Syksy on tullut Kabuliin. Yöt alkavat olla kylmiä ja lehtipuut saada keltaista ja ruskeaa väriä. Hernekerttujen massiivinen läpimuutto näyttää lokakuun alkaessa lakanneen; niiden joukossa meni yksittäisiä kirkasäänisiä fyllareita, lähinnä ilmeisesti kashmirinuunilintuja. Nyt jäljellä on sitten ilmeisesti tyypillisiä kabulilaisia talvilintuja: pikkuvarpusia, palmukyyhkyjä, harakoita ja - hämmästyttävää kyllä - papukaijoja.
Aamuauringon ollessa yhä viileämpi on epätodellista kuunnella kauluskaijojen kiljahtelua robinioiden latvoissa, joissa ne puiden vähitellen kellastuessa menettävät suojavärinsä ja loistavat kirkkaanvihreinä. Olen aina tiennyt, että kauluskaija on karaistunut otus, eläähän se melko korkealle saakka myös Himalajalla sekä selviää talvet Brysselissä, Lontoossa, Innsbruckissa ja Wiesbadenissa. Ei ole sattumaa, että juuri tämä papukaijalaji on kotiutunut moneen eurooppalaiseen kaupunkiin kerran niihin villiinnyttyään. Toinen talvenkestävä papukaija on eteläamerikkalainen munkkiaratti, joita elelee runsaasti ainakin Chicagossa ja Madridissa. Ne kuitenkin selviävät lämmittämällä joukkovoimalla suuria katettuja yhteispesiään. Kauluskaija taas pesii puunkoloissa pareittain.
Afganistanissa kauluskaijat lienevät luonnonvaraisia eikä villiintyneitä. Onhan laji yleinen kaikkialla Intiassa ja Pakistanissa, ja Afganistan on luontaisen levinneisyyden reunaa. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, jäävätkö ne tänne tosiaan koko talveksi vai muuttavatko pakkasten ja lumihankien tullessa jonnekin etelämmäs, kuten bramiinikottaraiset tekivät jo elokuun lopussa. Viime talvena täällä oli kuulemma ollut kaksikymmentä pakkasastetta ja putket olivat jäätyneet. Kabul on sen verran korkealla ylängöllä, että talvet ovat todellisia. Bamiyanissa oli jo tullut lunta vuorille.
Iltojen kylmenemisestä huolimatta näin viimeksi sunnuntaina pikkuruisen kotigekkoni juoksemassa keittiössä. Oletan, että se jossain vaiheessa vetäytyy talvihorrokseen, koska taloa on talvella lämmitettävä kaminoilla ja takalla. Talot eivät ole kovin hyväkuntoisia eivätkä hyvin rakennettuja täällä. Kylpyhuoneesta on suora tuuletusaukko ulos pihalle, joten suihkussa käymisestä tulee ainakin lämpötilan laskiessa nollan alapuolelle mielenkiintoista. Viime viikolla varauduin syksyn lankeamiseen hankkimalla huopia ja hamstraamalla kaappeihin energiapitoisia ja säilyviä elintarvikkeita.
Eilen tein myös varustehankintoja kaupungin ulkopuolella ja näin suuren parven haarahaukkoja ja arohiirihaukkoja paikalla, johon oli ilmeisesti dumpattu jotain niiden ruoaksi kelpaavaa. Kumma kyllä, korppeja ja variksia ei Kabulin alueella näy, vaikka Bamiyanissa ne olivat tavattoman yleisiä. Kabulissa näkee lähinnä harakoita, eikä niitäkään kovin paljon. Veikkaan, että isot ja näkyvät linnut on sotavuosina ammuttu ja syöty. Haukat ovat muuttolintuja, joten ne ehtivät lentää kauempaakin. Puutkin katosivat polttopuiksi sotavuosina, ja nyt on sitten joka paikkaan istutettu nopeakasvuista amerikkalaista vieraslajia robiniaa. Monissa osissa maailmaa siitä on tullut yhtä suuri vitsaus kuin eukalyptuksesta. Euroopassa robinia uhkaa tammea.
Oman asuintaloni chawkidarit kastelevat siellä olevaa minipuutarhaa ylenpalttisesti - niin, että usein siinä on pikemminkin suo kuin nurmikko. Jatkuva veden tuhlaaminen autojen, betonin ja katukiveyksen pesemiseen (pölyn sitomiseksi) tuntuu harmittavalta maassa, joka kärsii kroonisesta vesipulasta. Se hyöty chawkidarien mielipuuhasta kuitenkin on, että kotipihani miniatyyrinen gulistan, ruusutarha, kukoistaa edelleen kukkeana. Sen sijaan toimiston pihalla ikkunakaltereideni ulkopuolella kasvava yksinäinen ruusu näyttää riutuvan.
Tavoitteeni on ollut siivittää persian kielen opiskeluani sillä, että kirjoitan säännöllisesti runon persiaksi tuolle yksinäiselle ruusulle, jota päivittäin kaltereiden läpi katselen. Olen aloittanut äärimmäisestä yksinkertaisuudesta ja toivoakseni kuukausien ja vuosien vieriessä ajatus ja ilmaisu vähitellen syvenevät.
Aamuauringon ollessa yhä viileämpi on epätodellista kuunnella kauluskaijojen kiljahtelua robinioiden latvoissa, joissa ne puiden vähitellen kellastuessa menettävät suojavärinsä ja loistavat kirkkaanvihreinä. Olen aina tiennyt, että kauluskaija on karaistunut otus, eläähän se melko korkealle saakka myös Himalajalla sekä selviää talvet Brysselissä, Lontoossa, Innsbruckissa ja Wiesbadenissa. Ei ole sattumaa, että juuri tämä papukaijalaji on kotiutunut moneen eurooppalaiseen kaupunkiin kerran niihin villiinnyttyään. Toinen talvenkestävä papukaija on eteläamerikkalainen munkkiaratti, joita elelee runsaasti ainakin Chicagossa ja Madridissa. Ne kuitenkin selviävät lämmittämällä joukkovoimalla suuria katettuja yhteispesiään. Kauluskaija taas pesii puunkoloissa pareittain.
Afganistanissa kauluskaijat lienevät luonnonvaraisia eikä villiintyneitä. Onhan laji yleinen kaikkialla Intiassa ja Pakistanissa, ja Afganistan on luontaisen levinneisyyden reunaa. Tulee olemaan mielenkiintoista seurata, jäävätkö ne tänne tosiaan koko talveksi vai muuttavatko pakkasten ja lumihankien tullessa jonnekin etelämmäs, kuten bramiinikottaraiset tekivät jo elokuun lopussa. Viime talvena täällä oli kuulemma ollut kaksikymmentä pakkasastetta ja putket olivat jäätyneet. Kabul on sen verran korkealla ylängöllä, että talvet ovat todellisia. Bamiyanissa oli jo tullut lunta vuorille.
Iltojen kylmenemisestä huolimatta näin viimeksi sunnuntaina pikkuruisen kotigekkoni juoksemassa keittiössä. Oletan, että se jossain vaiheessa vetäytyy talvihorrokseen, koska taloa on talvella lämmitettävä kaminoilla ja takalla. Talot eivät ole kovin hyväkuntoisia eivätkä hyvin rakennettuja täällä. Kylpyhuoneesta on suora tuuletusaukko ulos pihalle, joten suihkussa käymisestä tulee ainakin lämpötilan laskiessa nollan alapuolelle mielenkiintoista. Viime viikolla varauduin syksyn lankeamiseen hankkimalla huopia ja hamstraamalla kaappeihin energiapitoisia ja säilyviä elintarvikkeita.
Eilen tein myös varustehankintoja kaupungin ulkopuolella ja näin suuren parven haarahaukkoja ja arohiirihaukkoja paikalla, johon oli ilmeisesti dumpattu jotain niiden ruoaksi kelpaavaa. Kumma kyllä, korppeja ja variksia ei Kabulin alueella näy, vaikka Bamiyanissa ne olivat tavattoman yleisiä. Kabulissa näkee lähinnä harakoita, eikä niitäkään kovin paljon. Veikkaan, että isot ja näkyvät linnut on sotavuosina ammuttu ja syöty. Haukat ovat muuttolintuja, joten ne ehtivät lentää kauempaakin. Puutkin katosivat polttopuiksi sotavuosina, ja nyt on sitten joka paikkaan istutettu nopeakasvuista amerikkalaista vieraslajia robiniaa. Monissa osissa maailmaa siitä on tullut yhtä suuri vitsaus kuin eukalyptuksesta. Euroopassa robinia uhkaa tammea.
Oman asuintaloni chawkidarit kastelevat siellä olevaa minipuutarhaa ylenpalttisesti - niin, että usein siinä on pikemminkin suo kuin nurmikko. Jatkuva veden tuhlaaminen autojen, betonin ja katukiveyksen pesemiseen (pölyn sitomiseksi) tuntuu harmittavalta maassa, joka kärsii kroonisesta vesipulasta. Se hyöty chawkidarien mielipuuhasta kuitenkin on, että kotipihani miniatyyrinen gulistan, ruusutarha, kukoistaa edelleen kukkeana. Sen sijaan toimiston pihalla ikkunakaltereideni ulkopuolella kasvava yksinäinen ruusu näyttää riutuvan.
Tavoitteeni on ollut siivittää persian kielen opiskeluani sillä, että kirjoitan säännöllisesti runon persiaksi tuolle yksinäiselle ruusulle, jota päivittäin kaltereiden läpi katselen. Olen aloittanut äärimmäisestä yksinkertaisuudesta ja toivoakseni kuukausien ja vuosien vieriessä ajatus ja ilmaisu vähitellen syvenevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti