettavasti muuttunut myös huonompaan suuntaan, ja syynä tähän on Venäjä. Venäjähän on harjoittanut aggressiivista politiikkaa kaikkia naapurimaitaan vastaan, mutta Georgia on valikoitunut uhriksi aivan erityisesti aina ruusuvallankumouksesta lähtien. Jo useita vuosia Venäjä on jatkanut törkeitä toimia Georgiaa vastaan ja sen horjuttamiseksi, alkaen kauppasaarrosta ja propagandasodasta aina kapinamasinaatioihin, salamurhiin, terrorismin tukemiseen ja lopulta Venäjän aloittamaan sotaan Georgiaa vastaan kesällä 2008.
Venäjän toimien mittakaavan huomioiden on suoranainen ihme, että Georgia on onnistunut niin hyvin jatkamaan uudistuksiaan ja säilyttämään integriteettinsä jatkuvien vakavien salahankkeiden varjossa. Ulkomaiset investoinnit ovat jatkuneet, Venäjän miehittämiltä alueilta paenneet sadattuhannet evakot on onnistuttu asuttamaan ja heidän elinolonsa huomattavasti parantamaan. Esimerkiksi vielä vuonna 2004 tupaten täynnä ahtaissa ja kurjissa oloissa eläneitä pakolaisia ollut Iveria-hotelli on nyt pakolaisista tyhjä ja tilalle on tullut Radisson-ketjun lasipalatsi. Pakolaiset saivat rahaa ja UNHCR:n avustuksen, joiden turvin ovat voineet hankkia esikaupungeista pieniä asuntoja tai vuokrata. Kaikki ei tosin kuulemma ole sujunut täysin evakkoja tyydyttävällä tavalla, raha on ollut liian pientä jne.
Vuoden 2007 mellakat, joilla ulkoparlamentaarinen oppositio pyrki syöksemään ruusuvallankumouksen voittajan Saakašvilin ja hänen hallituksensa vallasta, muodostivat jonkinlaisen käännekohdan. Yhtenä mellakoitsijoiden inhokkina oli Georgian dramaattisten liberaalien talousuudistusten arkkitehti Bendukidze, joka joutui eroamaan. Euroopan valtiot huusivat kuorossa jarrua Georgian uudistuksille, ja niinpä uudistukset hidastuivatkin selvästi sen jälkeen, kun Bendukidze oli pakotettu eroamaan ja hallitus oli joutunut kukistamaan vallanvaihtoa yrittäneet opposition mellakoitsijat lievin voimatoimin.
Kun sitten uudistusten tahti hidastui, Eurooppa alkoi kuorossa kritisoida Georgiaa uudistusten hidastamisesta, vaikka eurooppalaiset olivat aiemmin vaatineet juuri jarrua. Venäjä jatkoi provokaatioitaan ja pyrkimyksiä epävakauttaa Georgiaa. Se toimeenpani Georgiaa vastaan kauppasaarron, joka aiheutti mittaamatonta vahinkoa erityisesti maan köyhemmälle väestölle. Tästä huolimatta tyytymättömyys ei kohdistunut Venäjän toivomalla tavalla Saakašvilin hallitukseen, vaan Georgian opposition kannatus keskittyi edelleen melkein yksinomaan Tbilisiin.
Yksi kielteinen muutos Tbilisin mielialoissa näkyy selvästi: kun vuonna 2004 georgialaisten asenteita hallitsivat optimismi ja suoranainen euforia, vuonna 2010 näiden tilalle ovat tulleet disilluusio, pessimismi ja syvä pelko. Syitä ei tarvitse kaukaa etsiä: Venäjän hyökkäys ja pommitukset kesällä 2008 tekivät kaikille selväksi, ettei Georgia ole minkäänlaisessa turvassa. Venäjää kohtaan tunnettua syvenevää vihaa täydentää omaan hallitukseen kohdistuva pettymys: Saakašvilin ei katsota lunastaneen kunnianhimoisia lupauksiaan, talouslama on iskenyt Georgiaan pahasti ja politiikka näyttäytyy populistisena. Kaikkialla vallitsee käsitys, että Venäjä jatkaa edelleen kaikin mahdollisin keinoin yrityksiä syöstä Georgia sisäiseen epävakauteen, ja uuden sodan uhka roikkuu raskaina ukkospilvinä Tbilisin taivaalla samalla kun Venäjä massoittaa yhä lisää sotilastukikohtia miehittämilleen alueille Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan ja jatkaa ajoittain aseellisia rajaprovokaatioita.
Lisäksi georgialaiset ovat syvästi pettyneitä Eurooppaan. Vaikka tähtilippuja yhä näkeekin kaikissa julkisissa rakennuksissa - kyseessä on EU:n lipun kanssa identtinen Euroopan neuvoston lippu, ja Georgiahan on Euroopan neuvoston jäsenmaa - niin enää georgialaiset eivät rakasta Euroopan unionia. Saksan ja Ranskan katsotaan pettäneen Georgian ja antaneen Venäjälle suoranaisen vihreän valon hyökätä Georgiaan. Suomikaan ei enää ole samalla lailla suosiossa kuin ennen, jolloin Suomen mainitseminen toi mieleen talvisodan ja kunniakkaita muistoja. Nyt Suomi on leimautunut monen muun EU-maan joukossa "Venäjän ystävien" joukkoon, kun taas Ruotsi, Tanska ja Norja nähdään vielä "Georgian ystävinä". EU:n nähdään kokonaisuutena suosivan kaiken aikaa Venäjää ja syrjivän Venäjän pienempiä naapurimaita, peräti sysäävän näitä pakolla takaisin Venäjän vallan alle. Catherine Ashton saa aikaan antabusreaktioita.
Venäjän talouspakotteilla oli epäsuorasti myönteisiä vaikutuksia Georgian taloudelle, sillä Georgia menetti markkinat huonolaatuisille tuotteille, kuten bulkkiviinille, ja niinpä georgialaiset yrittäjät joutuivat panostamaan merkittävästi aiempaa enemmän laatuun ja eurooppalaisten standardien täyttämiseen saadakseen tuotteensa Turkin ja länsimaiden markkinoille. Varsinkin viinien suhteen tämä on tuottanut huipputuloksia, sillä Tbilisin ravintoloista saa nyt erittäin korkealaatuisia paikallisia viinejä, esimerkiksi syvän tummasta Saperavi-rypäleestä tehtyjä.
Myös turismi näyttää suuntautuneen yhä enemmän palvelemaan länsituristeja, mikä on edellyttänyt neuvostotyylin alasajoa ja uuden palveluhenkisen turismisektorin rakentamista. Tässä Georgia on onnistunut viimeisten kuuden vuoden aikana erinomaisesti. Kaikkialta löytyy nyt mukavia ja järkevästi hinnoiteltuja hotelleja ja majataloja, palvelualan ihmiset osaavat englantia - ainakin kaikki alle kolmekymppiset - eikä russakoista ja haisevista lakanoista ole enää tietoakaan. Kylttejä ja ruokalistoja löytyy jo useilla kielillä ja kaiken huipuksi Georgia on yksipuolisesti, eurooppalaisten eristystoimista huolimatta, antanut viisumivapauden kaikille länsimaiden ja länsihenkisten maiden kansalaisille.
Tbilisin kaupunkikuva on ehostunut silminnähtävästi. Rakennuskannan peruskorjaaminen ja historiallisten kaupunginosien restaurointi ovat edenneet merkittävästi sitten kuuden vuoden takaisen. Esikaupunkien aiemmin harmaat neuvostobetonikolossit on maalattu pastellivärein ja uudet asuntoalueet on rakennettu viihtyisiksi. Asialla ovat varmaan olleet turkkilaiset urakoitsijat, koska kerrostalokanta esikaupungeissa muistuttaa esim. Istanbulin uusia alueita.
Tbilisin vanhankaupungin alueelle on syntynyt jo kymmenisen pikkukatua kattava trendikkäiden ravintoloiden, välimerellisten kahviloiden ja baarien keskittymä, joka tuo elävästi mieleen Beirutin Gemmayzén tai Hamran, varsinkin kun georgialaiset myös ulkoisesti muistuttavat aika paljon libanonilaisia tai kreikkalaisia. Tbilisin vanhassakaupungissa ja myös Metekhin ja Mardžanišvilin puolella olisi tosin yhä edelleen runsaasti katuja, joista investoimalla saisi erittäin trendikkäitä ja prahamaisia alueita. Lisäksi Georgian kannattaisi länsituristien ohella houkutella paljon nykyistä enemmän varakkaita ja keskiluokkaisia matkailijoita lähempää: Turkista ja vauraammista arabimaista.
Tbilisissä on matala hintataso mutta varsinkin ruoan ja viinin suhteen erinomainen laatutaso. Georgialainen keittiö on erinomainen, joskin myös raskas, varsinkin kun georgialaiset mielellään lisäävät joka ruokalajiin juustoa ja pähkinämurskaa. Kehuinkin jo Saperavi-viinejä, mutta monet muutkin georgialaiset punaviinit ovat erinomaisia, ja tarjolla on perinteisten makeiden viinien lisäksi eurooppalaisia enemmän miellyttäviä kuivia punaviinejä. Suurin osa viineistä näyttää edelleen tulevan Kahetiasta, mutta muutkin Georgian alueet tuottavat korkealaatuisia viinejä. Joka georgialaisperheellä on lisäksi oma kotiviinituotantonsa, sillä joka talon puutarhassa kasvaa omia rypäleitä.
Georgiassa on voimakas kristitty enemmistö, joka kuuluu Georgian ortodoksikirkkoon. Georgia on Armenian jälkeen maailman vanhin kristitty valtio. Kirkoissa käydään ja ihmiset näyttävät ottavan uskonnon vakavasti. Georgialaiset ovat perhekeskeisiä ja jossain määrin konservatiivisia, mutteivät millään muotoa ahdasmielisiä. Tämän näkee helposti jo naisten asemasta ja nuorten käyttäytymisestä, ei vain pääkaupungissa vaan pienemmilläkin paikoilla. Kristittyjen lisäksi Georgiassa on noin 15 prosentin muslimivähemmistö, joka jakautuu georgialaismuslimeihin, pohjoiskaukasialaisia kansoja edustaviin ja turkinkielisiin (šiialaisiin azereihin ja sunnalaisiin muihin turkkilaisiin). Suurin osa muslimiväestöstä asuu pienissä kylissä etelässä ja koillisessa sekä Mustanmeren rannikon Adžariassa ja miehitetyssä Abhasiassa.
Georgialaiset ovat luonteeltaan ystävällisiä ja erinomaisen vieraanvaraisia - joskus liiallisuuksiin - mutta myös tietyllä tavalla pidättyväisiä, mikä ei suinkaan ole huono ilmiö turistin näkökulmasta, sillä ihmiset eivät yleisesti ottaen puutu toisten asioihin, eivät myöskään matkailijan, ellei tämä pyydä apua. Apua pyytävä sitä aina saa, koska kaukasialaisen kunniakäsityksen mukaan vieraan auttamatta jättäminen on erittäin paha rikos.
Vanhastakaupungista Mtkvarin rotkon partaalta ylös kukkulalle kiivettäessä löytyy lisää historiallista nähtävää, mm. osmanikylpylä, jota Puškin aikoinaan ylisti, armenialainen katedraali sekä Narikalan linna. Narikalan linnan takana on kasvitieteelliset puutarhat, jotka näyttävät olevan tbilisiläisten nuortenparien suosima romanttinen tapaamispaikka.
Edit: Lue myös uudempi kirjoitus kesän 2012 matkasta Georgiaan.
Siitä lähtien kun Air Baltic alkoi lentää Riian kautta moneen suuntaan, ovat esimerkiksi Georgia ja Libanon tulleet paljon helpommiksi ja halvemmiksi saavuttaa Suomesta käsin. Toivottavasti reitit jatkuvat, jotta mahdollisuutta voi käyttää vastedeskin. Ja päivän viettäminen Riiassa samaan hintaan on aina tervetullut lisä näihin matkoihin.
Aloitetaanpa kuitenkin Georgian pääkaupungista Tbilisistä, antiikin Tifliksestä, jonka nimi merkitsee kuumaa paikkaa, ja sen oletetaan viitanneen alun perin kuumiin lähteisiin, joiden ympärille syntyi antiikin ja vielä Osmanivaltakunnan aikana kukoistaneita kylpylöitä. Toisaalta nimi pitää paikkansa myös toisessa mielessä, sillä alhaalla laaksossa Mtkvari-joen (Kuran) rotkossa sijaitseva Tbilisi on kuin kattilassa vuorten keskellä ja niinpä siellä on kesällä hiostavan kuuma. Minulle tämä ilmasto oli mitä tervetullein, kun Suomessa oli viimeiset viikot lähinnä satanut ja ollut koleaa.
Tämä oli neljäs matkani Georgiaan ja olen voinut kerta toisensa jälkeen hämmästellä sitä, kuinka nopeasti Georgia ja etenkin sen pääkaupunki Tbilisi ovat kehittyneet ja länsimaistuneet. Vielä vuonna 2000 Tbilisi oli harmaa ja korruptoitunut kaupunki, jossa salainen poliisi kyttäsi varjoissa ja harva osasi englantia. Sitten tuli ruusuvallankumous vuoden 2003 lopulla ja käydessäni maassa uudelleen vuoden 2004 alussa oli melkein kaikki muuttunut dramaattisesti parempaan suuntaan. Maa oli juuri karistamassa niskastaan Shevardnadzen korruptoituneen hallinnon ja Venäjän ahdistavan vallan rippeitä. Tbilisissä vallitsi suoranainen euroeuforia. Muistan kuinka vaalien alla nuoriso kulki pitkin öistä Tbilisiä Georgian punaristilippujen ja EU:n tähtilippujen kanssa ja lauloi Beethovenin oodia ilolle, Euroopan yhtenäisyyden jonkinmoista kansallislaulua.
Nyt vuonna 2010 oli jälleen moni asia muuttunut sitten vuoden 2004. Suurin osa muutoksista on ollut parempaan suuntaan: infrastruktuuri on kehittynyt valtavasti, samoin kansalaisten kielitaito, avoin länsimaisuus ja palvelujen tarjonta. Turismisektorin kehitys on ollut erityisen vahvaa. Korruption kitkeminen ainakin alatasolta on onnistunut huomattavan hienosti: yksikään poliisi ei enää ollut käytökseltään "venäläinen", tympeä ja korruptoitunut, vaan uusi nuori virkasukupolvi on saatu palveluhenkiseksi. Rajavartijat olivat erittäin ammattitaitoisia, ystävällisiä ja kielitaitoisia. Georgia on selvästi edellä Venäjää, Armeniaa ja monta muuta verrokkimaata lähes kaikessa mitä tulee jokapäiväiseen elämään.
Muutama asia on valitettavasti muuttunut myös huonompaan suuntaan, ja syynä tähän on Venäjä. Venäjähän on harjoittanut aggressiivista politiikkaa kaikkia naapurimaitaan vastaan, mutta Georgia on valikoitunut uhriksi aivan erityisesti aina ruusuvallankumouksesta lähtien. Jo useita vuosia Venäjä on jatkanut törkeitä toimia Georgiaa vastaan ja sen horjuttamiseksi, alkaen kauppasaarrosta ja propagandasodasta aina kapinamasinaatioihin, salamurhiin, terrorismin tukemiseen ja lopulta Venäjän aloittamaan sotaan Georgiaa vastaan kesällä 2008.
Venäjän toimien mittakaavan huomioiden on suoranainen ihme, että Georgia on onnistunut niin hyvin jatkamaan uudistuksiaan ja säilyttämään integriteettinsä jatkuvien vakavien salahankkeiden varjossa. Ulkomaiset investoinnit ovat jatkuneet, Venäjän miehittämiltä alueilta paenneet sadattuhannet evakot on onnistuttu asuttamaan ja heidän elinolonsa huomattavasti parantamaan. Esimerkiksi vielä vuonna 2004 tupaten täynnä ahtaissa ja kurjissa oloissa eläneitä pakolaisia ollut Iveria-hotelli on nyt pakolaisista tyhjä ja tilalle on tullut Radisson-ketjun lasipalatsi. Pakolaiset saivat rahaa ja UNHCR:n avustuksen, joiden turvin ovat voineet hankkia esikaupungeista pieniä asuntoja tai vuokrata. Kaikki ei tosin kuulemma ole sujunut täysin evakkoja tyydyttävällä tavalla, raha on ollut liian pientä jne.
Vuoden 2007 mellakat, joilla ulkoparlamentaarinen oppositio pyrki syöksemään ruusuvallankumouksen voittajan Saakašvilin ja hänen hallituksensa vallasta, muodostivat jonkinlaisen käännekohdan. Yhtenä mellakoitsijoiden inhokkina oli Georgian dramaattisten liberaalien talousuudistusten arkkitehti Bendukidze, joka joutui eroamaan. Euroopan valtiot huusivat kuorossa jarrua Georgian uudistuksille, ja niinpä uudistukset hidastuivatkin selvästi sen jälkeen, kun Bendukidze oli pakotettu eroamaan ja hallitus oli joutunut kukistamaan vallanvaihtoa yrittäneet opposition mellakoitsijat lievin voimatoimin.
Kun sitten uudistusten tahti hidastui, Eurooppa alkoi kuorossa kritisoida Georgiaa uudistusten hidastamisesta, vaikka eurooppalaiset olivat aiemmin vaatineet juuri jarrua. Venäjä jatkoi provokaatioitaan ja pyrkimyksiä epävakauttaa Georgiaa. Se toimeenpani Georgiaa vastaan kauppasaarron, joka aiheutti mittaamatonta vahinkoa erityisesti maan köyhemmälle väestölle. Tästä huolimatta tyytymättömyys ei kohdistunut Venäjän toivomalla tavalla Saakašvilin hallitukseen, vaan Georgian opposition kannatus keskittyi edelleen melkein yksinomaan Tbilisiin.
Yksi kielteinen muutos Tbilisin mielialoissa näkyy selvästi: kun vuonna 2004 georgialaisten asenteita hallitsivat optimismi ja suoranainen euforia, vuonna 2010 näiden tilalle ovat tulleet disilluusio, pessimismi ja syvä pelko. Syitä ei tarvitse kaukaa etsiä: Venäjän hyökkäys ja pommitukset kesällä 2008 tekivät kaikille selväksi, ettei Georgia ole minkäänlaisessa turvassa. Venäjää kohtaan tunnettua syvenevää vihaa täydentää omaan hallitukseen kohdistuva pettymys: Saakašvilin ei katsota lunastaneen kunnianhimoisia lupauksiaan, talouslama on iskenyt Georgiaan pahasti ja politiikka näyttäytyy populistisena. Kaikkialla vallitsee käsitys, että Venäjä jatkaa edelleen kaikin mahdollisin keinoin yrityksiä syöstä Georgia sisäiseen epävakauteen, ja uuden sodan uhka roikkuu raskaina ukkospilvinä Tbilisin taivaalla samalla kun Venäjä massoittaa yhä lisää sotilastukikohtia miehittämilleen alueille Abhasiaan ja Etelä-Ossetiaan ja jatkaa ajoittain aseellisia rajaprovokaatioita.
Lisäksi georgialaiset ovat syvästi pettyneitä Eurooppaan. Vaikka tähtilippuja yhä näkeekin kaikissa julkisissa rakennuksissa - kyseessä on EU:n lipun kanssa identtinen Euroopan neuvoston lippu, ja Georgiahan on Euroopan neuvoston jäsenmaa - niin enää georgialaiset eivät rakasta Euroopan unionia. Saksan ja Ranskan katsotaan pettäneen Georgian ja antaneen Venäjälle suoranaisen vihreän valon hyökätä Georgiaan. Suomikaan ei enää ole samalla lailla suosiossa kuin ennen, jolloin Suomen mainitseminen toi mieleen talvisodan ja kunniakkaita muistoja. Nyt Suomi on leimautunut monen muun EU-maan joukossa "Venäjän ystävien" joukkoon, kun taas Ruotsi, Tanska ja Norja nähdään vielä "Georgian ystävinä". EU:n nähdään kokonaisuutena suosivan kaiken aikaa Venäjää ja syrjivän Venäjän pienempiä naapurimaita, peräti sysäävän näitä pakolla takaisin Venäjän vallan alle. Catherine Ashton saa aikaan antabusreaktioita.
Venäjän talouspakotteilla oli epäsuorasti myönteisiä vaikutuksia Georgian taloudelle, sillä Georgia menetti markkinat huonolaatuisille tuotteille, kuten bulkkiviinille, ja niinpä georgialaiset yrittäjät joutuivat panostamaan merkittävästi aiempaa enemmän laatuun ja eurooppalaisten standardien täyttämiseen saadakseen tuotteensa Turkin ja länsimaiden markkinoille. Varsinkin viinien suhteen tämä on tuottanut huipputuloksia, sillä Tbilisin ravintoloista saa nyt erittäin korkealaatuisia paikallisia viinejä, esimerkiksi syvän tummasta Saperavi-rypäleestä tehtyjä.
Myös turismi näyttää suuntautuneen yhä enemmän palvelemaan länsituristeja, mikä on edellyttänyt neuvostotyylin alasajoa ja uuden palveluhenkisen turismisektorin rakentamista. Tässä Georgia on onnistunut viimeisten kuuden vuoden aikana erinomaisesti. Kaikkialta löytyy nyt mukavia ja järkevästi hinnoiteltuja hotelleja ja majataloja, palvelualan ihmiset osaavat englantia - ainakin kaikki alle kolmekymppiset - eikä russakoista ja haisevista lakanoista ole enää tietoakaan. Kylttejä ja ruokalistoja löytyy jo useilla kielillä ja kaiken huipuksi Georgia on yksipuolisesti, eurooppalaisten eristystoimista huolimatta, antanut viisumivapauden kaikille länsimaiden ja länsihenkisten maiden kansalaisille.
Tbilisin kaupunkikuva on ehostunut silminnähtävästi. Rakennuskannan peruskorjaaminen ja historiallisten kaupunginosien restaurointi ovat edenneet merkittävästi sitten kuuden vuoden takaisen. Esikaupunkien aiemmin harmaat neuvostobetonikolossit on maalattu pastellivärein ja uudet asuntoalueet on rakennettu viihtyisiksi. Asialla ovat varmaan olleet turkkilaiset urakoitsijat, koska kerrostalokanta esikaupungeissa muistuttaa esim. Istanbulin uusia alueita.
Tbilisin vanhankaupungin alueelle on syntynyt jo kymmenisen pikkukatua kattava trendikkäiden ravintoloiden, välimerellisten kahviloiden ja baarien keskittymä, joka tuo elävästi mieleen Beirutin Gemmayzén tai Hamran, varsinkin kun georgialaiset myös ulkoisesti muistuttavat aika paljon libanonilaisia tai kreikkalaisia. Tbilisin vanhassakaupungissa ja myös Metekhin ja Mardžanišvilin puolella olisi tosin yhä edelleen runsaasti katuja, joista investoimalla saisi erittäin trendikkäitä ja prahamaisia alueita. Lisäksi Georgian kannattaisi länsituristien ohella houkutella paljon nykyistä enemmän varakkaita ja keskiluokkaisia matkailijoita lähempää: Turkista ja vauraammista arabimaista.
Tbilisissä on matala hintataso mutta varsinkin ruoan ja viinin suhteen erinomainen laatutaso. Georgialainen keittiö on erinomainen, joskin myös raskas, varsinkin kun georgialaiset mielellään lisäävät joka ruokalajiin juustoa ja pähkinämurskaa. Kehuinkin jo Saperavi-viinejä, mutta monet muutkin georgialaiset punaviinit ovat erinomaisia, ja tarjolla on perinteisten makeiden viinien lisäksi eurooppalaisia enemmän miellyttäviä kuivia punaviinejä. Suurin osa viineistä näyttää edelleen tulevan Kahetiasta, mutta muutkin Georgian alueet tuottavat korkealaatuisia viinejä. Joka georgialaisperheellä on lisäksi oma kotiviinituotantonsa, sillä joka talon puutarhassa kasvaa omia rypäleitä.
Georgiassa on voimakas kristitty enemmistö, joka kuuluu Georgian ortodoksikirkkoon. Georgia on Armenian jälkeen maailman vanhin kristitty valtio. Kirkoissa käydään ja ihmiset näyttävät ottavan uskonnon vakavasti. Georgialaiset ovat perhekeskeisiä ja jossain määrin konservatiivisia, mutteivät millään muotoa ahdasmielisiä. Tämän näkee helposti jo naisten asemasta ja nuorten käyttäytymisestä, ei vain pääkaupungissa vaan pienemmilläkin paikoilla. Kristittyjen lisäksi Georgiassa on noin 15 prosentin muslimivähemmistö, joka jakautuu georgialaismuslimeihin, pohjoiskaukasialaisia kansoja edustaviin ja turkinkielisiin (šiialaisiin azereihin ja sunnalaisiin muihin turkkilaisiin). Suurin osa muslimiväestöstä asuu pienissä kylissä etelässä ja koillisessa sekä Mustanmeren rannikon Adžariassa ja miehitetyssä Abhasiassa.
Georgialaiset ovat luonteeltaan ystävällisiä ja erinomaisen vieraanvaraisia - joskus liiallisuuksiin - mutta myös tietyllä tavalla pidättyväisiä, mikä ei suinkaan ole huono ilmiö turistin näkökulmasta, sillä ihmiset eivät yleisesti ottaen puutu toisten asioihin, eivät myöskään matkailijan, ellei tämä pyydä apua. Apua pyytävä sitä aina saa, koska kaukasialaisen kunniakäsityksen mukaan vieraan auttamatta jättäminen on erittäin paha rikos.
Vanhastakaupungista Mtkvarin rotkon partaalta ylös kukkulalle kiivettäessä löytyy lisää historiallista nähtävää, mm. osmanikylpylä, jota Puškin aikoinaan ylisti, armenialainen katedraali sekä Narikalan linna. Narikalan linnan takana on kasvitieteelliset puutarhat, jotka näyttävät olevan tbilisiläisten nuortenparien suosima romanttinen tapaamispaikka.
Edit: Lue myös uudempi kirjoitus kesän 2012 matkasta Georgiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti