Olen aina ollut sitä mieltä, että kesäkuu on parasta aikaa Suomessa. Tänä vuonna se on melkein kokonaan tuhrautunut sisällä istumiseen ja kirjoittamiseen. Olen vampyroitunut, koska yöllä ja päivällä ei enää ole eroja. Nukun silloin kun en enää pysy hereillä. Herään silloin kun jokin tunkeutuu tajuntaani ulkopuolelta. Näen unia katastrofeista, kauan sitten tavattujen tuntemattomien hätähuudoista, ihmisjahdeista ja siitä, että kaikki tehty työ katoaa. Kuljeskellessani ihmisten ilmoilla minulla on usein tunne, että he katsovat silmänsyrjästä oudosti.
Satakieli laulaa Kaisaniemen puiston kupeessa kasvitieteellisessä puutarhassa yötä päivää. Päivällä sen laulu kuuluu liikenteen melun alta vain jos sen erityisesti panee merkille. Yöllä se raikaa kuin sinfonia. Ehkä siksi luova työ sujuu paremmin yöllä, kun diversioita on vähemmän. Päivällä joku tauotta poraa, sirkkelöi, paiskoo ovia tai lähettää chattikutsuja. Puistossa loikkii pieniä pupuja ja pulut marssivat ryhminä. Jossain Hämeen perukoilla huutelee kyläpöllönen, villiten varmaankin bongareita kaikkialta Suomesta ryntäämään sinne.
Kuukauden ajan tämän blogin ylivoimaisesti suosituin juttu on ollut vuoden takainen kirjoitus nimeltään Juhannus Virossa, mistä voinee päätellä, että moni suomalainen on ainakin Googlen ääressä pohtinut, lähtisikö Viroon kesällä. Suosittelen! Kesäkuu on sielläkin vuoden paras kuukausi. Kannattaa lähteä vaikka omalla autolla, koska Virossakin väki katoaa juhannuksena Tallinnasta ja Tartosta ja suuntaa maalle, sukulaisiin, lukuisille festivaaleille tai epäviralliseen kesäpääkaupunkiin Pärnuun. Kannattaa uskaltautua käväisemään kielimuurin yli myös Latviassa ja miksei Liettuassa, koska Baltia on kokonaisuudessaan helppo ja turvallinen alue matkustaa, ja kätkee vaikka mitä uskomatonta, mikä kaikki on maantieteellisesti niin lähellä, eikä mitään viisumeja ja lupia tarvita.
Omalta kohdaltani täytin matkailukiintiöni kuukausiksi eteenpäin jo huhti-toukokuussa. Ei niin ettenkö periaatteessa nykyisen projektini puitteissa voisi matkustaa ja tehdä sitä melkein missä tahansa, missä on sähköä ja langattomia verkkoja, mutta on yksinkertaisempaa pysyä lähellä omaa perin spesialisoitunutta kirjastoa kuin raahata sitä mukana. Lisäksi yleensä käy aina niin, että kun lähtee ja saapuu johonkin muualle, huomaa unohtaneensa jotain, tai että on jokin pieni tekninen ongelma, joka estää ratkaisevien asioiden tekemisen. Sellaiseen ei ole varaa kun kuolonlinjat kaatuvat ryskyen päälle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti