Tunisian tapahtumista lähtien arabipalon ympärillä on käyty raivokasta propagandasotaa. Sitä harjoittavat erityisesti ne tavanomaiset tahot, jotka kykenevät näkemään koko arabialueen ainoastaan joko islam-obsessionsa tai Amerikka-obsessionsa kautta.
Ensin mainitut yrittävät levittää käsitystä, että kysymys olisi islamistien riehumisesta tai vähintään että "kaaos johtaa Muslimiveljeskunnan valtaannousuun", puhumattakaan siitä ilmeisesti vielä kauheammasta asiasta, että "Israelin turvallisuus vaarantuu".
Toiseksi mainitut yrittävät levittää käsitystä, että arabimaiden nuoriso on kaduilla siksi, että se on raivoissaan Yhdysvalloille ja "länsimielisille" arabijohtajille.
Länsimaista löytyy molempien sorttien diletantteja, joiden näkemyksissä yhdistyvät asenteellisuus ja tietämättömyys. Mutta näistä länsimaisen yleisön käsityksistä taistelevat alueen omat propagandistit, jotka suoltavat ilmoille myyttejä niin, ettei samoja käsityksiä valtamedioissa levittäviltä puuttuisi siteerattavaa, linkitettävää ja disinformoitavaa.
Saatavilla on paljon myös laadukasta analyysiä, johon soisi varsinkin toimittajien enemmänkin perehtyvän. Quilliam-säätiön erinomaiset lyhyet analyysit vastaavat hyvin myytteihin. Myös Carnegie-säätiö on julkaissut viime aikoina erinomaisia analyysejä arabialueen tapahtumista.
Islam-myytit. Mubarakin hallinto samoin kuin useimmat muut autoritäärisesti johdettujen arabimaiden hallitukset - ja Israel vielä kaupan päälle - ovat tehneet hartiavoimin töitä uskotellakseen länsimaille jo vuosikymmenten ajan, että "ainoa vaihtoehto" autoritäärisille hallinnoille on islamistien valtaannousu, josta puolestaan seuraa apokalypsi. Tai jos ei apokalypsiä niin ainakin Iranin kaltainen totalitäärinen teokratia ja sodanjulistus Israelille.
Mielenkiintoisesti myös Iran yrittää propagandallaan muuttaa diskurssia oman mielensä mukaiseksi - ja jälleen kerran näyttää siltä, että Israel ja Iran yrittävät itse asiassa syöttää maailmalle samanlaista polarisoivaa narratiivia, vaikkakin kohdistavat sen vastakkaisille yleisöille. Ajatollah Ali Khamenei julisti Iranin ylistävän Tunisian ja Egyptin "islamilaisia kumouksia" ja lupasi maailman näkevän "islamilaisen renessanssin". Khamenein ilmeinen tarkoitus oli vedota Tunisian ja Egyptin islamisteihin, jotka ovat olleet mielenosoituksissa siivosti taustalla polarisoimatta suhteitaan sekulaariin oppositioon.
Khamenein lausunnot herättivät raivoa ainakin nuoremmassa koulutetussa arabiväestössä, joka on edustettuna omalla naamakirjaseinälläni: "Eikö tämä Khamenei voi vittu pitää turpaansa kiinni ja olla sekaantumatta meidän (arabien) asioihin", kommentoi asiaa libanonilainen taloustieteen maisteri seinällään. Mutta kaikkein paras on vastata Khamenein spinniin itsensä Egyptin Muslimiveljeskunnan virallisella vastauksella, joka oli osoitettu suoraan Khameneille:
Revi siitä, Khamenei. Muslimiveljeskunnalla saattaa vielä olla muistissa se, kuinka Iran tuki Muslimiveljeskunnasta eronneita sirpaleryhmiä, mm. sittemmin al-Qa'idan pääideologiksi ryhtynyttä Ayman az-Zawahiriä, joka kirjoitti kokonaisen pamfletin Kuudenkymmenen vuoden katkera sato Muslimiveljeskuntaa vastaan. Voipi olla, että sekin vielä muistetaan Muslimiveljeskunnassa, kuinka Mahmud Ahmadinejad julisti veljeskunnan nykyään Qatarissa vaikuttavan äänitorven Yusuf al-Qaradawin olevan "siionistien ja vapaamuurarien kätyri".
Epäilemättä islamofobi selittää Muslimiveljeskunnan oman lausunnonkin taqiyyaksi, jolla yritetään vain hämätä länsimaita ja Israelia uskomaan Muslimiveljeskunnan hyviin aikeisiin. Mutta jos tällainen asenne omaksutaan heti alkuunsa eikä Muslimiveljeskunnalle koskaan anneta mahdollisuutta osoittaa, kuinka se voisi tulla sekulaarien ja kristittyjen kanssa toimeen, silloin ei ainakaan ole mitään mahdollisuutta sopuun - eikä syyllinen silloin ole Muslimiveljeskunta.
On selvää, että Muslimiveljeskuntaa kohtaan tunnetaan epäluuloa - sitä eivät suinkaan hälvennä monien nimekkäiden veljeskunnan edustajien vuosien varrella esittämät polarisoivat näkemykset, Hamasin ja Hizbullahin ylistäminen ja uho, että rauhansopimus Israelin kanssa sanotaan irti heti jos päästään hallitukseen. Asiat kuitenkin muuttuvat tilanteiden ja iän myötä ja niin myös islamistien näkemykset. Nuoruudessaan hyvinkin radikaaleja näkemyksiä edustanut Turkin nykyinen pääministeri ja hänen puolueensa osoittavat, että islamistit voivat sopeutua myös rakentavaan hallitusvastuuseen.
Tunisian Renessanssipuolue on jo ilmoittanut, ettei se pyri islamilaiseen valtioon. Myös Egyptin Muslimiveljeskunnalle on annettava mahdollisuus itse osoittaa, että se tarkoittaa sitä, mitä se viime aikoina on sanonut, eikä petä niiden miljoonien muiden egyptiläisten luottamusta, joiden kanssa katuja on viimeisen viikon ajan jaettu. Kristityt ovat suojelleet rukoilevia muslimeja salaisen poliisin mobilisoimien thugien hyökkäykseltä ja tätä ennen muslimit suojelivat koptilaisia kristittyjä al-Qa'idan uhoamilta pommi-iskuilta. Kyllä solidaarisuutta on vuosisatojen ajan riittänyt Lähi-idän alueella, vaikka alueen ulkopuolelta käsin kiihkoilevat ääri-islamistit ja islamofobit kieltäytyvätkin sitä uskomasta.
Amerikka- ja Israel-myytit. Toinen setti perusspinniä viime aikoina on niin ikään tullut molemmilta puolilta rintamalinjaa. Tämän ajatusputken kautta tarkasteltuna Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on aina kyse ainoastaan amerikkalaisesta imperialismista ja siionismista - tai toisin sanoin Yhdysvaltain strategisista intresseistä ja Israelin turvallisuudesta.
Myyttitehtailijoiden mukaan länsimaiden kannattaisi hirttäytyä epäsuosittuihin autoritäärisiin johtajiin, koska he tuovat "vakautta" ja koska "ainoa vaihtoehto on kaaos", kuten Mubarak varsin lapsellisesti totesi. Puhe oli todennäköisesti yksi hänen viimeisiksi jääviä puheitaan valtionpäämiehenä, koska hänet käytännössä on jo syrjäytetty. Tämä blogisti uskoo, että jo useamman päivän ajan valta on ollut jonkun muun käsissä, mahdollisesti Omar Suleimanin. Viime päivien väkivaltaiset hyökkäykset - jotka näyttäisivät olevan mobilisoituja salaisen poliisin toimesta - osoittavat, minkätyyppistä "vakautta" autoritääriset hallinnot tuovat väkivallattomien ja aseistamattomien mielenosoittajien "kaaokseen".
Jos länsimaiden hallitukset nyt olisivat aidosti kiinnostuneita vakaudesta, niiden pitäisi laittaa tiedustelupalvelunsa kyselemään ja selvittämään, ketkä tarkalleen ottaen ovat mobilisoineet, maksaneet, bussikuljettaneet ja ohjeistaneet väkivaltaiset thugit pieksemään ja surmaamaan ihmisiä, hajottamaan kauppoja ja polttamaan taloja. Tämän jälkeen tulisi listata kyseisistä operaatioista vastanneiden tiedustelupalvelun osastojen komentajat ja varakomentajat (kenraali- ja everstitasot), määrätä näille nimeltä henkilökohtaiset viisumikiellot sekä jäädyttää näiden henkilöiden länsimaisilla pankkitileillä olevat henkilökohtaiset varat siksi kunnes väkivaltaisuudet on tutkittu kunnolla.
Takaan että tällä tavoin syntyisi huomattavasti paremmat pidäkkeet väkivallalle ja huomattavasti nopeampi "vakaus" kuin epämääräisillä vetoomuksilla "kaikille osapuolille pidättäytyä väkivallasta". Nimiä ei tarvitsisi edes julkaista, koska vapaaehtoisen eroamisen kynnys on vallanvaihdoksen jälkeen hyvä pitää matalana. Riittää, että kyseiset upseerit itse saavat tietää, että jossain on olemassa mustat kirjat, joihin nimet (ja liikemiehinä toimivien sukulaisten nimet) on merkitty. Egyptin oppositio voi varmasti avustaa listojen laatimisessa.
Israelin ystävät kaikkialla maailmassa kohisevat nyt siitä, onko Israelin turvallisuus vaarassa jos diktaattorit hui kauhistus kaatuvatkin. Tuntuu siltä, että Israelin ystävät aidosti pelkäävät parikymppisten arabinuorten laumoja, etenkin kun tätä ikäluokkaa on satoja miljoonia.
Israelin ystävien asennevamma perustuu useampaankin täysin väärin ymmärrettyyn asiaan. Ensinnäkin siihen, että arabinuoret vaatisivat vapautta vain päästäkseen seuraavaksi ryntäämään Israelin kimppuun. Todellisuus ei voisi olla kauempana, koska itse asiassa autoritääristen arabimaiden diktatuurit ovat perustuneet nimenomaan poikkeuslakeihin, jotka taas perustuvat vihollisuuteen Israelin kanssa. Ei arabinuorisoa toki kovin helposti saa rakastamaan Israelia - vähän kuten suomalaisia on vaikea saada rakastamaan Venäjää - mutta tavoitteen pitäisikin olla, että pystytään elämään pragmaattisesti naapureina, jolloin sukupolvien mittaan asenteetkin voivat sitten muuttua. Tiedoksi: arabinuoret ovat kaduilla aivan muista syistä kuin Amerikan tai edes Israelin vuoksi. Jokaisen olisi pitänyt tässä vaiheessa se tajuta.
Toinen harhakäsitys on se, että Israel voisi luottaa arabidiktaattoreihin, jotka "pitävät kansan kurissa". Tämä ei takuulla tuo yhtään ymmärrystä kansan keskuudesta, minkä lisäksi se paljon puhuttu luottamus on kyllä melko kaksinaamaista - kylmää rauhaa ja salaista sotaa. Hyvä esimerkki on Syyrian hallitseva Ba'ath-puolue, joka on kylläkin estänyt rakettien ampumisen Israeliin omalta alueeltaan, mutta kahta kauheammin tukenut ainakin neljän aseellisen taistelujärjestön jatkuvaa sotaa Israelia vastaan, kunhan se tehdään libanonilaisten ja palestiinalaisten alueilta käsin (ja nämä pikkukansat kärsivät Israelin kostoiskut).
Kolmas harhakäsitys on se, että Israelin etu muka todella olisi länsimaiden ja islamilaisen maailman vastakkainasettelu, jotta "ymmärtäisimme" Israelia paremmin ja oppisimme vihaamaan muslimeja. Kuinka seitsemän miljoonan asukkaan Israelin etu voisi olla ikuinen vihollisuus koko ympäröivää miljardin ihmisen muslimimaailmaa vastaan? Jokainen, joka vilkaisee karttaa ja demografiaa, ymmärtää, ettei tämä voi olla pitkällä tähtäimellä Israelin etu.
Koska vastasin ajatollah Khamenein möläytyksiin Muslimiveljeskunnan lausunnolla, on paikallaan, että vastaan Israel-lobbyn höpinöihin sillä, mitä israelilainen sanomalehti Haaretz vastikään kirjoitti:
Ei liene yllättävää, että Amerikka- ja Israel-myyttiin on turvautunut myös Syyrian johto, joka on jo ennalta joukkopidätyksin ja toimenpitein ehkäisemässä täksi viikonlopuksi ilmoitettuja mielenosoituksia Syyriassa (syyrialainen viikonloppu on pe-la). Bashar al-Assadin hiljattainen puhe oli oikea malliesimerkki orwellilaisesta retoriikasta - Assadin mukaan Syyria on, toisin kuin Egypti ja Tunisia, "täydellisen vakaa, koska hallitus on niin lähellä kansaa." Lähellä tosiaan - aseen piippu kansan ohimolla.
Ensin mainitut yrittävät levittää käsitystä, että kysymys olisi islamistien riehumisesta tai vähintään että "kaaos johtaa Muslimiveljeskunnan valtaannousuun", puhumattakaan siitä ilmeisesti vielä kauheammasta asiasta, että "Israelin turvallisuus vaarantuu".
Toiseksi mainitut yrittävät levittää käsitystä, että arabimaiden nuoriso on kaduilla siksi, että se on raivoissaan Yhdysvalloille ja "länsimielisille" arabijohtajille.
Länsimaista löytyy molempien sorttien diletantteja, joiden näkemyksissä yhdistyvät asenteellisuus ja tietämättömyys. Mutta näistä länsimaisen yleisön käsityksistä taistelevat alueen omat propagandistit, jotka suoltavat ilmoille myyttejä niin, ettei samoja käsityksiä valtamedioissa levittäviltä puuttuisi siteerattavaa, linkitettävää ja disinformoitavaa.
Saatavilla on paljon myös laadukasta analyysiä, johon soisi varsinkin toimittajien enemmänkin perehtyvän. Quilliam-säätiön erinomaiset lyhyet analyysit vastaavat hyvin myytteihin. Myös Carnegie-säätiö on julkaissut viime aikoina erinomaisia analyysejä arabialueen tapahtumista.
Islam-myytit. Mubarakin hallinto samoin kuin useimmat muut autoritäärisesti johdettujen arabimaiden hallitukset - ja Israel vielä kaupan päälle - ovat tehneet hartiavoimin töitä uskotellakseen länsimaille jo vuosikymmenten ajan, että "ainoa vaihtoehto" autoritäärisille hallinnoille on islamistien valtaannousu, josta puolestaan seuraa apokalypsi. Tai jos ei apokalypsiä niin ainakin Iranin kaltainen totalitäärinen teokratia ja sodanjulistus Israelille.
Mielenkiintoisesti myös Iran yrittää propagandallaan muuttaa diskurssia oman mielensä mukaiseksi - ja jälleen kerran näyttää siltä, että Israel ja Iran yrittävät itse asiassa syöttää maailmalle samanlaista polarisoivaa narratiivia, vaikkakin kohdistavat sen vastakkaisille yleisöille. Ajatollah Ali Khamenei julisti Iranin ylistävän Tunisian ja Egyptin "islamilaisia kumouksia" ja lupasi maailman näkevän "islamilaisen renessanssin". Khamenein ilmeinen tarkoitus oli vedota Tunisian ja Egyptin islamisteihin, jotka ovat olleet mielenosoituksissa siivosti taustalla polarisoimatta suhteitaan sekulaariin oppositioon.
Khamenein lausunnot herättivät raivoa ainakin nuoremmassa koulutetussa arabiväestössä, joka on edustettuna omalla naamakirjaseinälläni: "Eikö tämä Khamenei voi vittu pitää turpaansa kiinni ja olla sekaantumatta meidän (arabien) asioihin", kommentoi asiaa libanonilainen taloustieteen maisteri seinällään. Mutta kaikkein paras on vastata Khamenein spinniin itsensä Egyptin Muslimiveljeskunnan virallisella vastauksella, joka oli osoitettu suoraan Khameneille:
Muslimiveljeskunnan vastaus Iranin islamilaiselle johtajalle: Muslimiveljeskunta katsoo kysymyksen olevan Egyptin kansan vallankumouksesta, ei islamilaisesta vallankumouksesta, ottaen huomioon sen, että Egyptin kansan vallankumouksessa ovat mukana muslimit ja kristityt kaikista eri lahkoista ja poliittisista suuntauksista.
Revi siitä, Khamenei. Muslimiveljeskunnalla saattaa vielä olla muistissa se, kuinka Iran tuki Muslimiveljeskunnasta eronneita sirpaleryhmiä, mm. sittemmin al-Qa'idan pääideologiksi ryhtynyttä Ayman az-Zawahiriä, joka kirjoitti kokonaisen pamfletin Kuudenkymmenen vuoden katkera sato Muslimiveljeskuntaa vastaan. Voipi olla, että sekin vielä muistetaan Muslimiveljeskunnassa, kuinka Mahmud Ahmadinejad julisti veljeskunnan nykyään Qatarissa vaikuttavan äänitorven Yusuf al-Qaradawin olevan "siionistien ja vapaamuurarien kätyri".
Epäilemättä islamofobi selittää Muslimiveljeskunnan oman lausunnonkin taqiyyaksi, jolla yritetään vain hämätä länsimaita ja Israelia uskomaan Muslimiveljeskunnan hyviin aikeisiin. Mutta jos tällainen asenne omaksutaan heti alkuunsa eikä Muslimiveljeskunnalle koskaan anneta mahdollisuutta osoittaa, kuinka se voisi tulla sekulaarien ja kristittyjen kanssa toimeen, silloin ei ainakaan ole mitään mahdollisuutta sopuun - eikä syyllinen silloin ole Muslimiveljeskunta.
On selvää, että Muslimiveljeskuntaa kohtaan tunnetaan epäluuloa - sitä eivät suinkaan hälvennä monien nimekkäiden veljeskunnan edustajien vuosien varrella esittämät polarisoivat näkemykset, Hamasin ja Hizbullahin ylistäminen ja uho, että rauhansopimus Israelin kanssa sanotaan irti heti jos päästään hallitukseen. Asiat kuitenkin muuttuvat tilanteiden ja iän myötä ja niin myös islamistien näkemykset. Nuoruudessaan hyvinkin radikaaleja näkemyksiä edustanut Turkin nykyinen pääministeri ja hänen puolueensa osoittavat, että islamistit voivat sopeutua myös rakentavaan hallitusvastuuseen.
Tunisian Renessanssipuolue on jo ilmoittanut, ettei se pyri islamilaiseen valtioon. Myös Egyptin Muslimiveljeskunnalle on annettava mahdollisuus itse osoittaa, että se tarkoittaa sitä, mitä se viime aikoina on sanonut, eikä petä niiden miljoonien muiden egyptiläisten luottamusta, joiden kanssa katuja on viimeisen viikon ajan jaettu. Kristityt ovat suojelleet rukoilevia muslimeja salaisen poliisin mobilisoimien thugien hyökkäykseltä ja tätä ennen muslimit suojelivat koptilaisia kristittyjä al-Qa'idan uhoamilta pommi-iskuilta. Kyllä solidaarisuutta on vuosisatojen ajan riittänyt Lähi-idän alueella, vaikka alueen ulkopuolelta käsin kiihkoilevat ääri-islamistit ja islamofobit kieltäytyvätkin sitä uskomasta.
Amerikka- ja Israel-myytit. Toinen setti perusspinniä viime aikoina on niin ikään tullut molemmilta puolilta rintamalinjaa. Tämän ajatusputken kautta tarkasteltuna Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa on aina kyse ainoastaan amerikkalaisesta imperialismista ja siionismista - tai toisin sanoin Yhdysvaltain strategisista intresseistä ja Israelin turvallisuudesta.
Myyttitehtailijoiden mukaan länsimaiden kannattaisi hirttäytyä epäsuosittuihin autoritäärisiin johtajiin, koska he tuovat "vakautta" ja koska "ainoa vaihtoehto on kaaos", kuten Mubarak varsin lapsellisesti totesi. Puhe oli todennäköisesti yksi hänen viimeisiksi jääviä puheitaan valtionpäämiehenä, koska hänet käytännössä on jo syrjäytetty. Tämä blogisti uskoo, että jo useamman päivän ajan valta on ollut jonkun muun käsissä, mahdollisesti Omar Suleimanin. Viime päivien väkivaltaiset hyökkäykset - jotka näyttäisivät olevan mobilisoituja salaisen poliisin toimesta - osoittavat, minkätyyppistä "vakautta" autoritääriset hallinnot tuovat väkivallattomien ja aseistamattomien mielenosoittajien "kaaokseen".
Jos länsimaiden hallitukset nyt olisivat aidosti kiinnostuneita vakaudesta, niiden pitäisi laittaa tiedustelupalvelunsa kyselemään ja selvittämään, ketkä tarkalleen ottaen ovat mobilisoineet, maksaneet, bussikuljettaneet ja ohjeistaneet väkivaltaiset thugit pieksemään ja surmaamaan ihmisiä, hajottamaan kauppoja ja polttamaan taloja. Tämän jälkeen tulisi listata kyseisistä operaatioista vastanneiden tiedustelupalvelun osastojen komentajat ja varakomentajat (kenraali- ja everstitasot), määrätä näille nimeltä henkilökohtaiset viisumikiellot sekä jäädyttää näiden henkilöiden länsimaisilla pankkitileillä olevat henkilökohtaiset varat siksi kunnes väkivaltaisuudet on tutkittu kunnolla.
Takaan että tällä tavoin syntyisi huomattavasti paremmat pidäkkeet väkivallalle ja huomattavasti nopeampi "vakaus" kuin epämääräisillä vetoomuksilla "kaikille osapuolille pidättäytyä väkivallasta". Nimiä ei tarvitsisi edes julkaista, koska vapaaehtoisen eroamisen kynnys on vallanvaihdoksen jälkeen hyvä pitää matalana. Riittää, että kyseiset upseerit itse saavat tietää, että jossain on olemassa mustat kirjat, joihin nimet (ja liikemiehinä toimivien sukulaisten nimet) on merkitty. Egyptin oppositio voi varmasti avustaa listojen laatimisessa.
Israelin ystävät kaikkialla maailmassa kohisevat nyt siitä, onko Israelin turvallisuus vaarassa jos diktaattorit hui kauhistus kaatuvatkin. Tuntuu siltä, että Israelin ystävät aidosti pelkäävät parikymppisten arabinuorten laumoja, etenkin kun tätä ikäluokkaa on satoja miljoonia.
Israelin ystävien asennevamma perustuu useampaankin täysin väärin ymmärrettyyn asiaan. Ensinnäkin siihen, että arabinuoret vaatisivat vapautta vain päästäkseen seuraavaksi ryntäämään Israelin kimppuun. Todellisuus ei voisi olla kauempana, koska itse asiassa autoritääristen arabimaiden diktatuurit ovat perustuneet nimenomaan poikkeuslakeihin, jotka taas perustuvat vihollisuuteen Israelin kanssa. Ei arabinuorisoa toki kovin helposti saa rakastamaan Israelia - vähän kuten suomalaisia on vaikea saada rakastamaan Venäjää - mutta tavoitteen pitäisikin olla, että pystytään elämään pragmaattisesti naapureina, jolloin sukupolvien mittaan asenteetkin voivat sitten muuttua. Tiedoksi: arabinuoret ovat kaduilla aivan muista syistä kuin Amerikan tai edes Israelin vuoksi. Jokaisen olisi pitänyt tässä vaiheessa se tajuta.
Toinen harhakäsitys on se, että Israel voisi luottaa arabidiktaattoreihin, jotka "pitävät kansan kurissa". Tämä ei takuulla tuo yhtään ymmärrystä kansan keskuudesta, minkä lisäksi se paljon puhuttu luottamus on kyllä melko kaksinaamaista - kylmää rauhaa ja salaista sotaa. Hyvä esimerkki on Syyrian hallitseva Ba'ath-puolue, joka on kylläkin estänyt rakettien ampumisen Israeliin omalta alueeltaan, mutta kahta kauheammin tukenut ainakin neljän aseellisen taistelujärjestön jatkuvaa sotaa Israelia vastaan, kunhan se tehdään libanonilaisten ja palestiinalaisten alueilta käsin (ja nämä pikkukansat kärsivät Israelin kostoiskut).
Kolmas harhakäsitys on se, että Israelin etu muka todella olisi länsimaiden ja islamilaisen maailman vastakkainasettelu, jotta "ymmärtäisimme" Israelia paremmin ja oppisimme vihaamaan muslimeja. Kuinka seitsemän miljoonan asukkaan Israelin etu voisi olla ikuinen vihollisuus koko ympäröivää miljardin ihmisen muslimimaailmaa vastaan? Jokainen, joka vilkaisee karttaa ja demografiaa, ymmärtää, ettei tämä voi olla pitkällä tähtäimellä Israelin etu.
Koska vastasin ajatollah Khamenein möläytyksiin Muslimiveljeskunnan lausunnolla, on paikallaan, että vastaan Israel-lobbyn höpinöihin sillä, mitä israelilainen sanomalehti Haaretz vastikään kirjoitti:
Ongelma kommentaattoriemme orientalistisessa diskurssissa... on, että se vain auttaa eristämään meidät siihen ghettoon, johon olemme asteittain lukitsemassa itsemme; ghettoon Lähi-idän alueella ja koko maailmanhistoriassa.
Ei liene yllättävää, että Amerikka- ja Israel-myyttiin on turvautunut myös Syyrian johto, joka on jo ennalta joukkopidätyksin ja toimenpitein ehkäisemässä täksi viikonlopuksi ilmoitettuja mielenosoituksia Syyriassa (syyrialainen viikonloppu on pe-la). Bashar al-Assadin hiljattainen puhe oli oikea malliesimerkki orwellilaisesta retoriikasta - Assadin mukaan Syyria on, toisin kuin Egypti ja Tunisia, "täydellisen vakaa, koska hallitus on niin lähellä kansaa." Lähellä tosiaan - aseen piippu kansan ohimolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti