Kirjat

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Länsirannikkoa

Maanantaina tupsahti kylään amerikkalainen vieras, joka oli tulossa Vilnasta ja jatkamassa torstaiaamuna Turusta Tukholmaa kohti. Koska hänen ensimmäisellä Suomen-vierailullaan oli joulukuu, oli paikallaan esitellä Suomea kesäkuteissa sikäli kuin nyt kolmeen päivään mahtui. Tämä antoi myös blogistille hyvän tekosyyn jättää työpöytänsä hetkeksi ja käydä katsomassa vanhempiaan, joita maantieteellisistä syistä näen turhan harvoin, sekä vierailla Turussa, yhdessä useista kotikaupungeistani ja tämän vuoden jaetussa kulttuuripääkaupungissa.

Maanantai vietettiin kokonaan Helsingissä, lähinnä lounastaen, kahvittaen, päivällistäen ja jatkoilla juoden, tavaten ihmisiä. Seuraavana päivänä menimme lounaan päälle Suomenlinnaan. Sitten vuokrarenkaat alle ja matkaan kohti länsirannikkoa, Porin, Merikarvian ja Kristiinankaupungin kautta Kaskisiin.

Kaskinen oli vuosikymmenet Suomen pienin kaupunki ja ehkä edelleen pienin rakenteeltaan kaupunkimainen kaupunki - en oikein laske kaupungeiksi näitä monista maalaiskunnista yhteenliimattuja yhdistelmäkuntia. Kaksikielinen Kaskinen on kaikilta suunnilta Närpiön saartama, ja vaikka sitä yhdistävät mantereeseen kaksi siltaa ja Eskilsön saareen lossi, se on jotenkin erillinen. Parissa tunnissa kävelee verkkaista tahtia koko kaupungin ympäri ja näkee vielä nähtävyydet päälle.

Suurin osa Kaskisista muodostuu 1700-luvulta periytyvään ruutuasemakaavaan sijoitetuista puutaloista. Taloista suurin oli aiemmin Bladhin talo, joka on vaasalaisen suurporvarin Johan Bladhin rakennuttama, mutta tuli tunnetummaksi hänen pojastaan, Peter Johan Bladhista, joka oli merkittävä porvari, laivanvarustaja, orientalisti ja luonnontieteiljä, Ruotsin Itä-Intian kauppakomppanian palveluksessa ollut Kiinan-kävijä, joka osasi myös mandariinikiinaa. Bladhin talossa toimivat ennen niin koulu, kirkko kuin pappilakin, mutta kirkko siirtyi 1960-luvulla rakennettuun uuteen kirkkoon Kuningas Kustaan puistokadun päähän.

Kaskinen sai kaupunkioikeudet Kustaa III:lta 1700-luvun lopulla, mutta se oli aktiivinen satamapaikka jo pitkään tuota ennen. Aikoinaan, kun suurin osa Suomesta oli läpitunkematonta erämaata ja tavara sekä ihmiset liikkuivat lähinnä vesireittejä pitkin, Kaskisten ja Kristiinankaupungin tapaiset Pohjanlahden rannikon pienet satamat olivat tärkeässä asemassa. Sittemmin kuljetukset siirtyivät maanteille ja nämä kaupungit lopettivat kasvamisen - siitä seurauksena ne ovat säilyneet puukaupunkeina. Satama merenkulkijoineen ja kauppiaineen on aina tehnyt Kaskisista merkillisen kansainvälisen paikan. Moni mies on eksynyt sinne meriltä ja jäänyt kun Kaskisista on löytynyt heila. Sinne on asettunut harhailijoita kaukaa idästä, lännestä ja etelästä. Tämä on mitä kaskislaisin tarina ja löytyy blogistinkin maailmoille tulemisen takaa.

Mieltäni on pitkään askarruttanut se merkillinen seikka, että Kaskisten keskustan krouvin, Café Kung Gustavin, ikkunoita koristaa Marokon kuningaskunnan vaakuna. Mielikuvituksessani olen olettanut, että siihen täytyy liittyä jokin tarina - todennäköisesti merellinen. Mutta tällä kertaa tulimme vihdoin kysyneeksi vaakunan taustaa ja kuulimme, että sen on maalannut teuvalainen taiteilija neljätoista vuotta sitten mutta omistajatar ei vaakunan taustaa tuntenut. Arvoitus ei siis vieläkään ratkennut; ehkäpä taiteilija tietää sen, jos on vielä elossa.

Kävimme Sälgrundin majakkasaarella, jossa majakka on toki yhä toiminnassa, mutta luotsiasema sulkenut ovensa. Maisemissa oli paljon lokkeja, lapintiiroja ja haahkoja ja Sälgrundin niemennokassa myös pari merikihua, molemmat tummaa värimuotoa. Tällä vierailulla ei näkynyt merikotkia. Petoviha näyttää yhä riivaavan seutua, koska merikotkia oli ammuttu ainakin kahdessa paikassa Pohjanmaalla ja myös huuhkajien poikasia tapettu raa'asti. Ihmeellisiä näiden ihmisten asennevammat.

Matkustimme Kaskisista Raumalle, joskin saavuimme sinne niin myöhään, että kaikki pikkukaupat olivat kiinni ja vain baarit auki. Viimeiseksi saavuimme Turkuun, jossa yö päätettiin kahdelta Koulun sulkiessa. Aurajoen varsilla oli sietämättömän paljon hyttysiä - en muista, että sellaista ongelmaa olisi ollut silloin, kun vielä asuin Turussa, mutta toisaalta, huomaan nykyisin, etten muista monia muitakaan asioita.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti