Faarao kukistui ja Iran kuohuu

Melkein heti sen jälkeen, kun perjantaina 11.2.2011 lähetin kahvilasta edellisen postini, Egyptin sotilasneuvosto ilmoitti, että Mubarak on eronnut. Faarao on siis kukistunut. Hänen on kerrottu olevan jonkinlaisessa kotiarestissa Sharm ash-Sheikhissä, joten ei ole varmaa, että Mubarak pääsisi valtion kassan kanssa viettämään eläkepäiviä ja pelaamaan Ben Alin kanssa tawilaa Jeddassa. Mubarakin kerrotaan viettäneen viimeisen viikkonsa siirtelemällä perheen kahmimaa omaisuutta ulkomaille, mutta nyt hänen kukistuttuaan useissa länsimaissa uskalletaan ryhtyä hänen tiliensä jäädytykseen.

Heti kun egyptiläiset tointuvat juhlinnastaan, heitä kiinnostanee varmaankin Mubarakin kohtaloa enemmän, muuttuuko mikään Egyptissä. Sotilasneuvoston johtaja ja siis maan tämän hetken valtionpäämies on marsalkka Muhammad Tantawi. Mubarakin tiedustelupäällikkö Omar Suleiman joutui ilmeisesti syrjään jo torstaina, vaikka tuskin hänkään peukaloitaan pyörittelee, jos on vapaalla jalalla. Sotilasneuvoston kokouksessa häntä ei näkynyt. Epärehellisissä vaaleissa muodostettu parlamentti on hajotettu ja perustuslakimuutos kumottu. Sotilaskomitean johdolla on muodostettu perustuslakikomitea, joka aikoo muotoilla uuden perustuslain ja vaalilain. Siinä kerrotaan istuvan juristien lisäksi myös yksi Muslimiveljeskunnan edustaja.

Islamistisen Muslimiveljeskunnan lisäksi Egyptin oppositioon kuuluu useita sekulaareja puolueita: Muhammad al-Baradein Kansallinen muutosliike, Ayman Nurin Ghad-puolue (Huomen), George Ishaqin johtama Kifaya! (Jo riittää!), Mahmud Abazan johtama liberaali Wafd-puolue ja Rifaat Saidin johtama vasemmistolainen Tagammu-puolue.

Carnegie-säätiön tutkija Marina Ottaway on ilmaissut huolensa siitä, että vaikka Ben Ali ja Mubarak on kukistettu, vanhat valtarakenteet pyrkivät pysymään vallassa sekä Tunisiassa että Egyptissä. Uskon, että tästä huolimatta paljon on muuttunut, sillä takin kääntäneet eliitit joutuvat tekemään myönnytyksiä mielenosoittajille ja osoittamaan, että ainakin jotain muuttuu. Uudet vaalit on järjestettävä molemmissa maissa ja ne kannattaisi järjestää pian, jottei vallankumouksen myönteinen energia mene hukkaan ja demokratia diskreditoidu. Vaalien väärentäminen johtaisi ilman muuta raivoisiin reaktioihin ja siitä hyötyisivät vain ääriliikkeet.

Moni asia on jo muuttunut ja psykologinen vaikutus on ollut valtava. Kirjoitin tästä jo edellisessä postissa ja kirjoitan edelleen: arabimaiden keskiluokka ja nuoriso ovat kouriintuntuvasti huomanneet, että heidän toiminnallaan on väliä, ja että järkähtämättöminä nähdyt hallitsijatkin voivat murtua.

Suurmielenosoitukset ovat viikonloppuna ja tänään jatkuneet Jemenissä ja Algeriassa; Algeriassa on ollut rajuja yhteenottoja mielenosoittajien ja poliisin välillä. Syyriassa ja Libyassa autoritääriset hallinnot ovat pitäneet salaiset poliisinsa jatkuvassa hälytystilassa, kansalle on yritetty järjestää muuta tekemistä, mistä osoituksena Qaddafi kutsui väkeä mielenosoituksiin Israelia vastaan.

Jopa pienessä Bahrainissa on puhjennut suuria mielenosoituksia, vaikka Bahrainin hallitus antoi jokaiselle bahrainilaisperheelle lahjaksi osinkoja 1000 dinaaria (2700 dollaria), joka on iso raha varsinkin maan köyhemmälle väelle, shiialaiselle enemmistölle. Hallitsijasuku on sunnalainen.

Suurin tapaus on kuitenkin arabimaiden ulkopuolelta: se hämmästyttävä uhkarohkeus, jolla iranilaiset ovat päättäneet toistaa vuonna 2009 murskatun vihreän vallankumouksen tapahtumat. Eilen illalla miljoonia iranilaisia oli kaduilla Teheranissa, Isfahanissa, Shirazissa, Mashhadissa ja lukuisissa muissa kaupungeissa. Iranin hallinnon turvallisuuskoneisto iski väkivalloin takaisin: molemmat oppositiojohtajat, Musavi ja Karubi, on pidätetty kotiarestiin ja tuhansia nuoria on pidätetty mielenosoituksista. Mielenosoittajia on ammuttu kyynelkaasulla ja piesty.

Iranin nuorison parhaimmisto menee silti kaduille tänäänkin, profeetan syntymäpäivänä. He tietävät, että monia heistä tullaan tappamaan, ja vielä useammat päätyvät vankiloihin, piestäviksi, luita murskaksi ja kidutetuiksi. Hyvän kuvan vihreän vallankumouksen jälkeisistä tapahtumista Iranissa saa sarjakuvasta Zahran paratiisi.

Koska Iran on tehokkaasti katkonut tietoyhteydet ja kansainväliset televisiokanavat eivät pysty toimimaan maassa, ollaan iranilaisten maasta salaa lähettämien amatöörivideoiden varassa. Tunnelmaan pääsee ensin katsomalla tämän solidaarisuuskappaleen, jonka taustana on kuvaa vihreän vallankumouksen ajalta. Eilisillan kuvaa on ainakin tässä, jossa huudetaan "vapautta" (azadi), ja tässä, missä huudetaan kuolemaa diktaattori Ahmadinejadille ja hänen suojelijalleen ajatollah Khameneille. Teheranissa on muuten ollut todella kylmä talvi, luntakin on ollut kuin Helsingissä ikään. Katsokaa tästä iranilaisen valokuvaajan blogista.

Iranilaiset ovat huomanneet, että armeija ratkaisi pelin sekä Tunisiassa että Egyptissä, ja he ovatkin yrittäneet aktiivisesti vedota armeijaan ja sisäisen turvallisuuden joukkoihin Teheranissa, jotta nämä liittyisivät vallankumoukseen tai olisivat ainakin käyttämättä aseitaan mielenosoittajiin. Ikävä kyllä pelkään pahinta. Egyptissä vallankumous oli paljon vaikeampi kuin Tunisiassa, jossa armeija puuttui peliin nopeammin opposition hyväksi. Egyptissä tapettiin ainakin 350 mielenosoittajaa ja armeija pysyi kolme viikkoa sivussa, ennen kuin teki siirtonsa. Iranissa vallankumous tulee olemaan vielä huomattavasti vaikeampi.

Iranissa opposition kukistamisesta vastaavat poliittinen turvallisuusorganisaatio pasdaran, joka omistaa myös suurimman osan Iranin bisneksestä ja vastaa mm. Hizbullahin ohjaamisesta. Lisäksi thugeina käytetään maaseudulta ja köyhälistöstä koottavia uskonnollisesti indoktrinoituja nuorisokaarteja, basidžeja. Iranin hallinto ei kaihda käyttää julmaa väkivaltaa opposition kukistamiseen. Sama koskee Syyriaa ja Libyaa. Lisäksi kaikki nämä maat pystyvät paljon Egyptiä ja Tunisiaa helpommin katkaisemaan viestiyhteydet ja eristämään maansa nuorison ulkomaisista medioista. On turha kuvitella, että al-Jazira osoittaisi näiden maiden oppositioille samaa solidaarisuutta kuin "Amerikan liittolaisten" vastustajille. Kilpailija al-Arabiyya saattaa näin tehdä, mutta sitä ei samalla lailla seurata länsimaissa, joiden median kerrannaisvaikutus on kuitenkin erittäin tärkeä.

Iranissa mielenosoittajat huutavat katoilta Allahu akbar, kuten vihreän vallankumouksen aikaan, mutta tätä ei pidä erehtyä luulemaan merkiksi islamismista. Kyse on pikemminkin Jumalan nimen haltuunotosta takaisin sitä väärin käyttävältä regiimiltä. Voidaan vain toivoa, että Iranin koulutetun nuorison kauheat uhraukset lopulta tuovat tulosta ja näemme vielä elinaikanamme Ahmadinejadin ja hänen tekopyhän suojelijansa kohtaavan sen Herransa raivon, jonka nimeä ovat vetäneet murhaamisen, kidutuksen ja sorron lokaan.

Jos ihme tapahtuu ja Iranin vallankumous nyt tai myöhemmin onnistuu, se merkitsisi välittömästi muutosta myös Syyriassa ja Libanonissa. Libanonissa Hizbullah pyrkii nyt ennen kaikkea estämään murhatutkimukset. Länsimielinen Maalis-14-liike on joutunut oppositioon ja ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2005 seetrivallankumouksen sen laukaisijana toimineen Rafiq Haririn murhan vuosipäivä 14. helmikuuta meni Libanonissa ilman muistomielenosoitusta. Maalis-14 pystyi pitämään vain oman muistotilaisuutensa, ja senkin synkissä tunnelmissa. Arabimaista vapain on palannut takaisin pelon ilmapiiriin. Epäilemättä moni Libanonissa toivoo, että iranilaiset mielenosoittajat onnistuisivat epätoivoisessa yrityksessään.

Demokraattinen Iran olisi valtava tekijä koko alueella. Kyseessä on yksi alueen suurimmista valtioista, itä-länsi-suunnassa Turkin ja Pakistanin välissä ja pohjois-etelä-suunnassa Kaukasian, Keski-Aasian ja arabimaiden välissä. Iranin ydinohjelman ongelma poistuisi länsimaiden ja Persianlahden maiden painajaisista jos Iran olisi valtiona luotettava. Iranissa on valtava ja suhteellisen korkeasti koulutettu nuori väestö, jolla olisi suuri potentiaali taloudessa, tieteessä ja kulttuurissa, koko maailmalle.

Mutta Iranissa on myös valtavan turvallisuuskoneiston Venäjän avulla rakentanut teokraattinen hallinto, jolla ei ole pienintäkään aikomusta pienimpäänkään myönnytykseen. Ja kuin tehdäkseen viestinsä selväksi Iran uhkasi sulkea Persianlahden Hormuzinsalmen kohdalta mikäli havaitsisi ulkoisen uhan.